Tekonivelleikkausten määrät kasvussa – Selvitimme, miten sairaalat suoriutuvat tehtävästä
Tekoniveliä leikataan Suomessa yhä enemmän, koska väestö ikääntyy. Eniten leikataan Tampereen Coxassa. HUS taas on tekonivelten suhteen alisuoriutuja.
Kova, sietämätön kipu, johon muut keinot eivät toimi. Se on tekonivelleikkauksen tärkein syy. Vakavan nivelrikon lisäksi muita syitä ovat nivelen virheasento ja nivelten toiminnalliset haasteet.
– Kivuttomia niveliä ei leikata, ylilääkäri ja tekonivelten leikkauksiin erikoistunut lääkäri Keijo Mäkelä sanoo.
Hän työskentelee Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) kirurgina ja ortopedian ja traumatologian professorina.
THL:n raportin mukaan vuonna 2023 tehtiin 26 932 lonkan, polven ja olkapään tekonivelten ensileikkausta. Siinä nivel korvataan tekonivelellä. Jos tekoniveltä pitää korjata, sitä operaatiota kutsutaan uusintaleikkaukseksi.
Ensileikkausten määrä kasvoi 17,8 prosenttia vuodesta 2022. Raportin mukaan koronan ja terveydenhuollon henkilöstöpulan aiheuttamien jonojen vuoksi tekonivelleikkausten määrä oli tavallista matalampi vuonna 2022. Tästä notkahduksesta huolimatta tekonivelleikkausten määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Myös uusintaleikkauksia tehdään enemmän kuin aiemmin.
– Nyt on palattu koronaa ja työvoimapulaa edeltävälle tasolle ja ollaan kasvu-uralla, Mäkelä sanoo.
Leikkausten määrän kasvu johtuu Mäkelän mukaan siitä, että vanhusten osuus väestöstä lisääntyy. Korkea ikä tuo mukanaan sairauksia. Lonkan ja polven nivelrikot ovat pääasiassa ikääntyneiden ongelma ja samalla yleisimmät kehon osat, jotka pitää leikata. Nivelrikkoa tavataan myös 50–60-vuotiailla. Silloin kyseessä on usein perinnöllinen alttius.
Leikkausten määrän kasvu ei liity siihen, että hoitomuodot ovat kehittyneet.
– Leikkaukseen päädytään kriteereillä, jotka ovat pääsääntöisesti lähtöisin jo 1960-luvulta. Samoin leikkauksen riskit ovat olleet samantyyppisiä pitkään.
Voisiko kasvu osaltaan johtua siitä, että tekoniveliä asennetaan hövelimmin?
– Nivelrikko hoidetaan yksilöllisesti. Voi olla, että jonkun tietyn ihmisen kohdalla toinen ortopedi leikkaisi lievempää nivelrikkoa kuin toinen. Siinä on harmaata aluetta.
Yleensä leikkaukseen päädytään joka tapauksessa silloin, kun nivelrikko on gradus 4 -astetta eli kaikkein vakavinta muotoa, Mäkelä jatkaa.
– Sen erottaa selvästi röntgen- kuvassa: nivelrakoa ei näy enää lainkaan, vaan luiden päät hankaavat nivelessä toisiaan vasten.
Mäkelä painottaa edelleen kivun osuutta leikkauspäätöksissä.
– Kivun kokeminen ei ole suoraviivaista. Lievässä nivelrikossakin potilas voi silti kokea invalidisoivaa kipua. Sitten meillä on tervaskantoja, joilla on polvista nivelet kuluneet puhki, mutta jotka tulevat toimeen kivun kanssa.
Vaikka leikkausmäärä on tilastoissa kasvanut, Mäkelän mukaan hyvinvointialueilta ei ole säästöpaineita kuulunut lääkäreiden korviin.
– Kansalaiset, joilla on pilalle kuluneet nivelet, voivat olla hyvin tuskaisia. 60-vuotias nivelrikosta kärsivä pankkivirkailija joutuisi ilman leikkausta käymään töissä kolmiolääkkeissä ja kyynärsauvan kanssa ja ajautuisi kohti työkyvyttömyyseläkettä. On niin potilaan kuin yhteiskunnan etu, että nivelet saadaan leikattua.
Myös raporttia tekemässä ollut THL:n ylilääkäri Jutta Järvelin pitää leikkausmäärän kasvua merkittävänä asiana. Hän korostaa, että leikkausmäärä vahvistaa tutkimuksissa todettua viestiä siitä, että leikkaukset ovat tarpeellisia ja vaikuttavia.
– Raportti tukee päätelmää, että kyse on myös kustannusten kannalta vaikuttavasta hoidosta. Tekonivelleikkauksilla saadaan paljon hyviä tuloksia suhteessa kustannuksiin sekä potilaiden että koko yhteiskunnan kannalta.
Eniten tekonivelleikkauksia tehdään Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) Tekonivelsairaala Coxassa. Se on julkisomisteinen osakeyhtiö, joka perustettiin varta vasten tekonivelten hoitoa ajatellen entisten sairaanhoitopiirien aikana. Coxan pääomistajia ovat Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet.
– Coxan konseptissa on onnistuttu, ja siitä on tullut hyvin suosittu sairaala, Mäkelä sanoo.
Coxassa omat anestesiologit ja sairaanhoitajat on korvamerkitty omiin leikkaustiimeihin. Kun avainhenkilökuntaa on aina saatavilla, leikkaushoidon määrä voidaan maksimoida, Mäkelä selventää. Jos pystytään aloittamaan joka aamu jo kahdeksalta eikä vasta yhdeksältä, vuositasolla ero näkyy selvästi. Myös potilaan polku valmisteluista leikkaukseen on optimoitu niin, että leikkaussalin henkilökunta voi keskittyä pelkkään operaatioon.
Mäkelä arvioi, että Coxan menestys perustuu erikoistumiseen. Muissa sairaaloissa ortopediylilääkäri joutuu miettimään sitä, miten traumatologia, eli esimerkiksi erilaisissa onnettomuuksissa sattuneet vauriot, tai selkä-, käsi- ja muu liikuntaelinkirurgia, järjestetään ja miten henkilökuntaa tehtäviin jaetaan.
– Coxan toiminnassa ei tarvitse miettiä muuta kuin tekoniveliä.
Mäkelä arvioi, että myös bonuspalkkaus saa henkilökunnasta irti tehoja.
– Coxan ortopedit eivät ole töissä virkamiespalkalla. Kun tiimi asentaa neljä tai jopa viisi proteesia päivässä, se saa kannustuspalkkion.
Mäkelän mukaan tilanne ei ole epäreilu muiden sairaaloiden kannalta, vaan Coxassa tehdään hyvää työtä: tiimi on ammattitaitoinen ja tarpeeksi suuri. Coxan toiminta on liiketaloudellisesti kannattavaa, koska siellä leikataan niin paljon. Coxa on myös taitava houkuttelemaan potilaita ja potilasmäärä on potilaan näkökulmasta yksi houkutin, Mäkelä arvioi. Terveydenhuoltolain nojalla potilaat viime kädessä valitsevat, missä heidän tekonivelensä laitetaan paikoilleen.
Tekonivelleikkausten maantieteellinen kattavuus on Mäkelän mukaan hyvä. Yliopistosairaalat Oulussa ja Kuopiossa tekevät osuutensa. Myös Jyväskylän ja Rovaniemen sairaaloissa tehdään leikkauksia. Mäkelän mukaan joka puolella Suomea saa laadukasta hoitoa.
Uudenmaan HUS leikkaa THL:n raportin mukaan kokoonsa nähden vähän tekonivelpotilaita. Se on tilastossa neljäntenä. Mäkelä pitää HUSia monella tavalla tehokkaana, mutta tekonivelten kanssa näin ei ole.
– Niin valtavalla väestöpohjalla voisi kuvitella olevan enemmän leikkauksia. Viime vuosina HUSista on lähtenyt kokeneita hoitajia, mikä vaikuttanee asiaan, Mäkelä arvioi.
HUSin tukielinkirurgiasta vastaava ylilääkäri Anna Vasara sanoo, että THL:n raportointi on monitulkintainen siltä osin, että tilastossa HUSin leikkausmäärät on laskettu Helsingin Peijaksen perusteella. HUSin organisaatiossa tekoniveliä leikataan neljässä sairaalassa, Peijaksen lisäksi Porvoossa, Lohjalla ja Hyvinkäällä.
– Jos laskemme kaikkien sairaaloidemme määrät yhteen, pääsemme yhteensä noin 3 000 leikkaukseen, jolloin nousisimme tilastossa toiseksi suurimmaksi. Mutta tämäkään ei ole tarpeeksi, vaan meidän pitäisi leikata väestöpohjan kokoon nähden enemmän.
Vasaran mukaan HUSin leikkausten vähäisyys johtuu pääasiassa henkilöstöpulasta. Sen vuoksi kertyy jonoa, jota puretaan myös myöntämällä potilaille palveluseteleitä yksityissairaaloihin. Moni potilas valitsee jonon sijaan esimerkiksi Coxan.
– Meillä on ollut pulaa kaikista ydinosaajista, kuten ortopedeista ja leikkaussali- ja vuodeosaston hoitajista. Lisäisimme työvoimaa, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Lisätöiden teettämiseen ei ole varattu HUSin budjetissa rahaa. On silti HUSin johtoa myöten selvää, että meidän pitäisi leikata tekoniveliä enemmän.
Myös Keijo Mäkelä Tyksistä on purkanut HUSin jonoja leikkaamalla uusmaalaisia potilaita. Mäkelän oma työpaikka, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut Tyks Orto -yksikkö, on tekonivelten leikkausmäärissä toisena.
Tietoa tekonivelleikkauksista kerätään kansalliseen Tekonivelrekisteriin. Tietokanta muodostuu sairaaloiden leikkauksista tekemistä sähköisistä ilmoituksista. Keijo Mäkelä on kansallisen Tekonivelrekisterin asiantuntijaryhmän puheenjohtaja sekä pohjoismaisen Nordic Arthroplasty Register Association -tekonivelrekisterin jäsen.
– Rekisteriä varten esimerkiksi luetaan implantin viivakoodi aivan kuin kaupan kassalla. Rekisteri on tärkeä, koska siten tiedetään, miksi ja miten potilaita on leikattu ja miten mahdollinen uusintaleikkaus kannattaa toteuttaa.
Rekisteristä on muutakin hyötyä. Sen tarjoamasta tietokannasta on tehty päätelmiä huonoista tuotteista ja ryhdytty kehittämään parempia. Kansallisesta ja pohjoismaisesta tietokannasta on syntynyt yli 50 tieteellistä julkaisua. Myös hoitokäytäntöjä on muutettu tiedonkeruun ansiosta.
