Mondo

Retkeilijän lomasaari La Gomera

Retkeilijän lomasaari La Gomera
Kanariansaarten suloinen La Gomera kohoaa merestä jylhänä ja majesteettisena. Saaren laakeripuu­metsissä voi kulkea melkein kuin satupoluilla.

Luonto ympärillämme on niin rehevää, että olemmeko Kanariansaarilla lainkaan? Onko tämä sitä kuivuudestaan kuuluisaa karua Kanariaa?

Polku kiemurtelee vanhojen ja kiemuraisten puiden välissä. Saniaisten lehdet kurkottavat suurina, ja kanariankurjenpolvet värjäävät polun laitamia violeteiksi.

Metsä on tiivistä, sen lehvästö paksua. Auringonsäteitä siilautuu maahan vain pieninä laikkuina sinne tänne. Saniaisille se sopii, ne viihtyvät varjossa. Hämyisä metsä rauhoittaa kulkijankin mielen.

Patikoimme La Gomeran saarella Garojanayn kansallispuistossa noin 1 200 metrin korkeudessa. Teneriffa on meistä tunnin lauttamatkan päässä itään, La Palma luoteessa.

Sitten kävelemmekin sumupilvessä, joka muuttaa laakeripuumetsän taianomaiseksi. Näkymästä tulee pehmeän utuinen, ja polkua edetessä puista tipahtelee kasvoille pari pisaraa vettä. Ilma on kristallisen raikasta ja hyvää hengittää.

”Pilvikosteus on tämän metsän aito asu”, sanoo Heikki Lappalainen.

Lappalainen on puoliaito gomeralainen. Hän työskentelee La Gomeran arkeologisessa museossa San Sebastiánin kaupungissa ja on vetänyt saarella vuosien ajan opastettuja kierroksia matkailijoille.

Hän on asunut täällä jo parikymmentä vuotta ja tuntee luonnontieteilijänä tarkkaan niin alueen geologian kuin ­laakeripuumetsätkin, joita kutsutaan laurisilvaksi. Helsingin yliopiston luonnonmaantieteen opiskelija-Heikki teki aikoinaan opinnäytetyönsä Teneriffan tulivuorilaaksosta, vaikuttui Kanariansaarten luonnosta ja jäi sille tielleen.

Heikki Lappalainen tuli aikoinaan tutkimaan Teneriffan tulivuorilaaksoa ja vaikuttui luonnosta. Hän jäi asumaan La Gomeran San Sebastiániin.

Sammaleet peittävät laakeripuiden runkoa kuin vihreä sametti. Se kertoo metsän kosteudesta. Eri sammallajeja on kansallispuistossa 240 ja saniaisiakin 27 erilaista. Apollon­laakerien ja makaronesianavokadojen lehdet ovat kiiltäviä ja vahamaisia, ja niin sadepisarat ja kosteus valuvat niiden pinnalta maahan.

”Sopeutuminen on tässä metsässä avainsana. Jos sopeudut olosuhteisiin, selviät”, Lappalainen sanoo.

Mustarastas livertää meille retkeilijöille kovaäänisesti, utelias peippo pyrähtää metrin päähän kurkistelemaan. Laakeri­puiden marjat ovat etenkin rastaiden herkkua.

Saaren linnut ovat meikäläisittäinkin tuttuja. Mustarastaiden lisäksi on sinitiaisia, peippoja, hippiäsiä ja kerttuja. Niiden ohella saarella elää sen omiin kotoperäisiin lajeihin kuuluvia lintuja, kuten kanarian- ja palmankyyhkyjä.

On hiljaista, mutta samaan aikaan metsän äänimaailma tuntuu rikkaalta. Puro solisee kirkasvetisenä alas rinnettä. Cedrojoen nimellä tunnettu uoma saa alkunsa lähteistä.

Vapaana virtaavan veden solina on Kanariansaarilla harvinaista kuultavaa. Puron varrella on ollut aiemmin jopa viisi viljamyllyä. Ankarimpina aikoina saniaisten juuretkin ovat kelvanneet asukkaiden ravinnoksi: juurista saaduista jauhosta on valmistettu täällä leipää.

Laakeripuumetsässä kosteisiin oloihin sopeutuneiden kasvien lehdet kiiltävät vahamaisina.

Laakeripuumetsän poluilla voisi kuvitella astelevansa ajassa viisi miljoonaa vuotta sitten. Olemme yhdessä Euroopan vanhimmista metsistä, ehkä kaikkein vanhimmassa. La Gomeran rinteillä on ollut samanlaista subtrooppista kasvillisuutta jo jääkautta edeltävänä aikana.

Garajonayn kansallispuisto on aarniomaista ikimetsää. Ainutlaatuisen maisemansa ja kasvillisuutensa ansiosta se kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Koska miljoonien vuosien takaista aikaa on vaikea hahmottaa, yritämme kuvitella saaren menneisyyttä hieman lähempää. Viime vuosisataa, jolloin näillä poluilla kulkivat lampaat ja vuohet paimenineen. Kun alhaalla oli kuivaa, eläimet hakeutuivat laitumille ylös vuorenrinteille.

Nyt patikoitsijat ovat vallanneet reitit. La Gomera on suosittu retkeilykohde. Moni yhdistää sen Teneriffan-lomaan: saarelle on helppo pistäytyä Teneriffalta päiväksi tai pariksi nauttimaan jylhistä maisemista ja luonnonrauhasta.

Garajonayn kansallispuistossa on 18 vaelluspolkua, ja puiston ulkopuolella on 41 reittiä. Pääreitit ovat hyvin opastettuja, ja San Sebástianin matkailutoimistosta tai La Palmitassa sijaitsevasta Juego de Bolasin vierailijakeskuksesta saa polkujen karttoja. Patikointia suunnitellessa on hyvä tutkia, viekö polku rinnettä ylös vai alas: suunta ratkaisee rasittavuuden.

Kuljemme kansallispuistossa polkua eli senderoa numero yhdeksän. Se vie Las Mimbrerasista El Cedroon. Polku 2 poikkeaa siltä pienelle valkoiselle Lourdesin kappelille, joka rakennettiin 1930-luvulla brittiläisen kotiopettajattaren lahjoittamin varoin.

Moni liikkuu La Gomeralla vuokra-autolla. Reitin voi joutua silloin kulkemaan edestakaisin päästäkseen takaisin autolle, mutta mitäs se näissä maisemissa haittaa.

Julkisillakin välineillä pääsee useiden kävelyteiden varsille. San Sebastiánista voi ottaa bussin numero 1 ja jäädä Pajariton pysäkillä kyydistä. Sitten patikoida polkua pitkin Alto de Garojanayn huipulle ja sieltä Contaderon kautta El Cedron vanhaan kylään.

”Kylän baarista Bar La Vistasta voi soittaa taksin ja kyydin kotiin”, opas Lappalainen vinkkaa.

Reitti on alamäkeä, mutta jos päättääkin kulkea polun toiseen suuntaan, matka muuttuu ylämäkineen huomattavasti raskaammaksi.

Las Creces on helppo, noin puolitoista tuntia kestävä reitti, joka sopii lapsillekin. Se kulkee osittain hiekkatietä.

Saaren metsäpoluille on hyvä varustautua kosteudelta suojaavin vaattein ja kengin. Etenkin talvella yli tuhannen metrin korkeudessa voi olla viileää.

Pilvet peittävät usein La Gomeran saaren korkeimpia huippuja.

Kun Kristoffer Kolumbus pysähtyi La Gomeralle vuonna 1492 ennen ensimmäistä Amerikan-matkaansa, pieni pyöreä saari oli Kanariansaarista kaikkein kehittynein. Teneriffat ja Gran Canariat olivat vielä silloin siihen verrattuna takapajuloita.

San Sebastiánin satama oli myrskyiltä ja merivirroilta suojaisa lahdenpoukama. Merenkulkijat tiesivät sen, ja siksi Kolumbuskin täydensi saarella laivojensa varastoja ennen Atlantin ylitystä. Kerrotaan, että hän kävi samalla tapaamassa kaupungissa asuvaa markiisin kaunista leskirouvaa.

Moni paikannimi saarella viittaa Kolumbukseen ja Amerikan valloitukseen. San Sebástianin pääaukio on Plaza de las Américas. Kolumbusta, historian seikkailuromanttista megatähteä, hyödynnetään La Gomeran matkailumarkkinoinnissa iloisesti.

Kolumbus syntyi 1451 Genovassa ja kuoli viisikymppisenä matkoiltaan saamiinsa sairauksiin. La Gomeralle hän pysähtyi vuosina 1492, 1493 ja 1498.

Heikki Lappalainen johdattaa meitä San Sebástianissa tarkemmin Kolumbuksen jäljille. Osoitteessa Calle Real 56 on museona toimiva Casa de Colon. Tutkimusmatkailijan tiedetään asuneen tällä paikalla, ei kuitenkaan nykyisessä 1600-luvun lopulla valmistuneessa talossa. Rakennus on siihen aivan liian uusi.

Kuljemme katua eteenpäin, ja päädymme goottilaista ja maurilaista tyyliä sekä rokokoota yhdistävän kappelin luokse. Täällä Kolumbus kävi rukoilemassa ennen lähtöään merille. Tosin 1400-luvulla kirkko oli nykyistä pienempi ja vaatimattomampi.

Kaupungin keskustasta löytyy myös Casa de la Aduana -talo, josta Kolumbuksen kerrotaan ottaneen matkoilleen murtovettä, suolaisen ja makean yhdistelmää. Murtovesi säilyi puutynnyreissä tavallista vettä paremmin. Nyt talo on remontissa, joten emme pääse kurkistamaan sen sisäpihalla olevaa kaivoa.

Muistomerkkejä löytöretkeilijälle on kaupungissa parikin kappaletta, ja uusin patsaista on vain vajaan vuoden ikäinen. Ja kun katse osuu katuun, mitäpä täällä näkeekään: viemärin­kannessakin purjehtii Kolumbus laivastoineen.

La Gomera on saarena pieni, halkaisijaltaan vain noin 25 kilometriä. Autolla sen poikki ajaa runsaassa tunnissa. Maisemat ovat matkan varrella jylhät, ja näköalapaikkoja eli miradoreja on teiden varsilla kolmisenkymmentä.

Jyrkille rinteille gomeralaiset ovat pengertäneet terasseja, joilla he kasvattavat perunaa, maissia, mangoa, avokadoa ja appelsiinia. Hedelmistä merkittävin on kuitenkin banaani, vaikka britit toivat sen saarelle vasta 1800-luvun lopussa.

Agulon kylän kiemurtelevien katujen koloniaalista tyyliä. Ulompana kylän laitamilla kasvavat banaanit.

Laaksoissa on pieniä viehättäviä kyliä, kuten Hermigua ja Agulo. Niissä voi pysähtyä esimerkiksi La Vieja Escuela -ravintolaan lounaalle. Pienessä sympaattisessa paikassa on tarjolla perinteistä gomeralaista ruokaa – kania, vuohta, porsasta, mutta myös kalaa.

Agulo on valkoisine taloineen saaren kauneimpia kyliä.

Sää saattaa vaihtua tunnin ajomatkan aikana rajustikin, sillä La Gomeralla on useita mikroilmastoja. Rannikolla aurinkoisessa Valle Gran Reyssä voi olla helteistä, mutta saaren keskiosassa kansallispuistossa saattaa samaan aikaan piiskata sade ja ilma olla monta astetta viileämpää. Saaren korkein vuorenhuippu Garajonay ulottuu 1487 metrin korkeuteen.

Garajonayn kansallispuistossa patikkareitit kulkevat sammaleisten puunrunkojen lomassa ja solisevan puron viereltä.

Kun katselee La Gomeran rotkoja ja jyrkkiä vuorenseinämiä, ymmärtää miksi ensimmäiset kunnolliset tiet rakennettiin saarelle vasta 1940-luvulla. Patikointi vuohipolkuja pitkin kylästä toiseen yli huippujen ja syvien rotkojen on ollut vaivalloista ja hidasta.

Niinpä saarelaiset kehittivät aikoinaan oman ratkaisunsa viestittelyyn kylien välillä: vihellyskielen eli silbon. Sopivien tuulten avulla sanomat kantautuivat viheltämällä jopa kolmen kilometrin päähän. Tavallisimmin kieltä käyttivät vuohi­paimenet ja viljelijät.

”Se on osoitus luovuudesta. Oli välillä kovaakin yrittää pysyä elossa niissä oloissa, ja ihmiset joutuivat sopeutumaan ankaraan ympäristöön”, Heikki Lappalainen sanoo.

Saaren asukas Oscar David Niebla Chinea taitaa vihellyskielen edelleen.

”Olen syntyisin korkealta El Cercadon vuoristokylästä ja oppinut taidon vanhemmiltani”, Chinea kertoo.

Nykyisin hän ”silboaa” lähinnä ohikulkeville matkailijoille. Chinean antama kielinäyte on vaikuttava ja vihellys hämmästyttävän voimakasta.

Vaikuttava on myös hänen työpaikkansa: Mirador de Abranten näköalakahvila. Sen terassissa on lasilattia, jonka alla näkyy Atlantin valtameri.

Jottei vihellyskieli muuttuisi katoavaksi kansanperinteeksi, sitä opetetaan nykyisin myös saaren kouluissa. Tavallisimmin sitä osaavatkin vanhat ja hyvin nuoret gomeralaiset.

Atlantti tyrskyää Mirador de Abranten näköalapaikan lasilattian alla niin, että osaa kulkijoista jo huimaa.

Perinteistä pidetään kiinni noin 20 000 asukkaan saarella muutenkin.

Kun käymme sunnuntaina La Palmitan kylässä, siellä vietetään Fiesta de San Isidroa, kanarialaista kansanjuhlaa, jossa lomittuvat katolilaisuus ja kansantraditiot.

Kirkonmenojen ja messun jälkeen torilla on musiikkia ja kansantanssiesityksiä, ja tarjolla paellaa. Mitä pidemmälle juhla etenee, sitä hilpeämmäksi meno muuttuu. Illalla on luvassa latinotanssit.

Saaren omista pojista koottu orkesteri soittaa, Carmen Teresa González Chinea tanssii ja laulaa.

”Laulut kertovat rakkaudesta, ilosta ja syntymisestä. Kaikesta siitä, mistä elämässä on kyse. Olen kasvanut näiden säkeiden keskellä. Haluan olla mukana tanssimassa ja laulamassa, jottemme kadottaisi esivanhempiemme perintöä”, nainen kertoo.

Keittäjänä työskentelevä Carmen Chinea on halunnut jäädä asumaan kotisaarelleen.

”La Gomeralla parasta on elämänlaatu. Meri, vuoret ja koko luonto.”

Fiestan aikaan Carmen Teresa González Chinea aina laulaa ja tanssii.

Valle Gran Reyn satamassa astumme Pura Vida -aluksen kyytiin, valassafarille.

Laivan kippari Carmen Rosa Foix Bretó haluaa muuttaa merenkulkijoiden miehistä imagoa ja on ryhtynyt järjestämään naisten vetämiä valasretkiä. Tavoitteena on tarjota rentoa huvia. Nelisen tuntia kestävä meriretki pikniktarjoiluineen maksaa 43 euroa.

Mallorcalaisen aluksen miehistöön – tai oikeastaan henkilökuntaan – kuuluva Katharina Henning kertoo valaista ja delfiineistä. Hän muistuttaa myös luonnon hauraudesta.

”Jos näemme meressä muovia, pysähdymme poimimaan sen ylös”, Henning sanoo.

La Gomeran rannikolta oli taannoin löytynyt lähes kaksi­metrinen kilpikonna, joka oli kuollut muoviin. Herkkää luontoa on yritettävä suojella tarkoin.

Valaita emme tällä kertaa veneretkellä näe, mutta delfiini­parvi viihtyy pitkään aluksen ympärillä. Uteliaina ja iloisina ne leikittelevät, puikkelehtivat kölin alta laidalta toiselle ja uivat kahden delfiinin muodostelmassa.

Ne viihdyttävät meitä taiturimaisilla tempuillaan mutta tekevät sen Atlantin aalloissa vapaasta tahdostaan. Se tuntuu hyvältä.

Uteliaat delfiinit sukeltelevat ja leikkivät veneen ympärillä.

La Gomera

Näin sinne pääsee

La Gomeralle pääsee ­parhaiten Teneriffalta. Viikon Teneriffan-­matkan lentoineen Helsingistä saa usein alkaen noin 450 eurolla/henkilö, toisinaan ­halvemmallakin.

Teneriffan Los Cristianoksen satamasta kulkee lauttoja La Gomeralle San ­Sebástianiin ja Valle Gran Reyhin useasti päivässä. Matka vie noin tunnin ja maksaa 32–34 euroa, kaksi henkeä ja auto noin 80 e.

Lisää matkailutietoa verkossa: lagomera.travel.

Maista näitä

La Gomeralla syödään perinteisesti esimerkiksi kania ja vuohta, mutta tarjolla on myös kalaa. Ryppyisiä kanarian­perunoita, papas arrugadas, maistellaan vihreän ja punaisen mojo-­kastikkeen kanssa.

Erikoisuuksiin kuuluu almogrote, vuohenjuustolevite, johon on sekoitettu punaista paprikaa ja chiliä. Jälkiruuista herkullisimpia on Mousse de Gofio, jota makeuttaa gomeralainen palmuhunaja miel de palma. Se ei ole nimestään huolimatta hunajaa, vaan siirappia, mahlaa, jota valutetaan palmuista. Nimen oikeutuksesta on kiistelty EU:ssa, mutta gomeralaiset vetoavat vanhaan perinteeseensä.

Saarella valmistetaan myös viiniä, pääasiassa valkoista. Oma rypäle on Forastera Gomera.

Yövy täällä

Useimmat saaren hotelleista ovat pääkaupungissa San Sebástianissa tai aurinkoisella Valle Gran Reyn alueella. Tarjolla on monenlaista majoitusta hotelleista huoneistoihin, casa rural -maaseutu­majoitukseen ja esimerkiksi AirBnB:n kautta vuokrattaviin asuntoihin.

Paradorit ovat Espanjan valtion omistamia laatuhotelleja, jotka on tehty historiallisiin rakennuksiin tai luontokohteiden lähelle. San Sebástianin Parador on sisustettu 1500-luvun espanja­laisen kartanon tyyliin, ja sen yhteydessä on viehättävä, rauhallinen puutarha, josta on komeat näkymät merelle ja kaupunkiin.

Julkaistu: 29.7.2020
Kommentoi »