Puheenaiheet
Image

Sota apatiaa vastaan eli kuusi viikkoa Pekka Haaviston vaalikampanjaa

Sota apatiaa vastaan eli kuusi viikkoa Pekka Haaviston vaalikampanjaa

Oskari Onninen seurasi kuusi viikkoa Pekka Haaviston presidenttikampanjaa kampanjakoneiston sisältä.
Teksti Oskari Onninen
Kuvat Sakari Piippo
Mainos

Näistä ei tehdä vaaleja. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vaalitentissä Helsingin yliopiston juhlasalissa marraskuun 27. päivänä uneliaisuus on käsin kosketeltavaa – niin moni harmaantunut mies nuokkuu yleisössä puku pykälässä.

Olen Pekka Haaviston kampanjapäällikön Riikka Kämpin ja Haaviston puolison Antonio Floresin kanssa juhlasalin parvella. Ennen tentin alkua Kämppi ottaa puhelimellaan koekuvia Instagramia varten ja kaataa makuvissyä kolmeen pikkuruiseen kertakäyttömukiin.

”Sen olen oppinut, että jos on pitkä päivä, täytyy muistaa juoda”, Kämppi sanoo.

Tentti alkaa tunnelmannostatuksella. Ensin muistellaan edesmennyttä Max Jakobsonia, maanpuolustuskurssin numero yksi veteraania. Sitten moderaattori Pauli Aalto-Setälä antaa ministeri Jaakko Iloniemen esittää illan ainoan yleisökysymyksen: miten toimisitte ulkopolitiikan johtajana ja puolustusvoimien ylipäällikkönä tilanteessa, jossa Suomelta pyydetään sotilaallista apua kriisiin, jossa on aito tappioiden vaara.

Pekka Haavisto vastaa toisena ja muistuttaa, että Suomi on jo nyt mukana ISAF-operaatioissa Afganistanissa.

”Sama kysymys myös tähän 42.7-avunantoon. Olemme sitoutuneet kaikin järjestettävissä olevin keinoin apua antamaan.”

Jos jokin on näissä presidentinvaaleissa kuuma puheenaihe, niin ”eeuun neljäkaksseiska”, puolustusyhteistyöartikla 42.7, jota on viimeksi käyttänyt Ranska, joka pyysi apua sotilasoperaatioilleen Keski-Afrikan tasavallassa saadakseen vapautettua miesresurssia terrorinvastaiseen taisteluun kotimaassa.

Kysymystä seuraa kaksi tuntia turvallisuuspolitiikkaa. Jokainen ehdokas pitää annetusta aiheesta kahden minuutin alustuksen, jota muut sitten haastavat. Formaatti ei auta. Haukotuttaa. Antoniota samoin. Riikka Kämppi nauraa vieressä. Hän on tottunut.

On yleisössä sentään joku hereilläkin. Laura Huhtasaaren puhelin on tuolilla hänen vieressään. Parvelta näkee, kuinka sen näyttöön syttyy jatkuvasti valo, mitä seuraa kurkkaus ruutuun ja käännähdys katsomoon. Mitä todennäköisimmin perussuomalaisehdokasta kauko-ohjaa hänelle kampanjaa tekevä puoluelehti Suomen uutisten päätoimittaja Matias Turkkila, jonka poolokaulukset ovat poikkeus yliopiston aulaan tentin jälkeen purkautuvassa ikä- ja pukumiesten virrassa.

Aulassa on myös MTV:n Jussi Kärki, joka kyselee Riikka Kämpiltä Haaviston tentissä tarkentuneesta kannasta Nato-kansanäänestykseen: nykyisessä geopoliittisessa ilmapiirissä se olisi aivan erilainen riski kuin suojasään aikaan.

Ehdokas itse on toimittajien ympäröimä, joten Kämppi muistuttaa Floresia iltapuhteesta.

”Sinne Ylelle oli vielä muutama kysymys. Jotain lempikirjoja ja tällaista.”

Kampanjatiimin toimisto sijaitsee Olli Muuraisen perustaman Management Events -yhtiön toimitiloissa Helsingin Kampissa. Aulan paraatipaikalla on diplomirivistö. Great Place to Work 2008, Great Place to Work 2010, Great Place to Make President 2012. Vieressä on komentokeskusmainen neuvotteluhuone, jossa on Muuraisen omistaman Billnäsin ruukin pienoismalli.

Muurainen oli Suomi-Finland 2012 -kampanjayhdistyksen puheenjohtaja kuusi vuotta sitten, kun Pekka Haavisto ylsi sensaatiomaisesti toiselle kierrokselle. Kämppi toimi kampanjapäällikkönä. Kämpin tausta on vihreissä. Hän päätyi liittosihteeriksi asti, mutta lähti puolueesta vuonna 1994 samalla ovenavauksella silloisen miesystävänsä Timo Harakan kanssa. Sen jälkeen Kämppi on muun muassa johtanut Ylen Hyvä Säätiötä ja tuonut Nenäpäivän Suomeen vuonna 2007.

Kämppi on dynaaminen aikaansaaja, jota luonnehditaan oman arvonsa tuntevaksi eikä välttämättä kaikkein sovittelevimmaksi hahmoksi. Hän omistautuu tehtävälleen täysin ja pitää mieluummin jokaisen langan vähän liian tiukasti käsissään kuin jättää yhdenkään huomiotta. Toisaalta hän on väsymätön minglausammattilainen, joka tietää, miten ihmisiltä pyydetään rahaa ja palveluksia, kehtaa tehdä niin ja vielä onnistuu siinä.

Muurainen sen sijaan on muuttanut Singaporeen. Enää hän ei istu Kämpin vieressä pallottelemassa ideoita sermin yli, vaan viestii Suomeen ”joskus päivittäin, joskus viikoittain”.

Muurainen sanoo suhtautuvansa kampanjaan yhteiskunnallisena harrastuksena – kuten edelliselläkin kerralla.

”Kysymykseen ’miksi?’ olen vastannut, että miksi ei”, hän sanoo.

Koska hallitukseen kuuluu myös Los Angelesissa asuva Paula Vesala, harvat kokoukset on pidetty pääsääntöisesti Skypessä.

”Ihmeitä ei tapahdu, niitä tehdään”, oli Kämpin motto vuoden 2012 vaalien kampanjalle, joka toiselle kierrokselle pääsyn lisäksi lietsoi liberaalin Suomen huumaan ja osoitti, että perussuomalaisten vajaata vuotta aiemmin tapahtuneelle jytkylle oli vastavoima.

Nyt pitäisi jälleen tehdä ihme: osoittaa, etteivät tämänkertaiset vaalit ole sellainen läpihuutojuttu kuin moni tuntuu uskovan.

”Me ollaan sataprosenttisen sitoutuneita tähän, Pekka on sataprosenttisen sitoutunut tähän”, Kämppi sanoo.

”Viimeksi me tehtiin se virhe, että otettiin vain toinen kierros tavoitteeksi, vaikka ei vaaleissa ole kyse kuin yhdestä asiasta.”

Koska vaaleihin on vielä kaksi kuukautta, komentokeskus ei tarvitse Billnäs-neuvotteluhuoneen neliömääriä. Kolme kerrosta aulaa ylempänä kulkee geneerinen toimistokäytävä. Toisella puolella lasin takana on pieni neuvotteluhuone, käytävän toisella puolela kaksi työhuonetta. Toinen askeettinen läppäripiste, toisessa sentään jälkiä elämästä tai työnteosta. Ikkunalla D-vitamiinia ja magnesiumia. Pöydillä paperia, tyhjiä limupulloja ja kaksi Jarmo Korhosen kirjaa. Lattialla viikko viikolta enemmän pahvilaatikoita.

Riikka Kämppi tulee paikalle yleensä kymmeneltä ja jatkaa kellon ympäri. (Aamulla herätessään ja illalla viimeisenä hän googlaa Pekka Haavistoa, ettei ole tapahtunut mitään yllättävää.)

Edellisenä iltana heti yliopistolla järjestetyn tentin jälkeen Haavisto oli saanut puhelun. Hänen äitinsä kunto oli heikentynyt. Varhain aamuna äiti kuoli 91-vuotiaana. Haavisto lähti suoraan sairaalasta Brysseliin kampanjoimaan.

Sitä hän on tehnyt jo kesästä asti. Ennen viime vaaleja Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa arvioitiin, että Haaviston äänestäjät asuvat viiden kilometrin säteellä yliopistoista. Väite todettiin vääräksi. Siksi Haavisto on nyt kiertänyt Suomea väyrysenä – sillä erotuksella kuuden vuoden takaiseen, että nyt kannattajakortteja keräävä Väyrynen ei ole ehtinyt ensin.

Ulkomaailmaan vaaleista ei ole välittynyt juuri mitään, vaikka toimistolla ne ovat silti olemassa joka hetki, niin kuin ovat olleet jo kuukausien ajan. Riikka Kämppi on työskennellyt kampanjan eteen kesäkuun alusta. Marraskuun lopulla on palkattu jo edellisvaaleissa autokuskina toiminut Robert ”Roope” White Pekan henkilökohtaiseksi avustajaksi, eri järjestöille viestintää tehnyt Mari Pasula kampanjakoordinaattoriksi ja nyt joulukuun alusta tiimin ruotsinkieliseksi lenkiksi Maria Swanljung, joka veti kuusi vuotta sitten RKP:n Eva Biaudet’n kampanjaa.

”Siitäkin ne yrittivät jotain kohua”, Kämppi sanoo ja viittaa lehtiin, jotka kuvasivat Swanljungin rekrytointia ”loikkaukseksi”.

Kampanjatoimistoa voisi kuvailla nelihenkiseksi kalenteriksi. On loputtomasti koordinointia vapaaehtoisten kanssa ja muuta mikromanageroitavaa. Mistä vesi kampanjamökkiin? Tarjotaanko kahvia vai mehua? Aamupäivän sähköpostisuman purkamista pitkälle iltapäivään, iltapäivän sähköpostisuman purkamista iltaan. Hirveetä härdelliä, kuten Riikka Kämppi usein vastaa, kun kysyn häneltä kuulumisia saapuessani toimistolle.

Lisäksi on WhatsApp ja Slack. Viestiryhmiä, joiden kautta tavoittaa liki parituhatta vapaaehtoista. Siihen oma väki ja puolue päälle.

Ehdokkaan kanssa pidetään korkeintaan yksi nopea palaveri viikossa. Ei aina sitäkään, sillä ”Pekka tekee hyvin selväksi, milloin hän kokee tarpeelliseksi osallistua ja milloin ei”.

Muutenkin Haavisto on omapäinen. Vaalikonevastaukset hän haluaa kirjoittaa itse, mutta jos vaalikone on sattumanvaraisemman tahon, vaikkapa sahayrittäjien tekemä, kysymyksiä on jouduttu miettimään yhdessä. Toisaalta monissa poliittisissa, erityisesti ulkopoliittisissa asioissa, hän on itse asiansa paras tuntija, verrattiin sitten vihreisiin tai kampanjatiimiin.

Jälkimmäisten tehtäväksi jää kuskata, briiffata ja muistuttaa. Häärätä. Ehkä joskus kommentoida jotain blogia ennen julkaisua.

Tässä vaiheessa vaalityö on silti valmistautumista varsinaiseen härdelliin. Eduskunnan täysistunnot jatkuvat, joten arkisin ei pääse kauas. On Vuosaarta ja Meri-Rastilaa. Usein paikalla on vain yksi toinen ehdokas.

Marraskuun viimeisenä päivänä Lukiolaisten liiton järjestämille Studia-messuille Helsingin messukeskukseen ovat saapuneet sentään Matti Vanhanen ja Nils Torvalds. Varusmiessoittokunta soittaa JVG:tä.

Kaksi poikaa haluaa selfiet Vanhasen kanssa, Torvaldsille ei juttele kukaan, mutta Haaviston ympärille kokoontuu lauma nuoria, jotka tuskin olivat istuneet yhdelläkään yhteiskuntaopin tunnilla vuonna 2012. Silloin ehdokasta haluttiin halata, nyt tyydytään kuvaan tai korkeintaan kysymykseen siitä, mitä Haavisto ajattelee aidosti maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta.

Tentin alussa ehdokkaita pyydetään laittamaan järjestykseen kolme lappua:

Presidentti on ”tavoitettavissa eli aktiivinen somessa”.

Presidentti on ”joku, jota oikeasti kiinnostaa nuorten asiat”.

Presidentti on ”semmonen kiva ihminen”.

Haavisto laittaa kivan ihmisen viimeiseksi ja nuoret kärkeen.

”Mulla on käynyt paljon lukiolaisia, paljon nuoria ihmisiä. Myös sellaisia nuoria ihmisiä, joiden elämässä on vaikeuksia. [– –] Presidenttinä mä toimisin tietysti niin, että Presidentinlinnan ovet olisi auki tällaisille ihmisille”, Haavisto sanoo.

”Kun aina puhutaan presidentin arvojohtajuudesta, niin se, kenelle varaa aikaa ja ketä kuuntelee, on Suomessa arvojohtajuutta.”

Nils Torvalds aloittaa toisinpäin.

”Minä en todellakaan ole mikään kiva ihminen.”

Ja hetken päästä: ”En ole varma, haluanko edes presidentiksi.”

Myöhemmin samana päivänä Haavisto ja Tuula Haatainen pitävät keskustelutilaisuuden Helsingin keskustassa Sähkötalon Robert’s Coffeessa. Tapahtumaa demareiden puolelta järjestävä Risto Kolanen tunnistaa kolme eturivissä istuvaa miestä Suomi ensin -henkisiksi häiriköiksi. He istuvat hiljaa, yksi pyytää puheenvuoroa, toinen syö sämpylää.

Mutta eivät jaksa puolentoista tunnin tilaisuutta loppuun.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa on kyse siitä, että ensin kampanjoidaan pari kuukautta ja lopulta Sauli Niinistö voittaa.

Politiikan kommentaattorit ovat toistelleet läpi syksyn samaa vitsiä uzbekistanilaisista kannatuslukemista kuin iloiten siitä, että ovat kerrankin keksineet nasevan lasautuksen.

Sdp ei meinannut saada ketään lähtemään edes ehdolle, Erkki Tuomiojaa myöten ehdotettiin Niinistön taakse menemistä, kunnes Tuula Haatainen uhrautui puolueen edestä ja hänet valittiin viime kesänä ehdokkaaksi. Kristillisdemokraateille voittajan vankkureihin hyppääminen oli itsestään selvä ratkaisu.

Marraskuun viimeisenä päivänä ilmestyy Ylen gallup, jossa Sauli Niinistö on noussut neljä prosenttiyksikköä 80 prosenttiin, Pekka Haavisto pudonnut saman verran kymmeneen. Muille jää murusia.

Jos kampanjatoimistolla on ilmassa lannistusta, sitä ei näytetä.

”Kyse on siitä, kehtaako täysin rinnoin tehdä sitä duunia vai hävettääkö se, että oman ehdokkaan kannatus on niin alhainen”, Riikka Kämppi sanoo. ”Kuusi vuotta sitten näihin gallupeihin suhtautui niin. Nyt toi ei hävetä millään tapaa.”

Heti herättyään hän on kirjoittanut kaikkiin viestiryhmiin tsemppiviestin. Silläkin uhalla, että vastausviestit tukottavat puhelimen notifikaatiot loppupäiväksi.

Hyvää huomenta, ei anneta gallupin lannistaa! Kuusi vuotta sitten tässä vaiheessa Pekan kannatus oli 5% ja hän oli sijalla viisi. Nyt tilanne on paljon parempi. Kunhan vain jaksamme järjestää Pekalle mahdollisimman paljon hyviä tilaisuuksia esiintyä livenä ja mediassa, niin kannatus kyllä kasvaa. Tsemppiä päivään!

Kampanjatoimistolla jaksetaan muistuttaa kahdesta asiasta: viime kerrasta jääneet mielikuvat ovat kampanjan loppusuoralta, ensimmäisen kierroksen vaalipäivän alta. Marraskuussa 2011 Haavisto kiersi puhumassa koirille ja joutui Tampereenkin kokoisessa paikassa miettimään, katsooko puhuessaan oikean vai vasemman reunan kuulijaan, kun muita ei ollut.

Silloin Haavisto-ilmiötä näkyi ensimmäisen kerran gallupeissa tammikuun alussa. ”Ja voittaa poliitikot vaaleja ilman ilmiöitäkin”, Maria Swanljung sanoo.

Itsenäisyyspäivää edeltävänä maanantaina koko Suomi, tai ainakin sen internetissä näkyvät osat, puhuvat siitä, pitäisikö lasten alpakkatapahtuman saada häätää kiihkokansallinen 612-soihtukulkue Töölöntorilta. Kampanjatoimistossa pohditaan, pitäisikö Haaviston käydä stadionilla silittelemässä alpakoita. ”Jonkun pitäisi käydä katsomassa ensin, mikä siellä on meininki. Siinä on kaikenlaisia miinoja”, Kämppi pyörittelee Pasulan kanssa.

Itsenäisyyspäivänä stadionia ei tarkisteta, Pekka ei mene paikalle.

Samaan aikaan, kun moni ihmettelee, miksi presidenttiehdokkaat ovat hiljaa ja miksi pormestari Jan Vapaavuori ei vaivaudu tuomitsemaan kansallismielisiä, kampanjatoimistossa on syytä nyökytellä tyytyväisenä. Tapahtumaa järjestäneen Aleksi Pahkalan Facebook-viestien vuodettua julki itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä paljastui, että hyvän mielen alpakkatapahtumaan liittyi poliittis-strategisia tarkoitusperiä: saada äärioikeisto siirrettyä toisaalle.

Vaikka moni olisi varmasti toivonut Haavistolta kannanottoa – tai edes osallistumista – arvio oli oikea, miinat vältettiin.

”Hän ei missään tilanteessa halua lähteä yliyksinkertaistamaan asioita”, yksi hänet hyvin tunteva sanoo.

Toisaalta nämä ovat monimutkaisten asioiden vaalit. Kovien asiakysymysten, ei minkään tunteilun.

Vuonna 2012 puhuttiin ja väännettiin siitä, voiko presidentti olla homo. Se on kysymys, johon vastaamista harva pitää monimutkaisena, on kumpaa mieltä vain. Nyt pitäisi puhua Natosta, neljäkaksseiskasta tai maahanmuutosta. Hartolassa Päijät-Hämeessä bingohallissa järjestetyn kampanjatilaisuuden ensimmäinen Haavistolle esitetty kysymys oli ollut: ”Onko tuolla meidän vastaanottokeskuksessa jihadistisolu?”

Vaikka todennäköinen faktinen vastaus on helppo, kysymys itsessään kertoo riittävästi siitä, millaista nuorallatanssia siihen vastaaminen on jopa rauhanneuvottelijalle.

Ja on horjahduksiakin tullut, sillä Haavisto ei suhtaudu sanavalintojensa korrektiuteen samalla intohimolla kuin nuoremmat.

Joulukuussa 2015 Haavisto ärsytti omiaan sanomalla Suomen kyvyn vastaanottaa pakolaisia olevan äärirajoilla. Se saattoi hyvinkin olla sillä hetkellä faktisesti paikkansa pitävä väite, sillä turvapaikkajärjestelmä oli ennätyksellisen pakolaisvuoden jäljiltä ennenkokemattoman kuormituksen alla.

Viime kesänä vihreiden puoluekokouksessa toimittajille jaettiin Haaviston puheesta versio, jossa puhuttiin maahanmuuttokeskustelun kahdesta ääripäästä, jotka vaikeuttavat järkevää keskustelua. Vaikka Haavisto korjaili lehdistötilaisuudessa ääripääkohtaa, poliittisen kentän vasemmalta laidan ja nuorempien vihreiden reaktioista aisti nyrpeyden. Haavisto oli pettänyt heidät kritisoimalla omiaan ja muuttumalla tolkun Pekaksi, vaikka hän on sanonut olevansa maahanmuuton suhteen rationaalinen. Sillä hän tarkoittaa sitä, että kaikkia apua tarvitsevia pitää auttaa.

Jos jossain Pekkaan silti uskotaan, niin Nokialla.

Keväällä Tampereen vieruskaupungissa kävi ällistyttävä suksee. Vihreät nousivat valtuuston suurimmaksi puolueeksi kahden äänen erolla.

”Viimeisenä yönä jaettiin kaikki mainokset, mitä oli jäljellä”, kertoo valtuuston puheenjohtaja ja ääniharava Piila Paalanen kirkkaanvihreässä hupparissa.

Silloin vihreät järjestivät täällä samassa, Nokia-yhtiön 80 vuotta vanhaan puusepänverstaaseen tehdyssä tilassa brunssin, jonne saapui kuusisataa ihmistä. Nyt, joulukuun toisena sunnuntaina ruokaa on ilmoitettu olevan tuhannelle, ja kun ovet kello kahdeltatoista aukeavat, jono on ulos asti.

Fiesta on ällistyttävä. 40 ruokalajia lähiruokaa ja luomua: Antonion reseptillä tehtyä perunakakkua, porkkalaa, nyhtöpossua, munakkaita, sienikeittoja. Jälkiruokapöydässä on jopa itsetehtyjä kettukarkkeja. Vaikka ruokaa on hankittu paikallisilta tuottajilta, budjetti on euro per naama.

”Sen lisäksi me ollaan käyty metsässä”, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Antti Tomminen sanoo ja viittaa sieniin ja marjoihin.  Tomminen on tullut aamuviideltä paikalle, liukastellut autonsa poikittain tehdassaareen laskeutuvalla tiellä ja soittanut keskustalaisvaltuutetun firman hiekoittamaan.

Eikö Niinistön ylivoima huoleta täällä?

”Me halutaan näyttää mallia. Jos kaikkialla tehtäisiin näin paljon, me pystyttäisiin vaikka mihin”, Piila Paalanen sanoo. Hän on leiponut kahdeksan pellillistä pannukakkua ja korostaa, että se on tässä porukassa vähän.

Pekka Haavisto kiittelee, ettei hän ole koskaan nähnyt vihreiltä tämän mittakaavan operaatiota. Lisähyöty operaatiosta on se, että 33 000 asukkaan kaupungissa päälle viidensadan saaminen poliittiseen tilaisuuteen – vaikka kuinka tulisivatkin ilmaisen aterian perässä – on aika saavutus, josta voi olla apua puolueelle jatkossa.

Antonio Flores istuu antiikkisohvalla, valittelee aamu-unisuuttaan ja juttelee espanjaksi meksikolaistaustaisen paikallisaktiivin kanssa. Näissä vaaleissa hän on mukana paljon vähemmän kuin kuusi vuotta sitten jolloin ”piti usein vain odottaa”.

Pitkän linjan vihreä paikallisaktiivi Leo Lähde uskoo, että toiselle kierrokselle mennään. Kun hän haastattelee Haavistoa syksyllä julkaistusta Lipunnosto-kirjasta, ehdokas on vaatimattomampi. Hän sanoo ”toivovansa toista kierrosta”.

Se kuuluu profiiliin, jossa ollaan pragmaattisia eikä luvata yhtään liikoja. Tapahtumia järjestäville vapaaehtoisillekin on lähetetty erillinen ohje, ettei Haavistoa saa missään tilanteessa tituleerata ”tulevaksi presidentiksi”, koska silloin ”menee fiilikset”.

Kun Haavisto puhuu koko päivän kirjanmyyntipisteellään päivystäneen Riikka Kämpin kanssa siitä, miten kuvailla Nokian tapahtumaa Instagram-kuvan yhteydessä, hän muistuttaa lakonisuudesta.

”Laita siihen mukava ”, Haavisto sanoo.

Pirkanmaalle ei tietenkään ole tultu vain Nokialle kampanjoimaan, vaan iltapäivällä matka jatkuu Ylöjärvelle ja tilaisuuteen nimeltä Puhu Pekalle. Se on jyväskyläläisten kehittämä ”brändi”, jossa yleisökysymykset pääsee esittämään viereiseltä jakkaralta käsin. Näin saadaan ”aitoja kohtaamisia”, joilla kohteliaaseen poliitikkomoodiinsa väsymätön Haavisto on tehnyt vaikutuksen satoihin ja tuhansiin suomalaisiin.

Enää jonkun pitäisi uskaltautua puhumaan Pekalle.

Ruokaravintola-baarissa kysymyksiä esittää Elvikseksi pukeutunut mies. Paikalla on lähinnä muutama paikallinen aktiivi ja joukko lukiolaisia, joiden yhteiskuntaopin lehtori kertoo luvanneensa hyvittää vaalitilaisuudella poissaolon ”hyvästä syystä”.

Mutta nuoriso on hiljaa. Joulutortut murenevat sormissa.

Riikka Kämppi kuvaa eturivistä keskustelua Twitteriin: katsojia on se tavallinen, reilu parikymmentä kerrallaan ja noin tuhat striimin avannutta.

”Haluisko joku nuorista sanoa jotain yhteiskunnallisten aineiden opetuksesta ja mediakasvatuksesta?” Elvis-mies juontaa ja saa vastaukseksi hiljaisuutta. Vanhempi mies sentään kyselee maamiinoista ja rajoitetusta ydinsodasta.

”Maanpuolustuskurssilla on kuulemma kerrottu, ettei Suomessa oltais varauduttu.”

Ylöjärveltä ajetaan vielä Tampereelle, jossa on yhä hiljaisempaa. Jaakko Mustakallio sen sijaan puhkuu energiaa. Hän on 30-vuotias vihreiden nuorten juuri väistynyt puheenjohtaja, Tampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja – ja saanut palon lähteä politiikkaan kohdattuaan Pekka Haaviston viime vaaleissa kasvokkain.

Yliopiston kupeessa olevan teatteriravintola Telakan yläkerran tilaisuuteen on saapunut vain yksitoista ihmistä. Moni heistä on tullut jatkoille kuunneltuaan ja kestittyään Pekkaa Nokialla.

Tämäkin tilaisuus on kampanjaväen brändäämä.

Matkalla Pekan kanssa tarkoittaa, että Pekka pääsee leipälajinsa äärelle: kertomaan anekdootteja Afganistanista Darfuriin ja Etelä-Amerikkaan. Antonio on nukkumassa, jotta jaksaa ajaa Pekan illaksi kotiin.

”Kyllä se huuma sieltä tulee. Viimeisillä viikoilla ihmiset alkaa kiinnostua, ja keskustelu kääntyy enemmän arvoihin”, tapahtuman juontanut Mustakallio sanoo.

Alakerrassa Haavisto soittaa M.A. Nummista. Dj-keikat keksittiin vähän vahingossa, kun syksyllä Haavisto pyydettiin soittamaan tunnin dj-setti Tavastian yhteydessä sijaitsevaan Ilves-ravintolaan. Nyt keikoille on ollut kymmenien metrien jonoja. Haavisto spiikkaa kappaleiden välissä kuin paraskin yöradion juontaja.

”Se oli Chava Albersteinia, joka laulaa pikkurikollisista ja kauppiaista. Hienoa juutalaista realismia. Ja jotta ette luulisi, että olen jäänyt vain menneille vuosikymmenille, niin nyt tulee Vestan Anteexi.”

Skaala venyy Niko Valkeapäästä Laila Kinnuseen ja Ranskan vuoden 2011 euroviisuedustaja Amaury Vassilista Mikael Gabrieliin.

Mustakallio hakee Haavistolle alkoholittoman oluen ja palaa pöytään. Kaksi hänen seuralaistaan pohtivat, uskaltavatko mennä ottamaan kuvan Pekan kanssa. Mustakallion tehtäväksi jää rohkaista.

Pekka Haavisto on Suomen ainut dj, joka toivoo, että ihmiset juttelevat hänelle.

Itsenäisyyspäivän alla Paavo Väyrynen sai kerättyä kannattajakortteja ehdokkuuteen riittävän määrän. Kampanjatoimistossa se oli ilonaihe: äänikakku tarvitsee jakajia. Varsinkin Väyrysen kaltaisia, jotka tuskin vievät Haavistolta yhtäkään ääntä. Jotta toinen kierros tulisi, seitsemän haastajan pitäisi jokaisen saada keskimäärin hieman yli seitsemän prosenttia äänistä. Ja vaalitentteihinkin saadaan sähköä.

Jos saadaan. MTV:n ja Ylen tentit joulukuun puolivälissä menevät tavallisella tavalla, vaikka Väyrynen on mukana. Jälleen Matias Turkkila tankkaa lauseita Huhtasaaren muistiin kuin edessä olisi sanakoe vieraasta kielestä. Jälleen puhutaan turvallisuuspolitiikkaa. Jälleen eeuun neljäkaksseiska. Jälleen Nato-kansanäänestys.

Sesongin uutuus on sotilaallisen liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden eroista ja 90-luvun EMU-kansanäänestyksestä vänkäilevä Väyrynen, mutta vetonaulaksi hänestäkään ei ole.

Kampanjatoimiston tenttistudiossa syödään karkkia ja twiitataan.

Seuraavana päivänä ihmetyttävät lehtien arviot tentistä.

”Kuusi vuotta sitten sai joka kerta lukea, että ihan kiva ehdokas, mutta ei mahdollisuuksia. Nyt Iltalehden Ristamäki kirjoittaa, että ei vedossa. Nää pitää jättää ihan omaan arvoonsa”, Kämppi sanoo.

Sitä paitsi on tapahtunut hurjempaakin.

”Niin ootko sä kuullut, kun tapahtui hyökkäys!” Kämppi sanoo.

”Pekan Twitter-tilille tuli jostain kolme tuhatta uutta seuraajaa. Niinistölle oli tullut myös.”

Kämppi arvioi seuraajilla olevan kolme tavoitetta. Yksi: halutaan aiheuttaa mielipahaa ja stressiä kampanjalle. Kaksi: halutaan tarvittaessa buustata jotain Haaviston viestiä. Kolme: halutaan nostaa Haavisto seuraajien määrässä Sauli Niinistön edelle.

”Se ylittäisi uutiskynnyksen ja lisäisi eripuraa.”

Hän on teettänyt välittömästi tuntemallaan informaatiovaikuttamisen asiantuntijalla selvityksen: botteja ovat.

On luotettavat perusteet olettaa bottien toimivan samasta lähteestä. Tarkoitus on voimistaa viestiä, joka tukee taustalla toimivan tekijän ja hänen asiakkaansa poliittisia tarkoitusperiä, Kämpin saamassa selvityksessä lukee.

Suojelupoliisillekin on jo soitettu.

”Ne sanoi, että nää pitäisi poistaa käsin, mutta se vie hirveästi aikaa, ja se raja on häilyvä, mikä on oikea ihminen ja mikä botti.”

Pari päivää myöhemmin Kämppi on saanut hankittua Roope Whiten avulla Twitterin toimitusjohtajan Jack Dorseyn sähköpostin ja kirjoittaa viestin.

Finnish Presidential Election Bot Problem kuuluu otsikko.

Kaikki tämä, vaikka jo ensimmäisestä Googlella vastaan tulevasta linkistä saisi ostettua 5 000 ”laadukasta ja aktiivista” seuraajaa haluamalleen tilille 49 dollarilla.

Kuuden vuoden takaista kampanjaa kuvattiin The West Wingiksi. Nyt mieleen tulee The Office.

Kun Barack Obama valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi, Oprah itki, Beyoncé lauloi ja nuoret intoutuivat kampanjoimaan Toivon huumaamina. Kahdeksan vuoden kuuliaisuus presidentti George W. Bushin vallan alla päättyi. Yhdysvalloissa alkoivat liberaalin hegemonian, historian lopun huippuvuodet, jotka päättyivät reilu vuosi sitten kuin seinään.

Pekka Haaviston ensimmäinen kampanja oli Suomen Obama-kokemus. Ilmiö, joka ei ollut sekään kenenkään hallittavissa, vaan ihmiset osallistuivat suunnilleen ”kusemalla kakkosen lumeen”. Kuten Riikka Kämppi tapasi kuvata: kampanjatoimisto oli Facebook, jossa julkifanitettiin Haavistoa vaalisalaisuuksista välittämättä.

Ja vaikka Haavisto hävisi toisen kierroksen, Riikka Kämppi muistutti jo ensikohtaamisellamme, että kampanjasta seurasi paljon muutakin, merkittävimpänä kansalaisaloite ja kampanjointi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Eikä se siihen jäänyt. Meillä on unelma -jättimielenosoitus oli sekin liberaalin Suomen suuri voitto. Sen jälkeen onnistuttiin vielä pesemään kädet yhteiskunnan polarisaatiosta veivaamalla ääripääkeskustelu ihmisoikeuksien puolustajien ja vastustajien väliseksi.

Suomen liberaali hegemonia on ollut viime vuosina niin vahva, että oikeistokonservatiivihallituksen suurin konservatiivisaavutus on ollut lykätä translain täytäntöönpanoa hallituskauden verran. (Maahanmuuttopolitiikka luetaan oikeistosaavutukseksi. Siitäkin päästäneen seuraavien vaalien yhteydessä, kun siniset saadaan heitettyä pihalle ministeri-Audeista.)

Hallituksesta huolimatta liberaaleilla ei ole intoa vastareaktioon. Monelle muulle taas Sauli Niinistön äänestäminen tuntuu olevan kuin kansallisvelvollisuus. Mitä siis tehdä, kun ihmiset eivät halua muutosta, vaan vahvan johtajan?  

Haaviston kuuden vuoden takainen symboliarvo on herutettu tyhjiin, mutta kampanja on kovin samannäköinen kuin silloin. Kierretään Suomea ja rakennetaan kansanliikettä. Tälläkään kertaa puoluetta ei näy kampanjailmeessä, jonka yksi vihreä sanoo tuovan mieleen Iltalehden lätkäsivujen Leijonat ja lampaat. (Leijona liittyy myös vanhoihin traumoihin: kun vihreät asettuivat vuoden 2011 jytkyvaaleissa perussuomalaisten vastavoimaksi ja ottivat pahasti nenilleen, kampanja pohjautui juuri suomileijonamainontaan.)

Vanhaa on sekin, että Haavisto on valinnut tiiminsä johtoon Kämpin ja Muuraisen. Siitä huolimatta, että viime vaalien jälkeen Kämppi ja Jussi Lähde kirjoittivat Sydänten presidentti -kirjan, joka oli helppo tulkita siltojenpoltoksi puolueeseen. Kirjassa tuotiin julki huutolounaat ja erottamisvaatimukseen asti tulehtuneet välit silloiseen puoluesihteeriin Panu Laturiin.

Nyt yksi vihreä sanoo, että jos ehdokas olisi toinen, Kämppi olisi pidetty ”kepeillä 50 kilometrin päässä kampanjatoimistosta.” Toinen puhuu, että puolueen ja Kämpin välillä on yhä molemminpuolista epäkunnioitusta. Mutta hommat ovat Kämpin mukaan pääpiirteissään sujuneet.

”Jännite on siinä, ettei kampanja ole tarpeeksi vihreä. Mutta tämä onkin Pekka Haaviston kampanja.”

Silti Imagen haastattelemat vihreät ja politiikan kommentaattorit ovat yhtä mieltä siitä, ettei kampanjasta oikein löydä viestiä ja strategiakin näyttää ihmeen odottamiselta.

”Oikeastaan ihme on, että gallupeissa on edes näin selvä kakkospaikka”, yksi kommentaattori kuvaa kampanjaa.

Sen sijaan vihreät on nyt ihan eri puolue kuin kuusi vuotta sitten. Vaikka presidentinvaalit olisi kuinka taputeltu ennakkoon, puolueen pitäisi pärjätä. Ja presidenttiehdokkaan olla edes väliaikaisesti puolueelle sellainen keulakuva, jota kesällä valitusta puheenjohtajasta Touko Aallosta ei ole tähän mennessä tullut.

Olli Muurainen muistuttaa, ettei presidentinvaaleja voiteta pelkillä vihreiden äänillä. Mutta olisi edes ne, oma ”core”.

”Ja sen jälkeen käännyttää vasemmiston ja demareiden äänet”, yksi vihreä jatkaa.

Haavisto ei ole kertaakaan saavuttanut vihreiden syyskuussa kellottamaa ennätyksellistä 17,8 prosentin kannatusta. Puhumattakaan luvuista syksyn puoluebarometrissä, jossa 38 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että voisi kuvitella äänestävänsä vihreitä. Silti joulukuun alun Ylen gallupissa yli puolet vihreistäkin kertoi äänestävänsä Niinistöä.

Vihreitä haastatellessa minkäänlaista vaali-intoa ei ole havaittavissa. Muutama kertoo punninneensa Nils Torvaldsin äänestämistä, protestiksi, mutta myös siksi, koska hän on liberaali kaupunkilaisehdokas, jolla on särmää ja selkeä Nato-kanta.

”Mutta enköhän minäkin äänestä Pekkaa ihan velvollisuudesta”, yksi Torvalds-harkitsija sanoo.

Toisaalta puolueen organisaatio on kasvanut. Kampanjassa on on Riikka Kämpin mukaan ihmisiä kymmenen kertaa enemmän kuin kuusi vuotta sitten, tapahtumia moninkertaisesti. Mutta onko massasta apua, jos hurmos puuttuu ja Ultra Brakin tekee keikkoja ihan muista syistä.

”Nyt on vain ruohonjuuriporukkaa tekemässä. Kuusi vuotta sitten tuntui, että siistit tyypit ovat mukana ja jotain poikkeuksellista käsillä”, yksi maakuntavihreä sanoo. ”Silloin haluaa ihan eri tavalla lähteä jakamaan flaijereita tammikuussa.”

Mutta ehkä näistä sittenkin vaalit tehdään! Nimittäin tiedusteluvaalit. Joulukuun puolivälissä leimahtaa skandaali. Helsingin Sanomat julkaisee erittäin salaisiksi leimattuja tiedustelupapereita, presidentti Sauli Niinistö tekee puolustusvoimain ylipäällikkönä välittömän tutkintapyynnön ja jo seuraavana iltana poliisit ratsaavat Hesarin toimittajan asuntoa.

Mikä Haaviston kannalta parasta: aihe on presidentin valtaoikeuksien kovaa ydintä ja Niinistön virhe tavalla, joka esitti hänet kekkosmaisena jääränä, joka laittaa ”kansallisen edun” länsimaisen demokratian arvojen edelle.

Haavisto iskee välittömästi.

Lähtökohtana pitäisi olla, että kaikki se mikä ei ole todella perusteltua salata, on julkista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viranomaisten ei pitäisi salata liian suuria kokonaisuuksia silloin, kun joidenkin yksityiskohtien salaaminen on perusteltua, hän kirjoittaa blogiinsa.

Mutta keskustelu on muutamassa päivässä ohi, kun paljastuu, että Teuvo Hakkarainen on öykkäröinyt ja ahdistellut kansanedustajakollegaansa kännissä. Puhumattakaan siitä loputtomasta vitsinlähteestä, että eduskunnassa on samaan aikaan kännätty ja päätetty alkoholilaista.

Hyökkäys jää puolitiehen, eikä muiltakaan ehdokkailta saa siihen tukea, vaikka presidentinvaaleissa kaikilla pitäisi olla yksi vastustaja: kuningas Sauli ja hänen ympärilleen rakennettu maailmansyleilijä-kasvissyöjä-Jennin, koiran ja nyt vielä vauvan pyhä kolminaisuus, idylli, joka pehmentää kovan kuninkaan ulkokuvan.

Sen jälkeen mediankin on ollut helppo unohtaa, että Jenni on kuningattaren sijaan kokoomuksen entinen viestintätyöntekijä. Eikä kukaan ei ole rohjennut muistuttaa, ettei Sauli henkilönä todellakaan ole ”semmonen kiva ihminen”, vaan äksy ja vallastaan millin tarkkuudella kiinni pitävä kamreeri, johon ”hallituksessakin suhtaudutaan hampaat irvessä”, kuten yksi politiikan taustavaikuttaja kuvaa.

Siihen olisi helppo iskeä pehmeydellä ja idealismilla, mutta kuudessa vuodessa Haavistosta on tullut kuusi vuotta vanhempi valtiomies, nuoresta kapinallisesta 59-vuotias establishment-Pekka, Barack Obamasta Hillary Clinton.

Taustahaastateltu toisensa jälkeen keksii samankaltaisen variaation: Niinistö-light. Niinistön varapresidenttiehdokas.

”Pekka on kuvia myöten sata kertaa setäisämpi kuin Niinistö”, yksi vihreä sanoo. Hänen mielestään ehdokkaaksi olisi voinut valita vaikka Emma Karin.

”Emma olisi kyllä pyyhkinyt Vanhas-Matilla pöytää Venäjä-asioissa, mutta erottunut tuosta harmaasta ja latteasta. Nyt toivon vain, että Sauli valitaan ensimmäisellä kierroksella, niin päästään näistä vaaleista.”

Jos kuuden vuoden takaista Niinistö-kampanjaa kuvanneessa Presidentintekijät-dokumentissa tuskailtiin sen kanssa, kuinka Niinistö saadaan näyttämään tietynlaiselta, Haaviston kampanjatiimissä ei ole samanlaista ongelmaa. Ainakaan enää. Kyse on paljon siitä, mitä Pekka Haavisto itse haluaa, ja – vielä enemmän – siitä, mihin hän suostuu.

”Pekka ei halua lähteä mihinkään, mistä voisi olla hänelle myöhemmin haittaa. Tai minkä takana hän ei aivan sataprosenttisesti voisi seistä”, Riikka Kämppi sanoo.

Vihreistä ihmetellään, miksi kampanja on varovainen, sillä hävittävää tai pelättävää ei pitäisi olla. Mutta jos ehdokkaasta ei ole muovailuvahaksi, sille ei mahda mitään.

Sillä on mentävä, mitä on.

Joka kerta, kun toimistolle saapuu, koneisto jauhaa muuttumattomana. Myös joulunalusviikon tiistaina Riikka Kämppi syö samaa Alepan fetasalaattia kuin lähes joka päivä. Hänelle ruoka on työpäivinä polttoainetta ja lounas ”8–12 minuutin hetki lukea päivän uutiset”.

Varsinaisten uutisten rinnalla ovat kampanjaan liittyvät uutiset. Se, että edellisenä päivänä Pekka Haavisto on soittanut taas yhden täyteenahdetun dj-keikan Lappeenrannassa. Sekä se, että Twitteristäkin on tullut vastaus. Ei itse toimitusjohtaja Dorseyltä, mutta on silti: We’ll have a look into this.

Myös Yle on kiinnostunut Haaviston hämäristä seuraajista. Verkkojutussa sosiaalisen median asiantuntija ja yrittäjä Harto Pönkä arvioi seuraajien saapuneen palveluun Growtopia-pelin palvelinten kaaduttua. Alakouluikäisten suosima peli oli ilmoittanut kertovansa palvelimiensa tilasta juuri Twitterissä, minkä vuoksi sinne oli edellisviikolla rekisteröitynyt massoittain lapsia. Suomessa juuri rekisteröityineille tileille suositellaan Haaviston ja Niinistön kaltaisia suosittuja tilejä, mikä on Pöngän mukaan johtanut seuraajapiikkiin. (Niinistön kampanjasta kerrotaan, ettei heillä ole kiinnitetty huomiota asiaan.)

Tämä presidentinvaalikampanja on kolmen vaihtuvan ihmisen demokratian nimissä toteutettava konttoriponnistus, jonka vuoksi kummilasten tanssiesitykset jäävät väliin ja lapsen tyttöystävää päätyy kutsumaan epähuomiossa lapsen eksän nimellä. Konttorin ulkopuoliset ihmiset, neljäs ja yleensä myös viides, joka on usein vapaaehtoinen, ajavat Haavistoa hänen tila-Peugeotillaan ympäri Suomea, läpi kampanjatapahtumien minuuttiaikataulutetun sokkelon. Haaviston kalenteri on yhtä päivää lukuun ottamatta täynnä tapaninpäivästä lähtien.

Aatonaattona Iltalehti julkaisee Accuscoren tekemän ennusteen. Sen mukaan Sauli Niinistö saisi ensimmäisellä kierroksella 52,4 prosenttia äänistä.

”Olemme kahden ja puolen prosentin päästä ihmeestä. Laitoin sen jakeluun heti joka paikkaan”, Kämppi sanoo.

Sen jälkeen hän sairastaa vuoden ainoan flunssan.

Perjantaina viides tammikuuta julkaistaan Ylen gallup. Kuusi vuotta sitten samassa gallupissa Pekka Haavisto oli noussut jaetulle kakkossijalle Paavo Väyrysen kanssa. Nytkin toivotaan tuloksia.

Riikka Kämppi ja Mari Pasula ovat sopineet, että jos yökyöpeliyteen taipuvainen Pasula on hereillä vielä, kun gallup tulee, hän soittaa Kämpin hereille.

Kämppi saa kuitenkin herätä itsekseen. Hän katsoo kuuden jälkeen puhelinta: Niinistö on pudonnut kahdeksan prosenttiyksikköä. Puolet niistä on mennyt Väyryselle, jonka myöhäisehdokkuus ei ollut ehtinyt edelliseen gallupiin. Haavistolle tipahtaa prosenttiyksikön kokoinen murunen plussaa: 11%.

”Ois toivonut, että nousee enemmän, mutta suunta on oikea”, Kämppi kertoo puhelimessa pari tuntia myöhemmin.

Hyviä uutisia irtoaa silti. Edellisellä viikolla Twitteristä on kadonnut 1 700 bottiseuraajaa. Iltalehti on kirjoittanut Kämppiä miellyttävän jutun Pekan ja Antonion kampanjareissusta Fuengirolaan. Gallupeistakin uutiskärjeksi on löytynyt Niinistön kannatuksen jyrkkä lasku.

”Mä uskon, että otsikoilla on kaikkein suurin merkitys mielipiteenmuokkaukseen”, Kämppi sanoo.

Mitään toimenpiteitä galluptuloksesta ei seuraa. Edellisillan palaveeraamisen jälkeen ei ole tarvinnut edes viestitellä mitään erityistä tiimin kanssa. Tällaisia nämä gallupit ovat olleet.

”Enemmän tässä tuntee empatiaa Haataista ja Vanhasta kohtaan, kun heillä on taustalla isot koneistot”, Kämppi sanoo.

Homma jatkuu Kämpin mukaan kuten tähänkin asti. Se tarkoittaa, että galluppäivänä kierretään Varsinais-Suomea 12 tuntia ja matkat päälle. Pari pysähdystä Salossa ja kymmenen minuuttia myöhässä Raisioon. Peugeot on pitänyt aamulla käynnistää kaapeleilla.

Raision kauppakeskus Myllyssä ensimmäinen yleisökysymys tulee tuulipukumieheltä.

”New Yorkissa romahtivat 11. syyskuuta 2001 World Trade Centerin tornit. Viisi tuntia sen jälkeen romahti WTC 7. Miksi WTC 7 tuhoutui?” mies lukee hitaasti kysymyksensä paperista.

Kun Haavisto mainitsee pitkässä ja asiallisessa vastauksessaan terrori-iskut, tuulipukumies pudistelee päätään.

Sitten toinen kysymys isäntämaasopimuksesta, nopeat kahvit ja kuvat järjestäjien kanssa ja samalle aukiolle ilmaantuneen SN-ilmapalloparven ja myyntipöydän ohitse autohalliin. Tammikuun ensimmäinen perjantai on tavallinen, hektinen kampanjapäivä, jonka ohjelmaan kuuluu kahvia kuin papeilla sunnuntaisin ja usein se, että pakoauto tyhjäkäy pihalla odottaen, että viimeinenkin saa yhteiskuvansa Haaviston kanssa. Kahvila, kauppakeskus, kirjakauppa, vastaanottokeskus.

Iltakuudelta vuorossa on puheenvuoro Euroopan nuorten parlamentin istunnon avajaisissa Turun Lyseossa. Turun kaupunginjohtaja, kokoomuksen entinen puoluesihteeri Minna Arvekin oli tulossa, mutta vaihtoi viime hetkellä tapahtuman lätkämatsiin presidentti Niinistön kanssa.

Lyseon auditorio on täynnä parempiinsa pukeutunutta nuorisoa. Poliittisen broileriuden tuntomerkit eivät katso kansalaisuutta.

Haavisto astelee lähes suoraan pitämään puheen. Stetsonista improvisoiden, kuten hänellä on tapana pitää lyhyemmät tervehdykset. Puhe on englanniksi, ja siksi konkreettinen.

”I’ve always been a supporter of trans-Atlantic cooperation”, Haavisto sanoo.

Vuorossa on vielä on järjestön puheenjohtaja Tim Backhausin tervehdys. Sen lopuksi hän pyytää:

”And next, I’ll ask everyone to stand up for the European Anthem.”

Yleisö nousee. Beethovenin Oodi ilolle soi.

Pekka Haavisto hymyilee leveästi.

Artikkelia varten on haastateltu useita vihreitä, politiikan kommentaattoreita sekä Pekka Haaviston vuoden 2012 kampanjassa mukana olleita. Oskari Onninen jatkoi Pekka Haaviston kampanjan seuraamista tämän artikkelin jälkeenkin. Artikkeli vaalikampanjan viimeisistä viikoista löytyy täältä ja Onnisen epilogi kampanjasta ja vaaleista täältä.

Julkaistu: 1.2.2018