Kun kahvipöytään pyydetään, kukaan ei vastaa kutsuun – Suomalainen kahvipöytäkulttuuri ajaa minut hulluuden partaalle
Kursailu on Suomessa ikivanha kansanperinne. Uusi sukupolvi saa luvan muuttaa asian, kirjoittaa toimittaja Suvi Greus.
”Täällä ois kahvit valmiina, tulkaahan ottamaan!”, kuuluu keittiöstä. Kaikki kiittävät, mutta kukaan ei tee elettäkään liikahtaakseen. Vieraat jatkavat keskustelua kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavaksi vieraat alkavat piikitellä toisiaan siitä, kenen kuuluu siirtyä ensin kahvijonoon.
”Sinä olet vanhin.”
”Sinä olet nuorin.”
”Sinulla on suurin nälkä, sinä menet ensin.”
Miksi ihmeessä suomalainen vieras ei mene kahvipöytään, kun talon omistaja niin pyytää? Tätä olen ihmetellyt ihan lapsesta saakka.
”Vain kohtuuton ihminen nappaa pullapalan ennen muita.”
Suomalaisilla on sanaton sopimus, että se, joka ensimmäisenä nousee kahvijonoon, on ahne, itsekäs ja ehkä vähän nolo. Vain kohtuuton ihminen nappaa pullapalan ennen muita.
Tämä suomalaisille tuttu kursailu kuuluu perinteiseen suomalaisuuteen ja korostaa vaatimattomuutta. Kursailulla on pitkät perinteet jopa sosiaalisen aseman määrittäjänä. Ennen vain arvovaltaisimmat ja vanhimmat vieraat saivat aloittaa kahvitarjoilun.
Vielä nykypäivänäkin kursailu aiheuttaa kiusallisia tilanteita niin kahvinkeittäjälle kuin vieraille. Kaikki tietävät, että jonkun kahvia ja pullaa on mentävä hakemaan, mutta joukosta ei koskaan löydy sitä yhtä rohkeaa sankaria.
Pahinta on, jos kahvittelun järjestäjä, joutuu kutsumaan ihmiset uudelleen pöydän ääreen. Silloin käytetään usein jo napakampaa käskyä ja se kohdennetaan yhdelle ihmiselle.
”Suvi, sinä nuorimmaisena aloitat, kahvi jäähtyy!”
Nykyään teen tahallani vastarintaa. Kun kahvipöydän ensimmäinen kutsu käy, eikä kukaan liiku, nousen itse aina ensimmäisenä.
Olen varmaan se ahne, mutta haluan olla kulttuurimuutoksen etulinjassa. Ei kahvipöytää tarvitse pelätä.
