Tuulilasi

Sähköauto taloyhtiössä - läpihuutojuttu vai kiistakapula?

Sähköauto taloyhtiössä - läpihuutojuttu vai kiistakapula?

Yhden tai kahden sähköauton lataaminen taloyhtiössä ei ole ongelma - ellei siitä varta vasten tehdä sellaista.
Teksti Vesa Linja-aho
Mainos

Omakotiasujalle sähköauton lataaminen ei aiheuta byrokratiamurheita: pihaan voi asennuttaa oman lataustolpan kysymättä keneltäkään lupia. Taloyhtiössä asia voi mennä hankalaksi. Suurin ongelma on, että asia on uusi, joten isännöintialalle ei ole muodostunut käytäntöjä asian hoitamisesta. Aiheesta ei ole myöskään erillistä lainsäädäntöä.

Itse asun useammasta pari- ja erillistalosta koostuvassa yhtiössä ja laitoin maaliskuun alussa tiedustelua isännöitsijälle. Sain vastauksen, jonka sisältö oli tiivistetysti "eipä ole ennen tullut vastaan, pitääpä selvittää liitosta". Tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään. Asia todennäköisesti menee läpihuutojuttuna, meillä on todella mukavahenkinen taloyhtiöä. Pitää varmaan muistuttaa. Vai pitääkö…

Hyvä uutinen kun on, että eipä sitä autoa ole tarvinnutkaan ladata kotona! Jo pari vuotta sitten juttelin erään keskisuuren teollisuusyrityksen johtajan kanssa, joka kertoi, että heillä työntekijöitä halutaan kannustaa ympäristöystävälliseen autoiluun, ja sähköautoja saa ladata työpaikan pistokkeista työnantajan piikkiin. Verottaja ei ollut asiasta kiinnostunut eikä asiasta ole yleisohjetta eikä oikeuskäytäntöäkään, joten etu on lisäksi de facto verovapaa.

On mahdollista, että tämä tulee muuttumaan kun sähköautot yleistyvät. Oma veikkaukseni on, että verolainsäädäntöön lisätään kännykkäedun tapainen sähköauton latausetu, joka on suuruudeltaan esimerkiksi 20 euroa kuukaudessa.

Oma työnantaja suhtautui samalla tavalla: sähköautoblogi tuo työnantajalle positiivista julkisuutta siinä missä pihassa oleva sähköautokin, joten autoa saa latailla pihassa ilmaiseksi. Toistaiseksi olen pärjännyt näillä latauksilla mainiosti jo toista kuukautta. Vaikka työnantajan mieli muuttuisikin, minulle ei ole ongelma maksaa kuluttamastani sähköstä työnantajalle: summa on kymppi tai pari kuukaudessa. Sama koskee veroja: jos vaikkapa tämän blogauksen jälkeen kolahtaa selvityspyyntö sähköauton ilmaislatailusta, maksan verot mielelläni.

Ja tästä maksupuolesta päästäänkin sitten takaisin taloyhtiöongelmiin. On selvää, että ei ole oikein, että taloyhtiön muut asukkaat maksavat toisen sähköautoilusta (vaikka summa olisikin pieni), joten on tärkeää, että kulut kohdennetaan sähköautoilijalle. Olen kuullut kahdesta tavasta hoitaa sähköautoilijan maksut:

  • Sähkönkulutus arvioidaan yhdessä taloyhtiön hallituksen kanssa ja sähköstä maksetaan vuosimaksu. Eräs henkilö kertoi maksavansa taloyhtiölle 365 euroa vuodessa sähköauton lataamisesta – ehkä hieman yläkanttiin todelliseen kulutukseen verrattuna, mutta sopu säilyy paremmin kun maksaa liikaa, ei liian vähän. Ja halpaahan tuo silti on!
  • Pistorasian viereen laitetaan kulutusmittari, joka luetaan kerran vuodessa. Kilowattituntimittari maksaa satasen ja asennus toisen mokoman (tosin sähköasentajan käynti tarvitaan jo kytkinkellon ohitusta varten – harva haluaa ladata autoaan kahden tunnin pätkissä). Samalla tulee mitattua rasian oikosulkuvirta, josta voi arvioida vähän kaapelien kuntoa. Jos johtoinfra on kunnossa, asia on tällä taputeltu.. vai onko?

Sähköautojen lataamisesta nimittäin voidaan tehdä ongelma, jos niin halutaan. Ja Isännöintiliitossa ilmeisesti halutaan:

"Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että periaatepäätös sähköautojen lataamisen sallimisesta ja/tai päätös sähköverkon modernisoimisesta tehdään yhtiökokouksessa, koska kysymyksessä on taloyhtiömaailmassa epätavanomainen ja laajakantoinen, joissakin tilanteissa myös asumiskustannuksiin olennaisesti vaikuttava asia."

Epätavanomainen, kyllä, koska sähköautot ovat uusi juttu. Mutta jonkun asian uutuus ei ole mikään perustelu olla kieltämässä sitä. Laajakantoinen: ei todellakaan. Yhtä tai kahta sähköautoilijaa varten ainoa vaadittava asia on se parin sadan euron investointi mittareineen ja kytkinkellottomine pistorasioineen, jonka sähköautoilija tietenkin maksaa itse. Jos autoilija haluaa päheämmän lataustolpan, hän maksaa senkin itse. Sitten kun sähköautoja rupeaa ilmestymään pihaan enemmän, pyöritellään asiaa ja mahdollisia kustannuskenaarioita yhtiökokouksessa.

Älkää tehkö pikkuasiasta isoa asiaa, älkääkä sotkeko lakimiestä hommaan joka on sähkömiehen homma. Mitä esimerkiksi tarkoittaa Isännöintilehdessä oleva lainaus:

"Tämä tapahtuu hankkimalla latauslaite johdotuksineen. Tällöinkin käytössä oleva sähköteho sallii yleensä vain ns. minimilatauksen, jossa akut ladataan 16 tunnin aikana enintään puolilleen."

Aiheesta on keskusteltu myös Sähköautot – Nyt -ryhmässä Facebookissa. Eikä tässä vielä kaikki: Isännöintiliiton toisessa lehdessä oli juttu, jonka pääsisältö tuntui olevan, että "hei, sähköauton latausta ei ole pakko sallia". Juridisesti ehkä näin, mutta mielestäni Isännöintiliiton pitäisi valistaa, miten sähköauton lataus mahdollistetaan kätevästi ja oikeudenmukaisesti. Siinä voi joutua vähän opiskelemaan, mutta sähköautot yleistyvät joka tapauksessa ja mitä aikaisemmin alalle saadaan toimivat käytännöt, sen parempi. Kaikille.

Julkaistu: 30.4.2015