Vihreä auto vasemmalla on Pininfarina Battista: täyssähköauto, joka yrittää välittää neljästä sähkömoottorista tien pintaan yhteensä 1900 hevosvoimaa. Kaikki pyörät vetävät. Oikealla oleva pikkukirppu taas on Citroën Ami: L7e-luokan ajoneuvo, jonka sähkömoottori tuottaa kahdeksan hevosvoimaa – kyllä, kahdeksan! Vain etupyörät vetävät.

Molemmat kulkevat siis sähköllä. Molemmissa on neljä pyörää ja ratti. Ja molemmat ovat kaksipaikkaisia. Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Pininfarina on tunnettu vuonna 1930 perustettu italialainen designstudio, suunnittelutoimisto ja autonvalmistaja, joka on muotoillut autoja useammalle automerkille – myös superautojen valmistajalle. Nättejä autoja on valmistettu niin paljon, että ne luettelemalla tämän artikkelin tila loppuisi kesken.

Tärkein ja tunnetuin yhteistyökumppani on ollut Ferrari, jonka lähes kaikki katuautot ovat Pininfarinan muotoilemia. Myös Alfa Romeo, Fiat ja Peugeot ovat tunnettuja Pininfarinan asiakkaita. Monille Pininfarina on yhtä kuin maailman tunnetuin muotoilupaja.

Aina välillä Pininfarina on esitellyt myös konseptiautoja, joten silloin tällöin on selvästikin haaveiltu myös oman auton valmistamisesta. Nyt sähkötekniikan myötä se on vihdoin mahdollista. Toki myös Pininfarinan nykyisen omistajan – eli intialaisen Anand Mahindran – takaama rahoitus projektille lienee ollut enemmän kuin merkittävässä roolissa.

Ja kun nyt kerrankin valmistetaan jotain itse, se on päätetty tehdä kunnolla – tai ainakin erottuvasti. Battistan pohja on lainattu Rimacilta. Sen päälle on muotoiltu veistoksellinen kori, jonka muodoista tosin riittänee keskusteltavaa.

Battistalle luvatut suoritusarvot ovat komeaa luettavaa. Satasen vauhtiin päästään 1,9 sekunnissa. Huippunopeus on yli 350 km/h. Vähemmän hurjasti ajettaessa toimintamatkaa luvataan 500 kilometriä. Eikä hintakaan ole vaatimaton. Se on lähteestä riippuen 1,7 miljoonaa euroa tai enemmän. Muutamilla lisukkeilla puhutaan varmasti yli kahden miljoonan autosta. Se ei tunnu pelottavan mahdollisia ostajia, sillä lähes koko rajattu 150 auton valmistuserä on jo myyty. Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa syyskuussa.

Tehdään se nyt vielä kerran selväksi. Ami ei ole auto, se on L7e-luokan ajoneuvo, eli se on tarkoitettu vain lyhyitä matkoja varten. Sen huippunopeus on rajattu lukemaan 45 km/h, joka rajoittaa heti Amin käyttöä melkoisesti. Se on kotonaan taajamissa. Maantiellä Ami on karavaanaria pahempi tien tukko. Motarille ei luonnollisesti ole edes asiaa.

Ajotiloja on kaksi: eteenpäin ja taaksepäin. Valtaosa ratin takana istumisesta sujuu kaasu pohjassa ajettaessa. Peltipoliiseja ei tarvitse pelätä. Luvattu toimintamatka on 75 kilometriä, mikä on enemmän kuin riittävästi. Kovin pitkiä matkoja ei Amilla nimittäin viitsi yhdellä istumalla ajaa. Ranskassa Ami maksaa 6000 euroa. Toki Amin voi myös vain vuokrata. Leasingsopimus 48 kuukaudelle on 19,90 euroa kuussa, joskin ensimaksu on 2600 euroa.

Jokainen voi myös kysyä itseltään, mikä on minkäkin arvoista. Yhden Battistan hinnalla saa noin 300 Amia. Jos nuo 300 Amia ripottelee suunnitellun ajoreitin varrelle luvatun 75 kilometrin toimintamatkan välein, silloin Amin toimintamatka on 22 500 kilometriä. Se on 500 tuntia kaasu pohjassa ajoa. Pikalatausmahdollisuutta ei Ami edes tunne, 5,5 kWh:n akkua ladataan normaalista 220V-kotipistokkeesta. Pienen akun etu on se, että se on ladattu täyteen kolmessa tunnissa. Battistassa akuston koko on 120 kWh. Se painaa yksistään enemmän kuin Ami.

Suurimman vaikutuksen Ami tekee taajamapyörittelyssä ketteryydellään. Amilla on mittaa vain 2,41 metriä. Etupyörät kääntyvät reippaaseen kulmaan, joten kääntösäde on vain seitsemän metriä. Amista näkee myös äärettömän hyvin ulos, ja sen koppimaiset muodot helpottavat auton kulmien arvioimista. Peruutustutkaa tai -kameraa ei tarvita.

Ajoasento jättää toivomisen varaa, ja penkki on niin kova, että suosittelemme pehmusteiden ottamista mukaan ajoreissulle. Ohjaus on suurpiirteinen, mutta se riittää hyvin auton huippunopeus huomioiden. Jarrua ei tarvitse polkea periaatteessa lainkaan, pelkkä jalan nosto kaasupolkimelta aiheuttaa jo riittävän hidastuvuuden.

Ami toimii myös erinomaisena päiden kääntäjänä. Sen sympaattinen olemus saa ihmiset hymyilemään. Ensisilmäyksellä ei tosin kukaan osaa sanoa, mikä on auton etu- ja mikä takapää.

Pininfarina Battista on järjetön laite. Tehoa on niin paljon, että ainoa oikea ja järkevä paikka sille olisi moottorirata. Muualla sen potentiaalista pystytään hyödyntämään vain murto-osa.

Ohjaus, jousitus ja ajettavuus on hiottu Battistan suorituskykyä vastaavalle tasolle. Ainoastaan äänimaailma jättää toivomisen varaa. Tunne metron tapaan suhisevassa superautossa on väkisinkin outo, vaikka tehokkaisiin sähköautoihin on totuteltu nyt jo useampi vuosi.

Kiihdytys Battistalla ei voisi olla vähemmän spektaakkelimainen. Auto lähtee liikkeelle ja kiihtyy niin eleettömästi, ettei tämä ei tunnu juuri miltään – kunnes kroppa tajuaa, millaisten kiihtyvyysvoimien kanssa ollaan tekemisissä. Kuskiltakin meinaa lirahtaa housuihin – matkustajasta nyt puhumattakaan.

Näkyvyys superautosta ulos jättää toivomisen varaa. Ja kun Amiin on erittäin helppo astua sisään, Battistaan istuminen on vähän kuin jalkaa yrittäisi työntää puolta numeroa liian pieneen kenkään. Ohjaamo on kyllä nätti, detaljeissa ei ole säästelty. Laatuvaikutelma on selvästi vähemmän muovinen kuin Amissa. Nahka ja hiilikuitu ovat hallitsevat materiaalit.

Ollaan sähköautoista sitten mitä mieltä tahansa, autoilun tulevaisuus on sähköinen. Kuinka suuri osa tulevaisuudesta on sähköistä, se jää nähtäväksi. Myös se selvinnee aikoinaan, poistuvatko uudet polttomoottoriautot todellakin kaupoista vuoteen 2035 mennessä. Kuulostaa hurjalta.

Sähköautoja pusketaan joka tapauksessa niin kovin panostuksin ja poliittisella voimalla eteenpäin, ettei millekään muulle tunnu olevan tulevaisuudessa mitään sijaa. Tämä ei välttämättä ole viisasta, sillä aivan kaikkeen ei sähköautokaan taivu. Ei ainakaan vielä nykyisellä akkutekniikalla.

Tämä tuo meidät takaisin Amiin ja Battistaan. Ne molemmat ovat paikkansa löytäneet, ja niille molemmille on selvästikin kysyntää. Tämä kaksikko edustaa sähköautoilun ääripäitä, ja molemmat ovat kieltämättä kiehtovia tuotteita.

Etenkin uusi tekniikka kiehtoo, ja superautojen tehokisa tullee vain kiihtymään, vaikkei edes Battistan 1900 hevosvoiman koko tehoa saada enää siirrettyä asfalttiin. Mekaanisen pidon rajat tulevat yksinkertaisesti vastaan. Maailmassa tuntuu kuitenkin olevan tällä hetkellä niin paljon ylimääräistä rahaa, että parin miljoonan superautot viedään kaikki käsistä.

Järkevästi ajatellen sähköauto on kuitenkin parhaimmillaan taajamissa lyhyiden matkojen kulkupelinä. Pieni akku pitää auton massan kevyenä, eikä hintakaan karkaa kohtuuttomaksi. Halpoja sähköautoja tullaan tuskin silti näkemään vielä vähään aikaan.

Hyvä puoli sähköautojen yleistymisessä on myös se, että latausinfra saadaan toivottavasti vähitellen kuntoon. Ehkä silloin porukat lakkaavat pelkäämästä liian lyhyitä toimintamatkoja. Viikon köröttelyn perusteella esimerkiksi Amin 75 kilometrin toimintamatka osoittautui varsin riittäväksi. Battistan luvattu 500 kilometrin toimintamatka sen sijaan tuntui optimistiselta. Kukaan ei tule ajamaan tällaista autoa niin nätisti.