Autot ja liikenne
Tuulilasi

Suorat perintölinjat – sukupolvien välisessä vertailussa Volvo 240 Kombi (1993) ja V70 (2013)

Suorat perintölinjat – sukupolvien välisessä vertailussa Volvo 240 Kombi (1993) ja V70 (2013)

240 oli vuosikymmenien ajan Volvon perikuva, ja merkki tunnetaan vieläkin isoista farmareistaan. Mutta onko V70 perinyt suorien muotojen lisäksi 240 Kombin kulmikkaan luonteen? Mitä käytännönläheisestä perheen kuljettimesta on jäänyt jäljelle sen pitkällä matkalla lifestyle-farkuksi?
Teksti AMS, Sebastian Renz
Kuvat AMS, Hans-Dieter Seufert
Mainos

Myös siten pääsee kuuluisaksi, ettei yksinkertaisesti suostu lähtemään pois. Ajan myötä syntyy sitten tilanne, jossa jo pelkässä olemassaolossa on juhlan aihetta. Land Rover on hionut tämän periaatteen kohti täydellisyyttä 65 vuoden aikana, ja myös Volvo kuului pitkään lajin suuriin mestareihin.

Ruotsalaiset esittelivät elokuussa 1974 auton, joka tuli jäädäkseen. Koska vuonna 1974 oli kulunut vasta kahdeksan vuotta siitä, kun Jan Wilsgard oli luonut uuden korimuodon Amazonina paremmin tunnetun Volvo 120:n pohjalle, pienet kosmeettiset muutokset riittivät tekemään vuonna 1966 esitellystä Volvo 140:stä vuoden 1974 Volvo 240:n. Tällä tavalla myös kaikkia kulmikkaan korin alla olevia uudistuksia ei tarvinnut esitellä turhamaisesti.

Luonnetta ei voi rakentaa, vaan se kehittyy ajan myötä. Vuosien 1978 ja 1982 tarkkaan harkitut faceliftit huipentuivat siihen, että 240 sai pyöreiden etuvalojen tilalle kulmikkaat valot, kantikkaat takavalot korvattiin vielä kantikkaammilla sekä muhkeat törmäyksiä kestävät puskurit vaihdettiin hieman vähemmän muhkeisiin ja törmäyksiä kestäviin.

Trendikäs tuotannon loppumisen jälkeen

Ruotsin rauta pysyi melkein samanlaisena yli 19 vuoden ajan, ja se oli lisäksi luotettava ja tietysti turvallinen.

240:n varsinainen ura alkoi vasta sen vuonna 1993 tapahtuneen tuotannon loppumisen jälkeen, jolloin sille tapahtui jotakin sellaista, johon tämä automaailman monilahjakkuuskaan ei ollut varustautunut. Kaksinelikymppisestä tuli trendikäs. Se johtui auton kestävyydestä, koska jopa sellaiset ihmiset uskalsivat ajaa sillä, joilla ei ollut mitään osaamista vanhojen autojen suhteen. Myös sen tyyppiset yksilöt ovat yhä pirteinä liikenteessä, jotka ovat päätyneet 25 vuoden aikana tarkoilta maantiedonopettajina toimineilta ensimmäisiltä omistajiltaan muutaman välistopin kautta Social Media & Connectivity Managereille.

Tämä kuvaa myös testiautoamme, jonka 297 500 kilometriä ovat jättäneet siihen jälkensä. Mutta hurja mittarilukema rauhoittaa myös mieltä. Miksi Volvo hajoaisi juuri nyt tai seuraavien 150 000 kilometrin aikana? Ja autosta huomaa, että nykyään tällaisia puolen ihmisiän kestäviä autoja ei taideta enää tehdä. Nyt eletään aikoja, jolloin pohditaan jo puolentoista vuoden jälkeen kolmivuotisen leasing-sopimuksen purkamista, koska mieli tekee uutta mallia, jossa on hienompi navigaattori. 240 ei herättänyt tuollaisia mielitekoja, koska siinä ei ollut koskaan mitään oikeasti uutta.

Sitä vastoin kuuden vuoden ajan tuotannossa ollut V70 on saanut jo toisen faceliftin. Sen vuoksi se ei tosin muutu kovinkaan paljon. Jopa oikeasti vähemmän urheilullinen, mutta epämiellyttävän kovalla jousituksella varustettu R-Design-malli haluaisi oikeastaan olla mukava ja käytännöllinen farmari.

Kestävyyden perinne

Pehmeät penkit, valtavan suuri tavaratila ja kattava turvavarustelu jatkavat 240:n perinteitä. Niihin kuuluu myös kestävyys, mikä tarkoitti aiemmin ennen kaikkea sitä, että Volvo kesti pidempään kuin muut autot. Volvon elinikä oli keskimäärin 23 vuotta jo 80-luvulla, mikä oli noin kolme kertaa pidempi aika kuin merkin silloisilla italialaisilla ja ranskalaisilla kilpailijoilla.

Nykyään kestävyys ymmärretään myös ympäristön kannalta, eli myös taloudellisuudella on merkitystä. Niinpä 1,7 tonnia painava V70 D2 tyytyy 4,2 litraan dieseliä 100 kilometrillä, ja Volvon 115-heppainen turbokone vie autoa ahkerasti ja sivistyneesti.

240:n konepellin alla on sen sijaan 2,3-litrainen järkäle, jonka herättäminen startatessa ravistaa koko koria. Moottorin tuuletin hurisee jo tyhjäkäynnillä siihen malliin, että se tuntuu haluavan viedä autoa eteenpäin pelkällä propellivoimallansa. Sen sijaan kytkin tarttuu kiinni, 240 hypähtää eteenpäin, ja se osoittaa olevansa temperamenttinsa puolesta enemmän rauhallista lajia. Jähmeän vaihteiston viitosvaihde päälle, ja tuuli tulee autoon lepattaen sisään avoimista ikkunoista. Kojelaudassa on vain muutamia nappeja, ja nekin ovat niin isoja, että niitä voi käyttää Ruotsin talvessa myös kintailla.

240:n penkit on istuttu kunnolla linttaan, ja se huojuu eteenpäin jäykkä taka-akseli nypyttäen. Se kietoo kuitenkin matkustajansa turvallisuuden valtaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 18.11.2013