
Sähköautoissa näyttäisi olevan käynnissä hintasota – tai ainakin Volvo on päättänyt hinnoitella uuden 4,23 metriä pitkän EX30-katumaasturinsa varsin aggressiivisesti. Alle 37 000 euron lähtöhinta tarkoittaa sitä, että hakusessa on iso siivu markkinaosuuksista. Myyntikirjat ovat jo auki, mutta ensimmäiset autot luovutetaan asiakkaille vasta ensi vuoden alussa.
Perheautoksi EX30 ei sisätiloillaan taivu, vaikka 2,65 metrin akselivälistä otetaankin kaikki irti. Mutta nuoren tai iäkkäämmän pariskunnan ykkösautona – tai perheen kakkosautona – se on kovaa valuuttaa. Moni myös liikkunee kaupungilla mieluummin ulkomitoiltaan hieman kompaktimmalla autolla kuin täysikokoisella katumaasturilla. Ensi vuonna tarjolle saadaan myös maastohenkisempi Cross Country -versio.
Ohjaamo jatkaa Volvon erittäin selkeällä ja esteettisellä linjalla. Kojelautaa hallitsee 12,3-tuumainen kosketusnäyttö, ylimääräisiä nappuloita ei löydy. Järjestelmän takana seisoo Google. Puhekomennot toimivat hyvin, näyttöä ei tarvitse kosketella koko ajan. Tavaratila vetää kaikki viisi istumapaikkaa käytössä 318 litraa. Varustetasoja on kaksi: Plus ja Ultra.
Voimalinjoissa on mukavasti valinnanvaraa. Akuston kapasiteetti on joko 49 tai 65 kWh. Enimmillään ajomatkaa luvataan 480 kilometriä. Silloin NMC-akku sisältää litiumia, nikkeliä, mangaania ja kobolttia. Se tuottaa energiaa tehokkaammin kuin LFP-akku, joka istuu paremmin pätkäajoihin. LFP-akku käyttää litiumrautafosfaattikemiaa ja on edullisempi. Sen valmistus myös verottaa vähemmän kallisarvoisia resursseja. Yksimoottorisen ja takavetoisen EX30:n teho on 200 kW (272 hv). Tehokkaammillaan EX30 ottaa virtaa vastaan kaksimoottorisena 153 kW teholla. Normaaliversiossa latausteho on 134 kW.
Lisäksi tarjolla on Teslaa viivalla haastaville tarkoitettu ja kahdella sähkömoottorilla varustettu versio. Siinäkin on NMC-akku, ja tämä autoversio on nelivetoinen. Tehoa on 315 kW (428 hv) ja satasen vauhtiin ehditään 3,6 sekunnissa. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin Volvon historian vikkelimmin kiihtyvä auto. Twin Motor Performancen hinta on suorituskykyyn nähden hyvinkin maltilliset 48 600 euroa.