Suurin syy Huuhkajien kompurointiin on meissä suomalaisissa – Ei Jacob Friisissä
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis tulee armottoman kovasta jalkapallokulttuurista. Suomessa hän ei saa ansaitsemaansa arvostusta ja kunnioitusta. Meidän pitäisi kysyä Friisiltä: mitä ihmettä teemme täällä väärin?
Mjällby AIF juhli juuri päättyneellä kaudella Ruotsin jalkapallomestaruutta. Piskuisen kalastajakylän auttoi sensaatioon norjalainen jalkapallovalmentaja, visuaalisen havainnoinnin tohtori Karl Marius Aksum, joka antoi hiljattain Aitiolle syvällisen haastattelun.
Aksum on harvinaisuus: norjalainen huippuvalmentaja ulkomailla.
– Norjalaisilla jalkapallovalmentajilla on huono maine ulkomailla. En voi kuvitella ensimmäistäkään norjalaista jalkapallovalmentajaa, joka on saavuttanut viimeisen 10–15 vuoden aikana menestystä ulkomailla.
– Ole Gunnar Solskjær on saanut huippupestejä (Manchester United ja Besiktas), koska hänellä on huikea pelaajaura, mutta Solskjær takerteli molemmissa pesteissään, Aksum kertoi.
”Akatemiatoimintaan on sijoitettu todella paljon rahaa, esimerkiksi olosuhteisiin.”
Sanat jopa yllättivät hieman, vaikka Egil Drillo Olsenin pitkän pallon perinne elää varmasti mielikuvissa.
Norjan jalkapallomaajoukkue on tällä hetkellä eurooppalaista huipputasoa. Joukkue on MM-karsintojen I-lohkon kärjessä puhtaalla pelillä (seitsemän voittoa seitsemässä ottelussa). Norjan pitää hävitä Italialle sunnuntaina 0–10, jotta Italia menee lohkoykkösenä lopputurnaukseen. Muussa tapauksessa suora paikka on Norjan, joka on edellisen kerran päässyt MM-kisoihin vuonna 1998.
Norjan ykköstähdet, hyökkääjä Erling Haaland ja keskikenttäpelaaja Martin Ødegaard kuuluvat pelipaikoillaan maailman huipulle. Haaland paukuttelee maaleja Manchester Cityssä ja Ødegaard on Arsenalin kapteeni. Juuri nämä joukkueet kilpailevat vahvimmin Valioliigan mestaruudesta.
– Meillä on todella hyviä pelaajia. Akatemiatoimintaan on sijoitettu todella paljon rahaa, esimerkiksi olosuhteisiin. Valmentajille maksetaan junioritasolla todella hyvää palkkaa. Ansaitsin enemmän Norjan alle 19-vuotiaiden sarjassa (Odds BK) kuin Ruotsin pääsarjassa miesten joukkueen apuvalmentajana, Aksum sanoi.
Norjan pelaajakehitys perustuu siis selkeään kaavaan. Laitetaan kentät ja rakennukset kuntoon ja palkataan parhaat mahdolliset valmentajat, joiden ei tarvitse huolehtia ainakaan hetkeen taloudestaan. Tekosyyt jäävät kaikin puolin vähiin.
Taustalla on myös akateemisuutta. Norwegian School of Sport Sciences on arvostettu yliopisto, joka julkaisee tiuhaan laadukkaita tieteellisiä artikkeleja.
Jotta jalkapallojoukkue pärjää, pitää kentälle löytyä laatua. Tämä nähtiin, kun Suomi hävisi perjantaina Olympiastadionilla Maltalle, joka laukoi tasan yhden kerran kohti Huuhkajien maalia. Suomella paikkoja riitti useampaankin osumaan.
”Tanskasta on vuosisatojen saatossa käyty ottamassa Euroopasta oppia.”
FK Bodø/Glimt on Norjan edustaja Mestarien liigassa. Mjällby AIF ja FK Bodø/Glimt muistuttavat monella tapaa toisiaan. Pienillä paikkakunnilla on revitty kaikki irti voimavaroista ja saavutettu sensaatiomaista menestystä.
FK Bodø/Glimtin päävalmentaja Kjetil Knutsen on yhdistetty viimeksi Celticiin, mutta pysyy sinnikkäästi Aspmyra Stadionilla.
– Kjetil on saanut paljon tarjouksia Euroopan huippusarjoista. Tanskalla on loistavia valmentajia Euroopan parhaissa sarjoissa, mutta meillä ja Ruotsilla on paljon vaikeuksia saada valmentajia ulkomaille.
– En tiedä, mikä on syy tähän. Jalkapallomaailma on huipputasolla todella kyyninen ja kova. Ehkä tanskalaisilla on suoraviivaisempi ote, Aksum kertoi.
Myös Suomen Palloliitto päätyi tanskalaiseen päävalmentajaan, kun Jacob Friis palkattiin tammikuussa Huuhkajiin. Suomi on Norjan ja Ruotsin rinnalla pieni tekijä jalkapallokartalla. Suomi on pelannut kerran miesten tasolla EM-kilpailuissa, ei kertaakaan MM-lopputurnauksessa.
Tanskakin porskuttaa MM-karsintojen lohkon kärjessä. Muun muassa Tottenham (Thomas Frank) ja Leverkusen (Kasper Hjulmand) luottavat tanskalaisiin huippuvalmentajiin.
Yksi syy tanskalaisten nousuun on maantieteellinen. Tanska on lähempänä manner-Eurooppaa kuin muut Pohjoismaat. Tanskasta on vuosisatojen saatossa käyty ottamassa Euroopasta oppia. Esimerkiksi Carlsbergin olutperheen isä J.C. Jacobsen lähetti poikansa Carlin 1880-luvulla junamatkalle ympäri Eurooppaa juomaan olutta. Pojan piti raportoida kirjeillä isälle, minne kannattaa mennä parhaan maltaan ja raikkaimman veden perässä.
Tämä tarina on tullut usein mieleen, kun on seurannut, miten suomalainen media kohtelee Jacob Friisiä. Samat toimittajat, jotka kirjoittavat ylistäviä kirjoituksia Veikkausliigassa eri rooleissa toimivista kavereistaan, kritisoivat surutta Friisiä, vaikka hän on aloittanut pestissään vähintään kohtuullisesti: Huuhkajat on lohkossaan juuri oikealla paikalla kolmantena.
Suomessa on vain kadonnut täysin suhteellisuudentaju, missä menemme kansainvälisessä jalkapallovertailussa. Meillä ei löydy Haalandin tai Ødegaardin laatua. Totta kai pelissä on aina parannettavaa, mutta suurin syy Huuhkajien kompurointiin on meissä suomalaisissa, ei Friisissä.
”Totuus tulee usein tuttujen piirien ulkopuolelta, joskus jopa Olarista, Tanskasta tai Skotlannista.”
Suomi uhkaa kääntyä näinä päivinä yhä enemmän sisään. Friisiin suhtautumisessa heijastuu ihan nykyhallituksen meininki Arkadianmäellä.
Pienelle huomiolle on jäänyt myös Seinäjoella huipputyötä tehnyt Stevie Grieve, joka tulee niin ikään huippuvalmentajia tiuhaan kasvattaneesta Skotlannista. Grieve on ihmetellyt painavin sanankääntein, ettei SJK saanut viime kaudella enemmän huomiota.
Näkemyksiään jo kertoneilla Friisillä ja Grievellä on varmasti paljon annettavaa suomalaiselle jalkapallolle. Molempien mielipiteitä on syytä arvostaa. Friis on puhunut suoraan suomalaisten pelaajien tasosta ja Veikkausliigan joukkueiden pelityylistä. Grieve on kritisoinut muun muassa Veikkausliigan tuomarilinjan pehmeyttä, suomalaisen jalkapallokulttuurin Helsinki-keskeisyyttä ja kyvyttömyyttä tunnistaa syitä seurausten taustalla.
Tämä viimeinen huomio korostui jälleen perjantaina, kun Malta juhli Olympiastadionilla.
Friis ja Grieve tulevat Suomea huomattavasti kovemmista jalkapallokulttuureista. Joskus tosiasiat kannattaa tunnustaa, kuten ikoninen Olari-räppäri Edu Kehäkettunen antaa palaa tuoreehkolla Antaa Faijan Jörniä -levyllään.
– Mä tuun härmästä, jossa on aina lunta, ja jengi ei ees osaa pelaa futista.
Totuus tulee usein tuttujen piirien ulkopuolelta, joskus jopa Olarista, Tanskasta tai Skotlannista. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, jättää Friis Suomen jossain vaiheessa ja jäämme tänne ratkomaan suomalaisen jalkapalloilun menestymättömyyttä jälleen kerran puhtaasti sinivalkoisin voimin: ilman, että menestyneemmän jalkapallokulttuurin oppeja jäi juuri käteen.
