Trollit ovat pahimmillaan kommunikaatiovaltaa väkivaltaisesti käyttäviä koulukiusaajia
Kolumni
Trollit ovat pahimmillaan kommunikaatiovaltaa väkivaltaisesti käyttäviä koulukiusaajia
Kun palkitaan kränästä, saadaan kränää. Olemme alkaneet suhtautua politiikkaan kuin johonkin Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, viihteenä, Kirsi Piha pohtii kolumnissaan.
Julkaistu 4.12.2022
Apu

Kun kantaa huolta katuväkivallasta ja nuorison syrjäytymisestä, viimeinen asia mitä kannattaisi tehdä on yrittää rapauttaa ja horjuttaa poliisi-instituution asemaa.

Jos taas kyse on vain omasta huomiopolitikoinnista, silloin pelon ja paniikin lietsomiseksi hyökätään nimeltä mainiten sellaisten poliisien kimppuun, jotka työllään yrittävät estää juuri pelkoa ja paniikkia.

Metodi ei ole kovin omaperäinen eikä edes itse keksitty. Yhdysvalloissa tätä on kokeiltu tiedetyin tuloksin, viimeinen inspiraatio taitaa tulla Ruotsista.

Kirjailija Milan Kundera kirjoittaa kirjassaan Kiireettömyys (suom. Annikki Suni): ”Tanssija eroaa poliitikosta siinä ettei halua valtaa vaan kunniaa.” Politiikan trollit ovat kuin tanssijoita sillä erotuksella, että ne vielä pyörivätkin ilman varsinaisia kykyjä ja pointtia. Halutessaan ”kunniaa” eli huomiota, ne pahimmillaan ovat kommunikaatiovaltaa väkivaltaisesti omiin tarkoituksiinsa käyttäviä koulukiusaajia.

Sitä on vastenmielistä seurata.

Lopulta relevanssin ratkaisee se, mitä huomiolla sen saatuaan tekee. Trolli rakastuu itseensä.

”Oli suuri ilo sen yhden tunnin ajan katsella Satu Hassin hapanta naamaa”, toteaa keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä Image-lehden haastattelussa eduskunnassa tekemästään aloitteesta, joka oli tehty vain ärsyttämistarkoituksessa.

Samalla tavalla ärsyttääkseen Kärnä naureskelee Twitterissä suomalaisille ruokatuottajille, jotka pyrkivät tulevaisuuden ruokabisnekseen ja trollaa vihreiden puoluekokousta: ”Aina kun ne avasivat puhelimensa kokouspaikalla, ensimmäisenä tuli Kärnän sponsoroitu twiitti, jossa haukuttiin niiden ajatuksia. Laitoin jonkun 50 euroa rahaakin siihen.”

Eduskunnan keskustelunkin voi valjastaa oman egon pönkittämiseen: ”Kun käydään vaikka eduskunnan suuressa salissa debattia, ja saa oikein hyvän piston laitettua kaverille, niin että se pomppaa etupenkistä ylös ja alkaa hirveä mölinä, niin onhan se kivaa, että osui ja upposi.”

Ja mediahuomion maksimointi on kannattanut. Lopulta kuitenkin relevanssin ratkaisee se, mitä huomiolla sen saatuaan tekee. Trolli rakastuu itseensä.

Imagen mukaan Kärnä ihastelee saamaansa huomiota ja kertoo trollaamastaan vihreiden puoluekokouksesta: ”Ne meni siellä vuorotellen pönttöön puhumaan ja lähetti terveisiä mulle tai haukkui mua takaisin. Myönnän kyllä, että se oli hirvittävän hauskaa.”

Lopulta yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen, asioista väittely tai vaikuttaminen eivät ole kaiken maailman kränöille tärkeintä.

Kärnä jäi kiinni valehtelusta ja provosoivasta äärioikeistolaisesta ajattelusta.

Kun palkitaan kränästä, saadaan kränää. Olemme alkaneet suhtautua politiikkaan kuin johonkin Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, viihteenä.

Me annamme pisteitä vaikutelmasta, emme teoista. Me hymähdämme hassuille jutuille ja kauhistelemme trollausta, mutta lopulta seuraamme kiusaamista sivusta. Kärnä jäi kiinni valehtelusta ja provosoivasta äärioikeistolaisesta ajattelusta. Samalla tuli näkyväksi yhteen ihmiseen kohdistunutta häirintää, jota toki olemme katsoneet paikan päällä. Sitä ei vain tule huomanneeksi.

Trollin kanssa kun voi viihtyä ja nauraa. Mutta sen palkitsemisesta seuraa pahaa jälkeä.

Kommentoi »