Riikka Purra kehuu vasemmiston suosikkiteoriaa ja sanoo, ettei maahanmuutolle ole vaihtoehtoa – Ja selittää, miksi valtion velanotto jatkuu
Politiikka
Riikka Purra kehuu vasemmiston suosikkiteoriaa ja sanoo, ettei maahanmuutolle ole vaihtoehtoa – Ja selittää, miksi valtion velanotto jatkuu
Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää ministeriönsä virkamiesten laskelmia lähes Jumalan sanana ja perustelee linjauksiaan tutkimustiedolla. Kaikki muuttuu, kun hän alkaa puhua maahanmuutosta.

Saattaa näyttää siltä, kuin valtiovarainministeri Riikka Purran koko kesä olisi mennyt rasismikohuja torjuessa. Mutta opposition penkoessa netin syövereitä ja kansalaisten lomaillessa ovat syvällä Valtioneuvoston linnan uumenissa Purra ja virkamiehet laatineet valtion ensi vuoden budjettia. Virkamiesten pohjaesitys on julkistettu, edessä ovat vielä hallituksen sisäiset väännöt, budjettiriihi.

Riikka Purra on noussut asemaansa ärhäkällä, taitavalla oppositiopolitikoinnilla. Mutta Purran ensimmäinen budjetti kertoo enemmän kuin mikään muu tähän mennessä, kuinka Purra saamaansa valtaa tosi paikan tullen käyttää.

”Tehtäväkenttä on valtavan laaja, ja ehkä yllätyksenä on tullut, kuinka paljon aikaa menee kansainvälisiä rahoituslaitoksia koskeviin asioihin. Niillä ei ole niin paljon tekemistä politiikan kanssa, mutta niihin on kiinnostavaa paneutua.”

Purra on asiaihminen ja innostuu uusista asioista. Mitä enemmän Purraa kuuntelee, sitä enemmän painotuksissa tulee vastaan sellaiset ilmaisut kuin kokonaisuuden etu tai tämä on järkevää. Mutta nekin ovat poliittisesti määriteltyjä asioita – eihän kukaan halua ehdoin tahdoin tehdä jotakin, jonka tietää järjettömäksi. Ja silloin on kyse myös siitä, ketä poliitikot kuuntelevat. Purran puheessa toistuu yksi taho ylitse muiden: valtiovarainministeriön virkamiehet. Heihin hän luottaa. Ja kun kysyn, mikä uudessa työssä on ollut tähän asti kivointa, vastaus on selkeä:

”Ehdottomasti lähimmät virkamiehet täällä!”

Oppositiojohtajana Purra julisti vielä keväällä eduskunnassa, ettei kymmenen miljardia alijäämäinen budjetti käy. Valtiovarainministeri Purra on kuitenkin tehnyt juuri sellaisen budjetin, jossa on tuloja yli 10 000 000 000 euroa vähemmän kuin menoja. Purran ykkönen on peräti Suomen historian toiseksi alijäämäisin budjetti.

”Kuten moneen kertaan olen sanonut: velkalaiva ei käänny kovin nopeasti. Isot, eniten tätä selittävät tekijät ovat hyvinvointialueiden rahoituksen muutokset ja siihen tehty inflaatiotarkistus, sekä korkomenot,” Purra puolustautuu.

Valtion velkaantuminen sinällään ei olekaan niin iso ongelma kuin korkojen maksaminen. Pitkän nollakorkokauden loppupuolella Suomen valtio jopa tienasi enemmän korkotuloja kuin maksoi korkokuluja. Mutta kun kaikkialla lännessä koronalamaa torjuttiin syytämällä rahaa kuluttajille ilman että nämä saattoivat käyttää sitä matkusteluun, ravintoloihin tai huveihin, Suomessakin ihmisille jäi 20 miljardia enemmän säästöön ensimmäisen koronavuosineljänneksen aikana. Olojen normalisoituessa rahaa pantiin taas kiertoon, jolloin kauppiaat luonnollisesti nostivat hintoja, myös saadakseen kurottua menettämäänsä liikevaihtoa takaisin. Ja sama hintojen nousu, inflaatio, johti myös korkotason nousuun.

Mutta yllätyksenä se ei tullut: valtiovarainministeriön virkamiesten neljän vuoden kehyslaskelma viime maaliskuussa ennen vaaleja latasi pohja-arvioksi 3,4 miljardin korkokulut ensi vuodelle ja 3,8 miljardia vaalikauden lopussa vuonna 2027. Purran budjettiesityksessä korkoja on saatu nipistettyä 0,2 miljardia pienemmiksi ensi vuonna. Tämä 200 miljoonaa on siis se ensi vuoden menon pienennys, jonka uusi hallitus on saanut aikaan valtiovelan hoitomenoihin politiikan voimin.

Riikka Purra on solahtanut nopeasti uuteen työpaikkaansa valtiovarainministeriöön, jonka virkamiesten osaamista hän arvostaa ja kunnioittaa suuresti.

Vaalikauden alijäämäksi on muodostumassa näin ollen 39 miljardia, kun se Rinteen-Marinin kaudella oli koronan ja Ukrainan kasvattamana 56 miljardia. Ero on selkeä.

”Siinä oli yllättäviä kriisejä vaikuttamassa asiaan”, Purra myöntää nöyrästi, ”ja sellaisia voi toki tulla meillekin.”

Myös sote – johon porvarihallitus nyt yrittää löytää tehostamalla toista miljardia säästöjä – on vaarassa osoittautua loputtomaksi rahareiäksi. Väestö sen kun ikääntyy ja kesän mittaan hyvinvointialue toisensa jälkeen on ilmoittanut toiminnan käynnistyneen alkuvuonna odotettua tappiollisemmin eli suuremmin alijäämin.

Yllättävä ja valtava poliittinen veto Petteri Orpon (kok) hallitukselta on kertaluonteinen neljän miljardin investointipaketti, joka toteutetaan ja rahoitetaan budjettikehysten ulkopuolella. Valtion omaisuutta myymällä toivotaan saatavan kasaan sen verran, että tunnin rata Turkuun ja paljon muuta raideliikennettä saadaan potkaistua liikkeelle. Paljon rahaa lähtee myös teollisuuden uudistamisen tukemiseen eli yritystukiin. Samaan aikaan kuitenkin hallitus on päättänyt pitää bensan hintaa kurissa. Eikö olisi järkevää myös tehostaa fossiilisen liikenteen alas ajamista, jotta ihmiset sitten siirtyvät aikanaan niille raiteille, joita nyt lähdetään tekemään?

”Tunnin junan edistäminen koskettaa erityisesti työmatkaliikennettä, mutta siellä on paljon hankkeita, jotka tukevat työllisyyttä ja teollisuutta, vientiteollisuuden edellytyksiä ympäri Suomea”, Purra väistää.

Tämä panostus liittyy myös siihen, että työllisyydelle on kovat tavoitteet. Keskeinen osan vaalien alla luvatusta kuuden miljardin sopeutuksista on oletus, että työllisyyden koheneminen tuottaisi peräti kahden miljardin välillisen vaikutuksen valtiontalouteen. Demarit olisivat hoitaneet osapuilleen samankokoisen tasapainottamisen talouskasvulla – eikös kyse ole aika samanlaisesta asiasta siis?

”Siinä on se vissi ero, että työllisten määrän lisäys perustuu valtiovarainministeriön laskelmiin”, Riikka Purra napauttaa. Virkamiesten laskelmat ovatkin hänelle Jumalan sanaa. Mutta aivan yksiselitteisiä nekään eivät ole: hallitus on luvannut toimiensa tuottavan 100 000 uutta työllistä, kun valtiovarainministeriön virkamiesten budjettiluonnokseen kirjattu arvio on 80 000. Toisaalta näistä – samaisten virkamiesten viime keväänä rakentaman pohjakehyksen mukaan – 45 000 tulee jo Marinin hallituksen tekemien rakenteellisten toimien tuloksena.

”Edellinen hallitus ei tehnyt minkäänlaisia rakenteellisia uudistuksia tai säästöjä, jotka olisivat tähän julkisen talouden menopolitiikkaan vaikuttaneet”, Purra kuitenkin väittää.

Tähän voi yhtä perustellusti sanoa, että Rinteen ja Marinin hallitukset eivät myöskään kiristäneet verotusta. Jos Suomen veroaste olisi samalla 44 prosentin tasolla, jolla se oli Sipilän hallituksen alkutaipaleella, olisi myös valtiontalous kahdeksan miljardin verran paremmin tasapainossa.

Verotus on aina vaikeaa, sillä kaikilla ratkaisuilla on sekä aiottuja että tahattomia ohjausvaikutuksia sekä lisäksi vielä tulonjakovaikutuksia. Purran budjetissakin työtulon veroprosentti kevenee eniten 20 000 – 25 000 euroa vuodessa tienaavilla, mutta koska hyvätuloisten solidaarisuusveron alarajaa siirretään, euromääräisesti eniten hyötyvät 14 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat.

Inflaatiotarkistukset on tarkoitus tehdä täysimääräisinä, jotta verotus ei ainakaan kiristyisi. Mutta porvarihallituksen finanssipolitiikan kulmakivi, budjetin tasapainotus ilman veronkorotuksia, on lähes mahdotonta, jos Suomi luiskahtaa taantumaan. Onko tämä poliittinen reunaehto kiveen hakattu?

”Hallitus seuraa tilannetta. Tässäkin talossa finanssipolitiikkaa seuraavat asiantuntijat ovat parhaan tiedon päällä. Me perustamme toimintamme hyvin vahvasti tunnettuun tietoon ja siihen, miten näitä asioita nähdään. Asioita voidaan uudelleen tarkastella, jos siihen on syytä. Mutta koskaan ei tavallaan ole oikea aika tehdä näitä rakenteellisia muutoksia, koska poliitikoilla on taipumus miellyttää äänestäjiä, myös silloin, kun äänestäjien miellyttäminen on irrationaalista.”

Kuva irrationaalisista poliitikoista ja rationaalisista virkamiehistä sen kuin vahvistuu. Mutta hetkinen – asuuko fiskaalikonservatiiviksi itseään luonnehtineessa Riikka Purrassa sittenkin pieni suhdannepoliitikko?

”Ehdottomasti! Mutta Suomessa on perinne keynesiläisyydestä ja vastasyklisyydestä, joka tukee aina elvyttämistä ja menojen lisäämistä. Sen pitäisi toimia myös toisin päin.”

Eli hyvinä aikoina kiristetään ja huonoina löysätään valtion kassan nyörejä – juuri kuten keynesiläiset (useimmin vasemmistolaiset) esittävät, että suhdannepolitiikkaa pitäisi hoitaa. Purran mielestä ongelma on siis pikemminkin se, että keynesiläiset eivät toimi niin kuin keynesiläisten pitäisi toimia.

Vaaleja edeltäneistä kovista puheista huolimatta Riikka Purran ja Orpon hallituksen ensimmäinen budjetti on Suomen historian toiseksi alijäämäisin. Purra perustelee velanoton jatkumista sote-menojen kasvulla, inflaatiolla ja korkojen nousulla.

Vielä viime talvena Suomessa oli työvoimapula eikä avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden ollut helppo löytää toisiaan. Ongelmat on kyllä tunnistettu.

”Meillä on järjestelmässä paljon ihmisiä, jotka eivät millään tule kuntoutumaan. Ja Ruotsissa yli 55-vuotiaita työllistetään enemmän kuin meillä. Mitään hopealuotia, joilla nämä saisi ratkaistua, ei ole. Ja meidän kaikkien isojen ongelmien ratkaisu riippuu työllisyydestä.”

Jos meillä on kohtaantumisongelma ja meillä ei ole isoja työvoimareservejä, onnistuuko tämä kerta kaikkiaan ilman merkittävää maahanmuuttoa?

”Ei meillä ole oikein muuta vaihtoehtoa.”

Ratkaisevaa kuitenkin on kotoutuminen ja budjetissa ei näy panostusta kotoutumiseen.

”Päinvastoin, hallitusohjelmasta näkyy, että me aiomme tehostaa kotoutumista. Siihen käytetyt rahat eivät takaa integroitumista yhteiskuntaan. Sen sijaan tämä hallitus aikoo korostaa velvoitteita ja lisätä yksilön omaa vastuuta.”

Kun suomalaisessa yhteiskunnassa työnantajat asettavat enemmän kielitaitovaatimuksia kuin monessa muussa maassa, eikö tulisi pikemminkin madaltaa kuin vaikeuttaa mahdollisuuksia päästä oppimaan kieltä?

”Kotouttamiseen liittyy paljon muutakin kuin kielen oppiminen ja siellä on paljon säästömahdollisuuksia.”

Tämä on haastattelun ensimmäinen kohta, jossa Purra ei vetoa virkamiesten laskelmiin. Nyt olemmekin menneet politiikan puolelle. Siinä missä investointipaketin suurin yksittäinen kohde, 460 miljoonaa Turun radan pääomittamiseen on perusteltu investointi, jää epäselväksi, kuinka kotoutumisen ja työvoiman maahanmuuton edistämisen määrärahan laskeminen 7,2 miljoonasta 4,8 miljoonaan tuo Suomeen aiempaa paremmin Suomeen ulkomaista työvoimaa.

Olen istunut vajaan tunnin verran valtiovarainministeri Riikka Purran kanssa ja kaikesta puskee läpi, että hän on elementissään. Vaihdos oppositiosta, vaihtoehdosta vanhoille puolueille, vallan kamareihin kuvastuu vaikkapa siinä, että kun esimerkiksi vuosi sitten vuoden lokakuussa sähkön hinta oli käynyt 62 sentissä kilowattitunnilta, Purra kurmotti hallitusta energiakriisistä. Kun Sanna Marinin hallitus sitten rakensi lähes 300 miljoonan euron toimenpidepaketin sähkön hinnan alentamiseksi, se oli perussuomalaisten mielestä täysin riittämätön. Nyt kun sähkö Purran kaudella juuri käväisi elokuussa 70 sentissä, ei haikailua ihmisten hädästä tai vaateita valtion tuesta ole perussuomalaisilta kuulunut.

On tapana sanoa, että puoluekannasta riippumatta rahaministeristä kasvaa aina ajan myötä VM-puolueen jäsen. Nyt kehitys näyttää olleen varsin nopeaa. Purrakin on jo ehtinyt huomata, että agenda ja aikataulu vie ministeriä enemmän kuin ministeri agendaa.

Luotan virkamiehiini, hän tiivistää useasti asiakeskeisen ajattelunsa. Ratkaisujen perusta on mallia isänmaan etu tai leikkauksia tehdään siellä, missä se on järkevää.

Mutta sitten on yksi kysymys, jossa ajatus lähtee toisenlaiselle laukalle: peliin tulevat tunteet.

Mikä on se rahasumma, joka pitäisi valtiovarainministerin mielestä jäädä käteen yksin asuvalle ihmiselle pääkaupunkiseudulla, jotta sillä eläisi?

”Tämä on poliittinen ansa, johon on mahdotonta vastata euromääräisesti sillä tavoin, että vastaus on paitsi järjellinen, myös riittävä, koska summa, joka olisi taloudellisen kantokyvyn puitteissa mahdollista, ei varmaankaan riittäisi.”

Ja sitten kokenut poliitikko Purra kertaa, kuinka muut puoluejohtajat vastasivat kysymykseen keväällä SAK:n vaalipaneelissa – ja ajoivat itsensä umpikujaan, kuka milläkin tavalla.

Kysytäänpä siis kysymys, johon on mahdollista vastata: tulisiko summan olla Suomessa asuneelle ja Suomeen muuttavalle sama?

”Riippuu siitä, onko henkilö turvapaikan hakija, onko hän tullut työhön, onko hän kansalainen – ulkomailta on erilaisia muuttaneita.”

Eli kansalaisuuden pitäisi vaikuttaa siihen, mikä määrä euroja riittää elämiseen?

”Ylipäätänsä kansalaiseen ja ei-kansalaiseen liittyy monia juridisia seikkoja, jotka liittyvät kokonaisuuteen.”

Mutta vuokranantajalla ja ruokakaupassa ei ole eri hintoja kansalaiselle ja ei-kansalaiselle?

”Näin on. Mutta meillä on onneksi kansallisvaltiossa vielä sellainen kategoria kuin kansalainen ja sillä on syytä olla jotakin merkitystä.”

2 kommenttia