Suomessa olisi paljon opittavaa siitä, miten Saksan jalkapalloliitto ja päävalmentaja Julian Nagelsmann toimivat päivä kirvelevän EM-puolivälierätappion jälkeen
Saksan jalkapalloliitto järjesti lehdistötilaisuuden Julian Nagelsmannin ja kumppaneiden johdolla päivä Espanjalle kärsityn puolivälierätappion jälkeen. Suomessa olisi todennäköisesti pantu pää pusikkoon piiloon, väittää Samuel Savolainen.
Saksa jäi nuolemaan näppejään jalkapallon EM-kisoissa Espanjan viedessä täpärästi pidemmän korren puolivälieräottelussa jatko-ottelussa syntyneen Mikel Merinon iskemän osuman myötä.
Kisaisäntä Saksan tapa hoitaa kuitenkin ottelun jälkeinen mediahuomio oli kuitenkin esimerkillistä.
Saksa järjesti lehdistötilaisuuden vain päivä tappion jälkeen ja tilaisuudessa oli paikalla päävalmentaja Julian Nagelsmannin, urheilutoimenjohtaja Rudi Völler sekä Saksan jalkapalloliiton presidentti Bernd Neuendorf.
Kolmikko kertoi näkemyksiään ja vastasi kysymyksiin juurta jaksain. Se on lopulta pieni asia. Samalla se oli asia, jolla oli suuri merkitys.
Näin toimii jalkapalloyhteisö, joka ymmärtää, että avoimuus medialle – ja siten omia kuluttajia ja yhteisöjä kohtaan – on osa myös oman työn merkityksen lisäämistä.
Olemalla hiljaa olisi lähetetty toisenlaisia signaaleja.
”Jos johtaja ei altista omaa egoaan kritiikille ja lausu ulospäin avoimesti, se saa näyttämään monen asian siltä, että ollaan lopulta omalla – eikä kuluttajan tai yhteisön asialla.”
Miksi tällä asialla sitten on merkitystä? Vaikka kyse on ehkä Saksassa arkipäivästä, sitä se ei Suomessa ainakaan ole. Ja siksi tämänkaltaisesta toimintatavasta olisi syytä oppia.
Jos mietitään vaikka miten Suomessa urheilussa, sanotaan vaikkapa jääkiekossa, yleensä operoidaan vaikeilla hetkillä, kuten turnauksen päättävän tappion hetkellä – toimintatapa saattaa olla puhelin kiinni ja yötä kohti nollaamaan turnauksen paineita. Saman katoamistempun tekee usein Jääkiekkoliiton muu johto. Ollaan hiljaa ja odotetaan asian rauhoittumista. Mediastrategia sekin, harkittu tai ei.
Vastaavaa medialta pakenemista näkee suomalaisessa jääkiekossa jatkuvasti. On helpompaa mennä piiloon kuin kohdata ikävät asiat. Se ei viesti johtajuudesta. On kuitenkin niin, että jos johtaja ei altista omaa egoaan kritiikille ja lausu ulospäin avoimesti, se saa näyttämään monen asian siltä, että ollaan lopulta omalla – eikä kuluttajan tai yhteisön asialla.
Kyse on kuitenkin pienistä ilmaisista asioista. Niistä puhui aikoinaan HPK-vuosinaan esimerkiksi maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen, mutta jokin ilmaisten asioiden hoitamisesta unohtui tai sitten oli jotain merkillisiä esteitä Pennasella ilmeisesti oli, ettei hän ehtinyt esimerkiksi ensimmäiseen lehdistötilaisuutensa Leijonien päävalmentajana ensimmäisten 4 Nations Face-Off -turnauksen pelaajavalintojen tiimoilta. Haastattelut hän hoiti puhelimitse ja nekin osittain töksäytellen.
Yhden tyylinäytteen tuoreeltaan antoi esimerkiksi Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto, jolta Iltalehti kyseli miksi kymmenkunta Urheiluliiton työntekijää sai nauttia reissusta Roomaan vailla työvelvoitetta.
Aalto tiuski toimittajalle puhuen ”hölmöstä kysymyksestä” ja miten hänelle ”on ihan sama, miltä se näyttää”.
Kumpikaan ei kauniisti sanottuna ollut paraatiesimerkki miten modernia viestintää hoidetaan.
”Suomalainen urheilu on viestinnältään usein sitä, että kun menee hyvin ja hienosti, järjestetään torijuhlia. Vaan kun asiat menevät pieleen, järjestetään hiljaisuutta.”
Toimittajien ikäviä kysymyksiä pelkäävien valmentajien ja johtajien olisikin syytä miettiä, että mediaa – joka välittää tietoa myös omille kuluttajille ja seuraajille – ei pitäisi nähdä toisinaan hankalia kysymyksiä esittävänä rasitteena vaan mahdollisuutena viestiä yhteisöllään. Mutta jos vastauksia ei anneta, voi miettiä, pyllistetäänkö silloin toimittajille vai omalle yhteisölle, joka vastauksia odottaa?
On sekin mahdollisuus olemassa, että ei ymmärretä median roolia vallan vahtikoirana, vaikka osa toimijoista vetäisikin sen roolin vihkoon. Tietenkin Saksan jalkapallomaajoukkue on markkinaltaan ääriesimerkki Suomeen verrattuna, eikä kaikesta tarvitse järjestää lehdistötilaisuutta, mutta jo avoimuuden viestin kanssa tuntuu olevan monessa paikassa tekemistä.
Suomalaisen urheilujohtajan ja huippu-urheiluvalmentajan – tai miksei johtajan ylipäätään – olisikin hyvä ymmärtää, että yhteisö hyväksyy kyllä ihmisen virheineen ja mokineen.
Sen sijaan yhteisö ei hyväksy ylimielisyyttä tai valheellisuutta itseään kohtaan. Johtajan täytyy siis ymmärtää, että hän edustaa seuran tai liiton ohella myös yhteisöään – ja siten viestii aina itseään suuremman yhteisön puolesta. Eikä ole aivan tuulesta temmattua, kun sanotaan, että organisaatio on johtajansa näköinen.
Siksi Suomessakin olisi hyvä katsoa, miten Saksassa asiat hoidettiin.
Suomalainen urheilu on usein viestinnältään sitä, että kun menee hyvin ja hienosti, järjestetään torijuhlia. Vaan kun asiat menevät pieleen, järjestetään hiljaisuutta.
