Reidar Särestöniemen äiti Alma oli näkijä, josta tragedia teki lestadiolaisen – Olisiko lahjakkaasta pojasta tullut taiteilijaa ilman mystisen äitinsä tukea?

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Koti on ihmisen onnen juuri, ajattelee näytelmän Vesisaaren Alma, mutta missä se sijaitsee ja miten sinne pääsee?

Vastausta ei ole, mutta Rovaniemen teatterin vinttinäyttämö Kerolla liikkuvat sirkustaiteilijat ja mollivoittoinen haitarimusiikki kertovat sen, mihin sanat eivät pysty. Koti rakentuu kahden maailman, meren ja metsän, väliin.

Alma Särestöniemeä näyttelevä Helka Periaho, Piste Kollektiivin sirkustaiteilijat Milla Jarkko ja Aapo Honkanen sekä näyttelijä Olli Haataja harjoittelevat 1900-luvun alun Norjan Vesisaareen eli Alman lapsuudenmaisemiin sijoittuvaa kohtausta.

Siinä kansainvälisen satamakaupungin kauppias Erik Andersen rakastuu piikaansa, Tammelan Sofiaan. Pian syntyy heidän ensimmäinen lapsensa, tytär Alma.

Alma kasvaa ja menee kouluun. Hän on taitava laulamaan, mezzosopraano. Kauppiasperhe petaa hänelle jatkoa Oslon konservatorioon.

Paluumatka koulusta kulkee Jäämeren rantoja myöten. Tuuli nappaa Alman hatun. Se pakenee aalloilla ja samalla Jäämeri laulaa Almalle:

Katso tarkkaan, minne rakennat kotisi!

Oslon sijaan Alman tie käy lopulta Ounasjoen rannalle Kittilän Kaukosen kylään. Meri vaihtuu vapaana virtaavaksi Ounasjoeksi.

Aikuisena Almasta tulee Särestöniemen pientilan emäntä ja seitsemän lapsen äiti. Hänen kuopuksensa nimi on Reidar.

Taiteilija Reidar Särestöniemen syntymästä tuli kuluneeksi toukokuussa sata vuotta.

Särestöniemen näyttelyt ovat tavanneet olla suosittuja, eikä juhlavuosi ole ollut poikkeus. Kittilän Kaukosessa sijaitsevassa Särestöniemi-museossa on pitkin vuotta järjestetty tapahtumia. Näyttelyt Rovaniemen taidemuseo Korundissa ja Didrichsenin museossa Helsingin Kuusisaaressa ovat olleet suosittuja.

Helsingin Taideakatemiassa ja myöhemmin muun muassa Leningradissa perinteikkäässä Repin-instituutissa opiskellut Reidar Särestöniemi oli koulutettu kuvataiteilija, joka oli suosionsa huipulla 1960- ja 1970-luvuilla.

Näytelmäkirjailija Taija Helmisen mukaan Vesisaaren Alma -näytelmän ajoittuminen juhlavuoteen on onnekas sattuma.

Näytelmä tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, että poikkeuksellisen taiteilijan takana oli myös melko poikkeuksellinen perhe.

Helminen kiinnostui Alma Särestöniemestä vuonna 2019, kun hän työskenteli Kittilän Kaukosessa järjestettävillä Hiljaisuus-festivaaleilla.

Kuka oli tämä etiäisiä näkevä ja tarinoita kertova nainen?

Alkoi tiedonkeruu. Helminen tutustui Almaan Reidarista kirjoitettujen teosten kautta.

Merkittävimpiä niistä olivat kirjailija Brita Polttilan kirjoittama Reidar-elämäkerta sekä Lapin tarinoita sisältävä novellikokoelma, Reidaria taidehistoriallisesta näkökulmasta tarkasteleva Juha Ilvaksen Reidar Särestöniemen maailma sekä Marjut ja Matti Aikion Särestö.

Erityisen paljon Helmistä kiinnosti ajan tarinaperinne, jonka tiedetään eläneen Särestöniemessäkin voimakkaana.

Helminen haastatteli ihmisiä ja tutustui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston materiaaleihin ajan kansanperinteestä.

Alma Särestöniemen kerrotaan vaistonneen asioita ja lukeneen loitsuja. Alma näki myös voimakkaita unia, joista kertoi lapsilleen.

– Mulle näytelmän alaotsikko on ”Kuvitelma Alma Särestöniemestä”.

Kronologiaa enemmän näytelmässä korostuu Alman sisäinen maailma.

Alman lapsuudenperhe oli kveenejä, Jäämeren rannalle muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä, joiden sukujuuret olivat Kittilässä.

Kittilään verrattuna Vesisaari oli kansainvälinen metropoli. Maailman vaikutteet saapuivat synnyinseudulle Jäämeren rannalle meriteitse.

17-vuotiaana silloinen Alma Andersen kyläili äitinsä kanssa Kittilän Kaukosessa. Hän tutustui ja rakastui Matti Särestöniemeen, Reidar Särestöniemen isään. Pari avioitui ja asettui aluksi asumaan Vesisaareen.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa pariskunta muutti Kittilään. He elivät Särestöniemen pientilallisina loppu elämänsä.

Tuoreimmassa Reidar Särestöniemen elämäkerrassa Sarviini puhkeaa lehti – Ihmeellinen Reidar Särestöniemi toimittaja Noora Vaarala kirjoittaa, kuinka Alma-äiti lopulta oli se, joka laittoi pallot liikkeelle Reidarin uran suhteen.

Reidar oli perheensä esikoinen, joka inhosi metsätöitä. Vanhemmat olivat huolissaan: tulisiko pojasta mitään?

Ympäröivä sotienjälkeinen maailma arvosti ahkeruutta, mutta Reidar halusi vain maalata ja eleli omissa maailmoissaan. Töitä Reidar pakeni usein metsään, jopa useammaksi päiväksi.

Kun Alman Alfred-veli vieraili Särestöniemessä, Alma-äiti kysyi, keksisikö veli jotain Reidarin uran auttamiseksi. Alfred poistui Särestöniemestä Reidarin maalauksia mukanaan. Hän esitteli niitä kuvataiteilija Aale Hakamalle.

Hakama vaikuttui teoksista ja otti Reidarin yksityisoppilaakseen. Näin Reidarista tuli kuvataiteen opiskelija ja hän muutti Helsinkiin. Ovet Taideakatemiaan avautuivat.

Vaarala kysyy teoksessaan, olisiko Reidar Särestöniemestä tullut taidemaalaria ilman äitinsä tukea? Hän vastaa itse: Ehkä – Reidar Särestöniemen kuvantekijän palo oli voimakas jo pienenä lapsena. Mutta tie olisi varmaan ollut monin verroin pitempi ja kivisempi.

Vaaralan mukaan taiteilija-Reidar ei ollut äitinsä luomus, ei edes toiveiden täyttymys. Mutta Alma näki lapsensa ja tämän poikkeuksellisuuden. Hän tajusi, että Reidarilla oli lahjoja, ja ryhtyi tuuppimaan tätä oikeaan suuntaan.

Sen ajan Kittilässä tämä oli kaikkea muuta kuin itsestään selvyys. Lapsen taiteilijahaaveiden tukeminen oli vastoin paikallista ja kansallista eetosta.

Haitari soi alakuloa. Näyttelijät päästelevät viimaisen tuulen ääniä. Lavalla pääväri on musta. Kaamos on laskeutunut Vesisaareen.

Ohjaaja Riku Innamaan mukaan näytelmän runollinen kieli ilmentää Alman tajuntaa. Kodin etsintää ja sen aktiivista tekemistä. Se kysyy, miten juuriltaan irrotettu ihminen voi rakentaa kodin toisessa paikassa?

Vastauksia ei voi sanallistaa, mutta näytelmän musiikki, lavastus ja sirkustaiteilijoiden liikkeen kieli ilmentävät, mitä sanat eivät onnistu kertomaan.

Alma Särestöniemen elämää leimasivat suuret muutokset ja niihin sopeutuminen. Siksi näytelmän työryhmä on pohtinut paljon, mikä on muutoksen laatu ja miten se näkyy näytelmässä.

– Näytelmän Alma elää kaipauksessa ja tuntee kuuluvansa yhtä aikaa moneen paikkaan. Mielenkiintoista on se, että se ei hajota häntä, Helminen sanoo.

Alma rakentaa perheen. Hän on sen koossa pitävä voima.

Näyttelijä Helka Periahon tulkinnassa Alma Särestöniemi on monitasoinen henkilö. Hänen mukaansa Alma eli kiehtovassa maailmassa.

– Hän varmaan etsi koko elämänsä jotain.

Vesisaari seurasi Almaa läpi elämän. Näytelmässä sitä symboloi kohtauksesta toiseen mukana kulkeva lapsuuden kauppiaskodin pienoismalli.

Sen rinnalla on Kittilä, metsät ja perhe.

Näyttämön lattia on saanut reidarmaisen värityksen. Se on jaettu keltaiseen, punaiseen ja siniseen sekä näiden värien roiskeisiin.

Reidar Särestöniemi maalasi sisäistä maailmaansa voimakkailla väreillä. Hänen tauluissaan karhut ja ilvekset syleilevät, hylkeet makoilevat päällekkäin. Miesten välinen rakkaus oli Reidarin maalauksien keskeinen teema läpi hänen uransa, vaikka homoudesta ei Reidarin elinaikana puhuttukaan ääneen.

Alma hyväksyi Reidarin sellaisena kuin hän oli ja tuki tätä uran lisäksi myös henkilökohtaisessa elämässä.

Näyttämön lattian päällä on kehikko, jossa on vielä tyhjä taulu. Lopullisessa lavastuksessa kuvassa on Alma.

Hän katsoo itseään, mutta mitä hän näkee?

Käsikirjoittaja-Helmistä kiinnostavat Alma Särestöniemen elämän muutokset. Naapurin naisen kivulias kuolema synnytykseen teki Almasta lopulta lestadiolaisen.

– Se oli hänen henkilökohtaisessa elämässään suuri muutos, vaikka hän ei ollutkaan uskossaan erityisen puritaaninen, Helminen sanoo.

Näiden verrattain uusien uskomusten rinnalla kulkivat suullisena perinteenä siirtyneet kansanuskomukset.

Ainoassa Helmisen löytämässä Alman haastattelussa tämä kertoo, ettei pelkää kuolemaa.

Rajan toisella puolella hänellä olisi sekä meri että metsä.

Vesisaaren Alma -näytelmä saa ensi iltansa syyskuussa Rovaniemen teatterissa, minkä jälkeen se kiertää Lapin alueteatterin esityksenä lähes kaikki Lapin kunnat.