”Ei voi ajatella, että me homot olisimme jokin muista täysin erillinen porukka” – Heidi Airaksinen ja Tiina Tuppurainen tuovat sateenkaari-ihmisten historian näkyväksi

Ruotsi tuntui Risto Hatikaisesta taivaalta 70-luvulla, koska ruotsalaiset suhtautuivat seksuaalisuuteen avaramielisesti. Aina kun hän palasi Ruotsin-reissuilta takaisin kotiin, hänestä tuli taas ”hetero-Risto”. Myöhemmin hän meni naimisiin naisen kanssa, koska halusi mukautua muottiin.

80-luvulla Risto erosi vaimostaan, löysi suuren rakkautensa, tuli ulos kaapista ja muutti Helsinkiin. Hän löysi paikkansa fetissipiireistä, koska ”nahkahomojen porukka” oli aidsin suhteen vähemmän ennakkoluuloista kuin muut homot.

Risto tiesi miehensä hiv-tartunnasta. Oman diagnoosinsa hän sai vuonna 1996, jolloin hiviin oli saatu toimiva lääke.

Risto puolisoineen koki homofobiaa taloyhtiössään, ja heidät painostettiin muuttamaan pois asunnostaan.

Vuonna 2021 Risto oli perustamassa Sateenkaariseniorit ry:tä. Hän on muutenkin tehnyt paljon sateenkaariaktivismia ja toimii yhä erilaisissa luottamustehtävissä.

Nykyisin 75-vuotias Risto on yksi niistä sateenkaarisenioreista, joita toimittajataustainen Tiina Tuppurainen haastatteli Salatun rakkauden historia -tietokirjaan. Hän teki kirjan yhdessä hyvän ystävänsä ja kirjailijakollegansa Heidi Airaksisen kanssa. Risto löytyi haastateltavaksi Heidin Työväenopistossa vetämältä sateenkaarevan elämäkertakirjoittamisen -kurssilta.

– Risto sanoi hienosti, että koska hän eli vuosikymmenien ajan kaapissa, myös monet hänen muistoistaan ovat vielä kaapissa, Heidi sanoo.

Tiina nostaa esiin myös sen, että vanhuksia hoitavien henkilöiden tulee osata kohdata sateenkaarisenioreita, jotta ihmiset eivät joudu elämänsä ehtoopuolella takaisin kaappiin. Hoitajien tulee tietää, että transsukupuolinen vanhus tarvitsee hormonilääkitystä ja hiv-positiivinen omat lääkkeensä.

Heidi Airaksinen ja Tiina Tuppurainen eivät halua, että sateenkaari-ihmiset jäävät näkymättömiksi Suomen historiassa.

Istumme kaikki kolme Heidin yksiössä Töölössä. Sängyn päällä hyppii paijausta odottaen italianvinttikoira Jasu. Lattialla heiluttaa häntäänsä Dandy. Molemmat ovat rescue-koiria, ja sokea Dandy on saapunut taloon vasta pari viikkoa aiemmin.

Heidi tunsi usein tekevänsä salapoliisintyötä, kun hän selvitteli, pitivätkö huhupuheet menneiden aikojen kuuluisien suomalaisten HLBTI-identiteetistä paikkaansa.

Yksi tällaisista henkilöistä oli helsinkiläinen Helmi Tengén (1875–1971). Helmi oli maskuliiniseksi kuvailtu naisasianainen. Hän oli Suomen toinen autoileva nainen ja naiselle harvinaisessa ammatissa poikien veistonopettajana.

Helmi pysyi naimattomana, mutta hän eli 36 vuotta yhdessä opettaja Signe Björkellin kanssa. He ostivat yhdessä Hauholta tilan rakennuksineen vuonna 1942.

– Silloin hälytyskellot soivat päässäni. Selvitin Kansalliskirjaston digiarkiston puhelinkatalogista, että ”ystävättäret” todella asuivat samassa osoitteessa. En toki voi julistaa täysin varmaksi, että he olivat pariskunta, mutta voin kertoa heidän elämänsä faktat, Heidi kertoo.

Tiinan mukaan tieto sateenkaarihistoriasta on usein pirstaleista, ja jälkipolvet ovat myös tuhonneet kuvia ja päiväkirjoja. Ihmisten HLBTIQ-identiteetistä on usein vaiettu, asia on haluttu kiistää tai oikeaa identiteettiä ei ole osattu nähdä.

– On varottu viimeiseen asti tekemästä oletusta, että ihminen olisi kiinnostunut samasta sukupuolesta, ihan kuin se olisi maailman pahin asia, Tiina sanoo.

Heidi Airaksiselle selvisi, että maaseudulla on aiemmin suhtauduttu aika luontevasti queer-ihmisiin.

Heidille selvisi, että maaseudulla queer-ihmisiin on suhtauduttu aiemmin aika luontevasti.

– Ihmisistä kyllä kerrottiin kaikenlaisia kaskuja ja juttuja, mutta homot ja transihmiset olivat kuitenkin ihan hyväksytty osa yhteisöä. Tämä on yksi puoli tarinaa, mutta toinen puoli on se, että monet kuitenkin joutuivat elämään kaapissa, etenkin miehet.

Naisista uskottiin pitkään, etteivät he voi harrastaa seksiä ilman miestä. Tämän takia naisparit saattoivat elää yhdessä huolettomammin.

Heidin mukaan valtaväestön suhtautuminen sateenkaari-ihmisiin on vaihdellut paljon historian saatossa.

– Mielestäni aika hyvän kuvan antaa se, miten paljon homoseksuaalisista teoista on langetettu rangaistuksia tuomioistuimissa.

Esimerkiksi 1920–40-luvuilla rangaistuksia annettiin vähän, mutta toisen maailmansodan jälkeen yhteiskunta havahtui ”homoseksuaalisuuden kauhuihin”. Helsinki halusi myös puhdistaa kaupungin kaikesta ”epämääräisestä toiminnasta” ennen vuoden 1952 kesäolympialaisia.

Heidi nostaa esiin myös sen, että termi homoseksuaalisuus vakinaistui Suomessa pikkuhiljaa vasta 1930-luvulla. Sitä ennen moni ei tiennyt paljon mitään homoseksuaalisuudesta.

– Vaikka toisaalta muinoin maallakin on tiedetty maskuliiniset naiset, naisparit ja miehimykset. Samaan aikaan monella ei ole ollut sanaa itsensä kuvaamiseen, eivätkä he ole tunteneet muita samanlaisia ihmisiä.

Heidin mukaan isommissa kaupungeissa sateenkaari-ihmiset ovat usein löytäneet toisensa, ja heillä on voinut olla laajakin sateenkaareva ystäväpiiri.

Tiina Tuppurainen oli ehtinyt unohtaa, miten ahdasmielisesti Suomessa on suhtauduttu sateenkaari-ihmisiin.

Suomessa sateenkaari-ihmisten oikeudet ovat edistyneet hitaasti verrattuna moniin muihin länsimaihin.

– Asenteet olivat pitkään ahdasmielisiä. Onhan tämä ollut tiedossa, mutta olin itsekin ehtinyt unohtaa sen, Tiina toteaa.

Toisaalta suomalaisissa naistenlehdissä oli jo varhain yllättävän paljon homoaiheisia juttuja – Kauneus ja Terveys -lehdessä jo 1960-luvulla – mutta teksteissä saattoi olla skandaalinomainen näkökulma.

Esimerkiksi 1990-luvun tunkkaisista asenteista Tiina nostaa City-lehden jutun ”Uudet sukupuolet” vuodelta 1995. Jutussa käytetään halventavaa termiä transsukupuolisista ja kysytään, syrjäyttävätkö ”tyttöpoikamiesnaiset” miesmiehen ja naisnaisen. Lisäksi jutussa väitetään, että butch ja femme ovat mies- ja naiskopioita.

Vuonna 1996 Ylen Homoillassa taas puhuttiin seksuaalivähemmistöistä alentavalla tavalla, ja mediassa julkaistiin homoliittoja vastustavia kannanottoja.

– Kehitys asenteissa ja termeissä on ollut valtavan nopeaa viimeisten 10 vuoden aikana. Silti osa sateenkaari-ihmisistä joutuu yhä elämään kaapissa. Toisaalta vähemmistöjen oikeudet ottavat maailmalla nyt taas takapakkia, joten kirja sateenkaari-ihmisistä tuntuu erityisen merkittävältä, Tiina sanoo.

– On tärkeää, että meidän queer-ihmisten historia on tallennettu kansien väliin, jotta emme jäisi näkymättömiksi, Heidi sanoo.

Tiina jatkaa:

– Ei voi ajatella, että me homot olisimme jokin muista täysin erillinen porukka, vaan sateenkaarihistoria on osa yleistä historiaa.