Kuka Mannerheim? Suomen kuuluisin sotasankari on Simo Häyhä – Nyt hänen muistonsa vetää ulkomaalaisia turisteja pikkupaikkakunnalle
Kasvanut kiinnostus Suomen sotahistoriaa kohtaan näkyy itärajalla muuallakin kuin legendaarisen tarkka-ampujan Simo Häyhän kunniaksi perustetussa museossa.
Kirjailija Jari Tervo esitti minulle yhteisessä ohjelmassamme huomion, joka jäi vaivaamaan. Ystäväni mukaan Mannerheim-jättielokuvan rahoitus oli jo alun perin tuomittu epäonnistumaan. Syy on se, ettei kukaan tunne Mannerheimia Suomen ulkopuolella.
Jarin mukaan paljon parempi idea olisi ollut tehdä elokuva talvisodan sankarista Simo Häyhästä. Lempinimellä Valkoinen kuolema tunnetun tarkka-ampujan persoona ja teot kun tunnetaan jopa Suomen rajojen ulkopuolella.
Vai tunnetaanko?
Sitä pitää lähteä kysymään maailman ainoan Simo Häyhä -museon väeltä. Kollaan kestämiseen ja Häyhään erikoistunut museo sijaitsee hänen synnyinkunnassaan Rautjärvellä Etelä-Karjalassa. Museota hoitava Kari Partanen vahvistaa reissuveljeni havainnon. Kiinnostus Häyhää kohtaan on suurta rajojemme ulkopuolellakin.
– Kävijämäärät ovat kovassa nousussa, ja ulkomailta tulee joka vuosi yhä enemmän vieraita. Suomen Nato-jäsenyyden ansiosta myös yhdysvaltalaiset ovat löytäneet tiensä tänne. Ulkomaalaiset kävijät tuntevat suomalaisista sotilaista vain Häyhän. No, ehkä muutama osaa mainita Mannerheimin, mutta siinä se sitten on, sanoo Partanen.
Miten se Jarin idea elokuvasta? Partanen hymyilee idealle, mutta on hivenen varauksellinen. Ainakaan mitään supersankarielokuvaa siitä ei tulisi tehdä.
– Pieleen menisi, jos hänestä tehtäisiin jokin Rambo-leffa. Hän oli äärimmäisen vaatimaton ja syrjäänvetäytyvä ihminen, painottaa Partanen ja muistuttaa, ettei Häyhä ollut mikään nuori kuumakalle, vaan sodan alkaessa jo 34-vuotias, rauhallisen harkitsevaisen maanviljelijä. Suojeluskuntaankin hän oli nuorena hakeutunut kiinnostuksestaan hiihto- ja ampumakisoja kohtaan. Ei aatteen palosta.
Vaikka sota on hullua, ei Häyhästä ei saa mitenkään sotahullua. Hänen nöyrä elämänasenteensa on tehnyt vaikutuksen moneen, etenkin japanilaisiin museovieraisiin.
– Heistä moni sanoo arvostavansa Häyhän elämää juuri kokonaisuutena. Maatalon poika haavoittui sodassa erittäin vakavasti, mutta jatkoi sen jälkeen kotitilan hoitamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka hän oli sotasankari, hän ei missään vaiheessa elämäänsä tuppautunut julkisuuteen. Elikin vielä peräti 96-vuotiaaksi, kertoo Partanen.
”Hänestä tuli nopeasti erittäin kuuluisa, vaikka hän olisi itse halunnut pysytellä täysin syrjässä.”
Simo Häyhä on yksi maailman tunnetuimpia tarkka-ampujia ja yhä suositumpi erityisesti nuorten suosimissa sosiaalisissa medioissa. Tiktokissa on hänestä tehdyillä videoilla varovaisestikin arvioiden useita kymmeniä miljoonia katsomiskertoja.
Ainakaan Suomessa hänen tunnettuutensa ei silti taida koskaan nousta samalle tasolle kuin talvisodan aikana. Häyhä oli sodan suurimpia tähtiä, koska hänestä tehtiin sellainen. Partasen mukaan Häyhä-myytin loivat kaksi ihmistä. He olivat valistusupseeri Erkki Palolampi ja kansanedustaja-kenttäpappi Antti J. Rantamaa.
– Kaksikko kirjoitti Häyhästä lukuisia juttuja, joita eri lehdet meillä ja muualla saivat vapaasti julkaista. He raportoivat Häyhän saavutuksista parhaimmillaan päivittäin. Hänestä tuli nopeasti erittäin kuuluisa, vaikka hän olisi itse halunnut pysytellä täysin syrjässä. Huomio lähinnä vaivaannutti häntä, kertoo Partanen.
Häyhästä haluttiin repiä otsikoita niin raivokkaasti, ettei totuudella ollut aina väliä – edes silloin, kun häntä ammuttiin räjähtävällä luodilla päähän vain viikko ennen sodan loppumista.
– Uutiset hänen kaatumisestaan levisivät hevosmiesten mukana vauhdikkaasti etulinjasta kotirintamalle ja jo seuraavan päivän lehtiin. Hevosmiehet olivat sen ajan lennätin. Hevosmiehet olivat tosin nopeampia, hymyilee Partanen.
Huhut Häyhän kuolemasta olivat ennenaikaisia. Tarkkaan ottaen 62 vuotta pielessä. Häyhän tiedetään säilyttäneen lehtileikkeen omasta kuolemastaan.
Häyhän sota oli lyhyt ja kiivas. Se kesti alle sata päivää. Rintamalinja pysyi hänen vuorollaan paikallaan.
– Hän taisteli koko sotilasuransa ajan erittäin pienellä alueella. Kahdella noin kilometrin levyisellä pätkällä. Koko ajan vain ja ainoastaan Kollaalla, opas kertoo.
Kolme kuukautta kestänyt palvelus rintamalla oli vihollisen näkökulmasta katsoen tuhoisan tehokas. Museota jo kuudetta vuotta pyörittävä Partanen on kuullut vierailta arvioita jopa 800 ammutusta vihollisesta.
– Se ei pidä missään tapauksessa paikkaansa. Rykmentin vääpelin papereiden merkinnät olivat erittäin tarkkoja. Niistä ilmenee Häyhän kuitanneen työvuoron aluksi vaikkapa 20 patruunaa. Vuorosta palatessaan hän palautti vääpelille neljä luotia, raportoi käyttäneensä 16 luotia ja osuneensa 14 kertaa.
Häyhä arvioi itse ampuneensa kolmessa kuukaudessa 500 vihollista. Asia paljastuu museon helmistä: Häyhän omista rintamamuistiinpanoista. Aiheesta löytyy vain yksi päiväkirjamerkintä. Vaikuttaa siltä, ettei Häyhä halunnut tehdä numeroa edes numerosta.
”Henkilöpalvontapaikkaa emme halua tästä tehdä. Simo ei olisi missään tapauksessa halunnut sellaista.”
Sotaharrastajat arvostavat erityisesti sitä, ettei Häyhä koskaan käyttänyt kiikaritähtäintä, vaan työskenteli tavallisella kiväärillä. Kiihkeimpien Häyhä-fanien mukaan se olisi johtunut siitä, että linssin heijastus olisi paljastanut viholliselle, missä hän piileskelee. Tarkasti faktoihin keskittyvä Partanen ei sitä usko.
– Tuskin hän oli ennen sotaa edes nähnyt moista keksintöä. Niin kalliita ja harvinaisia ne olivat, sanoo Partanen.
Kiikaritähtäimen käyttöönotto olisi tarkoittanut käytännössä aivan uuden ampumatekniikan treenaamista. Sodan melskeessä siihen ei ollut mahdollisuutta.
Muut muut kuuluisiksi nousseet työtavat Partanen sen sijaan vahvistaa. Asensa Häyhä naamioi käärimällä sen valkoiseen sideharsoon. Hän piti asemapaikoillaan suussaan lunta, jottei höyryvävä hengitys paljastaisi missä mies lymyää. Tärkeää oli myös ampumapaikan edustan jäädyttäminen työvuoron aluksi, jotta luodit eivät pöllyttäisi lunta.
Museossa noilla tarinoilla ei mässäillä. Kokonaisuus on jotenkin, no, simohäyhämäinen. Asiallisen vaatimaton. Tekee mitä lupaa, mutta ei pröystäile.
– Mitään henkilöpalvontapaikkaa emme halua tästä tehdä. Simo ei olisi missään tapauksessa halunnut sellaista. Haluamme ylipäätään kertoa hänestä paljon muutakin kuin sota-aikaisia tekoja. Hänen elämäänsä mahtui paljon muutakin, sanoo Partanen.
Myös muut toisen maailmansodan sankarit kiinnostavat jälleen. Ainakin itärajalla. Ilmiö on alkanut näkyä vaikkapa Rautjärven naapurikunta Parikkalan katukuvassa.
Paikalliset reserviupseerit pystyttivät viime vuonna aivan kylän keskustaan kunniataulut kylän viidelle Mannerheimin-ristin ritarille. Taulut kertovat tiivistelmän jokaisen paikallisen sotasankarin vaiheista.
– Parikkalassa on väkilukuun suhteutettuna eniten Mannerheim-ristin ritareita, sanoo paikallisen reserviupseeriyhdistyksen puheenjohtaja Jussi Tuunanen.
Asia ei näkynyt vuosikymmeniin missään. Tietäjät tiesivät, muut eivät.
– Pohdimme reserviupseerikerhossa miten paikallista sotahistoriaa voisi tuoda paremmin esiin, kertoo Tuunanen.
Parikkalan keskustasta on Venäjälle matkaa viitisen kilometriä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on nostanut täälläkin maanpuolustusintoa ja uteliaisuutta sotahistoriaa kohtaan. Tuunanen kertoo taulujen pystyttämisen yhdeksi syyksi juuri tiedonjanoon vastaamisen.
– Ei Marskin ritarien ja muiden sotilaiden vaiheista puhuttu moneen vuosikymmeneen. Ei, vaikka he puolustivat kotimaataan ja -kuntaansa sotimalla lähestulkoon omilla pelloillaan. Nyt on toisin. Ritareista voi jälleen puhua, ja heitä arvostetaan heidän ansaitsemallaan tavalla, sanoo Tuunanen.
