”Eikö tuo läpsiminen kuulu teidän kulttuuriin?” – Rasismi rehottaa suomalaisissa mielenterveyspalveluissa

Koronavuodet olivat monille vaikeita, mutta Kirkkonummella asuvalle Faith Kayiwalle nuo ajat olivat hänen elämänsä raskaimpia. Konsulttina ja yrittäjänä työskentelevä Kayiwan perhe on alkujaan kotoisin Ugandasta. Suomeen hän muutti Lontoosta vuonna 2015. Kaksoiskansalaisuuden hankkiminen oli pitkä ja byrokraattinen prosessi, joka oli edelleen kesken, kun ensimmäisistä koronatartunnoista alettiin uutisoida.

– Jouduin Migrin prosessien takia lähtemään vähäksi aikaa maasta. Menin takaisin Lontooseen muutamaksi kuukaudeksi. Juuri silloin siellä alkoi hyvin tiukka lockdown, enkä voinut tavata ketään, Kayiwa kertoo.

Samaan aikaan tapahtui järkyttävä asia: Kayiwan sisko asui myös Lontoossa ja aivan yllättäen tämä menehtyi kotonaan. Englannin tiukkojen karanteenisäännösten takia Kayiwa ei voinut jakaa suruaan kenenkään kanssa.

Hän sinnitteli yksin asunnossaan. Pian alkoivat paniikkikohtaukset ja univaikeudet. Pitkään Kayiwa kuitenkin kielsi, että hänellä voisi olla mielenterveysongelmia.

– Olen tottunut pitämään itseäni vahvana ihmisenä, joka selviytyy mistä vain. Mutta kun pääsin palaamaan Suomeen ja aloitin työt, en voinut enää teeskennellä, etteikö mikään olisi vialla.

Kayiwa työskentelee yrityskonsulttina ja valmentajana. Eräällä asiakaskäynnillä hän meni vaatteet päällä makaamaan asiakkaan kylpyammeeseen. Asiakas löysi Kayiwan ammeestaan, eikä tämä muistanut, miten oli sinne päätynyt.

Lopulta Kayiwa päätti kokeilla terapiaa. Hän varasi ajan yksityiselle psykoterapeutille. Jo ensimmäinen käynti kuitenkin paljasti, että hoitosuhde ei tulisi toimimaan.

– Kerroin terapeutille, että kaiken tämän vaikeuden keskellä kaipasin kotiani ja perhettäni. Hän kyseenalaisti heti ajatukseni ja sanoi, että minun pitää keskittyä nyt integroitumaan Suomeen eikä haikailla menneisyyttä. Hän puhui siihen sävyyn, että Suomi on parempi paikka kuin mikään muu, myös kulttuurisesti.

Jälkikäteen Kayiwasta tuntui, että hän oli terapeutin luona käytyään traumatisoitunut entistä pahemmin.

Hän ei ole ainut, jolle on käynyt niin.

Vain valkoisia asiakkaita

Tutkijatohtori Tuuli Kurki menee puhelimessa suoraan asiaan.

– Ilman muuta suomalaisissa mielenterveyspalveluissa on rasismia, hän sanoo.

Kurki johtaa Suomen Akatamian rahoittamaa kolmivuotista hanketta, jossa tutkittiin rasismin ja mielenterveyden kytköksiä erityisesti ei-valkoisten suomalaisten nuorten elämässä. Hankkeessa haastateltiin paitsi nuoria, myös eri tehtävissä toimivia mielenterveyden ammattilaisia.

Monet havainnoista olivat järkyttäviä.

– Suomessa on mielenterveyden ammattilaisia, jotka eivät halua palvella kuin valkoisia asiakkaita, Kurki kertoo.

Lisäksi haastatteluissa paljastui, että alan ammattilaiset puhuivat välillä kollegoiden kesken asiakkaistaan rasistisesti. Tästä kertoivat ammattilaiset itse.

Haastatellut nuoret sen sijaan puhuivat monenlaisesta ohittamisesta, vähättelystä ja vaientamisesta sellaisissa tilanteissa, joissa he olivat yrittäneet etsiä apua mielenterveyden ammattilaisilta.

– Nuori voi esimerkiksi kertoa ammattilaiselle koulussa kohtaamastaan rasismista, mutta sanotaan, että sinä vain kuvittelet. Tai ohitetaan koko asia. Tai sitten kohdataan hänet jonkin hyvin stereotyyppisen mielikuvan kautta, kuten että muslimit ovat sellaisia tai tällaisia, Kurki kertoo.

Tämä on erityisen haitallista siksi, että monet nuoret kertoivat perheittensä ja yhteisöjensä tuntevan lähtökohtaisesti epäluottamusta viranomaisia ja erilaisia tukipalveluja kohtaan. Perheen viesti nuorille voi olla, että viranomaisille tai edes omalle opettajalle ei saa kertoa mitään. Tämän takia asiantuntijoiden pitäisi pikemminkin olla erityisen herkkiä kuuntelemaan ei-valkoisten nuorten ongelmia.

Usein kuitenkin käy päinvastoin, Kurki sanoo.

Eräät hankkeessa haastatellut nuoret ovat yrittäneet saada apua myös esimerkiksi perheväkivallan takia. Eräälle heistä oli vastattu, että “eikös tuo läpsiminen kuulu teidän kulttuuriin”.

Tuuli Kurki ei väitä, että mielenterveystyötä tekevät olisivat sen rasistisempia kuin muutkaan ammattiryhmät. Tutkimustulokset osoittavat pikemminkin, että rasismia ilmenee suomalaisessa yhteiskunnassa kaikkialla, myös mielenterveyspalveluissa.

– Monet työntekijät ovat erinomaisia ammatissaan, mutta he eivät ole koskaan pysähtyneet pohtimaan asenteitaan tai toimintatapojaan, Kurki selittää.

Ongelma on myös rakenteellinen. Moninaisuuden kysymyksiä ei tutkijatohtorin mukaan käsitellä tarpeeksi ammattilaisten koulutuksessa eikä työpaikoilla. Esimerkiksi psykiatria ja psykologia ovat lähtökohtaisesti valkoisia tieteenaloja. Niissä myös usein keskitytään yksilökokemuksiin eikä tarkastella laajempia yhteiskunnallisia ongelmia, asenteita tai vähemmistöjen kokemaa syrjintää rakenteellisella tasolla.

Koulutusta vähemmistöjen kohtaamiseen

Kun Faith Kayiwa oli lopulta pettynyt useampaan suomalaiseen terapeuttiin, hän kysyi neuvoa perheeltään. He ehdottivat, että Kayiwa kokeilisi etäterapiaa netin kautta. Silloin terapeutti voisi olla mistä tahansa maasta.

– Nykyään minulla on amerikkalainen terapeutti, jota tapaan netin kautta. Hänellä on paljon osaamista kulttuurieroista ja myös esimerkiksi perheen odotuksista eri kulttuureissa, Kayiwa kertoo.

Fyysisestä etäisyydestä huolimatta terapia on hänen mukaansa toiminut hyvin. Tärkeintä on, että yhteys pelaa henkisellä tasolla.

Kayiwa on sitä mieltä, että Suomessa kaikkia hoitoalan ammattilaisia tulisi entistä enemmän kouluttaa kohtaamaan vähemmistöjä.

– Jos eri ihmisryhmiä ei huomioida, ei-valkoiset ihmiset eivät koskaan opi luottamaan lääkäreihin tai muihin viranomaisiin. Tällä hetkellä tilanne on se, että vastaanotolla lähes aina tehdään oletuksia esimerkiksi kansalaisuudesta. Eikä kysytä tarpeeksi ihmisten taustoista, vaikka siellä voisi olla niitä asioita, jotka selittävät erilaisia oireita.

Tärkeintä Kayiwan mukaan olisi, että jokainen ihminen kohdattaisiin yksilönä ja häntä kuunneltaisiin. Tasa-arvon suhteen Suomessa on hänen mukaansa menty eteenpäin, mutta tekemistä riittää silti.

– Suomessa feminismi on iso juttu, mutta se on hyvin valkoista. Olisi tärkeää, että ratkaisuja etsiessä kuunneltaisiin nimenomaan vähemmistöjen edustajia.

Turvallisia tiloja nuorille

Vaikka monet Tuuli Kurjen tutkimushankkeen havainnoista tuovat esiin mielenterveyspalveluiden epäkohtia, joukkoon mahtui myös toivon pilkahduksia. Rasismia kokeneille nuorille järjestettiin omia vertaistukikeskusteluja. Niissä korostui yhteisöllisyys, lämpö ja jakaminen. Ne olivat monille tärkeitä hoivan muotoja ja rohkaisivat pohtimaan rasismin ja mielenterveyden yhteyksiä uudella tavalla.

Omista syrjintäkokemuksista kertominen kun on lähtökohtaisesti vaikeaa – samoin kuin mielenterveydestä.

– Vertaisryhmissä moni nuori on ensimmäistä kertaa ymmärtänyt, että moni heidän psyykkisistä ongelmistaan johtuu juuri rasismista. Monelle on tullut sellaisia oivalluksia.

Kurki toivoisikin, että ei-valkoisille nuorille luotaisiin myös jatkossa omia turvallisia tiloja, joissa he voivat puhua kokemuksistaan keskenään ja luotettavien aikuisten kanssa. Hän kuitenkin muistuttaa, että tämä ei voi olla ainoa tukimuoto.

Lopullinen tavoite tulisi tutkijatohtorin mukaan olla se, että yhteiskunnassa tai sen palveluissa ei olisi rasismia eikä muutakaan syrjintää.

– Mutta koska sitä on vaikea luvata, niin ainakin meidän tuki- ja palvelujärjestelmämme pitäisi olla sellainen, ettei se lisää tätä kuormitusta.