Apu

Tämä mies ja yksi laki toivat suomalaisille 15 vuotta lisää elinaikaa


Raavaat nuoret miehet kaatuivat saappaat jalassa. Naiset kuihtuivat. Kun isä sairastui, koko perhe köyhtyi. Suomalaiset olivat Euroopan sairain kansa vielä 1950–60-luvulla. Kunnes joku keksi kansanterveyslain ja terveyskeskuksen.
Kuvat Petri Mulari, STT-LEHTIKUVA, Museovirasto, Karjalaisen arkisto/Mikko Makkonen

Ei näin köyhän ja takapajuisen kansan terveydenhoidosta kannata maksaa samanlaisia summia kuin rikkaammissa maissa! Näin jyrähtelivät herrat viime vuosituhannen alkupuolella.

Tavalliset suomalaiset miehet hoitivat hyvinvointiaan saunomalla, syömällä läskisoosia ja käymällä kunnanlääkärillä aikaisintaan hautansa partaalla.

Suomalaisen miehen perikuvan, Jussi Koskelan tyyliin ei kuulunut vähäisten vikojen kuuluttaminen. Terveystilastot olivat karua katsottavaa. Suomessa 35–39-vuotiaiden miesten kuolleisuus oli Euroopan pahinta laatua.

Väestömäärään suhteutettuna miehiä kuoli yhtä paljon kuin Ruotsissa ja Norjassa yhteensä. 

Äidit saivat huolenpitoa vauvojen sivutuotteena

Suomen naisetkin sairastivat enemmän kuin eurooppalaiset sisarensa. Äidit sentään saivat huolenpitoa vauvojensa sivutuotteena. Neuvolaan ja äitiyshuoltoon köyhilläkin oli varaa.

Suomalaisten 35–39-vuotiaiden miesten kuolleisuus oli huimaa. Ote kirjasta Pekka Kuusi: 60-luvun sosiaalipolitiikka (WSOY).

Lääkäreitä vähemmän kuin Euroopassa muualla

Pahimmassa jamassa olivat maakuntien miehet Kuopion takaisilla seuduilla. Tutkija Pekka Kuusi kuvaili heitä kaunokirjallisten esimerkkien valossa: Ryysyrannan Joosepin Kenkkusen ja Putkinotkon Juutas Käkriäisen pojat olivat 1960-luvulla maanosamme raihnaimpia miehiä.

He olivat reumaattisten jäsenten ja kovettuneiden verisuonten miehiä, jotka eivät lääkäriä vaivanneet.

Pekka Kuusi johti Sosiaalipoliittisen yhdistyksen neuvottelukuntaa ja alkoi koota tutkimustietoa sosiaalisten uudistusten ja kansanterveyslain perustaksi. Kuusi tiivisti näkemykset teokseksi 60-luvun sosiaalipolitiikka. Kirja on hämmästyttävän ajankohtainen, selkeä ja ilo lukea.

Kuusi piti keskeisenä ongelmana lääkäripulaa. Väkimäärään nähden Suomessa oli lääkäreitä vähemmän kuin missään muualla Euroopassa: yksi lääkäri 1  700 kansalaista kohden. Itävallassa ja Neuvostoliitossa oli yksi lääkäri 610 asukasta kohden.

Lisäksi lääkärikunta oli Kuusen termein koteloitunut Helsinkiin. 

Ilomantsin seudulla yksi kunnanlääkäri vastasi 14 000 ihmisen hoidosta. Osa maalaisväestöstä eli tyystin ilman kunnanlääkäriä.

Sairastaminen vei suomalaisen rahat. Ote kirjasta Pekka Kuusi: 60-luvun sosiaalipolitiikka (WSOY).

Jos yksi sairastui, koko perhe köyhtyi

Pekka Kuusen mielestä toinen este kansalaisten terveydelle olivat keskussairaalat, lääkintälinnoitukset, jotka oli kehitetty ja rakennettu 1950-luvulla.

Yhteiskunnan rahat menivät sairaaloihin, kun taas Kuusen mukaan terveyttä kannatti kohentaa puuttumalla peliin ennen ensimmäisen infarktin iskua.  Päivän sana oli ennaltaehkäisy. 

Suomessa sairastaminen merkitsi köyhtymistä. Tutkija Minna Harjula Tampereen yliopistosta sanoo, että 1960-luvulla ei yksinkertaisesti ollut mahdollista sairastaa.

Jos isä sairastui tuberkuloosiin, perheen toimeentulo loppui.

– Jos isä sairastui tuberkuloosiin, perheen toimeentulo loppui ja jouduttiin käyttämään kaikki omat säästöt. Miehille ei jäänyt aikaa parantua, kun heidän oli mentävä sairaana töihin, Harjula kertoo.

Sairaat köyhtyivät, koska maksoivat kaiken omasta pussistaan.

Isoilla työpaikoilla työnantajat määrättiin järjestämään työterveyshuolto. Muilla tilanne oli kehnompi.

– Ainoa apu voitiin saada sosiaalitoimistoista. Se oli köyhäinapua, ainut turvajärjestelmä. Sen hakeminen oli nöyryyttävää, Harjula kertoo. Hän tutkii ihmisten kokemuksia hyvinvointivaltiosta.

Terve kansalainen on tuottava

Poliitikot kihisivät kehittäessään sairausvakuutusta 50-luvulla. Sosialidemokraatit ajoivat vakuutusta työväelle. Maalaisliitto halusi ulottaa sen maaseutuväestölle. Kokoomus oli torjuva. Harva muisti työttömiä, opiskelijoita ja perheenäitejä. 

Jo vuonna 1903 Sosialidemokraattinen puolue oli kirjannut tavoitteekseen ilmaisen terveydenhuollon:  Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.

Maalaisliitto merkitsi vuoden 1962 yleisohjelmaansa tavoitteeksi sairausvakuutuksen ja äitiysvakuutuksen säätämisen, sillä terveysolot olivat maassamme ”pahasti takapajulla”.

Odotushuoneen tunnelmaa Tuusulassa. Lääkärikäynti maksoi 1970-luvulla kolme markkaa. 1980-luvulla terveyskeskuksen palvelut sai ilmaiseksi.

Päättäjät eivät enää itkeneet rahan menoa, sillä meno saattoi kääntyä tuloksi.

– Kuusen ajattelussa mullistavaa oli se, että terveydenhoitoon panostettava raha ei ole vain kustannuksia ja menoja, vaan se on sijoitus tulevaisuuteen. Jokainen pitää saada osaksi yhteiskuntaa, Harjula sanoo.

Kun kunnolla parantunut kansalainen alkoi paiskia töitä ja kuluttaa rahaa, hän siinä sivussa piti kansantalouden rattaat pyörimässä.

Ajatus miellytti päättäjiä. Sairausvakuutuslaki tuli voimaan pitkällisen väännön jälkeen vuonna 1964.

Tosin pian puhuttiin, että se oli jättänyt yksityisille firmoille liikaa mahdollisuuksia rikastua terveydenhoidolla.

Kansanterveyslaki astuu voimaan

Millainen olisi unelmien terveysasema? Pekka Kuusen neuvottelukunta hahmotteli sinne 4–6 lääkäriä, jotka tutkivat ja määrittelevät sairauksia sekä lähettävät potilaita keskussairaaloihin. Lisäksi he johtavat kotona sairastavien hoitoa.

Kuusi ehdotti uusille lääkäreille pakollista harjoittelua syrjäseudun terveyskeskuksessa.

Terveysasemia piti pystyttää väestökeskuksiin ja hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Ajateltiin, että ihmiset tulisivat hoitoon bussilla, pyörällä tai kävellen. Myöhemmin tarvittiin laakeat parkkipaikat.

Eduskuntavaaleissa 1970 terveys oli yksi pääteemoista. Aprillipäivänä 1972 mielipiteet ja faktat oli saatu hitsattua yhteen ja kansanterveyslaki astui voimaan.

Kansalaisista tulisi nyt tasa-arvoisia. Kuntien piti järjestää terveyspalvelut ja hoitaa ja ehkäistä sairaudet. Kunnat saivat terveysmenoihin valtionosuutta, mikä kannusti täyttämään virat.

Terveyskeskusaatteen kehittäjä Pekka Kuusi totesi, että parannettu kansalainen on tuottoisa kansalainen.

Kolmen markan lääkärit

Iloitsiko kansa? Paikoitellen nipotettiin, kun ei heti päästy tohtorille.

Terveyskeskuslääkäreitä kutsuttiin kolmen markan lääkäreiksi. Miksi lähes ilmaiselle palvelulle irvailtiin?

– Terveyskeskuksessa lääkäri oli yksi monista lääkäreistä. Ihmiset eivät ehkä pitäneet siitä, että heillä ei ollut enää ketään nimettyä lääkäriä. Myöhemmin omalääkärisysteemillä yritettiin kohentaa tilannetta, Harjula kertoo.

Lääkärit kokivat kolahduksen.

– Ennen terveyskeskuksia vanhoilla kunnanlääkäreillä oli valtava työtaakka, mutta he olivat paikkakuntansa kermaa. Nyt he menettivät erityisasemansa.

Lääkäriliitto oli vastustanut uusien koulutuspaikkojen lisäämistä. Silti 60–70-luvuilla Oulusta, Kuopiosta ja Tampereelta valmistuivat ensimmäiset uudet lääkärit.

– Terveyskeskuksiin ei liittynyt samanlaista myönteisyyttä kuin neuvoloihin ja äitiyshuoltoon. Ehkä siksi, että ihmiset vertasivat terveyskeskuksia, työterveyshuoltoa ja yksityisiä lääkäreitä keskenään.

Palvelusta tuli ilmaista 80-luvulla. Se jakoi poliitikkoja ja lääkäreitä.

– Vanhukset arastelivat ja miettivät, saavatko he mennä lääkäriin. Moni pelkäsi vievänsä turhaa aikaa tärkeämmiltä ihmisiltä. Kului aikaa, ennen kuin maksuttomuuteen alettiin tottua, Minna Harjula kertoo.

Lättäkattoiset terveyskeskukset tulivat

Pohjois-Karjalassa Tuupovaara ja Ilomantsi liittoutuivat ja muodostivat yhteisen terveyskeskuksen. Terveyskeskus tarkoittaa toimintojen kokonaisuutta, mutta ihmiset alkoivat käyttää sanaa terveyskeskus rakennuksesta, jossa he asioivat.

Tasakattoiset terveysasemat ilmestyivät Suomen taajamiin. Rakennuksen piti edustaa tasa-arvoa ja terveyttä. Tämä Tuupovaaran terveysasema on kertaalleen uhattu lakkauttaa. 

Ilomantsi-Tuupovaara sai kunnian aloittaa kokeiluterveyskeskuksena, koska se oli sydäntautien synkintä seutua.

Ilomantsin keskustaan nousi terveysasema vuonna 1973. Seinät olivat kevytbetonia, Siporexiä. Elementtien kruununa loisti muodikas tasakatto. Myös Tuupovaara sai lättäkattoisen talonsa.

Arkkitehtuurin tuli toimia tasa-arvokehityksen työkaluna. Uudet laitokset eivät saaneet olla vallan symboleja vaan arkista käyttötavaraa. Tilasuunnittelun piti kannustaa potilaita omatoimisuuteen, ja se näkyi muun muassa vessojen sijoittelussa.

Yleisissä tiloissa käytettiin iloisia ja rohkeita värejä.

Ehkä se oli tarpeen, sillä odotushuoneet olivat täynnä pitkästynyttä väkeä. Ajanvaraus oli hankala järjestää.

Ajoittain odotushuoneen kansoittivat työikäiset flunssapotilaat. Työnantajat kun vaativat ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen lääkärintodistuksen.

Ilomantsiin oli vaikea saada lääkäreitä

Työntekijöiden houkuttelu ei ollut helppoa. Ilomantsissa piipahti töissä nuori lääkäri Eeva Kuuskoski, josta sittemmin tuli kansanedustaja ja ministeri. Lopulta terveyskeskukseen saatiin seitsemän lääkäriä. Hoitajia tuli helpommin, kunhan kunta tarjosi asuntoja.

Terveyskeskus oli täyden palvelun talo. Sama yksikkö tarjosi lääkäreiden vastaanotot, hammaslääkärit, laboratoriot, vuodeosastot ja eläinlääkärin. Oli vanhainkotia, kouluterveydenhuoltoa ja neuvoloita ympäri pitäjää. Sosiaalihoitaja ja kuntoutusyksikkö auttoivat asukkaita. Ambulanssi kiiti Joensuun keskussairaalaan.

Ilomantsin terveyskeskuksen alakerrassa oli peräti uima-allas kuntoutujia varten. Ylellistä!

Kesälomilla ruotsiin muuttaneet suomalaiset vierailivat kotikonnuillaan ja kansoittivat päivystyksen.

Oli ihan tavallista, että lääkärin ja hoitajien työpäivä kesti aamukahdeksasta iltakahdeksaan.

Vakavimpia hoidettavia sairauksia olivat sydäninfarktit ja astmatapaukset. Astmaan ei ollut nykyisen kaltaisia lääkkeitä. Sydänpotilaita usein kuoli hoitajien käsiin.

Pekka Puska vieraili usein Ilomantsin seudulla kertomassa rasvan, tupakan, suolan ja viinan vaaroista.

Pohjois-Karjala-projekti innosti

Käyntiin pärähti myös Pohjois-Karjala-projekti: valistusta kansalle siitä, miten olla ja elää terveesti. 70-luvun nuori radikaalilääkäri Pekka Puska tuli puhematkoille Ilomantsiin.

Hän veti terveyskeskuksen johtavan lääkärin kanssa jopa sata keikkaa kylissä, kouluissa ja kodeissa. 

Puska kertoo, että ne olivat hauskoja tilaisuuksia. Kaikki miehet eivät tosin nielleet ajatusta voin ja punaisen maidon turmiollisuudesta. Tupakka on myrkkyä, viinaakin piti vähentää!

Vaimot innostuivat enemmän. Saattoipa joku emäntä salaa vaihtaa isännän rasvaisen maidon kevyempään.

Puskan hanke herätti kansainvälistä kiinnostusta. Pian Ilomantsin terveyskeskuksessa nähtiin korkea-arvoinen vieras: Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Halfdan Mahler. Ja myöhemmin Puskasta tuli Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja ja kansanedustaja.

Terveyskeskusten kulta-aika

1980-luvun alussa Ilomantsissa vanhusten ja työkyvyttömyyseläkeläisten määrä oli Suomen suurimpia. Sydän- ja verisuonitaudit piinasivat edelleen. Valtionavut vähenivät, ja kunnallistalous kriisiytyi. Ilomantsin-Tuupovaaran terveyskeskuksessa oli 165,5 virkaa ja tointa.

Uusi innokas yleislääkäri Mervi Karttunen astui terveyskeskukseen 1990-luvun alussa. Toiminta oli vireää, ja tavalliset ihmiset arvostivat hoitoa.

– Meillä oli jopa aikuisneuvoloita, joissa valistettiin, ennaltaehkäistiin sairauksia ja hoidettiin kansantauteja.

Ilomantsilaisista 90 prosenttia käytti terveyskeskusta. Kuntapäättäjiä kismitti, kun he eivät päässeet suoraan määrittelemään terveydenhuollon varoja kuntainliiton aikana.

Tuupovaaran ja Ilomantsin kansanterveystyön kuntayhtymä purettiin vuonna 1995. Se oli aikansa muoti-ilmiö.

Lääkärit hupenivat ja talous kiristyi 90-luvun lopulla.

– Nykyään ennaltaehkäisevä työ on siirtynyt enemmän yhdistysten tehtäväksi, mutta ne eivät tavoita väkeä samalla tavalla kuin terveyskeskus, ja yhdistysten oma väki on vanhenemassa. Sydänyhdistys on alueella hyvin toimelias, Karttunen kertoo.

Hän ei ole enää terveyskeskuslääkäri vaan Siun soten palvelupäällikkö. Siun sote on Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Karttunen vastaa 20 terveysasemasta Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella.

Vähentyneet resurssit ja heikentyvä perusterveydenhuolto

Uima-allas homehtui jo aikoja sitten. Ilomantsin modernistinen 1970-luvun rakennus on se sama mutta ei entisellään. Koko uima-allassiipi on pois käytöstä, ja rakennusta on vuosien saatossa laajennettu ja muokattu moneen suuntaan. Talo kärsii sisäilmaongelmista. 

Väki vähenee, mutta pidot eivät parane.  Ilomantsilaisia on 5 000 ja lääkäreitä viisi. Vastaanottoa voi joutua odottamaan viikkoja. Lääkäripulaa paikataan sillä, että hoitajat ovat saaneet isomman roolin.

Karttunen tietää, että 1970-luvulla terveyskeskuslaiset kokivat tehtävänsä merkitykselliseksi ja kehittivät innostuneesti.

– Nykyinen laki ei anna pontta kehittämiselle. Työtä ei enää nähdä niin inspiroivana. Henkilökunta ei sitoudu töihinsä samalla tavalla kuin ennen, Karttunen sanoo.

Perusterveydenhuolto heikkenee.

– Kansantaudit jäävät hoitamatta. Toivottavasti uuden hallituksen aikana tilanne kääntyy parempaan suuntaan.

Pekka Kuusen kirjaa pidetään hyvinvointivaltiomme perusteoksena.

Paraniko Suomi? Näin kertovat tutkimukset

Suomessa terveyserot ovat suuria maakunnittain ja kaupungeittain. Pohjoinen ja itäinen Suomi sairastaa enemmän kuin länsi ja etelä. Voit katsoa tilannetta tästä THL:n koosteesta.

Työttömät ja eläkeläiset ovat terveyskeskusten suurkuluttajia. Maksua pidetään epäreiluna. Suomalaisen hoidon varat menevät pitkälti keskussairaaloihin.

Systeemi toimii parhaiten maaseudulla. Kaikkinensa vajaa 40 prosenttia kansalaisista käy vuosittain avoterveydenhuollon lääkärin vastaanotolla. 

Hyvätuloiset käyttävät yksityislääkäreitä ja käyvät huomattavasti useammin lääkärissä kuin pienituloiset. Hyvätuloiset saavat julkisella puolella parempaa hoitoa kuin pienituloiset. Toimihenkilöt pääsevät esimerkiksi sepelvaltimokirurgisiin toimenpiteisiin ja kaihileikkauksiin työntekijöitä helpommin.

Kansanterveyslain suurin tavoite on silti saavutettu –  suomalaiset elävät pidempään.  Vuodesta 1961 miehet ovat saaneet 15 ja naiset 14 vuotta lisää elämää.

Lähteenä on käytetty myös muun muassa Yrjö Mattila: Suuria käännekohtia vai tasaista kehitystä? Tutkimus Suomen terveydenhuollon suuntaviivoista. (Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 2011) ja Sari Ihatsu: Terveyttä kaikille – Terveyskeskukset 1970-luvulta 1990-luvulle (2014).

Elinajanodotteen kehitys Suomessa

  • 1961 mies 63,4 vuotta ja nainen 69,9 vuotta
  • 1971 mies 65,4 vuotta ja nainen 72,6 vuotta
  • 1981 mies 69,6 vuotta ja nainen 74,2 vuotta
  • 1991 mies 71,3 vuotta ja nainen 79,3 vuotta
  • 2001 mies 74,6 vuotta ja nainen 81,5 vuotta
  • 2017 mies 78,7 vuotta ja nainen 84,2 vuotta
  • 2018 mies 78,9 vuotta ja nainen 84,3 vuotta

Artikkeliin lisätty tuorein tieto vastansyntyneiden elinajanodotteesta 11.11.2019.

Julkaistu: 3.11.2019