Maria Petterssonin tutkijoilta lainaama teksti Suomen historian jännät naiset -teoksessa ei ollut erotettavissa Petterssonin omasta tekstistä. Näin arvioi tekijänoikeusneuvosto lokakuun lopussa julkaistussa lausunnossaan. Neuvosto totesi myös, että alkuperäistekstien tekijöitä tai lähdettä ei ollut mainittu tekstissä asianmukaisesti. Näistä syistä Petterssonin kirjassa ei menetelty tekijänoikeuslain edellyttämän hyvän tavan mukaisesti, ja lainattujen tekijöiden moraalisia oikeuksia loukattiin.

Imagen tammikuussa 2023 julkaistussa jutussa osa Petterssonin lainaamista tutkijoista arvioi, että leikkaa-ja-liimaa -tyyppinen metodi oli Historian jännät naiset -teoksessa systemaattista. Susanna Välimäki, Maarit Leskelä-Kärki ja Nuppu Koivisto-Kaasik kertoivat tuolloin, että ovat laatimassa tekijänoikeusneuvostolle lausuntopyyntöä.

Tutkijat olivat analysoineet lausuntopyyntöä varten yhteensä viittä kirjan lukua. Tekijänoikeusneuvosto käsitteli tutkijoiden lausuntopyynnön lopulta kuitenkin vain niiltä osin, kuin lainaaminen koski lausuntopyynnön jättäneitä tutkijoita.

”Jää siis edelleen epäselväksi, miten paljon Pettersson on teoksessaan muita kirjoittajia siteerannut ja onko hän mahdollisesti rikkonut muiden kuin lausunnon pyytäjien tekijänoikeuksia”, kommentoi plagiointikiistoihin perehtynyt kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist neuvoston lausuntoa LinkedIn-sivullaan.

Tekijänoikeusneuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen toimielin, josta on säädetty tekijänoikeuslaissa. Sen lausunnot ovat suosituksia, jotka eivät sido kiistan osapuolia. Lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta voi pyytää tekijänoikeuden tulkintakysymyksissä kuka tahansa. Neuvosto ei lausunnossa perustellut sitä, miksi käsittelyssä ei otettu huomioon kaikkea lausuntopyynnön jättäneiden tutkijoiden toimittamaa materiaalia.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Ahon mukaan tekijänoikeusneuvoston lausunnon pääpointti oli se, ettei Pettersson plagioinut. Ahon tulkinta on erikoinen, sillä neuvosto ei olisi voinut lausua plagioinnista yhtään mitään. Plagioinnin käsite on monitulkintainen, eikä se sisälly tekijänoikeuksia koskevaan lainsäädäntöön, jonka puitteissa neuvosto tekee arvionsa.

Viime syksynä Imagelle antamissaan lausunnoissa Atenan Ville Rauvola ja Suomen kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho painottivat molemmat puolestaan lukukokemusta oikeuttaessaan Petterssonin kirjassa tehtyjä valintoja.

Tekijänoikeuslain näkökulmasta tekijän tai lähteiden merkitsemättä jättämistä ei kuitenkaan voida perustella esimerkiksi tekstin raskaslukuisuudella, sillä tekijänoikeuslain määrittelemä sitaattioikeus ei suojaa tyyliseikkoja tai lukukokemusta. Sitaattioikeus antaa vain mahdollisuuden käyttää toisen tekstiä kysymättä tekijän lupaa, jos tietyt tarkat reunaehdot täyttyvät.

Kyse on tietysti myös euroista, kuten Sakari Laiho Imagen jutussa korosti. Suomen historian jännät naiset ilmestyi elokuussa 2022 ja se myi vuoden 2022 aikana kotimaisista tietokirjoista kolmanneksi eniten, yhteensä 10 500 kappaletta. Tämän vuoden myyntiluvut eivät ole vielä saatavilla, mutta lienee selvää, että kirjan myynnissä on onnistuttu.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa tuhansien, kenties jo kymmenien tuhansien, myytyjen kirjakappaleiden sisältö on tuotettu tekijänoikeuslaissa määritellyn hyvän tavan vastaisesti ja tutkijoiden moraalisia tekijänoikeuksia rikkoen.

Jokainen myyty kirja tuottaa taloudellista hyötyä kustantajalle ja Petterssonille, mutta samaan aikaan kieltää tutkijoilta heille kuuluvan hyödyn, eli kunnian ja tunnustuksen tehdystä luovasta työstä. Mitä suurempi kirjan myyntivolyymi on, sitä suurempi on myös tutkijoiden tappio.

Petterssonin teoksen lähdeluetteloa on täydennetty sen jälkeen, kun lähteiden käyttö nousi ensimmäistä kertaa otsikoihin. Teos pysynee markkinoilla, mutta nähtäväksi jää, otetaanko siitä uusia painoksia piittaamatta saadusta tekijänoikeusneuvoston näkemyksestä.

Maria Petterssonilla on Journalistiliiton lehden päätoimittajana ja pitkän linjan journalistina suomalaisella tiedonvälityksen kentällä erityisen isot saappaat. Esimerkin voimaa ei kannattaisi valta-asemassa aliarvioida.

Osoittavatko tekijänoikeusneuvoston lausunto ja tapauksesta käyty keskustelu, että tietokirjallisuuden alalla kaikkien toimijoiden käytännöt eivät ole yhteensopivia tekijänoikeuden kanssa? Johtopäätös ei ole kaukaa haettu, semminkin kun tutkijoiden esiin nostamat ongelmat pyrittiin välittömästi ja voimalla kieltämään. Näin näitä tietokirjoja tehdään, totesi moni kustannuspuolen edustaja aiemmissa kirjaan liittyneissä keskusteluissa.

Tekijänoikeusneuvoston lausunnon julkistamisen jälkeenkin Atenan Ville Rauvola on kuvannut neuvoston ratkaisua yllättäväksi. Pettersson on puolestaan todennut, että neuvoston päätös tuomitsee alalla vallitsevan normaalin tavan.

Jos ”alan normaali tapa” jatkuu kustannusalalla pölyn laskeuduttua, silloin on vaarana, että vesitetään luovan työn pelisääntöjä. Niistä yhteiskunnassamme on sovittu juuri tekijänoikeuksia koskevassa lainsäädännössä.

Tekijänoikeuslailla yhteiskunta tunnustaa luovan työn tekijöiden oikeuden määrätä siitä, miten heidän työnsä tulosta käytetään. Lailla pyritään edistämään henkistä luomistyötä eri muodoissaan.

”Kulttuurihyödykkeiden tuotannon ja saatavuuden edellytysten turvaaminen luo pohjaa kansalliselle kulttuurille ja yhteiskunnalliselle kehitykselle”, sanotaan esimerkiksi tekijänoikeuslain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 287/1994).

Kustannusalalla on varmasti monia toimijoita, joiden käytännöt ja ohjeistukset kirjailijoille ovat tekijänoikeuden näkökulmasta kunnossa. Petterssonin teoksesta käydyn keskustelun perusteella alalla kuitenkin tarvittaneen luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä tekijänoikeuksia kunnioittavien lähteistämisen tapojen kehittämiseksi ja ohjeistamiseksi. Välinpitämättömyys luovan työn tekijöiden oikeuksia kohtaan tuskin edistää tekijänoikeuslain tavoitteita, saati alan toimijoiden keskinäistä luottamusta.

Lopuksi vielä vinkki journalisteille.

Viime syksynä Petterssonilta kysyttiin Imagen haastattelussa, onko [yleistajuiseen tietokirjallisuuteen liittyvä] kirjoitustyö jotenkin erilaista kuin journalistinen kirjoittaminen.

Pettersson vastasi tuolloin: ”Onhan siinä huimasti eroa. Yksi esimerkki henkilöihin liittyvässä kirjoittamisessa on se, että journalismissa usein henkilö, josta kirjoitetaan, on elossa ja häntä voi haastatella. Ja journalistinen kirjoittaminen on eri asia kuin tietokirjoittaminen, joka taas on erilaista kuin akateeminen kirjoittaminen. Nehän ovat kolme erilaista kategoriaa.”

Nyt Pettersson sekä Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ovat molemmat antaneet lausunnoissaan ymmärtää, että moraalisia tekijänoikeuksia rikkovat toimintatavat, jollaisia Pettersson oli Suomen historian jännät naiset -teoksessa käyttänyt, ovat tyypillisiä myös suomalaisessa journalismissa.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja missä näkyy, sitä kukaan ei ole toistaiseksi hoksannut Aholta tai Petterssonilta kysyä.

Vaula Helin on Suomalaisen Tiedeakatemian asiantuntija. Kirjoittaessaan Suomen historian jännät naiset -teokseen liittyneestä kohusta Imageen Helin työskenteli freelancer-toimittajana.