Apu

Tapaus Aarnio: Historian pahin poliisirikos, osa 1 – ”Suurin opetus on, että emme voi luottaa enää kehenkään”

Tapaus Aarnio: Historian pahin poliisirikos, osa 1 – ”Suurin opetus on, että emme voi luottaa enää kehenkään”
Helsingin huumerikosyksikön entistä johtajaa Jari Aarniota koskeva rikosvyyhti on kuin ikiliikkuja: uusia syytteitä pompahtelee aina vain lisää. Laadimme katsauksen tähän mennessä tapahtuneesta.
Julkaistu: 20.10.2019
Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön entistä päällikköä Jari Aarniota, 62, koskevan rikosvyyhdin uusimmasta haarasta kuultiin syyskuun viimeisenä päivänä, kun Keskusrikospoliisi (KRP) tiedotti saaneensa ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin neljä vuotta sitten uudestaan avatun murhatutkinnan päätökseen. Tapaus siirtyi Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaan.
KRP kertoo, että asiaa on tutkittu lisää ”asianosaisten loppulausuntojen ja lisätutkintapyyntöjen johdosta”. Esitutkinnan perusteella kahta henkilöä on syytä epäillä murhasta ja yhtä henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta. KRP:n mukaan epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.
Syyttäjä Mikko Männikkö viestitti valtakunnansyyttäjän virastosta, että tapausta aletaan tutkia lähiaikoina ja että tavoitteena on ”kohtalaisen ripeä vauhti”. Syyttämis- tai syyttämättäjättämispäätöksen Ünsalin murhassa tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan murhasta epäillyt ovat Jari Aarnio sekä rikollisjärjestö United Brotherhoodin entinen johtaja Keijo Vilhunen.
Suomen Tietotoimisto (STT) uutisoi helmikuussa, että Aarnion väitetään ilmoittaneen Ünsalin murhahankkeesta Ruotsin poliisille lähes puoli vuotta ennen sen tekoa.
Palkkamurhan aikaan vuonna 2003 murhan valmistelu ei ollut Suomessa rikos. Nyt Aarniota syytetään murhasta ilmeisesti sillä perusteella, että hän jätti poliisina puuttumatta tietämäänsä murhasuunnitelmaan.

Alamaailman pikkujoulusketsi

Jari Aarnio ja hänen rikolliset yhteytensä esiintyvät laajasti myös lokakuun alussa julkaistussa, kahden STT:n entisen toimittajan, Mikko Gustafssonin ja Janne Huuskosen, kirjassa Kultainen vasikka – Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa (Tammi 2019).
Se kuvailee yksityiskohtaisesti moottoripyöräjengiläisten ja ”vanhan alamaailman” yhteenottoja.
Vastaavaa korruptiota on yleensä totuttu seuraamaan Suomessa lähinnä katsomosta kansainvälisen median välityksellä, mutta Aarnion rikosjutun paljastuttua järjestäytyneestä rikollisuudesta on mahdotonta kirjoittaa Suomessa tapausta käsittelemättä, toimittajat perustelevat.
Kirjan tekijöiden mukaan vuosikausia kestänyt Aarnio-jatkokertomus näytti oikeus­saleissa toisinaan ”oikeuseliitin ja alamaailman ylimittaiselta pikkujoulusketsiltä”, vaikka tosiasiassa sen mittaluokan rikosjutusta on huumori kaukana.
Kun vuosi vuodelta yhdeksi maailman vähiten korruptoituneeksi arvioidussa maassa huumepoliisin päällikköä syytetään huumekaupasta, kyseessä on täysin poikkeuksellinen skandaali, Gustafsson ja Huuskonen muistuttavat.
Tietokirjailija-toimittajien mukaan ainoa toinen, edes hiukan vastaava rikostapaus Suomessa sattui vuosikymmeniä sitten, kun Vuoden poliisi Pekka Erkkilä tuomittiin 1970-luvun puolivälissä huumekaupasta. Kirjoittajien mukaan Erkkilä jatkoi rikollisuraansa 2000-luvulle asti.
Aarnion tapauksessa tilannetta pahentaa se, että hän on johtanut pitkään maan tärkeintä huumerikosyksikköä. Hänellä on ollut todellista valtaa päättää, kenen huumerikoksia poliisi tutkii ja kenen ei, toimittajat kirjoittavat.

Ensikertalainen lusii vain puolet

Joulukuun lopulla 2016 rikosylikomisario Jari Aarnio tuomittiin käräjäoikeudessa 22 rikoksesta yhteensä yli 13 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomioiden mukaan Aarnio oli muun muassa salakuljettamassa Suomeen 791 kiloa hasista sinisissä peltitynnyreissä.
Kesäkuun lopussa 2019 hovioikeus kumosi joitakin vähäisempiä syytekohtia, mutta piti voimassa Aarnion vankeustuomion ja käräjäoikeuden tavoin katsoi Aarnion olevan huumeita maahantuonutta, niin sanottua Tynnyriliigaa johtanut ”Pasilan mies”.
Ensikertalaisuutensa vuoksi Jari Aarnio suorittaa 13 vuoden tuomiostaan vain puolet. Saldoa on vähentänyt 3,5 vuoden tutkintavankeusaika, eli jäljellä on vajaat kolme vuotta istuttavaa.
Aarnion rikoskumppaniksi todistettu, United Brotherhood -moottoripyöräkerhon entinen johtaja Keijo Vilhunen sai huumepoliisipäällikön tavoin hovioikeuden päätöksellä 10 vuoden vankeustuomion muun muassa törkeistä huumerikoksista.
Hovioikeus piti Aarnion rikoksia ”poikkeuk­sellisen vakavina ja vahingollisina”. Käräjäoikeus totesi aiemmin tuomiossaan, että Aarnio on ”häikäilemättömällä tavalla käyttänyt hyväkseen asemaansa poliisina peittääkseen rikoksensa”.

Seksiä virka-aikana

Hovioikeus uskoi myös, että huumepoliisi Aarnio oli tutustunut Saaraksi kutsuttuun alamaailman naiseen 1990-luvulla ja harrastanut tämän kanssa seksiä useita kertoja – mutta toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus ei katsonut sitä rikokseksi.
Hovioikeuden mukaan asiaan ei vaikuttanut se, että oikeudessa Aarnion entiset alaiset kertoivat turvanneensa kaksikon salaisia tapaamisia ulkopuolisilta.
Hovioikeuden mukaan jäi toteen näyttämättä, että säännölliset seksisessiot tapahtuivat Aarnion virka-aikanakin.
Mikko Gustafssonin ja Janne Huuskosen kirjan mukaan Saara todisti Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa 2016 Aarniosta:
Joskus hänellä oli aikaa olla kauemmin, niin sillon hän halus, että mä teen hänelle intialaisen päähieronnan ja hieron häneltä jalat ja sit otan häneltä suihin. Ja mitä siinä meni aikaa, kun hän joi kahvia ja söi voileipää. Ja sen jälkeen sitten tapahtu nää eroottiset jutut.

Mystiset huumetynnyrit

Syyskuun puolivälissä Jari Aarnio vaati korkeinta oikeutta kumoamaan hänen rangaistuksensa ja päästämään hänet vapaalle jalalle, mikäli valituslupa myönnetään.
Aarnio haluaa valituslupahakemustensa mukaan KKO:n tutkivan hänen tuomionsa siltä kannalta, kuinka paljon näyttöä huumetuomioon tarvitaan.
Aarnion mukaan hänen tapauksensa tutkinnassa jäi aukottomasti selvittämättä, mitä kaikki takavarikkoon saadut huumetynnyrit olivat sisältäneet – vaikka hovioikeuden lausunnon mukaan ei ole varteenotettavaa mahdollisuutta siihen, että tynnyrit olisivat sisältäneet mitään muuta huumetta kuin hasista.
Lisäksi Aarnio vaatii vapautusta hänen maksettavakseen määrätyistä yli miljoonan euron rikoshyötykorvauksista sillä perusteella, että ulosottovelat ovat ajaneet hänet jo vararikkoon.
Aarnio pitää valitushakemuksessaan kiinni myös väitteestään, ettei hän pitänyt ”Pasilan miehen” kännyköitä hallussaan kuin satunnaisesti.
Myös syyttäjät valittavat hovioikeuden tuomioista. Heidän tyytymättömyytensä kohdistuu Aarnion sijaan kahteen muuhun tuomittuun, Aarnion entisen alaisen, rikoskonstaapeli Mikael Runebergin sopivuuteen poliisiksi sekä ”Malmin naiseksi” kutsutun Mari Romanon esitutkintakertomuksen hyödyntämiskieltoon.
Korkein oikeus päättää valitusluvan myöntämisestä 4–6 kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Jos lupa myönnetään, asian käsittelyyn kulunee noin vuosi.

Liivijengin ja poliisin salaliitto?

Tietokirjailija Gustafssonin ja Huuskosen mukaan suuren yleisön ja virkamiesten hämmennyksen lisäksi Helsingin huumepoliisin toiminta on herättänyt kummastusta myös järjestäytyneissä rikollisliigoissa.
Kultainen vasikka -kirjan taustakeskusteluissa rikolliset toistivat näkemystä, että huumepoliisi jakoi Helsingissä epävirallisia ”lisenssejä” huumekauppaan:
Osa huumekauppiaista sai tehdä kauppaa varsin näkyvästi ja pitkään, kun osa taas tuntui kärähtävän alituisesti paljon matalamman profiilin kaupanteosta.
Samojen haastateltavien mukaan pitkä, menestyksekäs huumemyynti pääkaupungissa vaati myös muiden vasikoimista eli poliisin tietolähteenä toimimista.
Eräs huumepoliisina työskennellyt tietolähde kuvailee kirjassa Helsingin huumepoliisin erityistä toimintakulttuuria 1990-luvulla: ”Kaikkein tärkeintä tuntui olevan se, etteivät Aarnion vasikat pala operaatiossa”.
Gustafsson ja Huuskonen tekevät kirjassaan johtopäätöksiä suoraviivaisesti. Heidän mukaansa Aarnion juttu on ”epäilemättä” Suomen historian pahin poliisirikosjuttu:
Liivijengin ja huumepoliisin pomojen intressien yhdistyminen rikolliseksi salaliitoksi on jotain, mitä Suomessa ei pitänyt ikimaailmassa tapahtua. Huumepoliisi tarvitsee alamaailman tietolähteitä, mutta poliisi ei selvästi pystynyt hallitsemaan vinkkitoimintansa riskejä. 

Syytteitä poliisin ylimmälle johdolle

Aarnion rikostapauksen jälkeen Suomessa on kohistu muistakin poliisilaitokseen kohdistuvista syytteistä.
Korkeaa poliisijohtoa, muun muassa entistä poliisiylijohtaja Mikko Paateroa ja Helsingin entistä poliisikomentaja Jukka Riikosta syytettiin valvonnan laiminlyömisestä Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoiminnassa.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet kesäkuussa. Syyttäjät ovat saaneet valitusluvan hovioikeudesta, ja tapauksen käsittely jatkuu viimeistään alkuvuodesta 2020.
Helsingin käräjäoikeudessa on käsittelyssä myös rikosjuttu, jossa Suomen poliisin erikoisryhmän, niin sanotun Karhu-ryhmän entisen varajohtajan ja turvallisuustarvikeyrityksen johtajan epäillään yhdessä erehdyttäneen poliisilaitosta.
Toukokuussa puolestaan julkistettiin tieto, että Helsingin poliisilaitoksen viestintäjohtaja Juha Hakolaa epäillään virka- ja lahjontarikoksesta epäselvän vaalirahoituksen vuoksi. Hakola on Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja entinen kansanedustaja.

Nimetön poliisilähde kommentoi

Todistajanasemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevä, korkeassa asemassa oleva poliisi painottaa Avulle, että kaikista rikosepäilyistä huolimatta ei voi sanoa Helsingin poliisilaitoksen kärsivän laajamittaisesta korruptiosta, lainvastaisesta toimintakulttuurista tai hyvän maineen rapistumisesta.
Tietolähteemme ei voi asemansa vuoksi paljastaa, kuinka aikaisessa vaiheessa Aarnion väärinkäytökset selvisivät poliisiylijohdolle, mutta hän korostaa, että poliisilaitoksissa on tehty paljon korjaavia toimenpiteitä.
Hän lisää, että Aarnion johtaman huumerikosyksikön entiset poliisit, lähes 70 henkilöä, ovat hyvin kelvanneet uusiin töihin muihin poliisiyksiköihin kuten Keskusrikospoliisiin ja Suojelupoliisiin.
On aina helppoa viisastella jälkikäteen, poliisilähteemme sanoo. Jari Aarnioon liittyvät epäkohdat kyllä havaittiin ajallaan, ja virheitä on toki tehty monella eri tasolla.
– Suurin opetus tässä kaikessa on se, ettemme voi enää luottaa kehenkään täysin varauksetta. Työpaikoilla pitää olla vaihtuvuutta, ja kontrollijärjestelmien pitää toimia, hän sanoo.
Lähteet: Mikko Gustafsson ja Janne Huuskonen: Kultainen vasikka – järjestäytynyt rikollisuus Suomessa (Tammi 2019), Helsingin Sanomat, Iltalehti, Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio (HS-kirjat 2017).
2 kommenttia