Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Tässä on Peugeotin uusi logo

Peugeot on paljastanut uuden logon sekä visuaalisen ilmeensä. Uudistunutta vaakunalogoa koristaa suurikokoinen leijonan pää harjaksineen.

26.2.2021 Tuulilasi

Ensimmäinen Peugeot-logo nähtiin vuonna 1850 ja sittemmin logoja on julkaistu yhteensä kymmenen. Jokaisessa näistä merkityksellisen roolin on saanut brändin ikoniksi muodostunut symbolinen leijona. Nyt julkaistiin kaikkiaan yhdestoista versio logosta.

Nyt käytössä olevaan, vuonna 2010 ensimmäisen kerran nähtyyn logoon tarvittiin muutos, jotta myös tuotemerkki kuvaisi Peugeotin viime vuosina läpi käymää muutosta yhä korkeatasoisemmaksi automerkiksi.

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana merkin koko mallisto on käynyt läpi uskomattoman muutoksen kohti uutta tasokkuutta ja kaiken seuraavan Peugeot on onnistunut muutoksessa saavuttamaan: e-Expert on vuonna 2021 "International Van of the year", samoin kuin Partner vuonna 2019. Kolme "Car Of The Year" -palkittua mallia on nyt ostettavissa jälleenmyyjäliikkeissä: 308, vuoden 2014 voittaja, vuoden 2017 voittaja 3008 ja uusimpana 208 vuodelta 2020. Ja näiden lisäksi on syntynyt uusi sähköistynyt mallisto niin henkilö- kuin hyötyajoneuvoihin.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt