”Yritettiinkö minut todellakin murhata?” Sussu Ketola ei pysty palaamaan Ratinan kauppakeskukseen, jonka edessä puukottaja iski häntä viidesti

Ensimmäisen kuukauden puukotuksen jälkeen Sussu Ketola oli oudossa euforian ja empatian vallassa. Hän ajatteli, että ihmisellä täytyy olla todella paha olo päätyäkseen tuollaiseen tekoon, että jotain on tässä yhteiskunnassa pahasti vialla. Sitten empatia vaihtui vihaan, monestakin syystä.

Sussu Ketola on 34-vuotias ja Litku Klemetti -yhtyeen kosketinsoittaja. Viime heinäkuun kolmantena päivänä puukottaja iski häntä viidesti oikealle puolelle kehoa Ratinan kauppakeskuksen edessä Tampereella: kylkeen, olkapäähän, käsivarteen ja kämmenselkään.

Sitä ennen mies oli jo puukottanut linja-autoaseman lähellä olleita kahta naista. Ketolan puukotuksen jälkeen tekijä juoksi seuraavan uhrinsa kimppuun. Minuutissa hän ehti rikkoa neljän ihmisen elämät. Hän on kuulusteluissa kertonut suunnitelleensa tekoa vuosia. Poliisi tutkii tekoa neljän murhan yrityksenä.

– Nipistän itseäni välillä, että onko tämä kaikki totta? Yritettiinkö minut todellakin murhata? Pyydän, että voisiko tämä leffa jo päättyä ja vanha elämä jatkua. Elämäni piti olla täynnä iloisia ja hauskoja juttuja. Olin muusikko ja soitin kivoja keikkoja, Ketola sanoo.

Hetkeä ennen puukotusta hän oli noutanut Ratinasta uuden repun. Mahtava festarikesä oli alkamassa. Litku Klemetin Ruisrokin keikka odotti seuraavana päivänä ja sen jälkeen Joensuun Ilovaari Festival.

– Mietin Ratinasta ulos tullessani, että lähdenkö ratikalla vai sähköpotkulaudalla. Päädyin sähköpotkulautaan ja menin aktivoimaan sitä. Yhtäkkiä tunsin, kuin joku olisi lyönyt minua todella kovaa oikeaan olkapäähän. Olin, että mitä vittua! Kaikki hidastui. En ensin tajunnut, että hän iski minua puukolla, Ketola kertoo.

Sen jälkeen mies iski häntä kylkeen, käsivarteen ja kämmenselkään. Ketola muistaa edelleen hänen sänkensä ja raivosta pullistuneet silmänsä.

– Oikeaan kämmeneen hän iski sen todella syvälle. Kaikki oli nopeasti ohi. Haavoista alkoi pulputa verta valtavasti ja aloin huutaa, että soittakaa 112! Minua on puukotettu, Ketola sanoo.

Onneksi lähellä oli sairaanhoitaja, joka tuli auttamaan häntä, ja ihmisiä alkoi kerääntyä ympärille.

Ennen tuota kohtalokasta päivää Sussu Ketola kulki usein yksin Tampereen keskustassa, kiersi kirppiksiä kuulokkeet korvilla ja kuunteli musiikkia. Käveli rauhassa omassa maailmassaan. Nyt hänen on vaikea poistua kotoa.

– Kaupunki ei näytä enää samalta, kun katselen sitä kodin ikkunasta. Kadehdin niitä, jotka kävelevät yksin kadulla. Minulta on riistetty vapaus ja turvallisuuden tunne.

Hänen on pakko olla koko ajan tietoinen kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu.

– Minua pelottaa joka päivä. Arjen perustoiminnot ovat muuttuneet ahdistaviksi, ja olen välillä todella syvissä vesissä. Skannaan koko ajan ympärilläni olevia ihmisiä ja arvioin, ovatko he turvallisia.

Puukottaja ei onnistunut tavoitteessaan murhata, mutta hän oli vähällä tuhota Ketolan muusikon uran. Kosketinsoittajan tärkein työkalu on oikea käsi. Ja siihen tekijä iski raivolla. Kämmenselkään isketty viilto oli syvä ja katkaisi jänteen. Pikkurilli ja nimetön eivät toimineet. Käsi jouduttiin leikkaamaan.

– Muistan ajatelleeni hänen hyökätessään päälleni, että saakeli, valitsit sitten muusikon käden! Päässä pyöri aika iso myllerrys. Olen aina suojellut käsiäni todella tarkasti. En tiedä, mitä tekisin ilman niitä, Ketola sanoo.

Oikea käsi oli kipsissä heinäkuun ajan. Vielä silloin Ketola tunsi jonkinlaista empatiaa tekijää kohtaan.

– Ajattelin, että ei kukaan varmasti tuollaista oikeasti haluaisi tehdä. Se oli hänelle todennäköisesti viimeinen oljenkorsi.

Kun kipsi otettiin pois, Ketola näki kämmenselän arven kunnolla. Se oli pitkä, kiristävä ja sitä piti jumpata päivittäin.

– Vihan tunteita alkoi nousemaan. Kyselin, miksi juuri minulle kävi näin ja miksi minun pitää jumpata kättäni, että voisiko joku muu tehdä sen puolestani.

Elokuun täytti raivo. Kun psykiatrinen sairaanhoitaja kyseli Ketolalta kuulumisia, hän oksensi pahan olon ulos.

– Sanoin, että tämä on epäreilua ja paskaa.

Psykiatrinen sairaanhoitaja totesi, että tulivathan nekin tunteet vihdoin pintaan.

Käden kuntouttaminen oli Ketolasta raskasta – ja kivuliasta. Käsi oli kipeä jokaisen haavan kohdalta, ja liikuttelu teki kipeää myös arpien alueella. Koko ajan sattui. Välillä hän meinasi luovuttaa ja lopettaa kokonaan kuntouttamisen.

– Tunsin vihaa, koska jouduin kärsimään. Inhosin käsien kuntouttamisjumppaa eniten maailmassa.

Hänen mielessään pyöri myös synkkiä ajatuksia siitä, ovatko fysioterapeutin ohjaamat harjoitukset edes oikeita juuri muusikon kädelle. Ketola näyttää käden arpea.

– Puukottaja teurasti raa’asti tämän kämmenselän. Se oli täysin auki. Minulla on yksinäinen olo, koska kukaan ei ymmärrä, mitä käyn läpi, hän sanoo.

Vaikka ihmiset haluavat auttaa ja lohduttaa kertomalla omista arvistaan, Ketolaa satuttaa yksin jääminen kokemuksensa kanssa.

– Kenelläkään heistä ei ole puukotusarpia. Eivät he tiedä, miltä tuntuu tulla puukotetuksi.

Hän haluaisi keskustella kokemuksistaan muiden Ratinan puukottajan uhrien kanssa. Hän ei kuitenkaan tiedä heidän nimiään.

– Toivoisin, että voisimme antaa vertaistukea toisillemme. Se olisi tärkeää. Minuun saa ottaa yhteyttä esimerkiksi somen kautta. Puhuminen on ihmelääke ja kannustan siihen, Ketola sanoo.

Murhan yrityksestä on kulunut kohta neljä kuukautta. Ketolasta kuitenkin tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Traumaattisissa kokemuksissa jokaisen psyyke reagoi omalla tavallaan ja nostattaa erilaisia tuntemuksia myös tilanteissa, jotka eivät liity tapahtuneeseen.

Puukottaja hyökkäsi Ketolan kimppuun, hän oli aktivoimassa sähköpotkulautaa.

– Aina kun otan sähköpotkulaudan, olen todella pelokas ja vilkuilen koko ajan ympärilleni. Haluaisin kävellä normaalisti, mutta pelkään jonkun hyökkäävän kimppuuni. Tämä kaikki on perseestä. Olen tosi väsynyt koko ajan, koska taistelumoodi kytkeytyy päälle aina, kun menen ulos, Ketola kuvaa.

Joskus hänelle iskee paniikkikohtaus. Niin kävi viikko ennen haastattelua. Ketola oli käynyt Tampereen keskustassa verikokeissa ja ajoi sähköpotkulaudalla sekavan oloisen naisen ohitse. Nainen tuli Ketolan eteen, huusi ja potkaisi jotain metallista.

– Menin shokkiin. Jouduin lähtemään suoraan kotiin, ja kyyneleet valuivat poskiani pitkin koko matkan. Mietin, enkö saa enää milloinkaan rauhaa elämääni. Olen vielä niin alussa tämän kaiken käsittelyssä.

Hän ei ole vielä kertaakaan uskaltanut käydä Ratinassa tai tapahtumapaikalla. Se pelottaa liikaa. Hän on kyllä istunut pari kertaa autossa ja ajanut siitä ohitse. Ensimmäisellä kerralla hengitys salpautui.

– Seuraavalla kerralla uskalsin jo katsoa sitä. Jännä, miten joku paikka voi tulla pelottavaksi. Vaikka siinä liikkuu jatkuvasti ihmisiä niin kuin ennenkin. Minulle siitä tuli vaarallinen.

Hän hiljenee hetkeksi katsomaan ja silittämään oikeaa kämmenenselkäänsä. Sen yli kulkee paksuhko ja pitkä arpi. Kättä pitää edelleen jumpata, koska se jäykistyy muuten.

– Kipu ja arvet ovat koko ajan läsnä. Kissan puskiessa kämmenselän arpeen, minulle tulee ikävä tunne. Mieleeni nousee muistikuvia tekijästä hakkaamassa minua puukolla tai kun olin ambulanssissa, Ketola sanoo.

Hän muistelee, kuinka kämmenselkä oli puukotuksen seurauksena täysin auki ja haava todella syvä. Arven vieressä ei ole tuntoa ollenkaan pikkurillin ja nimettömän alueella, mistä jänne katkesi.

– Kun kosken arpeen, se on herkkä ja kipeä. Siinä on sellaista hermokihelmöintiä. Se tuntuu koko ajan. Tuntuu kuin tämä olisi tuore haava. Tässä menee varmaan aikaa ennen kuin se paranee, Ketola sanoo hiljaa.

Onneksi vammat eivät vaikuta soittamiseen. Hän siirtyy koskettamaan käsivarren arpea.

– Tätä painellessa tuntee, mistä puukko on mennyt syvemmälle sisään. Arpi on erilainen eri kohdista, Ketola kertoo.

Oikeaan kylkeen osunut isku osui rintaan. Se olisi voinut tappaa.

– Rintani suojeli minua, että puukko ei mennyt syvemmälle. Olen kiittänyt kehoani, että se suojeli minua.

Litku Klemetillä on ollut päivää aiemmin bändiharjoitukset. Ketolan olkapään takana oleva arpi ja sen ympärillä oleva lihaksisto kipeytyivät niiden jälkeen. Tämäkin arpi on pitkä ja paksu.

– Se on kipuillut aika paljon soittoharjoitusten jälkeen, Ketola huokaa.

Hän on menossa lauantaina 25.10. ensimmäiselle keikalleen puukotuksen jälkeen. Litku Klemetin kymmenvuotiskiertue HORROR 10 alkaa Helsingin Savoy-teatterista. Kiertue jatkuu sieltä Ouluun, Espooseen, Tampereelle ja Turkuun.

– On ihana palata lavalle, jopa ehkä hieman tunteikas olo, Ketola sanoo.

Sen lisäksi edessä on raskas oikeudenkäynti. Hänellä on mahdollisuus vaatia sermiä väliin, ettei hän joudu kohtaamaan tekijää.

– Sain itse valita asianajajan ja sain parhaan mahdollisen eli Minna Pilviön. Tuntuu lottovoitolta, että hän edustaa minua oikeudessa, Ketola kertoo.

Hän etsii itselleen psykoterapeuttia voidakseen käsitellä syvemmin puukotuksen aiheuttamia traumoja.

– Se on oma juttunsa, ja ärsyttää, että minun pitää sekin tehdä. Miksi elämäni liittyy yhtäkkiä minuun kohdistuneen murhan yritykseen. Sitä ei käsitä vieläkään. Kaikki on täysin absurdia.