Apu

Serlachiuksen taidemuseon mestariopas Vuohelainen hyppää yhä seivästä: ”Minulla on neljä mestaruutta veteraanisarjassa”

Serlachiuksen taidemuseon mestariopas Vuohelainen hyppää yhä seivästä: ”Minulla on neljä mestaruutta veteraanisarjassa”
1980-luvulla Serlachiuksen taidemuseoon Mänttään etsittiin Serla-emäntää. Homma tuntui Lauri Vuohelaisesta sopivan haastavalta – ja se tekikin hänestä legendan.
Julkaistu: 1.2.2022

Lauri Vuohelaisella on monta suosikkia esillä olevassa näyttelykokonaisuudessa. Kartanon yläkerrassa hän hiljenee hetkeksi raskasta ruusuköynnöstä selässään kannattelevan pojan edessä.

– Tämä Hugo Simbergin Köynnöksenkantaja vuodelta 1905 kuuluu säätiön uusimpiin hankintoihin. Se on esityö Tampereen tuomiokirkon kahtatoista poikaa esittävään lehterimaalaukseen.

Taakkaa kantava lapsi saa Vuohelaisen pohtimaan nykypäivän lasten taakkoja kiihkeästi muuttuvassa maailmassa. Hänen oma lapsuuteensa oli toisenlainen. Siihen kuului intohimoinen seiväshyppy itse vuollulla seipäällä. Poika vaihtoi lopulta polkupyöränsä lasikuituseipääseen.

Hugo Simbergin köynnöstä kantava poika on esityö Tampereen tuomiokirkon suureen freskoon. Se laittaa oppaan pohtimaan, mitä taakkoja nykylapset kantavat.

– Joku päivitteli, että polkupyörällä olisin päässyt pidemmälle, mutta seiväs on vienyt minua kisoihin jopa Amerikkaan asti. Minulla on neljä Suomen mestaruutta veteraanisarjassa, Vuohelainen kertoo poikamaisesti virnistäen.

Yli seitsenkymppinen mies hyppää edelleen viikoittain. Se pitää yllä peruskuntoa ja nopeaa reaktiokykyä, ja sitä esimerkiksi opastuskierroksilla ja simultaanitulkkausreissuilla konferensseissa ja ystävyyskuntavierailuilla tarvitaan – vaikka kesät Englannissa ja matkat Intiassa, Islannissa, Israelissa ja muualla yhdessä vaimon kanssa ovat jääneet koronan vuoksi.

Isällisesti myhäilevä Lauri Vuohelainen ottaa vierailijaryhmät vastaan Mäntän Serlachius-museoihin kuuluvan taidemuseo Göstan avarassa aulassa kolmenkymmenenkahden vuoden kokemuksella. Varsinaisen työuransa hän loi aikoinaan lukion kieltenopettajana. Freelancepohjalta työskentelevä Vuohelainen on vanhin ja kokenein talon kymmenestä oppaasta.

Teokset kuin rakkaita lapsia

Oppaiden tähän mennessä kiireisimmät päivät sijoittuivat kesälle 2014, kun taidemuseon uusi osa, Göstan paviljonki, avattiin.

– Joinakin päivinä vedin opastukset viidelle kuudelle ryhmälle suomeksi, englanniksi, ruotsiksi tai italiaksi. Laskin, että opastin puolen vuoden sisällä yli neljäätuhatta vierailijaa.

Vuohelainen arvioi nopeasti ensikontaktin jälkeen, millainen opastus kullekin ryhmälle parhaiten sopii. Taidehistoriaa opiskellut mies esittelee teoksia lämpimästi kuin ne olisivat rakkaita lapsia. Hän kertoo kuulijoilleen tarinoita ja avaa kunkin aikakauden historiaa ja taiteilijaelämää.

Joenniemen nimellä alun perin tunnettu punatiilinen kartano oli valmistuttuaan vuonna 1935 vuorineuvos Gösta Serlachiuksen unelmakoti. Isäntä itse katselee elämänmenoa kartanon eteisaulaan sijoitetusta muotokuvastaan.

– Tässä hän otti vastaan presidenttejä, poliitikkoja, taiteilijoita, teollisuuden ja elinkeinoelämän merkkihenkilöitä sekä muita vieraita, Vuohelainen toteaa.

Olipa joukossa usein myös kauneuskuningatar Ester Toivonenkin. Vuorineuvoksen suhteesta häneen kulki perättömiä juoruja.

Paperiperkeleen tytär

Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva Mänttä on nähnyt neljän Serlachius-sukuun kuuluvan patruunan johtavan vuonna 1868 aloitettua tehdastoimintaa vuoron perään. Kyläpahasesta kasvoi tehtaan ansiosta kaupunki, jonka koulujen, kirkon, synnytyssairaalan ja monen muun laitoksen perustajia Serlachiukset olivat.

– Menestyminen maailman sellu- ja paperimarkkinoilla ei välttämättä taannut onnea yksityiselämässä, museo-opas Vuohelainen toteaa kartanon yläkerrassa erään maalauksen edessä.

Kehyksistä katsoo tehtaan perustajan, ”paperiperkeleeksi” kutsutun Gustaf Adolf Serlachiuksen tytär Sigrid eli Sissi. Yksitoistavuotiaan tyttösen surulliset silmät ennustivat surullista elämää. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän avioitui tehtaan toimitusjohtajaksi kohonneen serkkunsa Gösta Serlachiuksen kanssa. Liitto päättyi riitaisaan eroon vähän sen jälkeen, kun pariskunnan viidestä lapsesta nuorin oli kuollut äitinsä käsivarsille.

Akseli Gallen-Kallelan maalaama surusilmäinen Sissi Serlachius katsoo vierailijoita vetoavasti yli 130 vuoden takaa kuin pyytäisi tulla yhä muistetuksi.

Onneton nainen eristäytyi häntä varten Keurusselän rannalle rakennetulle tilalle. Sigrid Serlachius olisi halunnut mukaansa maalauksen itsestään lapsena, mutta entinen puoliso ei suostunut luopumaan Akseli Gallén-Kallelan maalaamasta arvoteoksesta.

Gösta Serlachius avioitui pian uudelleen. Ruth Serlachius (os. Björkenheim) oli opiskellut muun muassa maanviljelystaloutta ja kotieläinoppia. Vuorineuvoksetar käytti taitojaan saadakseen kartanon viljelykset, puutarhat ja karjan kukoistamaan.

– Kolme vuotta puolisonsa kuoleman jälkeen, vuonna 1945, hän luovutti osan kartanosta taidesäätiölle museotiloiksi. Taidemuseo sai siitä alkunsa.

Sigrid ja Gösta Serlachiuksen poika Ralph Erik ja sittemmin hänen poikansa Gustaf jatkoivat Suomen metsäteollisuuden kehittäjinä ja tehtaan patruunoina. Lopulta vuonna 1986 tehdas fuusioitui Metsäliiton teollisuuden kanssa. Syntyi Metsä-Serla.

Anselm Kieferin absurdi maisema

Gösta Serlachiuksen nimeä kantava säätiö omistaa Pohjoismaiden merkittävimpiin kuuluvan yksityisen taidekokoelman, noin kolmetoistatuhatta teosta. Kaikki neljä tehtaan patruunaa sekä säätiö ovat kartuttaneet kokoelmaa vuosikymmenten mittaan. Teoksista parisataa on kansallistaiteilija Akseli Gallén-Kallelan maalauksia, grafiikkaa ja piirroksia.

Vuohelainen istahtaa aikamme merkittävimpiin taiteilijoihin kuuluvan saksalaisen Anselm Kieferin monumentaalisen teoksen eteen. Sen nimi on Väinämöinen Ilmarinen. Kalevalasta kiinnostuneen Kieferin sotateemoja käsittelevä näyttely nähtiin Mäntässä 2015. Teoksen absurdi maisema on avara.

Vuohelainenkin katsoo mielellään kauas niin henkisesti kuin fyysisesti. Hän on viettänyt lapsuutensa Aavasaksan avarissa maisemissa Ylitorniolla.

– Tulen varmaan aina kaipaamaan Tornionjoelle ja äitini sukujuurille Alkkulanraitille, siellä lestadiolaisuus merkitsi turvallisuutta. Sain sieltä rakkauden ohrarieskoihin ja karjalaiselta isältä karjalanpiirakoihin.

Peräpohjalais-karjalaisen miehen mutkaton ja arvostava asenne niin taidetta kuin opastettavia kohtaan rohkaisee heitä kyselemään ja keskustelemaan näkemästään. Hän on jättänyt moniin halun palata takaisin taidekaupunki Mänttään, jossa on Serlachius-museoiden lisäksi paljon muutakin nähtävää.

Teoksia ei ole selitetty liikaa

Museo-opas ei kyllästy ihastelemaan järveä ja puistoa, jotka näkyvät taidemuseon uuden osan eli Göstan paviljongin suurista ikkunoista. Sama maisema kertautuu heijastuksena vastakkaisista ikkunoista. Se yksityiskohta oli puurakenteisen paviljongin suunnittelukilpailun voittaneille espanjalaisille arkkitehdeille iloinen yllätys.

Talvinen valo leikkii ikkunoiden edessä terästeosten kaarevilla pinnoilla. Ne ovat osa science fictionista ammentavaa ryhmänäyttelyä, jonka nimi on Art Odyssey 2021.

– Nimi tarkoittaa harharetkeä tai seikkailua. Teoksia ei ole selitetty liikaa, jotta katsojat voivat luoda niihin omat tarinansa, Vuohelainen sanoo.

Vuohelainen jaksaa innostua jokaisesta uudesta nykytaiteen näyttelystä, joka Göstan paviljonkiin tuotetaan Suomesta tai maailmalta. Kansainvälisesti tunnetun Banksyn näyttelyn aikana viime vuonna talossa kävi ennätysmäärä vierailijoita, 120 000 henkilöä puolen vuoden aikana.

– Ovella oli monesti jonoa, ja meillä oppailla riitti töitä niin museon uudella kuin vanhallakin puolella.

Taidemuseo Göstan uudella puolella vaihtuvat tasokkaat uuden taiteen näyttelyt. Lauri Vuohelainen avaa museovieraille teosten taustaa ja kertoo tekijöistä, mutta jättää heille sopivasti tulkinnanvaraa. Kuvan veistoksen tekijä on Kimmo Schroderus.

Mäntän kaupungin sydämen muodostaa yhä Gustaf Adolf Serlachiuksen perustama tehdas, vaikka tuotteet ovat aikojen saatossa jalostuneet puuhiokkeesta ja sellusta monenlaisiin erikoispapereihin. Nimikin on omistussuhteiden muutosten jälkeen vaihtunut muotoon Metsä Tissue.

Keurusselän vedet laskevat tehtaan kohdalla Melasjärveen. Taidekartano on sen rannalla.

Tehtaan edessä vanha kauppaneuvos tuijottaa tuimasti muistomerkistään tehdasta. Sen neljäsataa työntekijää ahertavat oman ja paikkakuntansa hyvinvoinnin puolesta kuten jo yli 150 vuotta sitten.

Lauri Vuohelainen

  • Syntynyt 12.7.1950 Ylitorniolla
  • Jyväskylän yliopisto FM, kielinä englanti ja ruotsi, myöhemmin italia.
  • Virat Vieremän lukiossa 1977–1985 ja Mäntän yläasteella 1985–2010.
  • Aviopuoliso Sinikka Vuohelainen, neljä lasta ja viisi lastenlasta.
  • Oppaana Serlachius-säätiön taidemuseo Göstassa vuodesta 1990.

Maakuntakirjeenvaihtajat

Kommentoi »