Rönttönen | Niin ruma perinneruoka että ronttoseksikin kutsuttu

Mikä näyttää vispipuurolla täytetyltä piirakalta ja maistuu yhtä aikaa sekä makealta että suolaiselta herkulta? Se on Kainuun rönttönen. Sitä nautitaan myös monenlaisten lisukkeiden kera, metwurstista kermavaahtoon. Ensipuraisu hämmentää monia. Rypytetty kuori tuntuu tutulta, sillä vastaava on riisipiirakassa. Sen sijaan täytteen eli rönttösröpön mausta on vaikea sanoa, onko se makeaa vai suolaista vai yhtä aikaa molempia. Maun kuvaileminen on vaikeaa kokeneellekin rönttösensyöjälle. Makuun tottuminen vie aikansa, jotkut eivät totu ajankaan päästä. Kainuun leipäkulttuuriin kuuluva rönttönen on monelle kainuulaiselle osa arkea väli- tai iltapalana, teen tai kahvin kanssa nautittuna. Ei ehkä päivittäin, mutta vähintään säännöllisesti. Rönttönen on tuttu vieras myös juhlapöydässä. – Tykkään käyttää rönttösiä teen kanssa, esimerkiksi iltateellä. Muistan kyllä, että itselleni rönttönen ei heti ollut mikään vau-elämys, vaan siihen on pitänyt totutella, Kainuun Marttojen toiminnanjohtaja Kaino Kinnunen sanoo. Kainuun rönttönen sai Euroopan unionin nimisuojan vuonna 2008, mutta se on monella tavalla rento herkku ilman jäykkää etikettiään. Leipäjuustoon kuuluu lakkahillo, ja monelle muullekin herkulle on muovautunut ”ainoa oikea” syöntitapansa. Rönttöselle ei ole. Kaikki käy, mikä syöjästä hyvältä tuntuu. Rönttönen ei liioin ole sesonkiherkku eikä pelkkä juhlaruoka, vaan sitä voi syödä milloin tahansa. Etikettivirheestä ei kukaan motkota missään yhteydessä. Monipuolista käyttöä kuvastaa esimerkiksi käytettävien lisukkeiden kirjo. – Monet syövät rönttösiä voin kanssa tai sellaisenaan. Myös juustosiivu siinä päällä on hyvä, metwurstin kanssa sitä syödään myös. Kermavaahto on erikoisin lisuke, josta olen kuullut. Kyllähän rönttönen yhtä monikäyttöinen kuin perusriisipiirakka, ehkä jopa monikäyttöisempi, sanoo Henriikka Huusko kuhmolaisesta Kaesan Kotileipomosta. Kuhmoa voisi hyvällä syyllä kutsua maailman rönttöspääkaupungiksi, joten perinneherkkuun tutustuminen kannattaa suorittaa siellä. Rönttöset ovat nimittäin ennen kaikkea kuhmolainen herkku, vaikka niitä myydään ja syödään ympäri Kainuuta. Kuhmossa sitä myös enimmäkseen valmistetaan. Esimerkiksi kajaanilainen Pekka Heikkisen leipomo tekee yhteistyötä kuhmolaisten kanssa paistamalla asiakkailleen Kaesan Kotileipomon rönttösiä. – Kuhmolaista ruokaperinnettä tai -kulttuuria ei osaa ajatella ilman rönttöstä. Se on Kuhmon alueen ylpeys, Kinnunen kehuu ja kertoo, että vaikkapa Suomussalmella rönttöset eivät ole yhtä tyypillinen juttu. Rönttösiä myydään ympäri vuoden. Tarinat tuotteen synnystä kertovat kekseliäisyydestä. Kun ajat olivat niukat, ruokahävikkiin ei ollut varaa, ja ruokaisat perusraaka-aineet olivat arvossaan. Rönttösessä pääraaka-aineet ovat läheltä: peruna, puolukka ja jauhot. – Se on hyvä paikallinen esimerkki naisten kekseliäisyydestä. Valmistetaan niistä aineksista, joita kotona on saatavilla. Ruisjauhot omasta aitasta, perunat kuopasta ja puolukat metsästä. Myös täytteen imellyttäminen on ollut mainio oivallus, Kinnunen sanoo valmistamiseen kuuluvasta työvaiheesta. Peruna on avainpeluri, mutta kuoressakin on eroja. Ruokaisa teos, jollaisiksi Kainuussa piirakoita usein kutsutaan, täyttää yksinkertaisten raaka-aineidensa puolesta hyvin myös nykyiset ravitsemussuositukset. Ne sopivat moneen ruokavalioon, ja ne ovat edullisia ja ympäristöystävällisiä. – Aika paljon on käyttöä puoltavia asioita, jos makuun mieltyy. Se on myös hyvin moderni ruoka, Kinnunen sanoo. Mistä rönttösen nimi juontuu? Yhden tarinan mukaan siitä, kun emäntä leipoi uuden miniänsä kanssa piirakoita. – Anoppi oli sanonut, että tuli melkoinen rönttönen. Sellaisen tarinan olen kuullut, sanoo Satu Pulkkinen kuhmolaisesta Hyvärisen Leipomosta. Leipominen ei ole hätäisen hommaa, mutta ei toisaalta vaikeatakaan. Rönttösmassan annetaan imeltyä vähintään neljä tuntia, mieluiten yön yli. Sen jälkeen taikinanteko ja kuorien rypytys sujuu nopeasti. Raaka-aineita on vähän, joten kotileipurikin onnistuu helposti. Sen sijaan huonolaatuinen peruna voi pilata lopputuloksen. Harvemmin rönttösiä silti leivotaan kotona, vaan ne ostetaan joko valmiina tai raakapakasteena. Koska rönttönen on nimisuojattu tuote, siitä on vain vähän erilaisia versioita. – Kuoritaikinassa on eroja. Meillä on pehmeäkuorisempi, siinä jauhosuhde on vähän toisenlainen. Se on vatsaystävällisempi, kaikki eivät välttämättä kestä väkevää ruista, Pulkkinen sanoo. Maarit Vannisen tavoin moni nauttii rönttösen sellaisenaan kahvin tai teen kanssa, mutta eksoottisiakin päällysteitä on. Vaikka kuinka leipoisi nimisuojatun reseptin mukaan, kaikki ei ole täysin samaa ympäri vuoden. Syy on luonnollinen. – Perunahan vaihtelee vuoden ympäri. Periaatteessa käytetään samaa, mutta onhan kevätperuna ihan erilaista kuin syysperuna. Silloin täytyy säätää sokerin ja puolukan määrää. Välillä ”röppö” on vähän paksumpaa ja välillä löysempää. Siihen täytyy reagoida, mutta perusresepti on aina sama, Huusko sanoo. Viralliseen versioon kuuluu puolukka, mutta mustikka on toiseksi yleisimmin käytetty. Muitakin marjoja voi käyttää. Kun kyseessä on perinneruoka, oikeasta koostumuksesta on eri näkemyksiä, ja niinpä keskustelua aiheesta on vuosien varrella riittänyt. – On variaatioita kuoren paksuudessa ja rönttösen koossa. Siitä, tuleeko täytteeseen sokeria vai ei, ja onko puolukkaa vai mustikkaa. Me teemme virallisen suojatun merkinnän mukaisella reseptillä, mutta kylittäin, perheittäin ja suvuittain on erilaisia vivahteita, Huusko kertoo. Huuskon mummo, Salme Rusanen, on ikäpolvea, jonka kotona Kuhmon Lentiirassa on tehty rönttösiä. – En ole itse tehnyt, mutta äitini on. Ainakin kerran viikossa tehtiin, Rusanen sanoo. Hän kuvailee tekoprosessin. – Jos ei mitään muuta ole, niin syö vain rönttöstä ja juo maitoa. Maito oli ennen aika tärkeä juomana. Nykyään syön rönttösiä ainakin kerran viikossa täällä Kaesan Kotileipomossa. Tykkään kyllä. Parasta, kun pistää voita siihen reunalle. Rusanen on kuullut rönttösten nimestä tarinan, jonka mukaan ”ne ovat niin ruman näköisiä, että niitä on ronttosiksi kutsuttu”. – En tiedä, pitääkö se paikkansa, Rusanen sanoo naurahtaen. Sekä Hyvärisen Leipomossa että Kaesan Kotileipomossa niitä on tehty kymmeniä vuosia. Niin kauan, ettei tarkkaa aloitusvuotta ole tiedossa. Rönttösiä myydään ympäri vuoden, kesäaikana parhaimmillaan tuhansia viikossa. Moni ostaja on kuhmolainen, kuhmolaislähtöinen tai kuhmolaisen kautta tuotteeseen perehtynyt. – Aika monesti rönttöseen on jo tutustuttu, ja tullaan sitten ostamaan lisää. Ei kahta, vaan ostetaan 10 tai 20 kappaletta, Pulkkinen ja Maarit Vanninen Hyvärisen Leipomosta kertovat. – On jännää, että rönttönen on säilyttänyt asemansa vuosien varrella. Sitä syövät sekä vanhat että nuoret. Rönttösellä olisi rahkeita suurempaankin suosioon, ehkä jopa kansainväliseen menestykseen. Se saattaa olla valmiimpi laajempaan suosioon kuin kainuulaiset ovat perinteisesti ajatelleetkaan. – Kun rönttönen on täällä Kuhmon ympäristössä keksitty, ei se ole hirveästi päässyt leviämään. Ihmisiä on ollut vähän, ja välimatkat ovat olleet pitkiä. Sitä ei ehkä ole pidetty niin hienona, kun tehdään ikään kuin jämistä. Ei ole haluttu mainostaa, Huusko pohtii. Rönttösten valmistus ei ole hätäisen hommaa, mutta vaikeaa se ei ole kotileipurillekaan. Onko rönttönen kainuulaisten leipomotuotteiden ykkönen? Kajaanilaisleipomo Pekka Heikkisen puu-uunileipä on käsite, jonka moni eteläsuomalainenkin tietää tarkalleen. Rönttönen-ilmausta puolestaan saatetaan käyttää huolettomasti silloinkin, kun oikeasti tarkoitetaan muikku- tai lohikukkoa. – Rönttönen on ehkä vieraampi käsite, puu-uunileipä on se tietty tuote. Sanana rönttönen jää mieleen, Huusko pohtii herkun mainetta.