Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Sopu hinnasta löytyi – maailman seitsemänneksi suurin autonvalmistaja syntymässä

Pitkä neuvottelujumppa on saatu päätökseen. Fiat ostaa loputkin Chryslerin osakkeet.

2.1.2014 Tuulilasi

Italialaisvalmistaja ja Chrysleristä 41,5 prosenttia omistanut USA:n autoteollisuuden ammattiliitto UAW:n rahasto pääsivät lopulta sopuun kaupasta. Kauppahinta on 3,65 miljardia dollaria eli reilut 2,6 miljardia euroa.

Lisäksi Chrysler lahjoittaa rahastolle seuraavan neljän vuoden aikana yhteensä 700 miljoonaa dollaria (noin 500 miljoonaa euroa).

Fiat ja UAW ovat käyneet pitkin syksyä neuvotteluja omistusmuutoksesta. Neuvotteluiden alkaessa näkemyserot kauppahinnasta olivat suuret, sillä UAW pyysi osakkeistaan kaksinkertaista hintaa siihen nähden mitä Fiat oli niistä valmis maksamaan.

Nyt sovittu kauppa saatetaan Fiatin arvion mukaan loppuun tammikuun 20. päivään mennessä.

Fiat omistaa Chrysleristä 58,5 prosenttia ja yhtiön suunnitelmissa on ollut hankkia Chrysler omistukseensa kokonaan. Siitä seuraava askel on todennäköisesti automerkkien yhdistäminen maailman seitsemänneksi suurimmaksi autoryhmäksi.

Chrysler pelastettiin konkurssilta vuonna 2009. Tuolloin UAW päätyi jenkkimerkin toiseksi suurimmaksi omistajaksi. Fiat on puolestaan kasvattanut 20 prosentin osuuttaan Chrysleristä konkurssista selviämisestä lähtien.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt