Apu

Avun pääkirjoitus: Tiede on ihmiskunnan ainoa toivo – geenimuuntelun vastustajat vaikeuttavat maailman pelastamista

Avun pääkirjoitus: Tiede on ihmiskunnan ainoa toivo – geenimuuntelun vastustajat vaikeuttavat maailman pelastamista
Hyvä esimerkki luomu-uskovaisten sydämettömyydestä on ravitsevamman riisin tuotannon kampittaminen, kirjoittaa toimituspäällikkö Mikko Vienonen.
Julkaistu: 12.9.2022

Tiede on ihmiskunnan ainoa toivo, sanoin tuttavalleni. Tämä leimasi minut saman tien ”tiedeuskovaiseksi”. Yritin turhaan selittää, että uskon ja toivon välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä. Tiede ei takaa eikä lupaa mitään, mutta ei ihmiskunnalla käytännössä ole muuta välinettä, jolla se voisi yrittää säilyttää modernin, kuluttamiseen perustuvan elämäntavan edes suurin piirtein sellaisena, kuin sen nyt tunnemme. Lopulta kaikki on kiinni ihmisistä ja siitä, miten me tiedettä hyödynnämme.

Tuttavani uskoo luomuun ja kavahtaa erityisesti geenimuuntelua. Hänen mukaansa viimeksi mainittu uhkaa lajien luonnonkantoja, mikä osoittaa, ettei hän ymmärrä evoluution mekanismeja. Geenimuuntelun vastustajia riittää maailmassa toistaiseksi niin paljon, että he vaikeuttavat merkittävästi, kenties jopa kohtalokkaasti maailman pelastamista. Ainakaan he eivät välitä satojen miljoonien aliravittujen kohtalosta planeetalla, jonka resurssit hupenevat kiih­tyvää vauhtia ilmaston muuttaessa laajoja alueita nopeasti viljely­kelvottomiksi.

Hyvä esimerkki luomu-uskovaisten sydämettömyydestä on ravit­sevamman riisin tuotannon kampittaminen. Geenimanipuloitu riisi tuottaisi muun muassa A-vitamiinin esiastetta, ja yksistään se vaikuttaisi merkittävästi köyhien maiden huono-osaisimpien ihmisten terveyteen. Silti esimerkiksi Greenpeace vastustaa geenimuuntelua.

Nyt on Kiinassa kehitetty geenimanipuloitu riisilajike, joka tuottaa satoa peräti 40 prosenttia enemmän kuin tavallinen riisi. Eivätköhän luomu-uskovaiset saa ratkaisevasti vaikeutettua senkin saamista laajaan tuotantoon.

5 kommenttia