Tuulilasi

Lauri Larmela: Sähköautolla ajaminen on puuduttavan tylsää – paitsi toimintamatkan osalta se on joskus jännittävää

Lauri Larmela: Sähköautolla ajaminen on puuduttavan tylsää – paitsi toimintamatkan osalta se on joskus jännittävää
Eniten tulee ikävä polttomoottorien äänien ja luonteiden keskinäistä vertailua. Aina kun kylmän moottorin käynnistää, se tervehtii isäntäänsä ihanalla murahduksella, Lauri Larmela kirjoittaa kolumnissaan.
Julkaistu: 26.5.2022

Autotoimittajan työ on muuttumassa todella tylsäksi. Syynä tähän on sähköautojen tsunami. En vastusta sähköautoja, mutta ne ovat monilta osin niin toisenlaisia kuin perinteiset polttomoottoriautot, että tällaisella vanhalla jäärällä menee usein sormi suuhun, kun yrittää laatia mielenkiintoista artikkelia sähköautosta.

Mennään ihan perusteiden kautta. Sähkömoottorit eivät pidä juuri minkäänlaista ääntä, olivatpa ne sitten minkä merkkisiä tahansa. Ne ovat myös luonteeltaan aivan samanlaisia: karsea vääntö on heti käytössä, joten kiihtyvyyttä piisaa. Sähköautoissa pitää tietysti tarkastella toimintamatkaa latausnopeutta ja sähkönkulutusta, mutta siihen se sitten jääkin.

Vaihteistoista ei ole mitään sanottavaa, koska vaihteistoa sähköautoissa ei käytännössä ole. Jotkut valmistajat puhuvat alennusvaihteistosta, toiset 1-vaihteisesta automaattilaatikosta. Yhtä kaikki: sähkärillä lähdetään vaan liikkeelle ja ajellaan. Uudet polttomoottoriautot ovat valtaosin automaattivaihteisia, mutta näiden automaattilaatikoiden toiminnassa on monesti isoja eroja: yhdet nykivät, toiset eivät.

Eniten tulee ikävä polttomoottorien äänien ja luonteiden keskinäistä vertailua. Ajoin hiljattain BMW M440i:llä. Siinä on kolmilitrainen, turboahdettu suora kuutonen. Aina kun kylmän moottorin käynnistää, se tervehtii isäntäänsä ihanalla murahduksella.

Kun tällä Bemarilla lähdetään liikkeelle, huomio kiinnittyy moottorinlämpömittariin. Sen neula makaa ala-asennossa, ja mittarissa on näkyvillä teksti cold. Keulalta kuuluu jatkuvasti tasainen kuutosen hurina, joka on sitä kuuluisaa musiikkia korville. Kun kone on lämmennyt, sitä voi vähän kiusata: kaasua! Automaatti vaihtaa muutaman pykälän alaspäin, kuutonen kerää kierroksia, Bemari kyykkää, ja sitten mennään. Kovilla kierroksilla pyörivän kuutosen laulua ei voita mikään. Näin se vaan on.

Pienen spurttailun jälkeen on pakko palata maan pinnalle, ja ottaa lusikka kauniiseen käteen. Että onhan niissä sähköautoissakin kaikkea jännää. Kuten nyt esimerkiksi keskinäytön koko ja latauspistokkeen sijainti. Mutta miksi ihmeessä moniin sähkäreihin on rakennettu keinotekoinen äänimaailma, joka muistuttaa vaikkapa nyt tuota Bemaria? Taitaa olla niin, että täällä pallon päällä on vielä pari muutakin koneromantikkoa, jotka eivät halua kuunnella metrojunan ujellusta autonsa ratissa.

8 kommenttia