Hotelli Vaakunan kymmenennen kerroksen ikkunapöydästä avautuu näkymä Helsingin ydinkeskustaan.

Siitä on aikaa, kun Seppo Kääriäinen, 75, ja Erkki Liikanen, 72, ovat istahtaneet samaan pöytään ”vaakunan vintillä”. Sillä nimellä Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaa 10. kerros -ravintolaa kutsuttiin 80-luvulla.

Vaakunan vintti oli tuolloin etenkin keskustalaisten poliitikkojen kokoontumispaikka. Maakuntien miehet ja naiset suosivat mielellään osuuskaupan omistamaa ravintolaa, koska se sijaitsi hyvällä paikalla rautatieaseman ja hotellin vieressä.

– Meillä keskustalaisilla oli sellainen tapa, että kun rupesi räntää heittelemään loka-marraskuussa, tänne tultiin syömään lohisoppaa, Kääriäinen muistelee.

Helsingin kattojen yläpuolella käytiin myös muita kuin vapaamuotoisia keskusteluja. Paikka oli tärkeässä roolissa vuonna 1983, kun Kääriäinen ja Liikanen olivat mukana pääministeri Kalevi Sorsan vetämissä hallitusneuvotteluissa: Kääriäinen keskustan ja Liikanen SDP:n puoluesihteerinä.

Siinä missä hallitusneuvottelujen osapuolet vetäytyvät nykyisin Säätytalon seinien suojiin, aikoinaan valtakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeitä neuvotteluja käytiin milloin missäkin, muun muassa Helsingin keskustan ravintoloissa ja niiden kabineteissa.

Kääriäinen ja Liikanen keskustelivat usein kahden kesken ja veivät sitten keskustelujen tulokset omiin puolue­toimistoihinsa. He istuivat usein ikkunapöydässä. Samalla nautittiin maittava ateria ja juotiin valkoviiniä, mutta kohtuullisesti.

– Olimme muiden ihmisten seassa, mutta totta kai katsoimme, ettei ollut ainakaan vääriä ihmisiä kuulolla. Kyllä me hätistelimme, jos joku ulkopuolinen tuli juttelemaan, Kääriäinen kertoo.

Kymppikerroksen pöytään ei nyt kanneta valkoviiniä vaan kahvia. Poliittiset konkarit keskustelevat hetken Venäjästä, kunnes puhe kääntyy sosiaaliseen mediaan, etenkin Twitterinä aikaisemmin tunnettuun X-palveluun ja lähinnä sen negatiivisiin vaikutuksiin poliittisessa keskustelussa.

Kääriäinen on kaksikosta ainoa, joka käyttää X-somea kohtuullisen aktiivisesti.

– Se (some) on isoin muutos, joka on tapahtunut meidän poliittiseen aktiivi­aikaamme verrattuna, hän sanoo.

Liikanen muistuttaa, että poliitikkojen edesottamuksia on ennenkin arvosteltu, mutta lähinnä lehtien palstoilla. Sosiaalinen media on tuonut mukanaan koventuneen kielenkäytön ja keskustelukulttuurisen muutoksen.

– Vanha sääntö kuuluu, että älä laita verkkoon mitään sellaista, jota et voi sanoa ihmiselle silmästä silmään. Siellä missä on kiihkein keskustelu, siellä eniten seuraajia. Se on huono juttu, Liikanen miettii.

Kääriäinen kuvailee itseään poliittiseksi tarkkailijaksi, mutta X:ssä hänen postauksensa käsittelevät etupäässä luontoa. Syksyllä luonnon seuraaminen voi tosin jäädä vähemmälle, sillä politiikan loppuvuodesta on tulossa monisävyinen.

– On mielenkiintoista seurata, miten liikkeelle lähtevä hallituspolitiikka ja presidentinvaalien kampanjointi sekoittuvat keskenään. Suomeen on muodostunut vasemmiston ja vihreiden leiri ja toisaalta keskustan ja oikeiston leiri.

Silloin tällöin Kääriäinen ottaa puhelimen käteen ja soittaa valituille keskustalaisille poliitikoille, joskus muidenkin puolueiden edustajille. Yksi asia häntä harmittaa erityisesti.

– Iken (Ilkka Kanerva) kanssa pidimme säännöllisesti yhteyttä. Hänen kanssaan oli aina helppo keskustella. Tässä tarkkailijan hommassa on nykyään yksi selvä puute. Nimittäin se, ettei ole oikein sellaista kaveria, jonka kanssa voisi puhua kunnolla ulkopolitiikasta. Iken poismeno oli siinäkin mielessä isku.

Liikasen katse on myös ulkomailla. Hänellä on yhä ”kansainvälisiä aktiviteetteja”, kuten puheenjohtajuus vuonna 2005 perustetussa eurooppalaisessa Bruegel-ajatushautomossa. Kotimaisia luottamustehtäviä hän hoitaa SDP:n historiatoimikunnan puheenjohtajana.

Molemmat seuraavat kiinnostuneena tulevaa syksyä ja Petteri Orpon hallituksen edesottamuksia. Liikanen uskoo, että hallitus pysyy koossa rivien rakoilusta huolimatta.

Seppo Kääriäinen haluaa antaa hallitukselle aikaa osoittaa, että hallitusohjelma on oikean suuntainen.

– Sopii ihmetellä, miksi hallituksen ministerit hämmentyvät siitä, että heiltä kysellään muutaman vuoden takaisista asioista. Minulta ja Erkiltä on viime aikoihin asti kyselty yli 50 vuoden takaisista asioista. Niin se menee. Kun ottaa vastuuta, ei pääse pakoon aikaisempia sanomisia eikä tekemisiä.

On aika muistella tapahtumia neljän vuosikymmenen takaa.

Tämän kymppikerroksen penkkejä kulutettiin erityisen paljon vuonna 1983, jolloin käytiin niin sanotut ”rötösherravaalit”. Termiä käytti ensimmäisenä Suomen maaseudun puolueen (SMP) puheenjohtaja Pekka Vennamo, jonka johdolla puolue onnistui kasvattamaan selvästi suosiotaan vuoden 1983 eduskuntavaaleissa.

Pääministeri Kalevi Sorsan johdolla muodostettiin vuoden 1983 presidentinvaalien jälkeen enemmistöhallitus, joka jatkoi vuoden 1983 eduskuntavaaleihin.

Niissä vaaleissa SMP sai runsaat 10 prosenttia kaikista äänistä ja kasvatti suosiotaan edellisistä vaaleista lähes kuudella prosenttiyksiköllä.

Suurimman äänisaaliin kalasti SDP, jonka potti kaikista äänistä oli 26,6 prosenttia.

Vaalien jälkeen Liikanen sai puhelinsoiton Kalevi Sorsalta, joka oli saanut tehtäväkseen hallitustunnustelujen vetämisen.

– Hän (Sorsa) luki minulle puhelimessa hallituspohjaluonnoksen. Sen mukaan hallitus muodostetaan nykyiselle pohjalle. Luonnokseen oli kirjattu sulkuihin merkintä, että hallitusyhteistyötä tehdään mahdollisesti myös SMP:n kanssa. Sanoin Kaleville, että ota nuo sulut pois.

Puhelinsoitto edelsi samana iltana käytyjä SDP:n puoluejohdon neuvotteluja. Liikanen tarjoutui kertomaan Sorsan suunnitelmasta keskustan Seppo Kääri­äiselle.

Kääriäinen muistaa soiton lähes sanasta sanaan.

– Taisin sanoa Erkille, että et voi olla tosissasi. Minulla oli vähän hajua, että tällainen päätös voi tulla. Oli se silti yllätys, että demarit tekevät niin.

Keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen antoi Kääriäiselle tehtäväksi ottaa välittömästi yhteyttä SMP:n silloiseen puoluesihteeriin Urpo Leppäseen.

– Tapasin Urpon kanssa kahden kesken. Kysyin, onko SMP tosissaan menossa hallitukseen. Urpo vastasi, että kyllä ovat. Asia oli sillä selvä.

Samalla muutettiin historiaa, sillä isojen perinteisten puolueiden hallitusrintama rikkoutui Suomessa ensimmäisen kerran. Sorsan järjestyksessään neljännen hallituksen muodostivat SDP, Keskusta, RKP ja SMP.

Vuoden 1983 hallitusvääntö ei aiheuttanut säröjä Liikasen ja Kääriäisen yhteistyölle. Riitoja toki oli, paikoin koviakin, mutta ne keskittyivät asioihin.

– Täytyy sanoa, että 80-luvun alku oli yleisesti ottaen vaikeaa aikaa. Sorsan ja Väyrysen välit olivat huonot ja niitä leimasi syvä epäluottamus. Sepon kanssa pyrimme hoitamaan hallitusneuvottelut isänmaan hengessä, Liikanen sanoo ja jatkaa:

– Toisin kuin joskus tämän päivän Suomessa, emme loukanneet koskaan toisiamme henkilötasolla. Se tulisi pitää mielessä.

Hän huomauttaa, että hallitusneuvottelut erosivat nykyajasta myös siinä, että ne pidettiin lyhyinä ja ytimekkäinä. Petteri Orpon nykyisen hallituksen ohjelmaan verrattuna Sorsan hallitusohjelma oli sivumääräisesti varsin ohut.

Orpon hallitusohjelmassa sivuja on peräti 244.

– Työtapa oli sellainen, että jokainen puolue sai ehdottaa mielestään kolmea tärkeintä asiaa. Niistä sitten koostettiin ohjelma. Se oli lyhyt ja tiivis, Seppo Kääriäinen muistaa.

– Sorsa oli taitava neuvottelija. Hän luotti siihen, että ohjelma neuvotellaan puoluesihteerien kesken.

Kääriäisen mukaan yksi 80-luvun poliittisen kulttuurin hienoista piirteistä oli, että se mikä sovittiin, myös piti.

– Jokaisen neuvottelijan intressinä oli pitää hallitus kasassa. Oli osaltaan omalla vastuullani, että näin myös tapahtui. Erkki piti aina sanansa.

Puoluesihteereille oli vahva asema vielä 90-luvullakin. Sen jälkeen puoluesihteerien merkitys puolueiden johtoelimissä on pienentynyt. Kääriäinen ja Liikanen ovat seuranneet kehitystä kaksijakoisin miettein.

– Huonompaan suuntaan on menty. Nykypolitiikka on vahvasti henkilöitynyt, ja kaikki huomio keskittyy puoluejohtajaan. Samaan aikaan poliittiselle kentälle on tullut pitkä liuta avustajia, jotka tekevät monia niitä töitä, jotka olivat aikanaan puoluesihteerien vastuulla. Tämä on sumentanut puoluesihteerien asemaa, Kääriäinen miettii.

Liikanen pitää yhtenä syynä puoluetuen leikkauksia, joiden seurauksena puoluetoimistojen asema on heikentynyt.

– Mielestäni leikkauksilla puoluetoimistot supistettiin liian pieniksi. Puoluetoimistojen asema on nykyisin paljon pienempi verrattuna eduskuntaryhmien voimavaroihin.

Kääriäinen on samoilla linjoilla.

– Puoluetoimiston pitäisi edustaa jatkuvuutta ja pitkää linjaa yli vaalikausien. Sen takia niiden resurssoinnin pitää olla riittävällä tasolla.