Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kolumni

Ennen ilmastonmuutosta pakkastalvet olivat pakkastalvia ja talviajo luovaa selviytymistä – Saabiin piti kömpiä takaluukun kautta

Nykyautoissa ollaan ihan toisenlaisten pulmien äärellä kuin ennen. Ajelin hiljattain pari vuotta vanhalla Volvolla, jossa on se kuuluisa keskinäyttö. Yhtäkkiä tuo ruutu pimeni, kirjoittaa Lauri Larmela.

13.11.2025 Tuulilasi
Kuuntele artikkeli · 3.25

Talvi on jo ovella, mutta päälle käyvän ilmastonmuutoksen takia seuraavien kuukausien kelejä on vaikea ennustaa. Kuten tunnettua, ennen oli paremmin.

Muutama vuosikymmen sitten pakkaset paukkuivat eteläisessäkin Suomessa oikein raikkaasti. Muistan aivan erityisesti tammikuun 1987 – ehkäpä siksi, että olin silloin armeijan leivissä. Palvelin Jääkäripatteristossa Parolassa. Kun pakkasukko jossain vaiheessa tammikuuta alkoi puhaltaa oikein kunnolla, laski lämpötila lähes neljäänkymmeneen miinusasteeseen.

Tuohon aikaan liikuin kodin ja kasarmin väliä 13 vuotta vanhalla Saabilla, joka oli mallia 95. Kun pakkasta oli enemmän kuin 25 astetta, en edes yrittänyt saada Saapasta käyntiin. Mutta kun kelit joskus helmikuun puolella lauhtuivat, pakotin karismaattisen V4-moottorin käyntiin apuakun voimalla.

Moottorien alilämpöön oli yksinkertainen, mutta tehokas lääke. Se oli pahvi.

Kokeneemmat lukijamme muistavat sellaiset autoilijan välttämättömyystarvikkeet kuin kaasutinspriin ja lukkosulan.

Kaasutinspriitä tarvittiin nollakeleillä, koskaa noissa lämpötiloissa monien autojen kaasuttimet tuppasivat jäätymään, jolloin matka keskeytyi.

Lukkosulassakin taisi olla spriitä mukana. Tuota tököttiä sitten suihkittiin jäätyneisiin lukkoihin. Lukkosula oli ihan kriittisen tärkeä tuote ennen keskuslukitusten ja kaukosäätimien aikaa.

Saabissani lukkosulaa ei tarvittu, sillä sen takaluukkua ei saanut lukkoon. Jos ovien lukot jäätyivät, kömmin autoon sisään takaluukun kautta!

Tuo Saab oli aika lämmin auto. Sen moottori saavutti normaalin käyntilämpötilansa myös pakkaskeleillä. Joissakin muissa autoissa moottorit kävivät alilämpöisinä, eikä lämmityslaitteesta tullut muuta kuin lehmän henkäys. Tämä johti ikkunoiden huurtumiseen.

Moottorien alilämpöön oli yksinkertainen, mutta tehokas lääke. Se oli pahvi, joka ängettiin jäähdyttimen eteen. Näin ajoviiman virtaus jäähdyttimen kennoon estettiin.

Oliko kyseessä venäläisten hybridihyökkäys – tai väänsikö joku Pekingissä virrat päältä?

Nykyautoissa ollaan ihan toisenlaisten pulmien äärellä. Ajelin hiljattain pari vuotta vanhalla Volvolla, jossa on se kuuluisa keskinäyttö. Yhtäkkiä tuo ruutu pimeni. Matkan jatkaminen oli vaikeaa, sillä ruutua hipelöimällä säädetään lämmityslaitetta ja ties mitä muita toimintoja.

Sammutin ja käynnistin auton viiteen kertaan, mutta tästä ei ollut apua. Kuudes tai seitsemäs kerta toi toivotun tuloksen, kun ruutu syttyi loistamaan. Oliko kyseessä venäläisten hybridihyökkäys – tai väänsikö joku Pekingissä virrat päältä? Mene ja tiedä.

PS. Sähköauto lähtee varmasti käyntiin myös kovalla pakkasella.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt