Sarjamurhan motiivi on usein sairaalloinen mielihyvä – merkittävässä osassa tapauksia se on seksuaalista
Kolumni
Sarjamurhan motiivi on usein sairaalloinen mielihyvä – merkittävässä osassa tapauksia se on seksuaalista
Lähes kaikkia sarjamurhaajia yhdistää se, että he ovat poikkeuksellisen tunnekylmiä eli psykopaattisia, ja heidän lapsuuttaan ovat runnelleet voimakkaat ja pitkäkestoiset psyykkisesti traumaattiset kokemukset, Lauerma kirjoittaa.

Termiä sarjamurhaaja on käytetty eri maissa keskenään hieman erilaisten kriteerien nojalla. Yleisimmin hyväksytty määritelmä on henkilö, joka on surmannut vähintään kolme ihmistä yli kuukauden kestäneen ajanjakson mittaan eri yhteyksissä. Heihin eivät kuulu esimerkiksi joukkomurhien tekijät, palkkatappajat tai yhdellä lyhyellä retkellään useita henkilöitä surmanneet rikolliset.

Muihin henkirikoksiin verrattuna sarjamurhissa on useammin keskeisimpänä motiivina teon tuottama voimakas, sairaalloinen mielihyvä, ei siis esimerkiksi mahdollisesti saavutettu taloudellinen etu. Erilaisia alaryhmiä on tunnistettavissa, mutta kaikki tapaukset eivät kuulu tarkkarajaiseen alaryhmään. Perinteisen jaon mukaan osa toimii systemaattisesti ja määrätietoisen suunnitelmallisesti, ja toisten teot muistuttavat enemmän impulsiivisia ja monen eri tekijän siivittämiä yleisempiä henkirikoksia.

Merkittävässä osassa tapauksia mielihyvä on seksuaalista, ja kytkeytyy esimerkiksi fetisismiin, sadismiin ja nekrofiliaan. Näissä tapauksissa uhreiksi voi valikoitua esimerkiksi pelkästään nuoria ja vaaleita naisia. Joillain taas on koetusti suuri ja tärkeä tehtävä, johon saattaa liittyä esimerkiksi poliittisia tai rasistisia yllykkeitä.

Kohteita saattavat tällöin olla esimerkiksi homoseksuaalit tai prostituoidut, joiden yliedustus uhreina saattaa kuitenkin johtua heidän suojattomasta asemastaan. Katu- tai puhelinprostituoidut ovat muita alttiimpia lähtemään täysin vieraiden matkaan, ja maissa tai suurkaupungeissa joissa homoseksuaalisuus on paheksuttua tai laitonta, myös tämän ryhmän jäsenet ovat muita useammin varsin nimettömiä ja helppoja kohteita.

Myös koetusti uskonnollisessa kontekstissa toimiva pieni alaryhmä tunnetaan. He ovat muita useammin hoidotta jääneitä psykoottisia potilaita, jotka kokevat olevansa messiaanisessa tehtävässä tai saavansa suoraan käskyjä esimerkiksi Jumalalta tai Saatanalta. Suomessa tällaista tapausta ei ole havaittu, ja koska henkirikosten selvittämisprosentit ovat korkeat ja asianomaisten toimintatavat yleensä kömpelöitä, on todennäköistä, että tällaiset henkirikokset ovat aina pysähtyneet ensimmäiseen tekoon.

Lähes kaikkia sarjamurhaajia yhdistää se, että he ovat poikkeuksellisen tunnekylmiä eli psykopaattisia, ja kuuluvat alaryhmään, jonka lapsuutta ovat runnelleet poikkeuksellisen voimakkaat ja pitkäkestoiset psyykkisesti traumaattiset kokemukset.

"Voi olla, että velvollisuudentuntoinen ihminen pääsee sarjamurhaajasta lukiessaan hetkeksi samastumaan fantasiaan suvereenista piittaamattomuudesta."
Hannu Lauerma

Sarjamurhaajat, todelliset ja fiktiiviset, ovat olleet suuren huomion kohteina paitsi julkisuudessa, myös elokuvissa ja kirjallisuudessa, Viiltäjä-Jackista alkaen. Näen heihin kohdistuvassa epäsuhtaisen laajassa mielenkiinnossa kaksi mahdollista taustatekijää.

Se, että he ovat pystyneet tekoihinsa näyttäytyen usein ulkoisesti normaaleina lähimmäisinä, ja ihminen on hyvin altis kiinnostumaan kaikesta, joka onkin jotain muuta kuin miltä se näyttää. Se on evoluutiossa syntynyt arvokas ominaisuus.

Toinen voi olla se, että arkisten velvoitteidensa keskellä huolta kantava tavallinen, velvollisuudentuntoinen ihminen pääsee sarjamurhaajasta lukiessaan hetkeksi samastumaan fantasiaan suvereenista piittaamattomuudesta – vailla omantunnon kolkutusta.

Kommentoi »