Tappiota 1,2 miljardia ja kulut vain kasvavat – Vasta aloittaneet hyvinvointialueet ovat heti valtavissa ongelmissa
Vuodenvaihteessa 22 hyvinvointialuetta korvasi Suomen kuntien sairaanhoito- ja pelastusorganisaatiot. Tehokkuuden pitäisi tuoda säästöjä, mutta toistaiseksi näkyvissä on lähinnä ongelmia ja säästökohteita. Selvitimme, minkälaisten haasteiden kanssa eri alueet painivat.
Tavallaan sosiaali- ja terveydenhuollossa on kysymys yksinkertaisesta asiasta: paikataan sairaat ja huolletaan ne, jotka tarvitsevat apua. Kun väestö elää vanhemmaksi, terveempänä ja turvaverkotkin toimivat, niin kaikkien on parempi olla. Ja kun kaikkien on parempi olla, niin isompi osa porukasta on töissä ja pystyy maksamaan veroja, jolla kaikki kustannetaan.
Yhtälö alkaa murentua, jos mikä tahansa osa pettää. Pahimmillaan kaikki hajoaa monesta paikasta: jos vaikka nuoret eivät mielenterveysongelmien kasvamisen vuoksi kykene työllistymään ja vanhuksien toimintakyky heikkenee niin, etteivät kykene enää pitämään itse itsestään huolta. Näiden ongelmien hoito vaatii sosiaali- ja terveyspuolen saumatonta yhteistyötä.
Kun vielä väestö ikääntyy ja vähenee samaan aikaan, toiminnan uudelleen organisoimiselle ei edes ole vaihtoehtoa. Tästä on kyse vuodenvaihteessa voimaan tulleessa sote-uudistuksessa, jossa vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyi kunnilta 22 hyvinvointialueelle. Mutta yhdessä yössä muutos ei tapahdu, ja nyt kysytään, paljonko aikaa eli paljonko rahaa ylimenokausi vaatii.
Vielä tänä vuonna vasta aloittaneiden hyvinvointialueiden arvioidaan tekevän tappiota yhteensä 1,2 miljardia euroa – ja kulut kasvavat joka vuosi väestön ikääntyessä. Selvitimme, minkälaisten haasteiden edessä eri hyvinvointialueilla nyt ollaan.
Tieto on vielä levällään
Tiedolla johtaminen tuo säästöjä on soten keskeisimpiä hokemia, ja tottahan se onkin. Vaikea miettiä, mikä olisi fiksummin, tehokkaammin tai edes toisin toimivaa, ellei ensin ole kuvaa siitä, mitä kaikkea hyvinvointialueella itse asiassa tehdään, kenelle, milloin, miksi ja millaisin tuloksin.
– Vaikka näitä laatutietokantoja on olemassa, vertailuja on ollut jokseenkin mahdotonta tehdä, sanoo Pirkanmaan aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen (kok).
Eli ei voi johtaa, ellei ole tietoa ja se tieto on ensin kerättävä. Sen on oltava käyttökelpoista, mihin tarvitaan tietojärjestelmä – hups, satoja miljoonia euroja sellaisiin, jotka pystytetään tuhansien vanhojen systeemien tilalle. Ja miten se lääkärien kaikki aika menee tietokoneen ääressä istumiseen – hups, satoja kallispalkkaisia henkilövuosia raakatiedon tuottamiseen.
– Tietojärjestelmäkauppiaan kehut, että tämä on juuri teille räätälöity, on pahinta – kun järjestelmien pitäisi nimenomaan olla yhteismitallisia, Hiltunen huokaa.
Ja koska mitään tästä ei synnytetä hetkessä ja silläkin välillä pitäisi hoitaa kaikki ihmiset, purkaa koronajonot sekä ehkäistä uusia ja vanhoja kansantauteja, niin ylimenokaudelle tarvitaan lisää rahaa, jotta päästäisiin joskus myöhemmin vähemmällä.
Hiltunen on jäänyt muutama vuosi sitten eläkkeelle Tampereen yliopistosairaalan johtajaylilääkärin virasta eli tuntee hallinnon ja käytännön läpikotaisin. Kokoomuslaisena hän on optimisti ja uskoo yhteisymmärryksen löytyvän rahaministeriön ja alueiden neuvottelukierroksella, joka on VM:n tulosohjauksen ytimessä.
Vaikka missään ei mene erinomaisesti, hyvinvointialueiden ongelmien välillä on isoja eroja: esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on vajaan tuhannen hoitajan vaje ja täyttämättä yli kolmasosa lääkärien viroista. Helsingissä kotihoidon käyntien määrä taas on pudonnut viidesosan, vaikka tarve kasvaa.
Jälkijunassa: Pirkanmaa
Suomen suurin hyvinvointialue, 530 000 asukkaan Pirkanmaa, on myös isoimpien supistusten edessä. Valta ei ole enää paikallispoliitikoilla, vaan aluevaltuuston ja aluehallituksen hyväksymien selvitysten mukaan terveyskeskusten vastaanottotoiminnasta ja vuodeosastoista saattaa lähivuosina lopettaa jopa puolet, myös perinteisiltä sairaalapaikkakunnilta kuten Mäntästä – ja puolet terveyskeskusasioinnista pitäisi alkaa hoitua digitaalisesti jo 2025 alkaen.
– Meillä on myös paljon kokeiluja. Esimerkiksi bussi, joka tekee koululaisten hammastarkastukset sen sijaan, että koululaiset pistettäisiin bussilla menemään jonnekin, Hiltunen sanoo.
Ehkä uutta ajattelua, mutta uudet ratkaisut voivat myös synnyttää uusia ongelmia. Hiltunen kehuu vanhusten kotiin vietäviä lääkeautomaatteja, jotka vapauttavat annostelun autolla paikasta toiseen kiitävän hoitajan aikatauluista – ja joista potilaat ovat pitäneet – mutta eivät vielä takaa sitä, että potilas myös ottaa lääkkeensä oikeaan aikaan.
Leikkauslistat ovat hapokkuudestaan huolimatta sittenkin helppoja verrattuna tavoitteisiin: haastatteluhetkellä Pirkanmaalla on koko runsaan 20 000 työntekijän henkilökuntaa koskevat muutosneuvottelut käynnissä ja varmaa ei ole, että irtisanomisilta vältytään. Henkilökunnan vähentämistarpeen ja henkilöstöpulan yhteensovittaminenkin on tarkoitus ratkaista isossa talossa pitkälti eläköitymisillä ja toimenkuvien muutoksilla. Tavoite tämän vuoden lähes 100 miljoonan alijäämän puolittamisesta ensi vuodeksi on kova.
– Tietojärjestelmät vielä varsin pirstaleiset Pirkanmaalla. Pelkään pahoin, että täysipainoisesti tiedolla johtamaan päästään vasta vuosikymmenen jälkipuoliskolla, arvioi Hiltunen.
Nuorin ja vanhin: Vantaa-Kerava ja Etelä-Savo
Vantaa-Keravan hyvinvointialue tekee tänä vuonna saman verran alijäämää kuin Pirkanmaa, mutta se on kasvualue, jossa väestö on muuta maata nuorempaa. 280 000 ihmisen alue Helsingin kupeessa on jo toteuttanut siltä vaaditun tuottavuusohjelman – tiheään asutulla alueella tullaan jo nyt toimeen vain yhdeksällä terveysasemalla eli väkilukuun nähden harvemmalla kuin Pirkanmaalla supistusten jälkeen.
– Meillä oli alun alkaenkin laskettu väärin perustein 50 miljoonaa liian vähän rahaa, mikä selittää puolet ensi vuoden 100 miljoonan euron alijäämästä, sanoo hyvinvointialueen johtaja Timo Aronkytö.
Vantaa-Kerava on jo nyt suhteellisesti velkaisin hyvinvointialue. Mitä teette, jollei valtio anna rahaa?
– Sitten otamme pankkilainaa. Mutta lakisääteisistä palveluista ei voi tinkiä. Meillä esimerkiksi THL:n kertoimilla lasketut lastensuojelurahat eivät tule riittämään, ne on laskettu päin honkia.
130 000 asukkaan Etelä-Savo on saanut kehuja siitä, että uusien työtapojen ansiosta se on kääntänyt kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot laskuun ainoana Suomessa. Se ei ole velkaisin eikä tee suurinta alijäämää, mutta väestö on vanhempaa kuin muualla. Erityisen tuskallista on ollut hitsata Mikkelin ja Savonlinnan vahvoista aluekeskuksista – melko laaja-alainen sairaala kummassakin – yhtä yhteistä toimijaa. Savonlinnan keskussairaalatasoinen tulevaisuus onkin vielä auki.
– Erityispiirteenä meillä on suuri kesäasukkaiden määrä. Kesäaikaan palvelutarve saattaa kaksinkertaistua, eikä rahoitusmalli ota tätä huomioon, sanoo maakunnan soteuudistusta läheltä viime vuosikymmenet seurannut maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.
Valtiovarainministeriön ohjauskeinoista rankin, pelote tulla yhdistetyksi johonkin toiseen alueeseen, on Etelä-Savossa todellinen, sillä sen väkimäärä pienenee hyvinvointialueista suurinta vauhtia, prosentin vuodessa.
Riitaisin: Lappi
Suurin mullistus sote-uudistuksen edellä on ollut Länsi-Pohjan keskussairaalan yksityistäminen Mehiläisen ja kuntien yhteisyritykselle 2018 peräti viideksitoista vuodeksi. Sen on ollut määrä taata ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen jatkuminen Kemissä. Jo alkuperäinen päätös oli äärimmäisen täpärä: Kemi liittyi yksityistämiseen yhden äänen enemmistöllä, eivätkä kohut, riidat ja käräjöinnitkään näytä merkkejä laantumisesta.
Erityisesti pitkien välimatkojen Lapissa palveluvalikoima ja läheisyys ovat aina olleet hankalasti yhteensovitettavia. Toisaalta mitään katastrofia ei tullut silloinkaan, kun Ivalossa lopetettiin synnytykset 1999 ja odottavat Utsjoen äidit joutuivat matkustamaan 500 kilometriä etelään Rovaniemelle. Kemissäkin paineita on ollut mm. synnytysten lopettamiseen, sillä niitä on tehty jo pitkään vain poikkeusluvan turvin.
Uuteen aikaan on astuttu Lapissa äärimmäisen sekavissa merkeissä. Sote-laki on tehnyt Länsi-Pohjan ulkoistussopimuksesta laittoman, mutta vielä helmikuussa vanha eduskunta päätti, että Kemi saa ylläpitää ympärivuorokautista päivystystä, tosin ilman erillisrahoitusta. Myöskään Riikka Purran (ps) budjetissa päivystyksen vaatimaa lisärahaa ei ole.
Hyvinvointialue neuvotteli sitten Mehiläisen sopimuksen muuttamisesta niin, että se sopisi soten raameihin. Sopimusluonnoksesta pyydettyjen asiantuntija-arvioiden mukaan tässä ei onnistuttu. Tämän seurauksena Lapin hyvinvointialueen aluehallitus esitti kahden äänen erolla miljardisopimuksen irtisanomista, mutta aluevaltuusto päättikin lokakuun lopussa toisin eli sen jatkamisesta yhden äänen erolla. Kaikki puolueet hajosivat äänestyksessä.
Entä laillisuus? STM:n ykkösministeriksi on tällä välin noussut torniolainen Kaisa Juuso (ps), joka ilmoitti että sitten laki muutetaan. Eli ainoa, mikä on varmaa on, että mitään varmaa ei ole.
Työterveys jatkaa ennallaan
Kunnanlääkärien aikaan yhtä ja samaa potilasta koskeva tieto löytyi yhden ja saman lääkärin päästä. Nyt Pohjois-Pohjanmaalla aiotaan kokeilla eurooppalaistyylistä perhelääkärijärjestelmää, jossa on osittain sama idea. Etelä-Karjalan Eksotessa on tosin todettu, että järjestelmä ei työkulttuurierojen vuoksi sovellu sinne, sillä hoitajat hoitavat hoitavat ison osan siitä, minkä Keski-Euroopassa perhelääkäri. Pitäisi siis olla omahoitajia.
Lääkäriliitto on ajanut omalääkärijärjestelmää, mutta niin, että se pitäisi sisällään työterveyshuollon. Suomen kansainvälisesti ainutlaatuisen työterveysjärjestelmän tarkoitus oli alun perin keskittyä ammattitauteihin ja työtapaturmiin, mutta siitä on vähitellen kasvanut suurin sairaanhoidon eriarvoistaja – työnantajan maksaman sairaanhoidon piirissä olevien määrä on kasvanut nopeammin kuin pelkän työterveyshuollon ja on jo 1,8 miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Lisäksi työterveys imee nuoria kaupunkilaisia lääkäreitä ja hoitajia julkiselta puolelta. Tarjolla on valtaosin siistiä sisätyötä ja helppoja vaivoja, kirjoitetaan flunssatodistuksia ja potilaat ovat selvin päin toisin kuin päivystyspolin viikonloppuöinä sekavien hörhöjen puukkohaavoja paikkaillessa.
Sellaista sote-uudistusta ei kukaan ole vielä esittänyt, jossa tosiasiallisesti rinnakkaiseksi järjestelmäksi kehittynyt työterveydenhuolto yhdistettäisiin hyvinvointialueiden alle tai peräti lakkautettaisiin nykymuodossaan.
Kahden kerroksen väkeä
Viime kädessä lääkärit ovat kaikista Käypä hoito -suosituksista huolimatta tottuneet varsin itsenäiseen päätöksentekoon, eivät olemaan osia koneistossa. Kuten Pirkanmaan Hiltunen kuvailee:
– Esimerkiksi kirurgi X haluaa käyttää tietyssä tilanteessa lankaa A, mutta kirurgi Y ei missään tapauksessa käytä täsmälleen saman rakenteen ompeluun lankaa A, koska hänestä lanka B on parempi, ja sitten tulee vielä kolmas, jolla on vielä omat mieltymyksensä… on paljon asioita, jotka eivät perustu mihinkään näyttöön tai tutkittuun tietoon.
Ja toinenkin tabu tulee pitämään huolen, että rahaa menee enemmän kuin sitä riittää vielä täältä ikuisuuteen. Sillä vaikka paperilla on hyvä ajatus siirtää kalliin erikoissairaanhoidon töitä yleislääkäreille ja lääkärien töitä hoitajille ja hoitajakäyntejä verkkoon sekä puhelimeen, niin sairaanhoidolle tyypillinen hierarkkisuus on senkaltainen este, jota mikään sote ei pura.
Töiden jako nykyistä joustavammin ei johdu vain jäykistä asenteista lääkärivaltaisessa järjestelmässä, sillä toisaalta moni potilas vaatii saada nähdä itse tohtorin – ja järjestelmän kitka kehottaa kaikkia pysymään ruodussaan.
Itse olen uuteen sairaalaan tutustuessani aina kysynyt, onko se niin moderni, että siellä on lääkäreille ja hoitajille yhteinen taukohuone. Kaikki ei ole rahasta, tekniikasta tai pelisäännöistä kiinni.
