
Tämä alue on Saksan lomalöytö – tee helppo viiniretki, näe upea kansallispuisto ja koe ”Uusi Berliini”
Saksan kaakkoisosissa sijaitseva Saksin osavaltio on hauska lomalöytö, jota voi koluta vaikkapa junalla liikkuen. Nämä paikat siellä kannattaa nähdä.
Hulppea luontokohde
Saksin Sveitsi
Näköalapaikalle vievällä polulla on tungosta – kaikki haluavat kokea nämä maisemat. Ympärillä kohoaa lähes 200 metriä korkeita hiekkakivipaasia, jollaisia voi nähdä esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa. Tuntuu, kuin olisi tupsahtanut toiselle puolelle maapalloa.
Olemme Saksin Sveitsin kansallispuistossa, Saksan kaakkoisosissa. Lähin iso kaupunki on Dresden, ja Tšekkiin ja Puolaan on kivenheiton matka. Saksin Sveitsi on noin neljän miljoonan asukkaan osavaltion tärkein luontokohde ja edessä näkyvä Bastei (linnake) sen suosituin nähtävyys. Kansallispuisto ei liity mitenkään Sveitsiin, jonne on matkaa yli 500 kilometriä. Nimen keksivät 1700-luvulla Dresdenin taideakatemiaan tulleet sveitsiläiset, joiden mielestä alue muistutti heidän kotiseutuaan.
Tänne on helppo saapua julkisilla esimerkiksi Dresdenistä. Paikallisjunalla pääsee noin puolessa tunnissa Stadt Wehleniin tai Kurort Ratheniin, joista alkavat monet patikointireitit. Jos kävely ei kiinnosta, Pirnan kaupungissa voi vaihtaa bussiin, joka tuo aivan Bastein viereen.

Ravintoloineen ja matkamuistomyymälöineen Bastei tuntuu enemmän huvipuistolta kuin luontoelämykseltä. Toisaalta se on myös klassinen nähtävyys, joka mainittiin ensimmäisen kerran matkakirjallisuudessa vuonna 1798.
Alueesta hurmaantuivat retkeilijöiden lisäksi tuon ajan taiteilijat, kuten Caspar David Friedrich (1774–1840), jonka maalaus Vaeltaja sumumeren yllä on romantiikan ajan klassikko. Se kuvaa miestä, joka seisoo kallion laella ja katsoo sumun peittämää Saksin Sveitsin maisemaa.
Nykykatsojan silmin maalaus näyttää täydelliseltä Instagram-kuvan aiheelta, mutta samaa kuvauspaikkaa on turha etsiä: taiteilija yhdisti teokseen useita kohteita. Tänä vuonna Caspar David Friedrichiä juhlitaan Saksassa, kun hänen syntymästään tulee 250 vuotta.
Taiteilijoiden kunniaksi Saksin Sveitsissä kulkee yli sata kilometriä pitkä Malerweg (maalarinreitti), joka on valittu Saksan kauneimmaksi patikointipoluksi. Siitä voi kävellä myös lyhyempiä osuuksia. Täällä kannattaa ylipäänsä samoilla hieman. Jo pienen matkan päässä Basteista tunnelma rauhoittuu, ja alhaalla laaksossa maisema on kuin satumetsässä. Saniaiset ja sammal peittävät kallioita, ja polut kulkevat luolamaisissa rotkoissa. Eräs kävelyreitti on kapeassa uomassa kulkeva Schwedenlöcher eli ”Ruotsin kolot”. 1600-luvulla alueen talonpojat pakenivat tänne ruotsalaisia sotilaita ja piilottivat omaisuutensa kallion onkaloihin.


Hauskat kaupunkielämykset
Dresden ja Leipzig
Suihkulähteitä, puutarhoja, holvikaaria, paviljonkeja, satoja patsaita… Zwingerin palatsialue Dresdenin kaupungissa pursuaa yksityiskohtia. Saksin vaaliruhtinas August II Väkevä rakennutti 1700-luvun alussa tänne barokki-ihmeen, jota tullaan edelleen katsomaan ympäri maailmaa.
Runsaan 500 000 asukkaan Dresden on mainio kohde historian ystävälle, ja sen suosituimpia nähtävyyksiä on hulppea Zwinger. Kahden jalkapallokentän kokoisen paikan oli määrä toimia esipihana varsinaiselle palatsille, jonka rakentamisesta kuitenkin luovuttiin Augustin kuoleman jälkeen. Voi vain kuvitella, millainen pytinki siitä olisi tullut.
Zwingerin sisätiloissa on taidemuseo Gemäldegalerie Alte Meister, jossa esitellään renessanssin ja barokin ajan mestariteoksia. Rakennukset tuhoutuivat toisessa maailmansodassa, mutta taidekokoelmat ehdittiin onneksi evakuoida ennen sitä. Paikan jälleenrakentaminen alkoi rauhan tultua ja kesti 1960-luvulle.
Toinen pommien tuhoama mutta uudelleen pystytetty nähtävyys on Frauenkirche. Kirkon rauniot jätettiin Itä-Saksan aikana sodan muistomerkiksi, ja uudelleenrakennus käynnistyi vuonna 1994. Paikan päällä ei uskoisi, että kirkko on seissyt tässä vasta noin 20 vuotta.


Kulttuurinystävän kannattaa piipahtaa myös modernia taidetta esittelevässä Albertinum-museossa. Täällä on esimerkiksi Saksin Sveitsin maisemia kuvanneen Caspar David Friedrichin teoksia sekä yksi Euroopan suurimmista veistoskokoelmista Pariisin Louvren jälkeen.
Nuorekasta menoa kaipaava suuntaa Neustadtin kaupunginosaan, josta löytyy opiskelijoiden suosimia baareja ja ravintoloita. Hauska nähtävyys on Kunsthof Passage, jonka sisäpihoilla on mielikuvituksellisia tilataideteoksia.
Saksin ehdoton trendikaupunki on Leipzig, joka on saanut lempinimen Hypezig. Sitä on hehkutettu uudeksi Berliiniksi, ja kivoja baareja sekä ravintoloita löytyy etenkin kanavien halkomasta Plagwitzin kaupunginosasta.
Leipzig ei jätä kylmäksi myöskään historianystävää. Täällä voi pyörähtää Thomaskirchessä, jossa Johann Sebastian Bach toimi kanttorina. Säveltäjä on haudattu kirkkoon, ja hänen musiikkiaan esitetään siellä säännöllisesti.
Keskustan erityispiirre ovat katetut kauppakäytävät, joiden varrella on kahviloita, puoteja ja ravintoloita. Käy ainakin kauniissa Mädler Passagessa. Siellä on myös ravintola Auerbachs Keller, jossa paholainen ja tohtori Faust kävivät istumassa iltaa Goethen näytelmässä Faust.


Nautiskelijan retki
Radebeulin viinitilat
Paikallisjuna nytkähtää liikkeelle Dresdenin päärautatieasemalta, ja alle 20 minuutin jälkeen ikkunasta alkaa jo näkyä rinteitä, joilla kasvaa viiniköynnöksiä.
Harvassa paikassa viinimatkailu on yhtä helppoa kuin Dresdenin lähiseuduilla. Täällä ei tarvitse vuokrata autoa ja miettiä kuka ajaa. Esimerkiksi Radebeulin kylään, Saksin viinialueen sydämeen pääsee hetkessä lähijunalla. Kun jää pois Radebeul-Weintrauben asemalla, noin 20 minuutissa kävelee pittoreskin kylämaiseman halki ensimmäisille tiloille.
Vierailun arvoinen on vaikkapa yli 600 vuotta sitten perustettu Weingut Hoflößnitz, jonka ihastuttavalla maisematerassilla voi nauttia talon viinejä. Saksi on Euroopan pohjoisimpia viinialueita ja se tunnetaan etenkin raikkaista valkoviineistään, jotka sopivat mainiosti aurinkoisena kesäpäivänä siemailtaviksi. Terassilla voi myös syödä flammkuchenin eli ohutpohjaisen saksalaisen version pizzasta.
Hoflößnitzin tiluksilla toimii kotikutoisen oloinen viinimuseo, jonka todellinen aarre löytyy sen yläkerrasta: täällä on alkuperäisessä asussaan säilynyt 1700-luvun juhlasali, joka on koristeltu lattiasta kattoon värikkäin maalauksin. Jokaisessa huoneessa on oma teemansa, kuten kalat, metsäneläimet tai taruolennot. Ison salin katossa on eteläamerikkalaisia lintuja, jotka olivat varmasti outo näky 300 vuotta sitten. Maalaukset tehnyt taiteilija oli ollut Brasiliassa komennuksella ja tutustui lajeihin siellä.

Toinen hyvä viinikohde Radebeulissa on Schloss Wackerbarth, jonka tiluksilla seisoo kaunis barokkityylinen linna. Pienempiä tiloja ja kellareita löytyy kylästä vielä kymmenkunta lisää. Ja jos kunto kestää, ehdoton ohjelmanumero on nousu Spitzhaustreppen portaita kukkuloiden päälle. 397 askelman kiipeäminen saa jalat hapoille, mutta hieno näkymä köynnösrivien yli palkitsee vaivan.
Täällä järjestetään joka vuosi porrasjuoksukilpailu, jossa osallistujien pitää kivuta portaat vuorokauden aikana sata kertaa ylös ja alas. Nousua tulee 8 848 metriä, eli Mount Everestin verran.
Kukkulan laelta löytyy perinteikäs ravintola Spitzhaus, jonka renessanssityylinen rakennus on 1600-luvulta. Listalla on maistuvia italialaisia ja saksalaisia annoksia, ja ulkoterassilta avautuu mahtava maisema Dresdeniin asti.
