Tuulilasi

Sähköauto taloyhtiössämme: järki 1, byrokratia 0



Sähköauto taloyhtiössämme: järki 1, byrokratia 0

Sähköauton lataaminen taloyhtiössä on ongelma vain, jos siitä tehdään sellainen. Olennaista on tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu.
Teksti Vesa Linja-aho
Kuvat Vesa Linja-aho

Kirjoitin aiemmin keväällä pienen tietopaketin sähköautojen lataamisesta taloyhtiössä. Sivusin myös henkilökohtaista tilannettani sähköautojen koeajelun kanssa:

Laitoin maaliskuun alussa tiedustelua isännöitsijälle. Sain vastauksen, jonka sisältö oli tiivistetysti "eipä ole ennen tullut vastaan, pitääpä selvittää liitosta". Tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään. Asia todennäköisesti menee läpihuutojuttuna, meillä on todella mukavahenkinen taloyhtiöä. Pitää varmaan muistuttaa.

No, en muistanut muistuttaa, mutta kun meille tuli toukokuussa ylimääräinen yhtiökokous talojen puuosien maalausta koskien, niin otin asian puheeksi siellä. Liitosta ei ollut kuulunut mitään ja kun minäkään en muistuttanut, asia oli jäänyt pöydälle. Mutta nyt siihen saadaan selko! Taloyhtiön hallituksen jäsen oli heti kartalla:

Paljonko se (sähköauton lataaminen) kuluttaa enemmän verrattuna siihen että lämmittäisit autoa siinä joka päivä?

Juuri tästähän on kysymys! Autopaikkavuokra sisältää jo sen lämmittämisen kulut, eikä sähköauto häpeä mitenkään kulutuksessa: pari tuntia sähköauton latausta (10 ampeerin piuhalla = 2,3 kilowatin teholla) kuluttaa itse asiassa vähemmän kuin moottorinlämmitin ja sisätilanlämmitin.

Mutta: noita lämmittimiä ei käytetä kevät-kesällä eikä alkusyksystä, joten minun pitää maksaa hieman enemmän, jotta en ajele muiden osakkaiden piikkiin. Tämä oli sinänsä helppo tapaus koska saan ladata työpaikalla, joten kotiin palatessani akun saa täyteen alle kahden tunnin latauksella, joten edes kytkinkelloa ei tarvitse ohittaa.

Päädyin seuraavaan laskelmaan, jonka lähetin hallitukselle hyväksyttäväksi:

Laturi ottaa tehoa 2,3 kilowattia eli 2 tunnin lataus kuluttaa 4,6 kilowattituntia sähköä. Jos sähkön hinnaksi oletetaan 8 senttiä/kWh, yksi latauskerta maksaa 0,08 € x 4,6 kWh = 0,368 euroa. Kuukaudessa (31 pvää) tämä tekee 31 × 0,368 € = 11,41 euroa. Jos ajatellaan että autojen lämmityskausi alkaa marraskuussa ja minä rupean latailemaan sähköautoa nyt kesäkuun puolivälissä, niin tuota lisämaksua pitäisi maksaa 4,5 kuukauden ajalta eli 4,5 kk x 11,41 € = 51,35 euroa. Tuon voisi vielä pyöristää 60 euroon niin tulee varmasti maksettua kaikki. Pieni ”liikamaksu” mahdollistaa myös sen, että ajastimen voi käydä kiertämässä hyvällä omallatunnolla uudelleen päälle jos tulee jostain kauempaa vajailla akuilla. Tietysti joka päivä ei tule ajettua eikä ladattua, eli senkin puolesta voi.

Tietenkään en aja joka päivä, joten diili on "tappiollinen", mutta mieluummin maksan hieman liikaa ja ajelen hyvällä omallatunnolla – kun se on niin halpaa.

Tässä vielä pari vinkkiä sähköauton taloyhtiölataamisesta sopimiseen:

  • Sähköautot ovat uusi juttu ja isännöitsijöillä – hallituksen jäsenistä puhumattakaan – on aiheesta vain vähän jos ollenkaan tietoa. Varaudu siis "opettajana" toimimiseen.
  • Jos taloyhtiön sähköverkko kestää lohko- ja sisätilalämmittimen, se kestää myös sähköauton lataamisen.
  • Ota sähköauton lataaminen puheeksi kasvotusten, sähköpostitse syntyy helposti väärinkäsityksiä tai ennakkoluuloja joita on mahdoton muuttaa (pätee melkein mihin tahansa asiaan).
  • Painota että haluat ilman muuta maksaa oman latauksesi (mielestäni itsestäänselvyys mutta kaikille ei ole) ja kyse on vain siitä, kuinka se hoidetaan.

Kiistakapulaa sähköautosta ei kannata tehdä. Pidetään huoli, että sähköautojen, sähköautolun ja ennen kaikkea sähköautoilijoiden maine pysyy hyvänä!

P.S. Jos palaan jostain muualta kuin työpaikalta (tai muusta paikasta jossa voi ladata) ja seuraavana aamuna pitäisi olla akut täynnä, niin kyllähän tuo kytkinkellon käsin kääntely kismittää. Oman sähköauton kanssa kannattaa ehdottomasti vaihtaa kellokytkimen tilalle tavallinen pistorasia ja joko sopia kiinteästä korvauksesta tai laittaa viereen sähkönkulutusmittari. Omasta mukavuudenhalusta riippuen kannattaa harkita myös kiinteällä latausjohdolla varustetun lataustolpan hankintaa. On ihan eri juttu peruuttaa ruutuun ja lyödä piuha kiinni kuin bensapistooli ikään, kuin kaivella kuraista latausjohtoa takakontista tai jalkatilasta! Tämä kuudenkympin kytkinkello ratkaisu on tilapäinen, vuodenvaihteen jälkeen katsotaan pysyvämpää ratkaisua.

Julkaistu: 20.8.2015