Tänä kesänä Pyynikin kesäteatteri tekee Tuntemattoman sotilaan uudella tavalla - ”On meidän velvollisuutemme näyttää, että sotilaat ovat ihmisiä, jotka eivät halua kuolla”

Kesäteatterin katsomossa istuvalla kuiskaajalla on mukanaan makuupussi, ja aivan syystä. Toukokuinen aamupäivä on viileä.

Muukin työryhmä kerääntyy katsomoon, sillä alkamassa ovat neljännet harjoitukset Pyynikin maisemissa. Näyttelijät erottuvat joukosta armeijan harmaissa, sillä Pyynikin kesäteatteri esittää tänä kesänä Sami Keski-Vähälän dramatisoinnin Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.

Teos ei ole Pyynikillä ensimmäistä kertaa. Ensimmäisestä elokuvaversiosta vastannut Edvin Laine ohjasi sen tänne vuonna 1961, ja sitä esitettiin peräti yhdeksän kesää. Kalle Holmberg tarttui Linnan teoksiin 1990-luvulla ja ohjasi niin Täällä Pohjantähden alla -näytelmiä kuin Tuntemattomankin.

Uuden version tekee teatteriohjaaja Antti Mikkola, määrätietoisesti Holmbergin jalanjäljissä. Mikkolan Tuntematonta edelsi niin ikään Täällä Pohjantähden alla -näytelmä toissakesänä.

Mikkola esitti Holmbergin Pohjantähdessä rivisotilasta puolitoista kesää. Kokemus oli 17-vuotiaalle unohtumaton. Mikkola näki silloin ensimmäistä kertaa, kuinka joku ohjaa.

– Ajattelin jälkeenpäin, että kävipä tuuri! Kalle on minulle ehdottomasti esikuva. Hän oli uskomattoman energinen ja innostava ja se tarttui muihinkin.

Pyynikki on Mikkolan mukaan vaativa ympäristö ohjata, mutta hän on haasteesta mielissään. Pyörivä katsomo kutsuu hyödyntämään maastoa, mutta katsojan näkymä on valtava. Työryhmän on tehtävä paljon työtä, jotta katsojan huomio pysyy oikealla suunnalla, vaikka laitamilla tapahtuu jo muuta. Ajoituksen taidetta.

Katsomo pyörii myös treeneissä. Ohjaaja aloittaa klassikkokohtauksella, jossa Lehto, Määttä ja Rahikainen seisovat rangaistusvartiossa ilmahyökkäyksen aikana.

Mikkolan vire on energinen: hän ponnahtaa tämän tästä katsomosta näyttelijöiden luokse sekä näyttää itse, minkä pusikon läpi muut sotilaat juoksevat ilmahyökkäystä suojaan. Hän pyytää jopa järeät puutarhasakset ja käy katkomassa risuja näyttelijöiden tieltä.

Näyttelijä Tommi Raitolehdolla on aikaa selata vuorosanavihkoa sivummalla. Rokka saapuu näyttämölle vasta myöhemmin, kun sota on jo saavuttanut Suomen.

– Totta kai ilahduin, kun Antti pyysi minua Rokaksi. Olin ajatellut, että tämän kaltaiset roolit ovat jo menneet minulta sivuun, Raitolehto, 54, kertoo.

Rokka on Linnan velikullista ikimuistoisin ja merkitys tarinan kannalta keskeinen. Raitolehdon mukaan Rokan syy sotia on kirkas ja henkilökohtainen: hän haluaa menetetyn Karjalan Kannaksen takaisin, koska on joutunut jättämään sinne perheensä kodin. Moni muu sotilas on sodan syiden suhteen tuuliajolla.

Kurista tai tärkeilystä Rokka ei välitä mutta kokemattomista sotilaista kyllä. Hänen roolinsa tuo hetkellistä toivoa – niin katsomoon kuin sotilaille.

– Rokan kokemuksen ja neuvojen kautta nuoremmat sotilaat voivat ajatella, että koska hän on kova, rauhallinen ja rohkea, hänen seurassaan he ehkä pärjäävät.

Raitolehdolle Tuntemattoman merkitys vuonna 2025 on selvä. Hän huomauttaa, että haastatteluhetkellä on 9. toukokuuta.

– Itäinen naapurimme viettää tänään voitonpäiväjuhlaa toisen maailmansodan päättymisen johdosta. Samaan aikaan se sotii Ukrainassa kolmatta vuotta.

Sota on järjetöntä niin oikeassa elämässä kuin teatterissa. Raitolehdon mielestä näytelmän sotilaat ovat tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä vallanpitäjien päätösten kanssa. Heidät pakotetaan ja alistetaan tilanteisiin, joissa he kuolevat.

– Sota ja sen seuraukset eivät saa olla helposti ohitettavia, arkipäiväisiä asioita. Niin kauan kuin ihmiset tappavat silmittömästi toisiaan, on meidän velvollisuutemme näyttää, että sotilaat ovat ihmisiä, jotka eivät halua kuolla. Siitä Tuntemattomassa on kyse.

Myös Antti Mikkolan mukaan Venäjän aloittama hyökkäys Ukrainassa teki sotaa käsittelevästä teoksesta ajankohtaisen.

– Ellei hyökkäyssotaa olisi tullut, tuskin me tätä tekisimme. Nyt jos koskaan Tuntematon pitää tehdä, ennen kaikkea siksi, että tunnelmat täällä Suomessa suhteessa Ukrainaan ovat niin voimakkaat.

Sota koskee kouriintuntuvimmin nuoria miehiä. Mikkolalla on 14-vuotias poika, joka kasvaa Euroopassa, jossa sotaa käydään lähellä. Se saa ohjaajan mietteliääksi. Hän on itse saanut elää nuorena miehenä 1900-luvun kaikkein vaarattomimmat vuodet, 1990- ja 2000- lukujen taitteen.

– Minulla ei ollut huolta sodasta, ja ydinsodan uhkakin haihtui Neuvostoliiton hajoamiseen. Se oli kuitenkin lyhyt aika – ja nyt ollaan tässä, hän sanoo.

Sota on Mikkolan mukaan inhimillistä toimintaa, joka toistuu kaikessa kauheudessaan.

– Järkyttävintä on se, että sotilailla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä heille tapahtuu. Toivon, että näkemällä sen katsoja ymmärtäisi, mistä sodassa on tosiaan kysymys ja että työ rauhan eteen pitäisi tehdä etukäteen.

Mikkola nojaa ajatuksissaan Pohjantähti-trilogian Janne Kivivuoreen. Mikkola ajattelee kivivuorilaisittain, että oikeusvaltio on kansakunnan paras turva.

– Puhetta rauhasta pitää olla, mutta ei se meitä pelasta, vaan laki. Niin kauan kuin emme jousta laillisuusperiaatteesta, olemme suojassa. Laki on pelastanut Suomen monta kertaa, kuten esimerkiksi oikeiston nousulta 1930-luvulla. Se olisi voinut pelastaa muulloinkin, jos olisimme pitäneet siitä tiukasti kiinni.

Viime vuosina perustuslakia on jatkuvasti venytetty erilaisten tulkintojen ristipaineissa, hän lisää. Oikeusvaltio on aina koetuksella.

Linnan romaanista tehdyt tulkinnat tarjoavat aina näkökulman miesten välisiin suhteisiin. Mikkola on havainnut, että Tuntemattomasta tehtyjen teosten ympärille on muodostunut machokulttuuri.

– Sankarinäyttelijät ovat tavanneet näytellä sankareita. Etenkin 90-luvulla siihen liittyi miesnäyttelijöiden uhoa, joka on ollut omiaan sytyttämään äijämäisen näyttelemisen tavan ja ajatuksen, että Tuntematon on sitä ainoaa kunnon teatteria Suomessa.

Mikkolan teoksessa näyttelevät pääasiassa 1980-luvun lopulta aivan 2000-luvun alkuun syntyneet pari–kolmekymppiset miehet. Itse 1970-luvun lopulla syntyneenä ja näyttelijäksi 2000-luvun alussa valmistuneena Mikkolalla on perspektiiviä usealta vuosikymmeneltä.

– Miehet ja miesnäyttelijät ovat muuttuneet 30 vuodessa. Uuden sukupolven näyttelijöitä ei kiinnosta machoilu, vaan aivan muut asiat. Miesnäyttelijät ovat todella sensitiivisiä, hereillä muiden ja itsensä suhteen, Mikkola kertoo.

Mikkola kaivaa laukustaan taidekirjan, jossa esitellään taiteilija Jarmo Mäkilän teoksia.

Taiteilijan maalaukset nuorten poikien porukasta yhteneväisissä asuissaan ovat tehneet vaikutuksen Mikkolaan: kulkemassa ja leikkimässä metsissä tai istumassa selkä suorassa rivissä koulussa pojat ovat kuin pieniä sotilaita.

Mikkola onkin halunnut lähestyä Tuntematonta myös kuvataiteen kautta.

Hän ajattelee luovansa näyttämölle kuvia, asetelmia, jossa miehet nostetaan katsottavaksi. Siinä on jotain pysäyttävää, hän miettii.

– Ehkä se mitä näytämme, on lähempänä jatkosodan aikaista miestä. Uho puuttuu, koska etäisyyttä tapahtumiin on lähes sata vuotta.

Vielä on yksi teema, jota Mikkola haluaa käsitellä. Hänen mielestään uskonto loistaa poissaolollaan aiemmissa Tuntemattomissa, vaikka romaanikin alkaa: Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.

– Linnan teos vilisee jumalaa ja jeesusta, mutta siihen ei ole oikein uskallettu tarttua. Ehkä tulkintojen erittäin varovainen ote suhteessa uskonnolliseen ja itseä suurempaan voimaan johtuu luterilaisesta kulttuuristamme, jossa emme halua oikein puhua uskonnosta ääneen.

Mikkola ajattelee, että Tuntemattoman miesten suhde yläkertaan on keskeneräinen.

– Sota on se äärimmäinen olosuhde, joka käynnistää prosessin suhteessa Jumalaan. Kuolevien miesten kädet menevät ristiin ja he huutavat apuun Jumalaa. Tämän uskonnollisen voiman haluaisin ja aion teoksesta kaivaa esiin.