Kuka mahtoi olla Uuden-Englannin nahkamies, josta J. Karjalainenkin laulussaan laulaa? Tuo mystinen nahkavaatteisiin pukeutunut kulkuri kiersi 1800-luvulla yli 30 vuoden ajan säännöllistä 580 kilometrin reittiä Connecticut–Hudson-joki. Kulkuri asusteli luolissa ja eli ihmisten laupeudesta. Taustastaan hän vaikeni visusti.

Nahkamiehen jalanjälkiä olisi mielenkiintoista seurata, mutta vielä enemmän Uudesta-Englannista saa irti laajentamalla reittiä Yhdysvaltojen koillisiin osavaltioihin. Uusi-Englanti sopii matkakohteeksi ympäri vuoden, mutta etenkin ruskan aika lokakuussa sopii alueeseen tutustumiseen otollisesti.

Jos aloitat retkesi Bostonista, ensikokemuksesi alueeseen voi olla tukkoinen. Massachusetts on Rhode Islandin jälkeen alueen tiheimmin asutettu osavaltio, mikä näkyy moottoriteiden ruuhkissa. Autojen määrä, niukka julkinen liikenne ja aggressiivisesta käytöksestään tunnetut autoilijat (massholet) voivat masentaa sujuvuuteen tottuneen matkailijan. Mutta ei hätää: ruuhkat eivät ole koko totuus Uudesta-Englannista. Syrjemmällä riittää tilaa kulkea vapaasti ja hengittää puhdasta ilmaa.

Osavaltion pääkaupunkia ei tietenkään saa jättää reissullaan väliin. On hyvä varata pari päivää kuljeskeluun Bostonissa, josta löytyvät kävelyretkien kohteiksi Harvardin yliopisto kampuksineen, New Yorkin Central Parkia muistuttava Boston Common -puisto sekä hiljaisia katuja, jotka tuovat mieleen eurooppalaiset kaupungit. Komeista pilvenpiirtäjistään huolimatta Boston on paljon Isoa Omenaa pienempi, kompaktimpi ja helpommin haltuun otettava kaupunki.

Jos oikein lykästää, saa hankittua liput Boston Red Soxin baseball-otteluun tai katsomaan Boston Celticsin koripalloilua. Kulttuurin harrastajia hemmotellaan vaikkapa Bostonin sinfoniaorkesterin konserteilla.

Boston on historiallisesti Yhdysvaltojen tärkeimpiä kaupunkeja. Itsenäistymisen ajan merkittävimpiin jäänteisiin voi tutustua kävelemällä nelikilometrisen Freedom Trail -reitin, jonka varrella sijaitsee merkittäviä rakennuksia, Bostonin verilöylyn tapahtumapaikka sekä USS Constitution -fregatti. On liikuttavaa katsoa aikoinaan suurena pidettyä Old State Housea, joka näyttää nyt pilvenpiirtäjien keskelle unohtuneelta leikkimökiltä.

Bostonista etelään sijaitsevassa Quincyn kaupungissa kannattaa varata kymmenen dollarin hintainen opastettu kiertokäynti Yhdysvaltojen toisen ja kuudennen presidentin – isän ja pojan – John Adamsin ja John Quincy Adamsin kotitaloihin. Etenkin upeassa Peacefield-kartanossa tavoittaa aidosti 1800-luvun alun tunnelman.

Varaa lento suoraan Bostoniin. Jonot maahantulotarkastuksiin ovat huomattavasti lyhyemmät kuin New Yorkin lentoasemilla.

Marraskuisessa Mainessa maisemat ovat meikäläisiä: etelässä tasaisempaa, mutta muuttuvat pohjoista kohti ajellessa lappimaisiksi. Syksyllä pimeä tulee varhain, sää on viileähkö ja sateen sattuessa hyvinkin kodikas.

Paljon autoilevat amerikkalaiset huolehtivat aina siitä, että matkan varrella on runsaasti pysähdyspaikkoja ja niillä mielenkiintoista nähtävää. Vähän ennen Portlandia oli pakko hiljentää vauhtia nähdäksemme pienen suklaapuodin, jossa majailee Lenny – maailman ainoa luonnollisen kokoinen suklaahirvi. Lennyn ihastelu oli ilmaista, mutta pakolliset turistikuvat otettuamme päädyimme tekemään pussitolkulla heräteostoksia. Yhtä tervetulleita emme olleet presidentti George H. W. Bushin tyrskyisellä niemellä aaltoja uhmaavalle kesämökille, jota saattoi vain hämmästellä etäältä Kennebunkportin liepeillä.

Merellisessä Portlandissa parkkipaikan löytäminen oli vaikeaa, mutta hyvän ruoan sitäkin helpompaa. Ravintoloiden ruokalistalla on lähes poikkeuksetta tuoretta hummeria ja ostereita sekä muita meren antimia. Seudulla on myös rikas olutkulttuuri panimoineen, baareineen ja olutmyymälöineen. Tuhdin illallisen jälkeen voi käydä tunnelmallisella iltakävelyllä idyllisessä vanhassa satamassa.

Mainen rannikolla on lukuisia majakoita, joihin pääsee tutustumaan myös sisäpuolelta.

Mainesta New Hampshiren pohjoisosiin suunnatessa maa alkaa kohota ja ilma viiletä. Havupuumetsien läpi virtaa kirkasvetisiä jokia. Tien sivussa saattaa tepastella lähestyvää kiitospäivää pelkäämätön kalkkunaparvi.

Pian horisontissa näkyy lumipeitteinen Mt. Washington (1 917 m), jonka huipulta aukeavat upeat näkymät Appalakkeihin kuuluvaan White Mountains -vuoristoon. Koillis-Yhdysvaltojen korkeimmalle vuorelle pääsee kesäaikana autolla ja myös vuonna 1869 avatulla hammasratasjunalla. Jälkimmäiseen päädyttäessä kannattaa kuitenkin varmistaa, että juna todella naksuttelee perille asti. Me pääsimme tuulisen sään vuoksi vain puoleen väliin rinnettä, eikä junasta päässyt ulos ennen paluuta lähtöpisteesen.

White Mountainsin ympäristöön voi nimittäin tutustua muutenkin. Kannattaa tarkkailla opaskylttejä ja etsiä mukava vaellusreitti, joita on tarjolla erimittaisia. Esimerkiksi kävelyretki ruskaisen metsän läpi Diana’s Bath -vesiputouksille on virkistävä kokemus. Samoilu on hyvin vaivatonta helppokulkuisilla kinttupoluilla.

New Hampshire tunnetaan omenasiideristään ja siideridonitseistaan, joita voi maistella pienillä hedelmäfarmeilla. Muutenkin ruokapaikat näyttävät aidommilta kuin Bostonin lähistöllä. Suuria pikaruokaketjuja ei maaseudulla näy.

Satuimme löytämään Jacksonin kylästä korkeatasoisen hotellin kohtuuhintaan. The Wentworthin takan ääressä voisi rentoutua vaikkapa lueskellen newhampshirelaisen John Irvingin romaania Kaikki isäni hotellit.

Jokien yli kulkee katettuja siltoja, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alkupuolelta. Pysäytä auto ja käy haistelemassa tervatun puun tuoksua!

Vermontin osavaltio tunnetaan vaahterasiirapistaan, mutta maailmanlaajuisesti ehkä parhaiten Ben & Jerry’s -jäätelöstä. Kahden kaveruksen perustaman jäätelöyrityksen Waterburyssa sijaitseva tehdas on osittain avoin myös turisteille. Neljän euron hintainen tehdaskierros sisältää lyhyen videoesityksen sekä vilkaisun tuotantolinjalle, mutta jäätelöähän tänne tultiin syömään. Onneksi maistiaiset kuuluvat hintaan.

Herkuttelua voi jatkaa läheisellä Cabot Creameryn tehtaanmyymälässä, jossa voi maistella vermontlaisia juustoja, ostaa tilaviinejä tai vaikka sitä vaahterasiirappia.

New Hampshiren ja Mainen tavoin myös Vermont on harvaan asuttu osavaltio, jonka kumpuilevissa maisemissa ja herttaisissa pikkukylissä silmä lepää. Hieman vilkkaampaa elämää löytyy lähinnä Burlingtonin ja Montpelierin kaupungeista.

Sound of Music -musikaalista tutun Trappin perheen hotelli sijaitsee komeassa vuoristomaisemassa Stowen pikkukaupungin lähellä. Majoituksen lisäksi The Trapp Family Lodge tarjoaa monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.

Rhode Island ei saa jäädä välistä Uuden-Englannin-kierroksella. Omalle visiitillemme osuu harmaa ja sateinen päivä, mikä latistaa jonkin verran Rhode Islandiin tutustumista. Pistäydymme Newportin satamakaupungissa, jonka rakennuskanta on peräisin siirtomaa-ajoilta tai jäljittelee sitä. Toisaalta kaupunki on kuin suureksi kasvanut kalastajakylä.

Rhode Island on Yhdysvaltain pienin, mutta asukastiheydeltään toiseksi runsasväkisin osavaltio. Etenkin saarella sijaitsevaan Newportiin ja sieltä pois pääsemiseksi kannattaa varata aikaa ja pitkiä hermoja.

Onneksi Newportissa on paljon nähtävää, jota sääkään ei pilaa. Rantaviivan tuntumassa Bellevue Avenuella sijaitsevia yli satavuotiaita kartanoita (Newport mansions) tutkiessa kuluisi useampikin päivä, jos sitä ennen pröystäilystä ei saisi kyllikseen. Jos aikaa on vain yhteen tai kahteen, hyviksi valinnoiksi osoittautuvat rakennuksista mahtipontisin, upporikkaan Vanderbilt-suvun omistamat The Breakers ja marmorinen Marble House. Suuruudenhulluutta huokuvat kartanot eivät juuri kalpene eurooppalaisille kuninkaanlinnoille tai ainakaan Downton Abbeylle.

Kartanovierailut sujuvat mukavasti, kun saleissa saa vaellella omin päin audio-opas korvillaan. Valitettavasti ylimpiin kerroksiin eli palveluskunnan asuntoihin ei pääse kurkistamaan, mutta entiset palvelijat kuten myös herrasväen jälkeläiset kertovat nauhalla loisteliaan elämän molemmista puolista.

Jos ajoitat matkasi Rhode Islandiin heinäkuun lopulla, kannattaa tutkia tarkasti maineikkaiden Newportin jazzfestivaalien ohjelmistoa.