Salkkarit-tähti Emma Nopanen kärsii ruumiinkuvan häiriöstä: ”Omasta mielestäni en näytä yhtään kivalta enkä saa tätä ajatusta pois päästäni”

Salatut elämät- ja Sometähtien sinkkuelämää -sarjoja tähdittävä Emma Nopanen kärsii ruumiinkuvan häiriöstä. Jo vuosia itseensä kriittisesti suhtautunut näyttelijä aloitti syksyllä terapiassa voidakseen nähdä ja kokea kehonsa joskus kauniina.

Hyppäsit mukaan Salkkareihin 17-vuotiaana. Millaista oli yhdistää lukio-opinnot ja näytteleminen?

Olin jo ennen Salkkareita harrastelija­teatterissa mukana ja kun liityin roolituspalveluun, pääsin aika pian koekuvauksiin ja sitä kautta sarjaan mukaan.

Tuntui tosi kreisiltä mennä Salkkareihin ja kaikki meni niin nopeasti, että olin vähän sokissa. Onneksi abivuoden ja töiden yhdistäminen onnistui hienosti, sain opinnot loppuun ja ylioppilaslakin päähäni. Tosin sen voin myöntää, että vuorosanojen opiskelu oli paljon mieluisampaa kuin matikan pänttääminen.

Suurin osa kavereistani suhtautui ­coolisti salkkaripestiin, joskus vähän huudeltiin käytävällä, mutta ei pahasti.

Salkkareita katsoo valtava määrä ihmisiä. Millaista oli nousta niin nuorena julkisuuteen? Miten pidät jalat maassa kommenttien ja fanituksen keskellä?

Alussa oli totuttelemista, seuraajamääräni kasvoi ensimmäisen jakson jälkeen tyyliin 10 000 ihmisellä. Koin myös kateutta ja tuntui oudolta, että tuolla on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne minua, mutta silti vihaavat. Nykyään vaan ­poistan ilkeät viestit. Saan paljon kirjeitä ja viestejä, yritän lukea kaikki läpi.

Sisällöstä riippuu vastaanko, mutta yleisesti ottaen suhtaudun viesteihin hieman varovaisesti ja siihen kenen kanssa olen yhteydessä. Tiedostin jo alussa riskin, että tässä ammatissa saattaa pissa kihahtaa hattuun. Samalla uskon, ettei niin ole käynyt näiden viiden vuoden aikana.

Näytteleminen on työtä, vaikkakin julkista. Se ei ole syy leveillä tai käyttäytyä ylimielisesti. Eikä ammatti tee minusta parempaa ihmistä.

Sinulla on iso seuraajajoukko Instagramissa. Olet kertonut, että jaat someen harvoin mitään kovin henkilökohtaista. Miksi?

Mietin julkaisujani tarkkaan, koska haluan olla hyvänä esimerkkinä esimerkiksi nuoremmille tytöille ja varjella yksityisyyttäni. On julkinen Emma ja yksityinen Emma, haluan pitää ne somessa ­erillään. En ole uskaltanut avata itsestäni juuri mitään, sillä olen halunnut pysyä tavallaan turvassa. Mutta pyrin uskaltamaan tulevaisuudessa jakamaan itsestäni enemmän.

Lokakuussa rohkaistuit ja pohdit somessa yksin olemista sekä yksinäisyyttä. Miksi yksinäisyys pelottaa?

Olen paininut koko vuoden yksinäisyyden kanssa, se on ollut jostain syystä aiempaa enemmän läsnä arjessani. Yksinäisyyttä on vaikea selittää, vaikka jokainen varmasti kokee sitä jossain kohtaa elämää. Yksinäisyyden tunne on pelottava, sitä on hankala sanoittaa. Se tuntuu ahdistavalta ja stressaavalta, kokee, että ei ole tarpeeksi hyvä. Että on jäänyt siksi yksin, ettei kelpaa. Minullakin on ystäviä ja perhettä, joiden kanssa vietän aikaa. Silti yksinäisyys puskee läpi, ja hävettää kokea yksinäisyyttä. Siksi siitä on vaikea puhua.

Olet mukana myös uudella Some­tähtien sinkkuelämää -kaudella. Mitä muuta olet kuin näyttelijä? Millaista on kertoa itsestään ja tunteistaan?

Näytteleminen on iso osa identiteettiäni, mutta olen myös tytär, ystävä, lapsenlapsi ja isosisko. Vanhempani ovat eronneet, kun olin ihan pieni, joten minulla on kaksi ihanaa perhettä. Ja rakastan matkustelua!

Alussa oli omituista puhua ja näyttää kaikkea kameralle, mutta vähän ajan päästä aloin tykätä siitä. Lopulta kameralle puhuminen olikin rentouttavaa ja terapeuttista.

Kerrot heti ensimmäisessä jaksossa käyneesi huonoilla treffeillä. Millaiset ovat huonot treffit? Entä hyvät?

Treffeistä tulee huonot, jos heti alussa huomaa, ettei toisen kanssa olekaan kemiaa. Silloin vain tulee puskettua läpi ne kahvit, vaikka tietää, ettei sen jälkeen puhuta enää ikinä. Toisinaan juttu ei vain lennä ja tilanteesta tulee kiusallinen. Sekin on huono merkki, jos kumpikaan ei naura tai tyyppi puhuu vain ­itsestään. Itselleni iso varoitusmerkki on käytöstapojen puuttuminen vaikkapa asiakaspalvelijaa kohtaan.

Hyvillä treffeillä tutustutaan aidosti toiseen ja tehdään jotain hauskaa, mennään vaikka minigolfaamaan tai keilaamaan. Kahvitkin käyvät, jos keskustelu on oikeasti hyvää.

Tunnustat sarjassa myös kärsiväsi kehosi itseinhosta, etkä halua esimerkiksi käyttää sortseja tai bikineitä. Kuinka paljon se vaikuttaa arkiseen ­elämääsi ja miten yrität taltuttaa sitä?

Aloin lukion toisella luokalla kiinnittää enemmän huomiota omaan kroppaani ja vertailemaan itseäni muihin. Sen jälkeen tilanne on mennyt tasaisesti koko ajan alaspäin.

Yritän elää asian kanssa ja muuttaa ajatuksiani, mutta dysmorfisessa ruumiinkuvassa ei vain näe itseään oikein.

Ymmärrän loogisesti, että minussa ei ole mitään vikaa. Vaikka ystäväni sanovat samaa, en vain usko heitä.

Olen niin järkyttävän itsepäinen tämän asian kanssa, ja se vaikuttaa paljon arkielämääni: mitä puen, mitä syön, miten istun, miten seison. Omasta mielestäni en näytä yhtään kivalta enkä saa tätä ajatusta pois päästäni. Se on äärimmäisen ärsyttävää, ja ymmärrän olevani liian itsekriittinen. Aloitin syksyllä terapian ja yritän siellä löytää ammattilaisen avulla erilaisia keinoja päästäkseni yli asiasta.

Kerro jokin salaisuutesi.

Tykkään ravistella kaikista juomista hiilihapot pois, niin vissyistä kuin limsoista.