Image

Jatkosota-extra eli viimeiset kolme viikkoa Pekka Haaviston kampanjassa



Jatkosota-extra eli viimeiset kolme viikkoa Pekka Haaviston kampanjassa

Helmikuun 2018 Imagessa julkaistiin reportaasi Sota apatiaa vastaan, jossa toimittaja Oskari Onninen seurasi Pekka Haaviston vaalikampanjaa kuuden viikon ajan. Näin kampanja jatkui loppiaisesta lähtien.
Teksti Oskari Onninen

Loppiainen 2012 oli Pekka Haaviston kampanjassa hiljainen. Ehdokas oli musiikkitalolla Strauss-konsertissa. Vapaapäivä kampanjoinnista.

Monien muistissa taas on reilua kuukautta aiemmin järjestetty tukikonsertti Tavastialla. Lippuja oli myyty vajaa puolet, mutta fiilis korkealla muusikoiden soittaessa Haaviston suosikkibiisejä. Mistään ilmiöstä ei silti ollut tietoakaan.

Vuoden 2018 loppiaisena ollaan muutaman korttelin päässä Tavastialta, G Livelabissa, jonne on järjestetty varainkeruuillallinen. Lupausta noususta ei ole, tunnelma on kuin muistotilaisuus kuuden vuoden takaiselle.

Iina Kuustonen juontaa illan olevan ”ihana”, ”Pekan näköinen” ja ”erittäin suloinen”.

Siihen nähden tilassa on kovin hiljaista. Ihmiset vasta valuvat paikalle.

Pekka Haavisto on yllättänyt vaalisesonkina heittäytymällä dj:ksi. Lokakuun jälkeen keikkoja on soitettu jo liki parikymmentä. Edellisiltana iPad on soinut Turussa ja Salossa. Nyt settilista on hieman eri. Soitetaanhan kotiyleisölle. Entisen oikeuskanslerin ja vanhan linjan vihreän Paavo Nikulan suosikkikappale on Tiikerihai, sitä piti soittaa aina puolueen riennoissa, Haavisto esittelee dj-pömpelin takaa.

Lisäksi paljastuu pop-triviaa!

”Koijärvi oli joskus kauan kauan sitten, jotkut saattavat muistaa. Kati Juva tuolla ainakin hymyilee sen näköisesti. Muistat varmaan, että Koijärvellä oli eräs hyvin viehättävä tummatukkainen tyttö, sukunimi taitaa alkaa iillä. Pari viikkoa sitten kuulin, että hänestä on tehty kappale. Tässä on kappale tälle Koijärven Marja-Leenalle. Ihan oikeasti”, Haavisto kertoo.

Kaiuttimista kuuluu puhelimen hälytysääni.

”Oih… Mitä nyt”, kappale alkaa. Kaikki tietävät, mistä on kyse.

Lopulta paikalla on nelisenkymmentä ihmistä, ehkä hieman päälle. Aika paljon kampanjaväkeä, Waltari-rokkari Kärtsy Hatakka ja vihreistä poliitikoista pari nykyistä ja entistä kaupunginvaltuutettua. Tarjolla on elävämpää musiikkia ja fine dining -peruna.

Vetonaula on Markus Nordenstrengin, Anssi Kelan ja Olavi Uusivirran trio, joka ei ole koskaan soittanut aiemmin. Pohjiksi kolmikko soittaa muutaman soolobiisin kukin.

Markus Nordenstreng arvioi, ettei Ultra Bra olisi tehnyt comebackia ilman kuuden vuoden takaista harjoituskonserttia jäähallissa. Anssi Kelaa kiitellään siitä, millainen ihmemies hän oli kasatessaan tuon konsertin.

Lopulta koko trio on lavalla. Se on saanut nimekseen Tres cojones, Iina Kuustosen ehdottamana.

”Te ootte maksaneet aika pitkän pennin päästäksenne seuraamaan bänditreenejä”, Anssi Kela spiikkaa.

Yleisö nauraa siihen malliin, että 200 euron kannatuslippu ei todellakaan harmita.

Trio soittaa Dylania, Hurriganesia ja Tom Pettyä. Seuraa hytkymistä tuoleilla ja tv-ohjelmatyylistä taputusta.

Lopussa odottaa huipennus. Tres Cojones esittää Haaviston kannustukseksi tekemänsä kappaleen Siksi Pekka. Neljä sointua. Modulaatio. Encorena sama uusiksi.

Renkutuksen säveltäminen on kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin esittäminenkin.

”Jos sanoin joskus aiemmin, että hirveä härdelli, niin se on vasta nyt”, kampanjapäällikkö Riikka Kämppi puuskahtaa seuraavalla viikolla, kun palaan kampanjatoimistolle.

Management Eventsin kuutoskerroksen toimistokäytävältä ei ole siirrytty alas, mutta nelihenkisen kampanjatiimin päälle apukäsiksi on saapunut ensimmäinen vapaaehtoinen.

Härdelli on sitä, että Kämppi vääntää puhelimessa vuorotellen Haaviston bottikommenteista ja vuorotellen Ilta-Sanomien vaatimista ”aivan älyttömistä sidonnaisuusilmoituksista”. Vaikka toimittaja kuinka vaatii, asunto-omaisuutta ei voi kertoa neliön tarkkuudella, sillä joulukuussa kuolleen äidin perinnönjako on kesken. Lisäksi Haavisto on Munkkiniemestä Kulosaareen muuttaessaan myynyt vanhan, remontoidun talonsa merkittävästi ostohintaa kalliimmalla. Kämppi on varma, että se päätyy seuraavana päivänä lööppiin.

”On tulossa ihan paska juttu. Pekka on grynderi, joka ostaa halvalla ja myy kalliilla.”

Toisaalta suunniteltu Tavastian-konsertti on viimein varmistunut. Ei tosin ihan sellaisena kuin villeimmillään toivottiin. PMMP ei tee comebackia. Haavisto oli puhunut Kämpille Mikael Gabrielista, mutta hänkään ei ole listoilla. Eikä Alma.

Almasta tuli kampanjalle pienimuotoinen pakkomielle Linnan juhlien jälkeen. Silloin kaikki halusivat kuvaan Alman ja hänen siskonsa Annan kanssa, mutta Pekan ja Antonion kohdalla oli toisin: Alma ja Anna nimenomaan halusivat kuvan heidän kanssaan. Otos päätyi kampanjan uutiskirjeeseen asti.

Vaikuttava Tavastia-konsertin esiintyjäkaarti silti on: MC Taakibörsta, Scandinavian Music Group, Olavi Uusivirta ja Vesala, jota on määrä pyytää julkaisemaan keikka sosiaalisessa mediassa, kunhan hän vain herää Los Angelesissa.

”Se pitää saada julki täältä, jotain muita reittejä, ruohonjuurten kautta”, Maria Swanljung sanoo ja huitoo käsillään osoittaakseen mistä.

Tammikuun toiseen viikkoon mennessä vaalien tempo on muuttunut sellaiseksi, että vielä aamulla sosiaalisen median politiikkanörtit ovat ihmetelleet kampanjan julisteita, mutta nyt aihe tuntuu jo vanhentuneelta.

Haaviston julisteessa ei ole numeroa, nimikin vain hashtagissa ja puvuntakissa monien mielestä liian pitkä hiha. (Toisaalta kuuden vuoden takainen, kehuttu valtakunnan sovittelija -slogan oli sekin ”tupsahtanut vahingossa”, Riikka Kämppi sanoo.)

Sitä on joutunut selittelemään kysyjille ja kuulemaan neuvoja vihreiltä, kuten niin usein kampanjan aikana. Päätös on tietenkin suunniteltu, ei mikään vahinko. Koska ehdokasnumerot on julkistettu vasta 22. päivänä joulukuuta, julisteita ei Kämpin mukaan olisi saanut painatettua ajoissa. (Muilla puolueilla numerot ovat. Lisäksi yksi vihreä sanoo ymmärtäneensä, että julisteet ovat ehtineet maata tyhjänpanttina.)

Tässä vaiheessa vihreiden toiminnanjohtajat olivat äänestäneet, että mennään sitten ilman numeroa. Joissain maakunnissa se on kuitenkin lisätty julisteeseen oma-aloitteisesti, omin pikku kätösin.

”Jos ihminen ei onnistu äänestämään oikeaa ehdokasta, niin…” Maria Swanljung aloittaa ja nielee lauseensa lopun.

Toisaalta vaalijulisteet ovat tila, jonka pitäisi käyttää paremmin kuin Suomessa on tapana. Kämppi kertoo inspiroituneensa Barack Obamalle videoita ja sosiaalista mediaa tehneestä Arun Chaudharysta. Viime keväänä Chaudhary oli kutsuttu puhumaan kampanjan starttia varten Korjaamolle Helsinkiin. Sillä verukkeella paikalle oli saatu myös Suomen keskeisiä digivaikuttajia.

Kämpin mukaan hän ja Chaudhary olivat kävelleet kuntavaalimainosten editse, ja Amerikan-vieras oli ollut ihmeissään.

”Tää on ihan weirdo. Ei kukaan äänestä sen perusteella että näkevät numeron ja julisteen. Yritin puhua, että tehdään joku ihan uusi luova toteutus. Se ei saanut vastakaikua. Jossain vaiheessa syksyä luovuin toivosta”, Kämppi sanoo.

”Toivottavasti aika on tulevaisuudessa kypsä siihen, että joku käyttää sen arvokkaan pinnan luovalla tavalla.”

Kampanjaa läheltä seurannut kuitenkin ihmettelee, miksei digitaaliosaaminen ole juuri näkynyt. Tilaisuuksia kyllä striimataan urakalla, mutta sosiaalisen median kampanja tämä ei ole.

Sen sijaan Kämppi on juuri puhunut Helsingin Sanomille siitä, että sosiaalinen media on muuttunut henkisesti raskaammaksi ja kuplaantunut. Se ei toimi enää samalla tavalla kuin kuusi vuotta sitten. Silloin Facebook oli kampanjatoimisto, nyt organisointiväline.

Ei silti ole kuin kuukausia siitä, kun #metoo on noussut kuplat murskaavaksi sosiaalisen median ilmiöksi, jonka yhteydessä vallankumouksellisuuden kaltaisia adjektiiveja ei säästellä.

Kun vihreiden viestintätiimin Henna Hakkarainen ja Jarmo Lappalainen saapuvat paikalle, toimistotunnit ovat lopussa, mutta vaalipäivä puolessa.

Pisintä päivää paahtaa Kämppi: hän ehtii olla toimistolta poissa noin kuusi tuntia kerrallaan.

Swanljung valmistelee viestintäpalaverin tehtävälistaa valkotaululle. Julkaistavaa on internetin täydeltä, videota, podcastia maailman seitsemästä kriisistä, lisää videota. Ja Ylen tentissä pidettävä puhekin pitää hioa.

”Sisältöjen määrä on melkein krooninen ongelma”, Swanljung sanoo.

Niiden julkaisuaikataulua sitten käydään donitsin kanssa läpi. Puolueelta pyydetään kärkipoliitikkojen tuenilmaisuja ennen kuin kukaan kyselee, missä he oikein luuraavat.

Kesken palaverin saan viestin: aiemmin samana päivänä puoluesihteerin sijainen on jakanut vihreiden sisäiseen Facebook-ryhmään toiveen, ettei ihan hirveästi mollattaisi vaaleja, vaan nostatettaisiin vaalifiilistä ja tsempattaisiin Pekkaa.

”Sinällään tuo liikkeelle potkiminen on vähän hassua, kun musta näyttää siltä, että ihmiset alkaisi kohtalaisen orgaanisesti innostua jo”, viesti puolueen kentältä kuuluu. Aiemmin sama henkilö on harmitellut nimipoliitikkojen passiivisuutta.

”Ja siis ihan tällä viikolla niiden siistien tyyppienkin profiilikuviin on ilmestynyt badgeja.”

Samana tammikuun iltana on vielä Haaviston yksilötentti Maikkarilla. Kampanjatiimin neuvotteluhuoneessa on tarjolla edellisestä kisastudiosta jääneitä salmiakkeja, iltapäivän perunapiirakkaa ja donitsia.

”Mä toivon, että saisin yhden asian Pekalle läpi. Sen, että Pekka saisi Niinistön ottamaan kantaa ja tasavallan presidenttinä sanomaan, että kutsunnat pitää ulottaa koskemaan myös naisia”, Kämppi asettelee toiveita.

”Viimeksi muuttui se tasa-arvoinen avioliitto. Nyt kukaan ei oo kysynyt seksuaalisesta suuntautumisesta mitään.”

Haavisto pärjää tentissä hienosti. Horjahdukset ovat olemattomia tai huomaamattomia. Välissä pasmat menevät sekaisin sanamuototiukkauksesta, ja hän toteaa pakolaisten ”tuhoutuvan”. Lopussa hän rinnastaa vihreiden ”loputtomat keskustelut” tyhjäksi puheeksi.

Muuten perusdiplomaattinen puheenparsi ja poliitikkonaama pysyy päällä.

Haavisto sanoo sen, mitä hänen yleisönsä haluaakin.

Kuten: ”En usko, että voi olla tolkun ihminen ihmisoikeuskysymyksissä, niissä on otettava kantaa.”

Se saa Maria Swanljungin tuulettamaan.

Riikka Kämpin toive sen sijaan joutuu odottamaan seuraavaan viikkoon ja Ylen tenttiin.

Kello tulee yhdeksän, eikä Nils Torvaldsin Yle-tentti jaksa kiinnostaa toimistolla. Tiimi lähtee viereiseen tornihotelliin lasilliselle. Sen kerran, kun pääsee.

Samaan aikaan Paula Vesala julkistaa Tavastian-konsertin Facebookissaan. Kaikki liput myydään reilussa päivässä. Ei ole mitään syytä huoleen. Loppukiri on sittenkin heräämässä.

Edellisten presidentinvaalien suuri Haavisto-kohu oli joulukuussa 2011. Silloin kävi ilmi, että Antonio Flores oli jäänyt kiinni rattijuoppoudesta Ecuadorissa.

Yhden yön aikana Kämpin johdolla hankittiin papereita Ecuadorista, selvitettiin keissi ja tiedotettiin kaikki, mitä kukaan olisi voinut kysyä. (Tapauksen hoitoa voi myös pitää oppikirjaesimerkkinä poliittisesta kriisiviestinnästä.)

Operaatio oli koko kampanjan mittakaavassa pikkuruinen, mutta Kämpin ja Jussi Lähteen Sydänten presidentti -kirjassa tapaus piirretään vaalien käännekohdaksi. Inhimilliseksi säröksi, joka sai ihmiset kiinnostumaan jopa liiankin diplomaattisesta Pekka Haavistosta.

Kohuista Riikka Kämppi oli varoittanut minua jo juttuprojektia aloittaessamme. Kaikkea tulee, kaikkeen pitää reagoida, kaikkeen reagoidaan.

Kämpin tuntevat sanovat, että hän saattaa jopa toivoa jotain, josta kampanjalle saisi suuren tarinan ja käänteen. Ja samalla sulan tai pari kampanjantekijöidenkin hattuun.

Nyt sellaista ei ole oikein ollut.

Iltalehti kyllä kysyi, miksei Haavistolla ole dj-lisenssiä, jonka Teosto vaatii digitaalisen musiikin julkisesta esittämisestä. Keskustalaisen yksityisajattelijan Jarmo Korhosen syksyllä julkaistussa kirjassa oli jotain pientä, jonka toimittajatkin osasivat jättää omaan arvoonsa.

Omia pienoismyrskyjään olivat myös Laura Huhtasaaren gradusta aloitettu plagiointitutkinta ja feministisen puolueen puheenjohtajan Katju Aron julkituoma myllykirje presidentti Niinistöltä. Niinistö oli väittänyt, että toisin kuin Aro oli Hufvudstadsbladetin haastattelussa sanonut, hän ei kyllä ollut puhunut ääripäistä.

Kun sama kysymys nousi vaalikeskusteluissa esiin, Iltalehti kaivoi esiin Niinistön olevan väärässä – vaikka eihän pekkahaavistomaisilla rauhanrakentajan teemoilla kampanjaa tekevälle presidentille tällainen puhe sovi.

Vaalikauden suuri mediakohu ehti kyteä viikkoja, kunnes se roihahti Oulussa kymmenes tammikuuta, muutamaa tuntia ennen Haaviston tenttiä Maikkarilla.

Oulun vaalitentissä Haavisto nosti ainoana ilmaan vihreän lapun, kun ehdokkailta kysyttiin, onko ulkopuolinen taho yrittänyt vaikuttaa kampanjoihin.

”Twitterissä botteja. Yhdysvalloissa pystyttiin jäljittämään niitä, ja ne olivat Venäjä-myönteisiä toimijoita, Suomen ulkopuolelta. Yrittävät fanittamalla vaikuttaa. Tätä tapahtuu Baltiassa paljon”, Haavisto sanoi.

Sauli Niinistö naureskeli perään, että on hänellekin samankaltaisia seuraajia tullut.

Imagen tietojen mukaan Riikka Kämppi on puhunut jo keväästä asti paljon siitä, kuinka MV-lehteä vetänyt Ilja Janitskin olisi Haaviston pahin vastustaja – tulkinnasta riippuen joko ylipäänsä tai presidenttiehdokkaana. Uhka oli kirjattu jopa kampanjastrategian virkaa toimittaneeseen slaidipatteristoon. (Janitskin lopetti kannattajakorttien keräämisen marraskuussa.)

Tämä huoli on ollut kampanjassa jatkuvasti läsnä.

Kun kävelin Riikka Kämpin kanssa itsenäisyyspäivän alla pois puoluetoimistolta, hän kertoi MV-lehden julkaisseen kuuden vuoden takaisia vaaleja varten tehdyn Flashmob-Finlandian. Tämän jälkeen Kämppi seurasi jopa videon katsojamääriä, varmuuden vuoksi.

(Moni vihreä ihmettelee Kämpin kiinnostusta: aikaa olisi kuulemma voinut käyttää tärkeämpäänkin.)

Joulukuussa Pekka Haaviston Twitter-tilille tehtiin Kämpin sanoin ”hyökkäys”. Se tarkoitti silloisen arvion mukaan noin kolmea tuhatta yllättäen ilmaantunutta seuraajaa. Kämpin informaatiovaikuttamisasiantuntijoilla teettämässä verkostoanalyysissä arvioitiin ”luotettavin perustein” seuraajien olevan botteja, joilla on ”poliittiset tarkoitusperät”. Niiden taas oli helppo ymmärtää tarkoittavan vain yhtä asiaa.

Janitskinin ja MV-lehden Kreml-yhteyksistä on ollut paljon syytöksiä, muttei Johan Bäckmanin olemassaoloa parempia todisteita.

Pian sosiaalisen median yrittäjä Harto Pönkä kirjoitti seuraajien olevan todennäköisesti Growtopia-pelin palvelinvian vuoksi Twitteriin liittyneitä suomalaislapsia. Seuraajia siivottiin pois Twitterin avustuksella, kunnes ne palasivat tammikuun alussa  – ilmeisesti tilien jäädytyksen päätyttyä.

Tämän jälkeen F-Securen asiantuntija Andy Patel kirjoitti blogiinsa jonkun tahon rakentavaan Suomeen bottiverkkoa. Perusteenaan Patelilla oli muun muassa se, että moni tili seurasi tasan 21:ä tiliä. Se on sattumalta määrä, jota mobiili-Twitter, joka ei toimi bottien alustana juuri koskaan, tarjoaa oletusarvoisesti uusille liittyjille.

Harto Pönkä huomautti blogissaan, että seuraajajoukko on pysynyt kovin hiljaa siihen nähden, että ne olisivat samasta paikasta käsin ohjattuja bottitilejä. Niistä Haaviston seuraajista, jotka olivat twiitanneet ylipäänsä mitään, selvä enemmistö on kirjoittanut jotain Growtopiaan liittyvää. Toisaalta uudet suomalaistilit näyttävät herkästi verkostoanalyysissä samanlaisilta, sillä ne ovat päätyneet seuraamaan Suomen samoja Twitter-suosikkeja.

Todennäköisemmin kyse on vain passiivista profiileista. Myös F-Securen Patel totesi Twitterissä pian, että tilit voivat olla botteja tai olla olematta – muuta on vaikea sanoa passiivisista tileistä, joita ei ole erikseen vahvistettu.

Haaviston kampanja on käyttänyt asiantuntijanaan ainakin Janne ”Rysky” Riiheläistä, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan kommentaattori ja kybervarautumisen puolestapuhuja. (Riiheläinen on listattu myös Matti Vanhasen kampanjan kyberasiantuntijaksi.)

Riiheläinen kertoo puhelimessa, että hän tuntee hybridivaikuttamisen, muttei osaa itse tehdä verkostoanalyysejä tai muuta teknistä. Riiheläinen oli auttanut kampanjaa hankkimalla verkostoanalyysin seuraajista tekniikan taitavalta taholta, joka haluaa pitäytyä nimettömänä.

”Suhteellisen varmasti pystytään aina sanomaan, että jossain on joku anomalia eli poikkeus. Siitä eteenpäin kaikki tulee epävarmemmaksi. Se, millaisia johtopäätöksiä siitä kukin tekee”, Riiheläinen sanoo.

”Tässä kohtaa, kun ilmiö on uusi, niin ensin sitä vähätellään ja kun se huomataan, iskeydytään toiseen laitaan, vähän kuin hysteriaan. Mutta kun asioista on äärimmäisen vaikea sanoa mitään varmaa, on turvallisempaa tehdä se ikävä oletus.”

Kampanjaorganisaatiossa ikävä oletus eteni kuitenkin siihen pisteeseen, jossa vastuullisena ja harkitsevana järjen äänenä profiloitunut Pekka Haavisto oli se korkea poliittinen taho, joka ensin esitti ja sitten pakitti väitteitään siitä, että vieras valta vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin. (Parin luonnehdinnan mukaan kyber-asiat eivät ole Haaviston vahvin osaamisala.)

”Mä oon niin fed up niistä. Toimittajat soittaa, mutta ei oo uutta sanottavaa. Asiantuntijat tässä nyt vääntää keskenään”, Riikka Kämppi kommentoi bottiasiaa Management Eventsin violeteilla sohvilla tammikuun puolivälissä.

Pari hetkeä tämän jälkeen julkaistavassa Ylen jutussa Kämppikin pakittaa aiempia sanomisiaan: Twitter ei ole vahvistanut seuraajien Venäjä-yhteyksiä. Teoriassa niiden takana voi olla kuka tahansa ”irvileuka”.

Mutta vahinko oli jo tapahtunut, vihreä lappu noussut vaalitentissä, verkkojuttuja julkaistu kymmeniä.

Iltalehdessä kirkui puolen sivun otsikko: BOTTIARMEIJA YRITTÄÄ VAIKUTTAA SUOMALAISIIN.

Ingressissä todettiin seuraajien olevan venäläismielisiä – väite, jonka todisteeksi kampanjan alkuperäisanalyysissä oli esitetty kuvakaappauksia kyrillisesti kirjoitetuista tileistä.

Harto Pöngän läpikäymän datan mukaan alkuperäisen ”hyökkäyksen” aikaan Haaviston uusissa seuraajissa näkyi kyrillisiä kirjaimia tavallista vähemmän.

Oli miten oli, seuraavalla viikolla Suomeen saapui Kiinasta kaksi pandaa. Ne otettiin vastaan kakuin ja medioiden livelähetyksin. Presidentinvaalikampanjoita ne eivät puhuttaneet.

Sydänten presidentti -kirjassa Tavastialla joulukuussa 2011 pidettyä konserttia kuvattiin vihreiden kaipaamiksi hyviksi bileiksi. Kai sellaiset täällä nytkin on, mutta vihreitä näkyy paikalla sen verran vähän, että on epäselvää, kaipasivatko he niitä.

Puheenjohtaja Touko Aalto on ollut vuoden alussa parhaaseen kampanja-aikaan kolme viikkoa lomalla. Sieltä hän on palannut Urheilugaalaan muutamaa päivää aiemmin. Täällä häntä ei silti näy, vaikka toinen kierros ei ole itsestäänselvyys.

Gallupit ovat Niinistön suhteen ristiriitaisia, mutta samaa mieltä siitä, että Väyrynen lähenee päivä päivältä Haaviston paikalleen jämähtäneitä lukuja.

Viimeistään Iltalehdessä julkaistu toista kierrosta lupaava Accuscoren ennuste on hävittänyt vaaliapatian. Matti Vanhanen on löytänyt itsestään harvinaista väriä, jota keskusta Väyrysen pelossa korostaa menemällä mainoksiin ja Snapchatiin. Samoin väriä on löytänyt vieläkin lasikuitutapettimaisempi Tuula Haatainen.

Myös Pekka Haaviston päivä Ylellä meni putkeen. Puhe vakuutti, tenttivastaukset vakuuttivat ja kiusalliseksi muodostunut bottikysymys ohitettiin poliitikon ammattitaidolla. Riikka Kämppi kertoo kannustusta sataneen siitä lähtien. Dj-keikoilla on kuulemma itketty, tanssittu ja vaadittu encoreita.

Tavastialla yleisö on yllättävän parikymppistä; on kuin vihreiden nuorten pikkujouluissa olisi, jos siellä olisi vetonauloina pikkufestivaalitason esiintyjäkaarti, Ville Niinistö ja Emma Kari.

Haavistosta muistuttavat seinille liimatut hashtag-laput, hiljaisehko myyntipiste ja kampanjamateriaaleista tuttu Artek-tuolivalokuva lavan takana.

Onneksi on helppo oppia, että paras ja tyhjentävin vastaus Katja Ståhlin lavalta esittämään kysymykseen ”Miksi Pekka?” on ”siksi.”

Päästään lähelle vanhaa kunnon Ultra Bratakin, kun Scandinavian Music Group laulaa Vestan kanssa Sinä lähdit pois. Olavi Uusivirta esittää Jenni-kappaleestaan version, jossa seikkailevat nimihenkilön lisäksi Sauli ja Nils.

MC Taakibörstan Edu Kehäkettunen sen sijaan löytää helsinkiläisnuorille toisen yhdistävän tekijän.

”Onko Laura Huhtasaari natsi?” hän huutaa.

”Onko Timo Soini lihava espoolainen?”

Vasta kolmas kysymys sekoittaa yleisön pasmat.

”Onko Matti Nykänen meidän esikuvamme?”

Yhdeksän jälkeen Riikka Kämppi pyörii ympäri Tavastiaa tavallisessa Duracell-härdellissään. Suomen vastarintaliike oli hänen mukaansa videoinut ja huudellut aiemmin päivällä Porvoossa.

Nyt se on tosin toissijaista.

”Ootteko te nähneet Pekkaa? Sen vuoro on seuraavaksi.”

Pian päivänsankari löytyy ja saapuu Antonio Floresin kanssa lavalle pitämään puheen.

Yleisö ottaa Haaviston vastaan kuin sankarin, mutta hän puhuu kuin missä tahansa muuallakin Suomessa; kampanja on lähtenyt siitä, ettei pidä tehdä eroa sen välille, ovatko kuulijat vihreitä, kokoomuslaisia vai demareita. Tärkeämpää on valaa toivoa paremmasta maailmasta ja toisesta kierroksesta kaikille, joiden mielestä nykypresidenttiä ovat kiinnostaneet ihan muut asiat.

Suurin poikkeus on, että Tavastialla #metoo:n mainitsemisella saa erilliset aplodit.

Haaviston ja Floresin poistuttua lavalta esitykset jatkuvat. Yleisö huutaa kovemmin kuin kertaakaan illan aikana.

”Paperi T on ihana”, Riikka Kämppi sanoo melun läpi.

Vieressäni oleva nuori nainen ottaa puhelimellaan kuvan ja piirtää siihen sydämen instastorya varten. Kuvassa ei ole Pekka Haavisto.

Pari päivää Tavastian jälkeen Vihreän langan päätoimittaja Riikka Suominen kolumnoi Haavisto-ilmiöstä.

”Esiintyjäkaartin kova taso teki kampanjalämpötilan mittaamisesta mahdotonta”, hän kirjoitti. Vihreitä oli näkynyt paikalla puoluetoimistolaisenkin silmään yllättävän vähän.

Vaaliviikolla yksi politiikan kommentaattori sanoo, että Haaviston kannatus olisi kyllä 20 prosenttia, jos vihreitä ja kampanjaa olisi vain kiinnostanut löytää toisensa. Monia kampanjoinnista kiinnostuneita vihreitä on ohjattu vain liittymään sähköpostilistalle, jossa tiedotus hoidetaan.

Kuten edelliselläkään kerralla, kampanjan ja puolueen välit eivät lopulta olleet ”mitenkään rauhalliset ja sopuisat”. Syksyllä pöydällä oli Imagen tietojen mukaan käynyt jopa kampanjapäällikön vaihtaminen osin substanssi-, osin henkilökemiasyistä, mutta siinä vaiheessa kampanja oli jo liian pitkällä. Ja toisaalta Pekka Haavisto itse on ollut ilmeisen tyytyväinen taustajoukkoihinsa.

Sauli Niinistö on ominut Haavistolta kuuden vuoden takaisen ajatuksen kansalaisvaltuuskunnasta. Haaviston puolesta puhuvat julkkikset ovat jääneet keikoilla esiintyneisiin muusikoihin, muut yksityishenkilöt piilotettu ”muovisäkkeihin”, kuten yksi kommentaattori ilkeilee.

Oltiin puolueessa kampanjasta mitä mieltä tahansa, ehdokkaaseen suhtaudutaan kuten kuusi vuotta sitten. Hän olisi Suomelle paras mahdollinen presidentti. Hänen takanaan halutaan seistä. Viimeistään nyt.

Ennakkoäänestyksen käynnistyttyä sosiaalisessa mediassa näkee, kuinka Antero Vartia on ajanut Jasper Pääkkösen kanssa äänestämään Meksikon suurlähetystöön. Emma Kari ottaa selfieitä vaalimökillä. Myös Heidi Hautala ja Ville Niinistö ovat tehneet #siksipekka-videot.

Ja taka-alalla pysytellyt Touko Aaltokin julkaisee sekä videon että äänestyskoppikuvan ja lähtee vieläpä vaalikiertueelle mukaan. Tehdään näistä vaalit!

Tammikuun kuumimmat puheenaiheet eivät ole suoranaisesti presidentin asemaan liittyviä, vaan työllisyyspolitiikkaa. Aktiivimallia käsittelevä kansalaisaloite on hyvää vauhtia kiitämässä allekirjoitetuimmaksi aloitteeksi koskaan.

Siksi siihen on kannattanut tarttua. Ja siksi on käynyt sellainenkin erikoisuus, että Pekka Haavisto on joutunut vastaamaan populismisyytöksiin todettuaan, että hän olisi pyytänyt presidenttinä vielä ylimääräisiä juridisia selvityksiä.

Vaikka jotkut ovat kavahtaneet kosiskelua, haastatellut vihreät ja kommentaattorit pitävät sitä merkittävänä strategisena onnistumisena. Jalat pysyvät tiukasti presidentin tontilla, mutta kädet hamuavat jokaista irtoääntä keskustasta vasemmalle ja vähän oikeallekin. Mahdollisella toisella kierroksella aihe kuumenee joka tapauksessa, kun SAK järjestää suurmielenosoituksen.

Vaaliviikolla Haavisto kommentoi vielä tiedustelulakia, toinen erottautumisen paikka sekin.

Mutta edelleen moni ihmettelee, missä strateginen punainen lanka oikein menee. Ja mikä se on koskaan ollutkaan. Ja toivovat, että se riittää.

Joulukuussa Haaviston hiljaista kampanjatilaisuutta Tampereen Telakalla juonsi Jaakko Mustakallio. Hän oli lähtenyt politiikkaan Pekka Haaviston innoittamana kuusi vuotta sitten. Se tie on vienyt kaupunginhallituksen varapuheenjohtajaksi ja vihreiden nuorten johtoon. Sovimme tuolloin Mustakallion kanssa, että soitan vaaliviikolla ja kysyn, tuliko näistä vaalit.

”Iha huikee! Iha huikee!” hän intoilee Tavastian lauantaista.

Mutta pitikö analyysi apatian katoamisesta paikkansa?

”Ne on vastanneet mun odotuksia siinä mielessä, että ihmiset syttyy loppua kohden”, Mustakallio sanoo.

”Selkeästi toinen kierros näyttää varmemmalta ja varmemmalta, mutta mielenkiintoiseksi tän musta tekee, onko ne ihmiset, jotka eivät koe näitä vaaleja elämän ja kuoleman kysymykseksi pysähtyneet, että hetkinen, nähdäänkö siellä Väyrynen vai Haavisto.”

Entä mitä Mustakallio sanoo, olisiko pahin näissä vaaleissa kuviteltavissa oleva tappio se, että toinen kierros tulisi kaikkien odotusten vastaisesti, mutta sinne menisikin Väyrynen tai Huhtasaari eikä Haavisto?

”Suuri harmistus, mutta pahin, vaikea sanoa”, Mustakallio sanoo.

”Kolmas positio siinä tilanteessa, jossa pääministeripuolue kepun ja demareiden ehdokas jää taakse. On silti ne ojennuksia Pekan ammattitaidolle ja suosiolle Suomessa.”

Jos jotain vaalit eivät tapa, niin Haavisto-ilmiötä. Kuten eivät Paavo Väyrystäkään. 

Artikkelia varten on haastateltu useita vihreitä, politiikan kommentaattoreita sekä Haaviston vuoden 2012 kampanjassa mukana olleita. Kuuden viikon seuranta-artikkeli kampanjasta loppiaiseen asti löytyy täältä ja Oskari Onnisen jälkisanat vaaleista ja kampanjasta täältä.

Oikaisu: Jutusta korjattu alku, jossa virheellisesti annettiin ymmärtää vuoden 2012 vaalien tukikonsertin olleen Loppiaisena Tavastialla. Tosiasiassa konsertti järjestettiin jo joulukuun 11. päivänä.

Julkaistu: 25.1.2018