
Tesla kertoi juuri tehneensä mukavasti voitollisen tuloksen kolmannella vuosineljänneksellä. Muskin mukaan Model 3:n vuotuinen myyntivolyymi voi maailmanlaajuisesti hyvinkin olla 500 000 ja 1 000 000 auton välillä.
”Model 3 on hyvin vertailukelpoinen BMW:n 3-sarjan ja Volkswagen Golfin kanssa. BMW:n 3-sarja ei ole myynyt kovin hyvin, kun taas Golfin myyntiluvut ovat kovat. Euroopassa pyrkimyksemme on haastaa BMW ja Volkswagen”, Musk sanoo Bloombergin mukaan.
Tesla on edelleen mittakaavaltaan kaukana perinteisistä autonvalmistajista. Osa sijoittajista on ollut hyvinkin epäilevällä kannalla, kun Tesla on tehnyt tappiota jo kaksi vuotta, mutta nyt heidänkin päänsä ovat alkaneet kääntyä. Tesla onkin pystynyt valtamaan markkinaosuuksia esimerkiksi Toyota Camrylta ja BMW:n 3-sarjalta.
“Teslan voitollinen tulos on kolmeen vuoteen rohkaisevin merkki siitä, että Tesla voi pysyä pitkälläkin tähtäimellä voitollisena”, sanoo Loup Venturesin osakas Gene Munster.
”Tesla pystyi hyvään tulokseen, vaikka samaan aikaan Elon Muskin keskellä on käynyt kova kohu. Voitollinen tulos pyyhkii kyllä osan näistä Muskin aiheuttamista vahingoista pois.”