”Hain juuri työkalun”, viestitti ruotsalaismies ja tulitti pian perheen kotia Helsingin Lassilassa – Ruotsalaiset rikollisverkostot ovat jo Suomessa
Tietokirjailija, rikosjournalisti Rami Mäkinen ja rikoksia tehnyt Max Mesa kirjoittivat kirjan järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka on muuttunut viime vuosina rajusti. Tämä meidän kaikkien suomalaisten pitäisi aiheesta ymmärtää.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Valvontakamera kuvasi tummiin pukeutuneen 20-vuotiaan ruotsalaismiehen, kun hän astui sisään hampurilaisravintolaan Helsingin Ruoholahden kauppakeskuksessa 25. elokuuta 2024 noin kello 19. Hetkeä myöhemmin mies tapasi kauppakeskuksen torilla toisen ruotsalaismiehen, joka luovutti hänelle valkoisen kassin. Kassissa oli ladattu Glock-pistooli.
Guys just picked up tool, 20-vuotias viestitti toimeksiantajalleen. Kaverit hain juuri työkalun.
Tehtävään pestattu kuski ajoi 20-vuotiaan ja tämän rikoskumppanin Lassilaan, joka on rauhallinen asuinalue luoteisessa Helsingissä. Muut odottivat autossa, kun 20-vuotias käveli leikkipuiston viereiselle talolle, jossa asui lapsiperhe. Hän otti pistoolin esiin ja avasi tulen asunnon ikkunoihin ja ulko-oveen.
Oli tuuria, ettei kellekään käynyt pahemmin. Melkein koko perhe oli sattumalta Linnanmäellä. Kotona yksin ollut teini selvisi sirpalenaarmulla kasvoihin.
Lassilan ampumista käsiteltiin oikeudessa viime keväänä. Se oli tilattu teko, joka liittyi järjestäytyneen rikollisuuden harjoittamaan huumekauppaan.
Kohteeksi joutuneella perheellä ei ollut mitään tekemistä huumekaupan eikä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Heitä vastaan hyökättiin vain siksi, että perheen alle 20-vuotias tytär oli seurustellut vantaalaisen katujengiläisen kanssa. Joku katujengistä oli vetänyt välistä kymmenien tuhansien eurojen verran ruotsalaisen rikollisverkoston kokaiinia. Painostus ja kosto suunnattiin välilliseen kohteeseen.
”Tämä on uniikkia, tätä ei ole ennen Suomessa tapahtunut. Yleensä Suomessa järjestäytyneet rikolliset ampuvat toisiaan”, syyttäjä Alexander Lindgren sanoi oikeudessa.
Lassilan tapaus on hyvä esimerkki tietyistä rikollisuuden kehityssuunnista. Olen selvittänyt Suomen 2020-luvun järjestäytyneen rikollisuuden tilannekuvaa Max Mesan kanssa kirjoittamassani kirjassa Mandem – uuden ajan rikollisjengit Suomessa (Docendo), joka ilmestyy syyskuussa.
Teimme kirjaa parin vuoden ajan. Tätä kirjoittaessa kirja ei ole vielä julki, joten sen sisältöä en voi tässä tarkemmin avata, mutta joitakin huomioita on mahdollista tehdä.
Vanhojen moottoripyörä- ja liivijengien valta-asema järjestäytyneessä rikollisuudessa on hiipumassa. Niillä on nykyään enää pieni rooli huumekaupassa, joka on järjestäytyneen rikollisuuden keskeisin toimiala.
2020-luvun nuori jengiläinen ei pukeudu nahkaliiveihin ja buutseihin. Hän suosii kalliita designer-vaatteita ja merkkilenkkareita.
”Isku toteutettiin ostopalveluna, joka on alati yleistyvä toimintamalli rikollisessa maailmassa.”
Perinteinen liivijengi on hierarkkinen organisaatio, jossa ylemmät käskyttävät alempia. Nykyaikainen rikollisuus muodostaa pikemminkin verkostoja kuin jengejä. Tyyliin yksi porukka osaa huumeen valmistuksen, toinen tuo aineen maahan, kolmas huolehtii levityksestä. Neljäs pitää yllä kuria.
Lassilan tapauksen taustalla epäillään olleen göteborgilainen rikollisverkosto nimeltä T-Falang. Iskun oli tilannut heille työskennellyt suomalainen ”maajohtaja”.
Isku toteutettiin ostopalveluna, joka on alati yleistyvä toimintamalli rikollisessa maailmassa. Lassilaan saapui Ruotsista tilattu miesporukka, jolla ei ollut tekemistä taustalla olleiden huumekuvioiden kanssa. Poliisi käyttää termiä violence as a service, väkivaltaa ostopalveluna.
Yksi avainsana on Ruotsi. Länsinaapurin rikollisverkostot ovat lyhyessä ajassa ottaneet haltuunsa merkittävän osuuden Suomen huumemarkkinoista. Se ei ole hyvä uutinen, sillä – kuten Lassilan tapaus osoittaa – Ruotsin alamaailman alttius väkivaltaan on eri tasolla kuin mihin meillä on totuttu.
Olennainen seikka on huumemarkkinan kasvu, joka on ollut 2000-luvulla lähes eksponentiaalista. Lisääntyneen kysynnän lisäksi taustalla on rakenteellisia tekijöitä: kansainvälistymistä ja huumekaupan siirtymistä verkkoon. Markkinoiden kehityksen voi tiivistää kolmen tapausesimerkin kautta:
Vuonna 1992 poliisi löysi metsäkätköstä Uudellamaalla kaksi kiloa amfetamiinia. Se oli lähes puolet Suomen koko vuoden takavarikoidusta amfetamiinista. Aineen oli tuonut maahan suomalainen rikollinen tovereineen.
Vuonna 2012 poliisin suuria onnistumisia oli operaatio Fanta, jossa takavarikoitiin kymmenen kilon yksittäinen erä amfetamiinia. Suomalainen moottoripyöräjengi oli tilannut aineen virolaiselta organisaatiolta.
Vuonna 2024 poliisi pysäytti Pohjois-Pohjanmaalla henkilöauton, jota ajoi turkkilaistaustainen ruotsalaisnainen. Auton takaluukussa oli 157 kiloa amfetamiinia. Naisen oli painostanut kuriiriksi ruotsalainen rikollisverkosto, jolle hän oli velkaa.
”Katujengien uhoava katurikollisuus on nappikauppaa verrattuna kovaan ja järjestäytyneeseen rikolliseen liiketoimintaan.”
Yhden sukupolven aikana huumeiden määrät ovat satakertaistuneet ja liiketoimintamallit kehittyneet. Ensin oli kotimaista yksinyrittämistä, sitten aloitettiin rajat ylittävä yhteistyö organisaatiotasolla. Nykyisin vallitseva malli on joustava, usein monikansallinen verkostorakenne, jota voi johtaa kännykällä etäältä, vaikka Turkista, Espanjasta tai Dubaista.
Tällä hetkellä merkittävässä roolissa Suomen huumemarkkinoilla ovat ruotsalaiset ja albanialaiset rikollisverkostot.
Päättäjien puheissa eniten tilaa ovat saaneet niin sanotut katujengit, joista tunnetuinta johti maasta karkotusta odottava Milan Jaff. Katujengien uhoava katurikollisuus on kuitenkin nappikauppaa verrattuna kovaan ja järjestäytyneeseen rikolliseen liiketoimintaan.
Katujengien rikollisuus on ruohonjuuritason kadunkulmarikollisuutta. Toki usein sinänsä vakavaa, mutta kyse on enemmän uhosta kuin ammattimaisuudesta.
Katujengit voivat silti olla hyvä kasvualusta. Se on syytä ottaa huomioon rangaistusten täytäntöönpanossa. Riskit rikolliselle uralle jäämisestä kasvavat, jos nuoria ensikertalaisia lähetetään kovin herkällä kynnyksellä kovimpiin vankiloihin kovimpien rikollisten joukkoon.
Mitä uuden jengirikollisuuden torjumiseksi pitäisi tehdä? Rehellinen vastaus: en tiedä.
Rikollisuus ylipäänsä ja huumerikollisuus erityisesti on tavattoman monisyinen ja laaja-alainen ongelma. Se ei ole vain rikostorjuntaa, vaan myös sosiaali- ja kriminaalipolitiikkaa, terveyden- ja vankeinhoitoa ja niin edelleen.
Hyvä esimerkki pelkän rikostorjunnan rajoista on tällä hetkellä vallitseva peukkuepidemia eli alfa-PVP-huumeen räjähdysmäinen yleistyminen. Se on ilmeisesti lähes suoraa seurausta vuoden 2021 operaatio Greenlightista, joka oli poliisin rikostorjunnan näkökulmasta suuri onnistuminen: amfetamiinin tuonti maahan saatiin katkaistua tilapäisesti lähes kokonaan.
Ongelmaksi tuli se, ettei huumeiden käyttö suinkaan loppunut. Käyttäjät vain vaihtoivat vielä vaarallisempiin aineisiin, kuten alfa-PVP:hen.
Tämä ei tarkoita sitä, että rikostorjuntaa pitäisi ylenkatsoa. Pitää vain ymmärtää, että se on laastarointia, ei juurisyiden hoitamista.
Ja on asioita, joissa rikostorjunta on aivan oleellista, kuten järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä ammattimainen väkivalta. Suomessa poliisi on ollut tässä erittäin hyvin kartalla ja onnistunut estämään ennalta tai selvittämään nopeasti monia väkivaltaisia tekoja.
Ruotsissa ampumisia ja pommi-iskuja on moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Tilanne on syytä yrittää pitää sellaisena.
Jutun kirjoittaja Rami Mäkinen on tietokirjailija ja rikosjournalisti.
