Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autouutiset

Päivitetty Tesla Model Y – Hätkähdyttävin muutos on uusi keulailme, jota hallitsevat koko keulan leveyden kattavat valot

Tesla on esitellyt Model Y Juniperin. Kyseessä on silti enemmänkin facelift kuin kokonaan uusi mallisukupolvi.

Kuvat Tesla
12.2.2025 Tuulilasi

Tesla on esitellyt kohennetun version vuonna 2019 esitellystä Model Y:stä, lisänimellä Juniper. Tämä on itsessään jo tapaus, sillä turhan usein ei Tesla mallejaan päivittele. Uutuus esiteltiin ensin Kiinassa. Euroopassa ja Suomessa asiakastoimitukset alkavat maaliskuussa. Uudistukset ovat tällä kertaa jopa hätkähdyttävän suuria, sillä tekniikan päivittämisen lisäksi myös auton ulkokuorta on ehostettu selvästi.

Hätkähdyttävin muutos on uusi keulailme uusine koko keulan leveyden kattavine valoineen. Myös takavalot ulottuvat perän laidasta laitaan. Keulan ilme on muuttunut uusittujen helmojen myötä – ja Cybertruckin tapaan keulaa ei korista myöskään enää Teslan logo.

Ohjaamossa on puolestaan panostettu materiaaleihin ja sen myötä laatuvaikutelmaan. Kovin tarkkaan ei Tesla vielä uudistuksista kerro, ja ensimmäisenä on julkaistu vain Launch-version rajoitetut tekniset tiedot sekä hinnat. Isolla akulla ja kahdella moottorilla (331 kW/450 hv) varustetun nelivetoisen version alustavat hinnat alkavat 61 590 eurosta.

WLTP-kulutukseksi luvataan 15,3 kWh/100 km ja toimintamatkaksi 568 km. Parannusta nykyiseen versioon on 1,6 kWh/100 km ja reilut 30 kilometriä. Tästä on kiittäminen uuden version alhaisempaa ilmanvastuskerrointa, joka on nyt 0,22. Nykymalli halkoo ilmaa 0,23:n tehokkuudella. Parannukset on saavutettu sekä korin että vanteiden muutoksilla.

Uutuus on myös hieman edeltäjäänsä suurempi; pituus on kasvanut vajaalla viidellä sentillä.

Tesla Model Y Juniper on enemmän facelift kuin kokonaan uusi mallisukupolvi.
Tesla Model Y Juniper on enemmän facelift kuin kokonaan uusi mallisukupolvi.

Mielenkiinto tämän vuoden autokaupassa kohdistuu siihen, miten uudet päästörajat vaikuttavat. Sakkojen pelossa moni perinteinen autonvalmistaja joutuu myymään enemmän sähköautoja tai ainakin ladattavia hybridejä. Ja kun sähköautojen kauppa takkusi jo viime vuonna, ja autoliikkeiden pihassa seisoo paljon myymättömiä autoja, paineet niiden vyöryttämiseksi asiakkaille kasvavat koko ajan.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä Tesla tekee – sillä kun ei ole pelkoa päästösakoista. Polkumyynnin tarvetta ei ainakaan ole.

Sekin on mielenkiintoista, että uuden Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan sähköautoilla ajetaan jo enemmän kuin bensa-autoilla. Ja ajokilometrejä luotettavasti elinkaarensa keränneiden sähköisten autojen keulilla on Tesla. Tutkimuksessa tarkasteltiin noin 30 miljoonan katsastetun ajoneuvon tietoja; tarkastettuja katsastustodistuksia oli yhteensä noin 300 miljoonaa kappaletta vuosien 2005 ja 2022 väliseltä ajanjaksolta.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt