Kahvia, seuraa ja rusinapullaa – Helsinkiläinen seniorikahvila on tärkeä paikka yksin eläville
Vapaaehtoisvoimin pyörivä seniorikahvila on tärkeä paikka etenkin, jos sosiaalisia kontakteja on muuten vähän. Aina ei tarvitse edes jutella, muiden ihmisten seura riittää.
Oven takaa kantautuu iloinen puheensorina. Tilassa on alkamassa HelsinkiMission joka tiistai järjestämä seniorikahvila. HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, jonka tavoite on vähentää yksinäisyyttä ja edistää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Olohuoneen perällä on pöytä ja pöydällä on pullaa. Parhaiten kauppansa tekee rusinapulla.
Moni vapaaehtoinen on eläkeläinen, kuten osallistujatkin. Eeva Sääskilahti on toiminut vapaaehtoisena seniorikahvilassa jo vuosia. Eläkkeellä piti löytää tekemistä, jotain missä voisi auttaa ihmisiä.
– Olen kauhean aktiivinen ihminen, niin tarviin tekemistä! hän kertoo.
”Tässä huoneessa sosiaalisia suhteita sitä vastoin ylläpidetään vähintäänkin reippaasti.”
Suomalaisista noin joka kolmas kokee itsensä yksinäiseksi vähintäänkin joskus. Osuus on ollut kasvussa. Vuosien 2018 ja 2022 välillä kasvua oli kahdeksan prosenttiyksikköä.
Prosentuaalisesti eniten yksinäisiä on vanhimmassa ikäryhmässä, yli 85-vuotiaissa. Tässä ryhmässä yksinäisiä on 45 prosenttia. Myös koulutustaso vaikuttaa, yksinäisyyden ja heikon osallisuuden kokemukset ovat yleisempiä matalammin koulutetuilla.
Sosiaalisten suhteiden ylläpito on muutoksessa muutenkin. Parissakymmenessä vuodessa ystävien ja sukulaisten viikoittainen tapaaminen on vähentynyt merkittävästi kaikissa ikäryhmässä.
Tässä huoneessa sosiaalisia suhteita sitä vastoin ylläpidetään vähintäänkin reippaasti. Kello kymmenen aamulla ja reilut kymmenen henkeä istuu ja juttelee sohvilla ja tuoleilla.
Yksi mies istuu hieman sivussa. Käy ilmi, ettei se haittaa häntä.
Mies esittäytyy Hassaniksi. Hassan on eläkeläinen, kuten muutkin osallistujat, mutta puhuu suomea vain vähän. Hän tykkää kuitenkin käydä kahvilatapahtumassa.
– Tulen vain, haluan katsoa ihmisiä, hän kertoo ja hymyilee. On kiva kuunnella ja seurata puhetta.
Keskustelu jää lyhyeen, sillä Hassanin täytyy lähteä. On alkamassa toinen kahvitustapahtuma, tällä kertaa kirkon järjestämä. Sen jälkeen Hassan matkaa moskeijaan rukoilemaan ja sitten kotiin.
Sohvilla istuvat myös Maija, 74 ja Varpu, 79, jotka kertovat huomanneensa, etteivät kaikki osallistujat halua välttämättä jutella, vaan olla vain seurassa. Ystävykset ymmärtävät tarpeen.
– Se nostattaa mieltä, kun lähtee ulos, Varpu sanoo.
Maija kertoo samoin huomanneensa, miten eri asia on juoda kahvit yksin kotona kuin lähteä vaikka kahvilaan, missä on muitakin ihmisiä.
– Pysyy kiinni yhteiskunnassa.
Maija muutti Helsinkiin kolme vuotta sitten leskeksi jäätyään. Tuolloin hän pyrki aktiivisesti tutustumaan toisiin ihmisiin, etsi netistä tekemistä ja löysi seniorikahvilan. Se tuntui oikealta, sillä Maija halusi nimenomaan vapaata jutustelua ja osallistumista, ei olla vain passiivisena vastaanottajana.
– Jos en olisi tullut tänne niin varmaan istuisin siellä [kotona] sohvalla, hän sanoo.
– No et kyllä istuis, Varpu kommentoi ja ystävykset nauravat.
Varpu ja Maija kertovat, että he eivät koe yksinäisyyttä arjessaan. Mutta vaikka ei olisi yksinäinen, voi kaivata lisää sosiaalisuutta arkeensa.
– Kun moni elää yksin, niin kyllä sitä aikaa sitten jää, Varpu pohtii.
Myös yksinäisyyden kokemusten taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä. Jos asuu Helsingissä, eikä ole esimerkiksi sukulaisia lähellä, voi lopulta elää hyvin eristyksissä muista ihmisistä, vaikka heitä paljon ympärillä onkin. Yhteisöt on löydettävä tai muodostettava itse.
Iäkkäillä ihmisillä myös laskeva toimintakyky ja esteellinen ympäristö voivat rajoittaa sosiaalisia suhteita.
Tällaisesta tilanteesta kertoo läheisellä sohvalla istuva Paula Rantalainen. Kun Rantalaisen mies viitisen vuotta sitten muutti hoitokotiin elettiin pandemia-aikaa. Rantalaisen vointi huononi samoihin aikoihin ja liikkuminen rajoittui. Pandemia-ajan hän kertoo vain istuneensa sisällä.
– Ikkunasta katselin ulos, hän sanoo.
Samoihin aikoihin Rantalainen sai HelsinkiMission kautta vapaaehtoiskaverin. Heillä synkkasi heti.
Vapaaehtoinen auttaa Rantalaista arjen asioissa. Heillä on viikoittaiset palaverit, joissa puhutaan siitä, mikä sillä hetkellä onkaan tärkeää. Viime viikolla puhuttiin ongelmista miehen hoitokodissa.
Seniorikahvilassa Rantalainen on käynyt kolme tai neljä vuotta.
– Tämä on ihan hyvä. Kun en pääse oikein mihinkään kotoa, niin tämä on se missä käyn, hän kertoo. Kahvilan lisäksi Rantalainen käy kerran viikossa järjestettävässä päivätoiminnassa.
Muutoin Rantalainen viettää aikaa kotona. Siellä hän tekee käsitöitä, esimerkiksi neuloo sukkia tai virkkaa vauvanpeittoja, jotka sitten lahjoittaa lastensairaalalle. Myös Apu-lehden ristikot tulee täytettyä ja radiota kuunneltua.
– Tykkään musiikista, olen ollut ennen kova tanssimaan, Rantalainen kertoo.
Rantalaisella ei ole sukua Helginsissä. Seniorikahvilassa käydessä pääsee juttelemaan ihmisten kanssa.
– Ei tarvitse olla puhumatta. Kotona voi puhua vain itsensä kanssa, hän sanoo ja hymyilee.
”Nähdäänkö vanhukset toimien kohteina vai toimijoina yhteiskunnassa?”
Mistä seniorikahvilassa sitten puhutaan? Jokainen osallistujista vastaa kysymykseen jonkin version vastauksesta: vähän kaikesta. Lempiaiheita ei oikein nouse esille.
– Jos toiselle joku asia on tärkeä, niin mielellään siitä sitten puhuu, 83-vuotias Raili sanoo.
Yhteiskunnalliset asiat ovat selvästi läsnä.
– Kun me eletään tässä yhteiskunnassa, niin kun jotain tapahtuu niin siitä yleensä aika paljon keskustellaan, Maija sanoo.
HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marjut Puisto kertookin, että vapaaehtoisia ja senioreita huolettaa yhteiskunnallinen tilanne. Esimerkiksi se, miten järjestöt pystyvät kiristysten jälkeen enää tarjoamaan palveluita.
Kolmas sektori on aktiivinen yksinäisyyden ehkäisyssä. Järjestöjen rahoitukseen, sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvat leikkaukset huolettavat myös Seniorikahvilassa.
– Toivoisin että tänne pääsisi tulemaan kesälläkin. Muuten en pääse sitten mihinkään, Rantalainen sanoo.
Puisto huomauttaa että senioreiden yksinäisyyden kokemuksiin vaikuttaa myös se, miten vanhuuteen suhtaudutaan. Nähdäänkö vanhukset toimien kohteina vai toimijoina yhteiskunnassa?
Puisto sanoo että jatkuvat leikkaukset vanhusten palveluihin voivat herättää jossain senioreissa arvottomuuden tunnetta. Lisäksi mahdollisuudet kohdata muita ihmisiä ja tulla kuulluksi vähenevät.
Puisto pohtii Suomen eroa maihin kuten Kreikkaan, joissa ihmiset kohtaavat esimerkiksi kahviloissa, puistoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Niihin tullaan viettämään aikaa, juomaan kahvia tai vaikka pelaamaan. Suomessa tällaista kulttuuria ei oikein ole.
– Monesti vanhukset puhuvatkin siitä, että heidät häivytetään, että he eivät ole enää osa tätä yhteiskuntaa, Puisto sanoo.
Hän pohtii mistä tuollainen tunne voi tulla. Yhteiskunnassamme ihmiset määrittelevät itseään ja toisiaan paljon työn kautta. Se voi vaikuttaa suhtautumiseen vanhuksiin.
– Ettei käy niin, että kun luopuu ammattiroolista niin ei ole roolia enää.
Myös Erkki Vuollo kertoo olevansa huolestunut palveluiden leikkauksista, ei tosin suoranaisesti omalla kohdallaan.
– On huolta, että leikataan niiltä joilla ei mitään ole, hän sanoo.
Vuollo on tehnyt pitkän uran sosiaalityön parissa. Nyt 91-vuotias mies on eläkkeellä ja käy kahvilassa viikoittain, on käynyt jo vuosia. Seniorikahveilla on mukavaa tavata erilaisia ihmisiä. Yksinäinen Vuollo ei ehdi olla, tekemistä kun on.
Vuollo viettää paljon aikaa kirjastossa. Etenkin historia kiinnostaa. Toisen maailmansodan elänyt Vuollo kertoo haluavansa ymmärtää mitä oikein tapahtui. Sotahaavaa kompensoi lukemalla historiaa, hän muotoilee.
Kirjojen lisäksi Apu-lehteä tulee luettua. Vähintään horoskoopit.
Mitä niistä saa?
– No vitsikkään mielen, Vuollo sanoo ja nauraa.
