”Syntyi piinallinen suhde naisiin” – Suomisen Ollin rooli vaikutti näyttelijä Lasse Pöystin elämään monin tavoin
Lasse Pöystin elämäntyö näyttelijänä kesti yli 70 vuotta. Ensimmäisestä elokuvaroolista jäänyt leima häiritsi häntä vanhoille päiville asti. Avun kesäsarja esittelee Jussi-palkittuja suomalaisen elokuvan legendoja, tämä on osa 5.
Kun 19-vuotias Lasse Pöysti kävi pokkaamassa ensimmäisen Jussi-patsaansa ravintola Fenniassa marraskuussa 1946 järjestetyssä gaalassa, hän oli hämmentynyt. Palkinto oli ensimmäistä kertaa jaettava erikois-Jussi, ”erittäin kunnostautuneelle nuorelle näyttelijälle”. Lasse mietti, oliko se huomionosoitus vai jokin erityinen almu.
Lisää ristiriitaisia tunteita aiheutti parhaasta miessivuosasta palkittu konkarinäyttelijä Hannes Häyrinen, joka innostui lausumaan Lasselle ennustuksensa:
– Sulla on lapsen naama, eikä sinusta näyttelijää tule. Mutta loistava ohjaaja.
Lassesta tuli näyttelijä, ohjaaja ja monen teatterin johtaja Ruotsin kansallisteatteria Dramatenia myöten.
Jussejakin hänelle vielä ropisi. Tulevina vuosina Lasse palkittiin neljä kertaa varsinaisista näyttelijäsuorituksista ja vielä 83-vuotiaana Betoni-Jussilla. Sen perusteiksi ilmoitettiin ”yli sadan elokuvan ällistyttävä ura”.
Hyvä saavutus mieheltä, joka ei koskaan halunnut näyttelijäksi – vaan lähetyssaarnaajaksi.
Uskonnollinen poika halusi lähetystyöhön
Tammikuun 24. päivänä 1927 Suomeen syntyi kaksi näyttelijälegendaa. Hausjärvellä maailmaan putkahti ujo koomikko Leo Jokela ja Laatokan rannalla Sortavalassa Lasse Pöysti.
Pankissa työskentelevä isä jäi Lasselle etäiseksi, mutta äidilleen poika oli silmäterä. Saksan konsulin tytär Signe Pöysti puhui kotona ruotsia, josta tuli myös Lassen toinen äidinkieli. Kulttuurikodissa harrastettiin paljon musiikkia, ja Lasse lauloi kuorossa, esiintyi innokkaasti ja kirjoitti runoja.
Lasse oli uskonnollinen poika, joka jo kymmenvuotiaana sai tunteen taivaallisesta tehtävästä: hänen pitäisi lähteä lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Mutta koska pelkkä saarnaaminen ei Afrikassa riittäisi, Lassen olisi luettava itsensä lääkäriksi tai papiksi. Opiskeluun tarvittiin rahaa, jota saisi elokuvissa näyttelemisestä.
Siihen Lassella olikin taipumuksia. Kotioloissaan hän matki usein elokuvissa näkemiään kohtauksia.
”Kun joskus menen Helsinkiin, menen jonkun filmiherran puheille ja pyrin filmiin. Sitten joskus voin ehkä päästä Hollywoodiin, jossa voin ansaita paremmin”, Lasse kirjoitti päiväkirjaansa.
Kun Sortavala oli jäänyt uuden itärajan taakse keväällä 1940, Pöystin perhe muutti Helsinkiin. Silloin Lasse meni soittamaan Suomi-Filmin ovikelloa. Ohjaaja Orvo Saarikivi katsoi häntä hymyttömästi ja totesi, ettei juuri nyt ollut työn alla Lasselle sopivaa elokuvaa. Pettynyt poika palasi kotiin.
Pian hän luki lehdestä ilmoituksen, jossa Suomen Filmiteollisuus etsi ”Suomen Shirley Templeä ja Mickey Rooneya” elokuvaan nimeltä Suomisen perhe.
”En luota naisten kiinnostukseen”
Suomisen Olliksi ja Pipsaksi valittiin satojen lasten joukosta 14-vuotias Lasse Pöysti ja 10-vuotias Maire Suvanto. Perheen näyttelijöihin kuuluivat myös Eine Laine, Elsa Turakainen, Yrjö Tuominen ja Sirkka Sipilä.
Viisi ensimmäistä elokuvaa tehtiin vuoden välein 1941–45, kuudes vasta 1959. Ensimmäisen ja viimeisen episodin ohjasi SF:n johtaja T. J. Särkkä, jonka huvila Helsingin Marjaniemessä näytteli Suomisten kesämökkiä.
Neljä keskimmäistä elokuvaa teki Orvo Saarikivi, Lassen ovelta käännyttänyt ohjaaja.
Lasse tykkäsi kuvauksista, ja Suomisen perhe tuntui kuin omalta perheeltä.
Yhden kerran hän kuitenkin suuttui ohjaaja Särkälle. Ollin piti hotkia pöydälle jätetyt kermaleivokset ahneesti, mutta ohjaaja vaati häntä ylinäyttelemään aina vain enemmän. Kohtaus otettiin monta kertaa uusiksi, ja vatkattu kerma kuvotti Lassea.
– Mene katsomaan Mickey Rooneya niin näet, miten leivos syödään! Särkkä huusi pojalle.
Rooli teki Lassesta koko Suomen tunteman tähden, ja häntä puhuteltiin kaikkialla vain ”herra Suomiseksi”. Hän huomasi pian myös kuuluisuuden varjopuolet.
– En voinut enää mennä luistinradalle. Siellä oli niin hirmuinen määrä tyttöjä ympärillä, ettei se ollut enää hauskaa. Silloin syntyi ajatus, etteivät nuo minusta ole kiinnostuneita, vaan Suomisen Ollista. Syntyi piinallinen suhde naisiin. En luota naisten kiinnostukseen, Lasse muisteli Mirja Pyykön haastattelussa vuonna 2009.
”En voinut enää mennä luistinradalle. Siellä oli niin hirmu määrä tyttöjä ympärillä, ettei se ollut enää hauskaa.”
”Elokuvani olivat kiusallisen huonoja”
Valkokankaan vakiokasvo Lassesta tuli 1940-luvun lopussa. Roolit olivat komediallisia ja usein kevyimmästä päästä, mutta Lasse suhtautui niihin vakavasti.
Toisen Jussinsa hän sai vuonna 1951 miessivuosista viinanpolttaja Piiparisena (Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin) ja Pölhö-Kustaana (Tukkijoella), joista kumpikaan ei tehnyt hyvää jo Suomisen Olliksi leimatulle näyttelijälle.
Sen sijaan Matti Kassilan ohjaama Syntipukki (1957) edusti laadukkaampaa komediaa. Lasse näytteli tavarataloon palkattua Mussu Koikkalaista, jonka tehtävänä oli olla syypää kaikkeen, mistä asiakkaat valittivat.
”Näyttelijän osuus loppuu viimeisen repliikin viimeiseen tavuun.”
Lasse ohjasi itse kahdeksan elokuvaa, joista esikoinen …ja Helena soittaa (1951) ja komedia Asessorin naishuolet (1968) saivat melko myönteiset arviot. Jälkimmäisen pääosassa oli Lassesta ohjaajaa povannut Hannes Häyrinen. Kummituskievari ja Lassen omasta tv-sarjasta tehty spin-off Justus järjestää kaiken tyrmättiin tylysti.
Samaan aikaan Lasse teki vakavampaa uraa teatterissa. Hän aloitti jo 15-vuotiaana Svenska Teaternissa, sai kiinnityksen Kansallisteatterista 1944 ja siirtyi Intimiteatteriin, jossa roolitkin monipuolistuivat.
Teatterityö jäi kuitenkin vain elävän yleisön muistoihin, kun Lassen elokuvat pyörivät televisiossa yhä edelleen.
– Näyttelijän osuus loppuu viimeisen repliikin viimeiseen tavuun. Mua ei kiinnosta, mitä sen jälkeen on. Voi olla hyviä filmejä ja huonoja filmejä, erilaisia kohtauksia. Mutta ei niillä ratkaisevaa merkitystä ole.
Lasse ei ollut halukas muistelemaan 1950-luvulla tekemiään elokuvarooleja, jotka olivat hänestä kehnoja.
– Niissä ei ole mitään muistelemista. Ne ovat kiusallisen huonoja. No, olihan Syntipukki hauska. Mutta se taisikin olla ainoa, Lasse kuittasi jutun kirjoittajan haastattelupyynnön vuonna 2007.
Näyttelijöitä jo kolmannessa polvessa
Naimisiin Lasse meni vuonna 1952 näyttelijä Birgitta Ulfssonin kanssa. Pariskunta teki myös töitä yhdessä, esimerkiksi johtaen Vivica Bandlerilta ostamaansa Lilla Teaternia.
Yli 30 vuotta kestäneestä taiteilijaliitosta syntyi kaksi poikaa, näyttelijä Tom Pöysti ja ohjaaja Erik ”Miki” Pöysti. Perheen koti oli vuoroin Vantaan Vapaalassa, Lauttasaaressa ja Tampereelle, jossa Lasse johti Tampereen Työväen Teatteria.
Teatteri- ja elokuvaura jatkuu jo kolmannessa polvessa, sillä Mikin lapset Alma ja Oskar Pöysti ovat hekin valinneet näyttelijän ammatin.
Omien jälkeläisten lisäksi Lasse tuli tutuksi koko maan lapsille, kun hänestä tuli tv-ohjelma Pikku Kakkosen satusetä. Hän ei lukenut iltasatuja kirjasta, vaan opetteli tarinat ulkoa ja kertoi ne elävästi.
Vapaa-aikanaan Lasse harrasti intohimoisesti purjehdusta ja kunnosti venettään ahkerasti.
– Minä vähän luulen, että se Ulfssonkin jätti minut, koska se oli niin mustasukkainen tästä veneestä, Lasse vitsaili.
Lassen ja Bissen liitto päättyi 1984, mutta he pysyivät hyvinä ystävinä loppuun asti. Bisse avioitui uudelleen, ja myös Lassella oli vakavampia suhteita, mutta vanhemmiten hän viihtyi yhä enemmän itsekseen.
Asui Pariisissa osa-aikaisesti
Lasse oli syntynyt kansainväliseen perheeseen ja uiskenteli eurooppalaisissa kulttuuripiireissä kuin kala vedessä. 1980-luvun alkupuolella hän toimi neljä vuotta Tukholmassa Dramatenin johtajana.
Vuonna 1950 Lasse oli lähtenyt stipendin turvin Pariisiin opintomatkalle ja 40 vuotta myöhemmin muutti kaupunkiin osa-aikaisesti. Siellä hän kirjoitti myös neliosaisen muistelmasarjansa.
Pari vuotta Pariisissa asuttuaan Lasse koki kauhunhetkiä, kun hän parvekkeeltaan huomasi naapurin asunnon palavan. Tuli ja sammutusvesi tuhosivat osittain Lassenkin kämpän, mutta henkikulta ja arvokkaimmat esineet säilyivät.
Näyttelemistä Lasse ei kokonaan jättänyt, ja sen vuoksi hän joutui lopulta jättämään Pariisin.
– Muutin sinne, oli asunto, olin siellä verolla ja sairausvakuutuksessa, mutta sitten tuli tää saatanan Kvartetti, Lasse puuskahti vuonna 2009.
Helsingin kaupunginteatterin supersuosittu näytelmä Kvartetti esitettiin 481 kertaa vuosina 2002–11. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Lasse, Kyllikki Forssell, Ritva Valkama ja Pentti Siimes.
Lasse näytteli ahkerasti vielä yli 80-vuotiaana näytelmissä Viimeinen sikari ja Metsä sekä elokuvassa Thomas. Eläkkeelle hän vetäytyi syksyllä 2012.
– Oma kuntoni ei ole ihan parhaita, joten jatkossa on viisaampaa lähteä lenkille kuin lukea ulkoa uusia monologeja, liikuttunut näyttelijä sanoi Metsän viimeisen esityksen jälkeen.
Lasse Pöysti nukkui pois pitkällisen sairauden uuvuttamana huhtikuussa 2019.
Lähteenä käytetty mm. Lasse Pöystin muistelmia Lassen oppivuodet ja Jalat maahan (Otava 1990 ja 1991).
Avun kesäsarja esittelee Jussi-palkittuja suomalaisen elokuvan legendoja. Ensi viikolla ovat vuorossa Rauli Tuomi ja Eeva-Kaarina Volanen.
Lasse Erik Pöysti
Syntyi 24.1.1927 Sortavalassa, kuoli 5.4.2019 Helsingissä.
Avioliitto näyttelijä Birgitta Ulfssonin kanssa 1952–84. Lapset Tom 1954 ja Erik 1955.
Svenska Teaternin näyttelijä 1942–44, Suomen Kansallisteatterin 1944–52, Intimiteatterin 1952–55, Lilla teaternin näyttelijä ja johtaja 1956–74. TV-teatterin näyttelijä 1963–68, Tampereen Työväen Teatterin johtaja 1974–81, Dramatiska Teaternin johtaja 1981–85. Näytellyt yli sadassa elokuvassa (mukaan lukien tv-elokuvat), televisiossa ja radiossa. Ohjannut 8 pitkää elokuvaa.
Jussi-palkinnot: nuoren näyttelijän Jussi 1946, paras miessivuosa 1951 (Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin ja Tukkijoella), miesnäyttelijä 1977 (Pyhä perhe), paras miespääosa 1980 (Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti), paras miespääosa 1987 (tv-elokuva Maailman paras), Betoni-Jussi 2010.
