Sanna Marin tekee itsestään Frodo Reppulin, joka joutuu Mordoriin
Sormusten herraa muistuttava Sanna Marinin kirja on oppikirja oman elämän tarinoittamisesta, kirjoittaa Jani Halme.
Luin juuri entisen pääministerimme Sanna Marinin kirjan. Tykkäsin. Toivo on tekoja kun muistutti niin mahdottoman paljon suosikkiteostani Taru sormusten herrasta. Yhtäläisyyksiä on niin paljon, että Marinin kirjaa voi pitää oppikirjana siitä kuinka sankaritarinaa hyödynnetään politiikassa.
Klassisessa tarinassa päähenkilö asuu rauhallisesta ja pienessä paikassa kaukana maailman tohinasta. Sormusten herran päähobitti Frodo Reppuli nautiskelee maalaiselämästä vehreässä Konnussa. Niityillä piisaa poneja ja elo on verkkaista. Sanna Marinin kotipitäjä Pirkkala on selvä Kontu. Hänen mukaansa "Pirkkala oli hyvä paikka kasvaa”, ja siellä "luonto on joka puolella lähellä”. Marin nostaa Pirkkalasta esiin erityisesti keskustassa olevan vanhan Ollilan tilan, jossa on hevostalli ja laidun.
Päähenkilö ei itsekään ajattele tässä vaiheessa olevansa sankari, koska eihän sellaisia tällaisissa paikoissa kasva.
”Marin on toki vasta-alkaja vastentahtoisuuden ja velvollisuuden korostamisessa.”
Eeppisissä kertomuksissa päähenkilö lähtee aina vastentahtoisesti liikkeelle. Ei hakemaan hyötyä itselleen, vaan syvän velvollisuudentunteen ajamana. Frodo lähtee viemään mahtisormusta kohti Mordoria. Ei koska haluaisi – vaan koska on pakko. Sanna Marinin kirjan ensimmäisen luvun nimi vastaavasti on Onko minun ihan pakko?.
Teema toistuu pitkin kirjaa. Sanna Marin oli omien sanojensa mukaan "yllättynyt" tai "vilpittömän yllättynyt" tultuaan valituksi aina vaan merkittävämpiin pesteihin. Syynä lienee se, että "Olin aina mieltänyt itseni sosialidemokraattina ennen kaikkea rivipuurtajaksi". Tunnelmia ennen pääministerivaalia hän kuvailee: "Hallituksen ei voisi antaa kaatua, eikä se voinut jäädä vaille johtajaa".
Marin on toki vasta-alkaja vastentahtoisuuden ja velvollisuuden korostamisessa. Tämän tyylilajin todellinen mestari on presidentti Sauli Niinistö, jonka koko poliitikkobrändi perustuu nimenomaan velvollisuudentuntoon yhdistyvän vastentahtoisuuden taitavaan kommunikoimiseen.
Päähenkilö kokee, että hänelle on valikoitunut tärkeä tehtävä suoritettavakseen.
”Päähenkilö ymmärtää, ettei enää voi palata kotiin. Hänet on nyt valittu.”
Kun sankari on vihdoin päässyt muiden maanittelemana liikkeelle, alkaa polulle hiljalleen kasautua esteitä. Homman vaikeus ja ankeus alkaa pajastua. Tässä vaiheessa sankarille tarjotaan aina houkuttelevan mukava vaihtoehto, jonka valitsemalla elämä olisi auvoisaa. Frodo olisi voinut jättää sormuksen haltioiden hoteisiin Rivendellin kauniiseen laaksoon ja aikansa siellä lomailtuaan palata paratiisiin. Sanna Marin kertoo kirjassaan, kuinka hänelle tarjottiin vuonna 2017 leppoisaa ja kansanedustajan tointa paremmin palkattua paikkaa Tampereen kaupunginjohtajana.
Sekä Frodo että Marin kieltäytyivät houkutuksesta aikansa mietittyään. Sanna Marin kuvaa omaa päätöstään ”erittäin vaikeaksi”. Tämä hetki on sankaritarinoissa tyypillisesti nimeltään ”Point of no return” -hetki. täysipainoisesti.
Päähenkilö ymmärtää, ettei enää voi palata kotiin. Hänet on nyt valittu.
”Kummassakin kirjassa idässä asuvat örkit hyökkäävät brutaalisti naapurimaahan.”
Kunnon seikkailussa pitää olla esteitä. Näissä niteissä niitä piisaa. Frodo päihittää niin ratsastavat aaveet kuin jättiläishämähäkinkin. Sanna Marin johtaa itsensä ja joukkionsa läpi kulkutautiepidemian ja lukuisien mediakohujen. Kummassakin kirjassa idässä asuvat örkit hyökkäävät brutaalisti naapurimaahan.
Esteiden kasvaessa on pitänyt hankkia myös liittolaisia. Frodon apuna ovat kolmen muun puolituisen lisäksi kääpiö, haltija, velho ja muutama miekkataituri. Ilman heitä olisi käynyt köpelösti jo lähes kotiovella.
Sanna Marin kuvaa itse oivallustaan liittolaisten tärkeydestä yhdeksi uransa tärkeimmäksi. Hän kirjoittaa muun muassa: "Kun alkoi käydä entistä ilmeisemmäksi, että Rinne joutuisi astumaan syrjään, aloin koota tukijoukkoja”.
Päähenkilö oppii, että yksin ei pärjää, vaan että joukossa on voimaa.
”Päähenkilö oppii, että sekä hän että vanha maailma josta hän astui uuteen maailmaan ovat muuttuneet.”
Eeppisille tarinoille on ominaista loppukohtaus, jossa yritetään palata sinne, mistä lähdetiinkin. Seikkailussa päihitettiin huimia vaikeuksia ja nyt voisi levätä. Mutta kotiinpaluu ei onnistu. Jokin määrittelemätön ja vaikeasti sanallistettava on muuttunut. Frodo yritti elää taviksen arkea Konnussa. Ei tullut mitään, oli pakko lähteä haltioiden myyttisillä Harmailla laivoilla merten taa. Sanna Marin yritti rivikansanedustajan arkea Arkadianmäellä. Ei onnistunut, oli pakko lähteä Britannian entisen pääministeri Tony Blarin avulla merten taa.
Päähenkilö oppii, että sekä hän että vanha maailma josta hän astui uuteen maailmaan ovat muuttuneet.
”Monet maailman tarinat, myytit ja kirkolliset kertomukset pohjautuvat yhteen ja samaan rakenteeseen.”
Sanna Marinin kirja on rakenteeltaan ja kohtausten etenemiseltään tyylipuhdas sankaritarina. Ei ole sattumaa, että se muistuttaa myös Tähtien sotaa, Harry Potteria tai Leijonakuningasta.
Moni mittavan kokoluokan tarina kun tukeutuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Joseph Campbellin kirjassa The Hero with a Thousand Faces esiteltyyn Sankarin matka -kaavaan. Campbellin mukaan monet maailman tarinat, myytit ja kirkolliset kertomukset pohjautuvat yhteen ja samaan rakenteeseen, jossa on aina samat kohtaukset samassa järjestyksessä. Kaavaa ovat hyödyntäneet elokuvien tekijöiden lisäksi lukuisat yritysjohtajat ja brändit hyödyntäessään tarinan tehokeinoja viestinnässään.
Sanna Marin on tuon suuren tarinan kaavan totisesti omaksunut.
