Suomi on ristiriitojen satumaa – Tavallinen arkemme on ulkomaalaisille utopiaa
Ulkomaiset toimittajat voivat laskeutua Suomeen tekemään jutun toisensa jälkeen, koska niin harva heidän yleisöstään tuntee Suomea oikeasti, kirjoittaa Laura Saarikoski.
Ei kestänyt monta minuuttia uutisen julkaisun jälkeen ennen kuin brittikaverilta tuli viesti. ”Suomi, jälleen maailman onnellisin maa. Sen täytyy olla julkinen terveydenhoitonne!”
Toinen tuttava kertoi, että Yhdysvalloissa arvostetaan nyt suomalaista armeijaa. ”Suomalaiset ovat pitäneet huolta maanpuolustuksesta, toisin kuin muu Eurooppa. Suomi on nyt amerikkalaisten ykkösliittolainen.”
Sukulaiset Australiasta kuvittelivat joskus, että Suomessa ei ole rasisteja, vain harmonista sosiaalidemokraattista yhteiseloa. Espanjalaiskaveri haluaa muuttaa tänne puhtaan luonnon takia.
Sen sijaan naapuri Yhdysvalloista kehui tarkka-ampuja Simo Häyhää. ”Te olette parhaita sotilaita!”
Mikä näissä mielikuvissa on hassua? Se, että sekä ruudinhaistelijat että kukkahattuilijat voivat poimia Suomesta vastakkaisia totuuksia ja pitää niiden perusteella Suomea mahtavana maana.
Vasemmistolaisille Suomi on edelleen tasa-arvon, lukutaidon ja koulutuksen onnela verrattuna heidän omiin maihinsa. Oikeistolaisille Suomi on hampaisiin asti aseistettu soturivaltio, jossa maanpuolustustahto on korkea, miinakielto puretaan ja rajat laitetaan kiinni pakon edessä.
Jostain syystä Bernie Sanders ei vain koskaan hehkuta Simo Häyhää, eikä Donald Trump iloitse Suomen sosiaaliturvasta.
Utopiat ovat hyödyllisiä aikana, jolloin maailman muutos tuntuu hallitsemattomalta. Täydellinen maailma pitää pystyä kuvittelemaan ennen kuin sitä kohti voi pyrkiä.
”Suomi on siitä hyödyllinen utopia, että se ei uhkaa ketään, toisin kuin vaikka kommunistinen Neuvostoliitto aikoinaan.”
Suomalaisia tietenkin huvittaa, että Suomesta on tullut muille satumaa. Mehän olemme tottuneet hakemaan niitä onnen kaukomaita aavan meren takaa!
Maailmassa, jossa ihmiset pysyvät omassa kuplassaan, Suomea voi nyt myydä yhdelle kuplalle yksillä ja toiselle kuplalle ihan toisilla asioilla. Samasta ihmisestäkin voi olla moneksi: Presidentti Alexander Stubb golfaa yhdessä kuplassa Trumpin kanssa ja toimii toisessa kuplassa Priden suojelijana. Sosiaalidemokraattinen pääministeri Sanna Marin puhuu tyttöjen oikeuksien puolesta ja vie Suomen Natoon.
Arvopohjainen realismi on vain hienompi nimi suomalaiselle kameleonttipolitiikalle.
Utopioilla on kääntöpuolensa. Kuten Suomen maakuvatyöstä vastaava ulkoministeriön viestintäjohtaja Mikko Koivumaa totesi Helsingin Sanomissa, maanpuolustukseen liittyvä maine voi myös pelottaa. Jos rajamaan vahvuus on varautuminen, kuinka turvallista sinne on muuttaa tai sijoittaa?
Suomi on kuitenkin siitä hyödyllinen utopia, että se ei uhkaa ketään, toisin kuin vaikka kommunistinen Neuvostoliitto aikoinaan. Ulkomaiset toimittajat voivat laskeutua tänne tekemään jutun toisensa jälkeen, koska niin harva heidän yleisöstään tuntee Suomea oikeasti. He voivat istuttaa omat utopiansa satumaan multaan.
Toukokuussa The New York Times -lehti julkaisi ison jutun otsikolla ”Kurja viikkoni maailman onnellisimmassa maassa”. Siinä toimittaja saapui Helsinkiin keskellä talvea ihmettelemään, miksi Suomi pärjää onnellisuusmittauksissa.
Toimittaja ei löytänyt Suomesta kurjuutta, vaan tavallisen arjen, jossa suomalaiset pakenevat kylmyyttä saunoihinsa. Siellä he ovat yhdessä hiljaa, tasa-arvoisina ja luottavaisina. Eivätkä näytä tavoittelevan mitään, toimittaja ihmetteli.
Se jos mikä on newyorkilaiselle utopia.
