Tenniskyynärpää opetti, että joskus apua kannattaa hakea ennemmin fysioterapeutilta kuin lääkäriltä
Kokemus sai ymmärtämään, että fysioterapia ei ole vain vaikeasti vammaisten kuntoutusta – tai toisaalta työpöydän säätämistä, kirjoittaa vastaava tuottaja Milla Talja.
Kyllä tämä on aikamoinen mummokäsi nyt, työfysioterapeutti sanoi. Olin juuri puristanut kyyneleet silmissä dynamometriä, jolla mitataan puristusvoimaa. Vastaanotolle minut oli ajanut tavattoman sitkeä tenniskyynärpää. Siinä vaiheessa olin kärvistellyt kivuissa enemmän ja vähemmän jo lähes vuoden, jälkiviisaasti liian pitkään.
Aluksi olin koettanut hoitaa vaivaa itse, sillä ”toimistokyynärpää” oli minulle ennestään tuttu riesa. Kipeän käden rasituksen välttäminen oli kuitenkin tietokonetyössä hankalaa. Arjessa jouduin myös väkisinkin kantamaan painavia kuormia joskus molemmin käsin.
Jossain vaiheessa oireet hieman lievittyivät, mutta ne palasivat pian uudestaan. Reilun puolen vuoden jälkeen kyllästyin ja menin lääkärin vastaanotolle. Sain kipulääkereseptin ja venyttelyohjeet, joita noudatin parhaani mukaan. Seuraus oli, että vaiva äityi vain pahemmaksi. Ystäväni lohdutti, että kyllä se kahdessa vuodessa katoaa.
”Parin kuukauden kuluttua kipu oli kadonnut ja voima palautunut. Ja minusta oli tullut fysioterapian fani.”
Päädyin kuitenkin työfysioterapeutin vastaanotolle. Hän totesi, että Käypä hoidon mukaiset venytykset olivat olleet kiukustuneelle kyynärpäälleni liikaa. Sain perusteellisen ohjeistuksen sopivan tehokkaisiin mutta hellävaraisiin jumppaliikkeisiin. Nostelin litran vesipulloa kotona ja kävin vastaanotolla puristamassa dynamometriä uudestaan. Oireet alkoivat helpottaa. Parin kuukauden kuluttua kipu oli kadonnut ja voima palautunut. Ja minusta oli tullut fysioterapian fani.
Kokemus sai ymmärtämään, että fysioterapia ei ole vain vaikeasti vammaisten kuntoutusta – tai toisaalta työpöydän säätämistä. Se saattaa olla ratkaiseva apu sinänsä lievissä, mutta arjen toimintakykyä ikävästi haittaavissa vaivoissa.
