Image

Mikko Kärnä twiittaa ampumisesta ja ärsyttää yli puoluerajojen – Image selvitti, elääkö Houtskarin saaressa toisenlainen Kärnä

Mikko Kärnä twiittaa ampumisesta ja ärsyttää yli puoluerajojen – Image selvitti, elääkö Houtskarin saaressa toisenlainen Kärnä
Onko Mikko Kärnä lintu vai kala? Image matkusti Varsinais-Suomen Houtskariin selvittämään, onko pinnan alla muutakin kuin trolli.
Julkaistu: 21.11.2022

"Vaak! Vaak! Vaak!”

Mikko Kärnä puhaltelee sorsapilliin keskellä lumpeiden täyttämää järveä. Toimittajan ja kuvaajan on täytynyt jäädä rannalle seuraamaan, josko vesilintuja sattuisi pyrähtämään tähtäimeen. R/S Mursuksi nimetty paatti on nähkääs niin pikkuruinen, että useamman miehen ei ole turvallista heilua sen kyydissä järeän haulikon kanssa.

Tähyilemme vaitonaisina metsän reunustamia rantaviivoja, mutta mitään ei näy. Elokuu on päättymässä, ja sorsastuskausi juuri alkanut. Kärnä on käynyt muutama päivä sitten kauden aloituksessa ampumassa liudan lintuja ja epäilee, ettei uusia ole vielä ehtinyt liihotella tilalle. Hän soutelee kuitenkin vielä vastarannan suuntaan ja vaakkuu uudelleen pillin läpi.

Träsket on erikoinen, Houtskarin saaren sisään jäänyt, metsien ympäröimä pikkujärvi vain kivenheiton päässä Kärnän talosta. Siitä elämäntapametsästäjä käy hakemassa lähiruokaa itselleen ja puolisolleen.

Matkalla järvelle Kärnä on näyttänyt myös kyttäysmajan, josta hän käy ampumassa syöttöpaikalle saapuvia kauriita. Sitä hän ei tosin pidä edes oikeana metsästämisenä, ennemminkin ”kannanharvennuksena”. Linnuissa ja pikkunisäkkäissä on enemmän haastetta.

Vuokrapellon yltä bongaamme sentään lentävän hanhiparven. Kärnä mittailee katseellaan etäisyyttä mutta toteaa sen liian pitkäksi. Ei voi ampua. Lintujen aura katoaa horisonttiin.

”Pahoittelen, mielelläni olisin antanut teille hanhipaistit mukaan.”

Monet yhdistävät kansanedustaja Mikko Kärnän ampumiseen. Asialla saattaa olla jotain tekemistä niiden lukuisten eläinlajien kanssa, jotka hän on kannanotoissaan vaatinut ammuttaviksi tai muutoin lopetettaviksi.

Kärnän poliittiseen tähtäimeen ovat päätyneet vuoroin ainakin sudet, valkoposkihanhet, delfiinit, valkohäntäpeurat, metsäkauriit, joutsenet, kaikki Suomen ulkokissat sekä yksi mursu.

Ehdottamalla sosiaalisessa mediassa lähes minkä tahansa olion ampumista saa takuuvarmasti osakseen huomiota – ja tuomiota. Se sopii poliitikolle, joka on pyrkinyt herättämään yhteiskunnallista keskustelua etenkin häiriköinnin ja pöyristelyn avulla.

Ampumistakin useammin Kärnä yhdistetään mediatilaa halkoviin provokaatioihin. Miksi Kärnä ärsyttää, mediassa on viime vuosina totuttu taivastelemaan. Viimeksi lokakuussa 2021 Helsingin Sanomissa ”selvitettiin”, miksi Mikko Kärnä provoaa, herättää vihaa ja kerjää huomiota, aivan kuin asia olisi tässä vaiheessa yhä täysi mysteeri.

Helpointa olisi tehdä jälleen uusi henkilöjuttu toistamalla sama kysymys. Perään voisi ladella muutamia selviöitä muuttuneesta julkisuuskulttuurista ja politiikan retoriikasta.

Jokin asetelmassa kuitenkin häiritsee. Kysymys ärsyttämisestä paljastaa vähintään yhtä paljon kysyjästä kuin Kärnästä. Onhan varmasti myös paljon ihmisiä, joita Kärnä ei ärsytä.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän oli Lapin äänikuningas lähes 6 500 äänellään. Aivan jokainen hänen 44 000 Twitter-seuraajastaan ei voi olla päivittäistä riitelyannostaan etsivä vihamies.

Ehkä oikeampi kysymys olisikin, mikä Kärnässä ärsyttää juuri ”meitä”. Silloin tosin saisi potretin jostakusta muusta kuin 41-vuotiaasta keskustalaisesta kansanedustajasta.

Asehulluksi riidankylväjäksi leimautunut hahmo jäisi yhtä karikatyyrimäiseksi kuin ennenkin.

Hirsiseiniä reunustavat täytetyt eläimet ja puukkonäyttely. Kirjahyllyssä on poliittisten elämäkertojen, Veikko Huovisen ja von Clausewitzin rinnalla huomionarvoinen määrä myös fantasiakirjoja.

Olemme ajaneet Helsingistä viisi tuntia Varsinais-Suomen saaristoon Houtskarin saaren lähes asumattomaan kylään toiveenamme saada jonkinlainen ote mediamyllyn ulkopuolella elävästä Mikko Kärnästä.

Jos kepulaista – tai oikeastaan ketä tahansa – haluaa oikeasti ymmärtää, on mentävä hänen kotiinsa. Tällä kertaa olemme saaneet puhuttua itsemme jopa yökylään asti. Kärnä on luvannut järjestää Imagelle täyden ylöspidon.

Houtskari kuuluu nykyään mantereella sijaitsevaan Paraisten kaupunkiin, mutta viimeistään kolmannen autolauttamatkan aikana tulee selväksi, että nyt ollaan tukevasti hevon kuusessa.

Kun intohimoisena Lapin puolustajana tunnettu kansanedustaja muuttaa etelään, jonkinlaisena syväkeskustalaisena vaatimuksena vaikuttaisi säilyvän vaatimus satojen kilometrien etäisyydestä Helsinkiin.

Naureskellen Kärnä myöntää, että juuri tästä on kyse.

”Haluan elää kaukana kaikesta. Täällä pääsee arjesta irti”, hän sanoo ja viittoo kohti edessä avautuvia maisemia.

Peltoa, metsää, yksi naapuritalo. Vuorokauden aikana näkyy tasan yksi ihminen kävelemässä kaukana niityllä. Henkinen horisontti muovautuu täällä varmasti erilaiseksi kuin helsinkiläisessä luukussa, jossa Kärnä viettää viran puolesta viikkonsa.

Oikeastaan Houtskari on vain yksi tukikohta Kärnän monipaikkaisessa elämässä. Hänellä on yhä koti ja kirjat Lapissa, jossa asuvat myös Kärnän vuosina 2008 ja 2011 syntyneet lapset edellisestä avioliitosta.

Turun saaristoon hän ei olisi varmasti päätynyt ilman puolisoaan. Seurustelu turkulaisen Anna Sirkiän kanssa johti yhteisen kodin hankkimiseen etelämmästä kesällä 2020.

Pariskuntaa yhdistää ainakin sanavalmius ja keskustalainen elämänfilosofia, vaikka taustoiltaan he ovat jokseenkin eri puusta. Kärnä on Kainuussa ja Lapissa kasvanut intohimoinen eräilijä, Sirkiä puolestaan kulttuurialalle suuntautunut kaupunkilainen. Sirkiä tosin kävi yläasteen ja lukion Mynämäen kunnassa, mikä lujitti rakkautta maaseutua kohtaan. Nykyään hän työskentelee laulunopettajana ja muusikkona ja tekee sivussa hoitoalan töitä. Hän on myös Varsinais-Suomen keskustanaisten puheenjohtaja.

”On täältä välillä päästävä ihmisten ilmoille. Mutta yleisesti ottaen viihdyn oikein hyvin. Useampi viikko saattaa mennä, etten käy maissa lainkaan”, Sirkiä sanoo.

Hirsiseiniä reunustavat täytetyt eläimet ja puukkonäyttely. Kirjahyllyssä on poliittisten elämäkertojen, Veikko Huovisen ja von Clausewitzin rinnalla huomionarvoinen määrä myös fantasiakirjoja.

Kärnä uppoutuu mielellään fantasiamaailmoihin, kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden kautta. Hän keräilee Magic the Gathering -fantasiapelikortteja ja tahkoaa talon yläkerrassa pelikonsolilla muun muassa Elder Scrollsia, The Witcher 3:sta ja Ghost of Tsushimaa.

Pariskunta keräilee Kärnän lasten kanssa vapaa-ajallaan myös Pokémon Go -mobiilipelin hahmoja. Sen verran tärkeästä harrastuksesta on kyse, että tiimi on teettänyt neonkeltaisena hehkuvat Pokémon-paidat. Kärnän selässä lukee pelaajanimikin, KepuMikko.

Anna Sirkiä ja Mikko Kärnä.

Keittiön pöytään kannetaan höyryävä pata. Poronkäristystä on haudutettu tuntikausia uunissa, ja se tarjoillaan lappilaiseen tapaan paksun perunamuusin ja kotimaisen oluen kanssa. Kun kansi aukeaa, tupaan hulmahtaa tanakka lihan tuoksu.

Padan sisältöön tiivistyy ainakin yksi asia, joka Kärnässä ”meitä” nyppii. Hän puhuu julkisuudessa vimmaisesti lihasta. Elämöinti on ylittänyt uutiskynnyksen niin monta kertaa ja niin vaihtelevalla uutisarvolla, että show on alkanut näyttää hassulta liberaalille sekasyöjällekin.

Kärnä on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, pitäisikö kasvismakkaroiden ja -pihvien nimittäminen makkaroiksi tai pihveiksi kieltää. Hän on boikotoinut Helsingin kaupungin ja Pohjoismaiden neuvoston tilaisuuksia niissä tarjotun kasvisruoan takia ja tuskaillut julkisesti sitä, kuinka hallitusneuvotteluissa on tarjottu yhtenä iltana kasvisruokaa.

"Brasilialaiselle naudanlihalle jyrkkä tuomio, se on aivan äärettömän epäeettinen elintarvike."
Mikko Kärnä

Kun näiden ulostulojen motiiveista tiedustelee, perustelut alkavat virrata. Kasvisruoka ei ole automaattisesti lihaa ekologisempaa, Kärnä sanoo. Hän pelkää myös, että jos karjatilat kaatuvat, tuotteiden tilalle tulee kaukana tuotettua epäeettistä ja epäekologista antibioottilihaa.

”Brasilialaiselle naudanlihalle jyrkkä tuomio, se on aivan äärettömän epäeettinen elintarvike. Eläimillä ei mitään hyvinvointivaatimuksia, ja laitumien tieltä hakataan sademetsää pois. Suomessa sen sijaan lihaa kannattaa syödä ja tuottaa. Meillä ei ole vesipulaa ja meillä kasvaa nurmea, josta suurta osaa ei voida muuksi muuttaa. Märehtijä, joka muuttaa ihmisravinnoksi kelpaamattoman biomassan maidoksi ja lihaksi, on ihme.”

Monelle Kärnän argumentille löytyy tukea tutkimuksesta. On totta, että kotimaisen naudanlihan päästöt ovat pienempiä kuin globaali kritiikki lehmien metaanipäästöistä antaa ymmärtää. Monet kasvipohjaiset elintarvikkeet, kuten soija ja riisi, voivat puolestaan olla jopa häkellyttävän epäekologisia.

Kärnän elämäntapaan kuuluvassa metsästyksessä ympäristötaakkaa ei tietysti kerry sitäkään vähää. Hän syö varmasti kestävämmin kuin esimerkiksi allekirjoittanut. Ja paremmin. Aiemmin viikolla nautittujen hätäisten tonnikalapastojen ja einesten jälkeen amatöörikokin loihtima päivällinen maistuu suorastaan ravintolatasoiselta.

Missään järkevässä tulevaisuuden skenaariossa kotimaisen lihan tilalle ei toki ole tarkoitus tuoda samaa määrää pahamaineista lihaa kaukomailta. Hyvin yksiselitteisesti lihaa pitäisi korvata osittain kasvispohjaisella ruoalla. Suomessa myös raivataan hiilinieluina toimivia turvemaita pelloiksi liha- ja maitotilojen tarpeisiin, mikä lisää ilmastolle haitallisia päästöjä.

Kärnän saa myöntämään, että syömme ravintosuosituksiin nähden liikaa lihaa. Sen vähentäminen kannattaisi kuitenkin hänen mielestään aloittaa ulkomaisesta lihasta ja kaikesta ”prosessoidusta paskasta”, kuten lihajalosteista. Keskustelu palaa näin lihan määrästä melko vikkelästi sen laatuun ja kotimaahan.

Se saa pohtimaan, antaako Suomen vertaaminen maailman epäeettisimpiin helvetteihin tuotannollemme puhtaat paperit. Sitä mietiskellessä olemme joka tapauksessa jo astuneet tielle, jolle Kärnä on meidät halunnut. Olemme puhuneet jälleen lihasta, pitkään ja hartaasti, rasvaa tihkuvan lihapadan äärellä.

Mikko Kärnä ilmestyi valtakunnanpolitiikkaan melko kirjaimellisesti puskista. Vuoteen 2010 asti hän työskenteli puolustusvoimille Lapin rajavartiostossa Ivalossa, kunnes Ivalon rajavartioalue lakkautettiin.

Muutaman mutkan jälkeen hän löysi itsensä kunnanjohtajan paikalta Enontekiöstä, Suomen toiseksi harvimpaan asutusta kunnasta maan käsivarresta.

Vaalikirjassaan Häirikkö Arkadianmäellä (2019) Kärnä kertoo aloittaneensa mediapelin jo tuolloin. Enontekiöltä uhattiin lakkauttaa oma poliisitoiminta, eikä kunnanjohtaja voinut kehityssuuntaa hyväksyä. Hän ajatteli asian hyötyvän valtakunnallisesta huomiosta. Tarvittiin vain tarpeeksi erottuva näkökulma.

Kärnä kirjoitti tiedotteen, jossa kunnan kerrottiin perustavan aseelliset kodinturvajoukot, mikäli poliisipalvelut loppuisivat. Ja katso, huomiota tuli, eteläisintä Suomea myöten.

Kun tie kansanedustajaksi sitten aukesi eduskuntavaaleissa 2015, Kärnällä oli jo tuntuma mediahuomion maksimointiin.

”Kun käydään vaikka eduskunnan suuressa salissa debattia, ja saa oikein hyvän piston laitettua kaverille, niin että se pomppaa etupenkistä ylös ja alkaa hirveä mölinä, niin onhan se kivaa, että osui ja upposi.”

Kärnä on purkanut toimintatapojaan ja motiivejaan melko avoimesti paitsi kirjassaan myös haastatteluissa. Provosoivat kannanotot ja tempaukset hän selittää yksinkertaisesti tavaksi tehdä politiikkaa, herättää keskustelua ja raivata mediasta tilaa itse tärkeäksi kokemilleen aiheille.

Sosiaalisen median pöyristelyt ovat usein tunnistettavissa melko näytösluonteisiksi. Hän käyttää myös erilaisia hämäyksiä mutta myöntää senkin.

Tässä suhteessa Kärnä pelaa avoimin kortein. Toinen kysymys on, ovatko aivan kaikki kortit aina pöydällä. Tai voiko äänestäjä luottaa, että temput ajavat asioita aidosti haluttuun suuntaan.

Kirjassaan Kärnä kertoo tilanteesta, jossa hän teki aloitteen ”täysin herjalla” Tampereen Särkänniemen herättämän delfiinikeskustelun vanavedessä. Aloite oli hänen mukaansa miltei sanasta sanaan sama kuin vihreillä, jotka esittivät merinisäkkäiden pitämistä eläintarhoissa ja sirkuksissa kiellettäväksi. Kärnä lisäsi aloitteen loppuun ainoastaan maininnan, jonka mukaan eläimet on lain seurauksena lopetettava sen sijaan, että eläinoikeusongelma siirrettäisiin ulkomaille.

Aloite ei menestynyt, mutta Kärnän mukaan ”oli suuri ilo sen yhden tunnin ajan katsella Satu Hassin hapanta naamaa”.

"Sen näkee naamasta, kun sillä on tulossa joku typerä twiitti."
Anna Sirkiä

Voisiko tulkita, että ärsyttämiseen liittyy tällaisissa tilanteissa ”politiikan tekemisen” lisäksi myös silkkaa nautintoa?

”No joo. Kun käydään vaikka eduskunnan suuressa salissa debattia, ja saa oikein hyvän piston laitettua kaverille, niin että se pomppaa etupenkistä ylös ja alkaa hirveä mölinä, niin onhan se kivaa, että osui ja upposi. Välillä kun kirjoitan twiittiä, Anna huomauttaa, että mulla on tyhmä virne kasvoilla…”

”Sen näkee naamasta, kun sillä on tulossa joku typerä twiitti”, Sirkiä huokaisee.

”Kun näen Mikolla sen ilmeen, kysyn usein, että mitä sä teet siellä, tule näyttämään. Yritän estää twiitin tai vaikuttaa sen sisältöön, yleensä huonolla menestyksellä.”

Kärnän ulostulot ovat aiheuttaneet pariskunnalle jopa riitaa. Sirkiä on sanonut, ettei seuraa enää miestään Twitterissä. Kotona naamalle leviävää virnettä on kuitenkin hankalampi sivuuttaa.

Yhden vihreiden puoluekokouksenkin Kärnä kertoo ”ihan rehellisesti trollanneensa”. Hän katsoi ja kommentoi kokousta reaaliajassa netissä ja kohdensi Facebookissa jopa omaa mainontaansa hyperlokaalisti kokouspaikalle.

”Aina kun ne avasivat puhelimensa kokouspaikalla, ensimmäisenä tuli Kärnän sponsoroitu twiitti, jossa haukuttiin niiden ajatuksia. Laitoin jonkun 50 euroa rahaakin siihen. Ne meni siellä vuorotellen pönttöön puhumaan ja lähetti terveisiä mulle tai haukkui mua takaisin. Myönnän kyllä, että se oli hirvittävän hauskaa.”

”Niin, eihän tuossa ollut mistään poliittisesta vaikuttamistyöstä kyse”, Sirkiä kiirehtii kommentoimaan.

”Ei, kenenkään mielipide ei varmasti muuttunut. Se oli trollausoperaatio”, Kärnä myöntää.

Kun Kärnältä kysyy, miksi arvoiltaan monelta osin hyvinkin liberaalille kepulaiselle juuri punavihreydestä on tullut niin suuri inhokki, hän vaikuttaa yllättyneeltä.

”Kyllä persut on mun suurin inhokki puolueista ylipäätään, vaikka en halua käyttää sanaa inhokki. Mutta näen yhteistyön heidän kanssaan kaikista vaikeimmaksi.”

Niin, ehkä nyt, kun perussuomalaiset ovat oppositiossa, voisi lyödä vastapallon. Usein Kärnä suuntaa pahimmat iskunsa juuri oppositiota kohti, ja edellisellä kaudella siellä istuivat punavihreät. Jotenkin tuolloin päädyttiin pisteeseen, jossa esimerkiksi vasemmistoliiton Veronika Honkasalo syytti Kärnää Twitterissä ”kiusaamisesta, valta-asemansa väärinkäytöstä ja tietoisesta väärän tiedon levittämisestä”, ja vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto blokkasi hänet.

Toisaalta Kärnän blokkaamiseen Twitterissä päätyi viime kauden lopulla myös perussuomalaisten Jani Mäkelä.

Vaikka Kärnä sanoo perussuomalaisten olevan kauimpana hänen arvomaailmastaan, esimerkiksi vuoden 2019 vaaleissa hänen kantansa olivat Ylen vaalikoneen mukaan lähimpänä perussuomalaisia – siis keskustaakin lähempänä.

Vaalikoneessa Kärnä ilmoitti kannattavansa täysin rinnoin muun muassa ”perinteisiä arvoja”, joista yleensä puhuvat lähinnä homoavioliittojen vastustajat, uskovaiset ynnä muut koti–uskonto–isänmaa-kolmikannan kiihkeät ystävät.

Kärnä tunnistaa sanaparin konservatiivisen klangin mutta haluaisi nähdä sen joustavampana.

”Eikö perinteisiä arvoja voisi olla myös tietopohjainen päätöksenteko, rehellisyys, kyky muokata omia mielipiteitään ja tasa-arvo. Eivätkös nämä aika perinteisiä suomalaisia arvoja ole?”

Nyt on syytä olla tarkkana. Monelta osin yhdenvertaisuus on perinteisen sijaan ennemminkin nykyaikaista, ja nykyajassakin kovan työn takana. Äänestäjille olisi varmasti selkeämpää, jos poliitikko puhuisi suoraan esimerkiksi moderneista arvoista, jos haluaisi ilmaista suoraan kannattavansa vaikkapa vähemmistöjen oikeuksien ja tasa-arvon toteutumista.

Näitä Kärnä kannattaakin, vieläpä sangen näkyvästi. Hän hilaa pride-lipun salkoonsa Suomen lipun alle juhannusaattona kansalaisten laatimista rikosilmoituksista ja tappouhkauksista piittaamatta, puhuu laajan aborttioikeuden puolesta, puolustaa statuksettomia saamelaisia ja kannattaa esimerkiksi äitiyslakia, joka mahdollistaa kahden naisen merkitsemistä oikeudellisiksi vanhemmiksi heti lapsen syntymän yhteydessä. Myös Katalonian ja Taiwanin kaltaisten alueiden itsenäisyyden kannattamisesta on tullut Kärnälle sydämen asioita.

Kirkkoon agnostinen Kärnä sanoo kuuluvansa lähinnä ”muodon vuoksi” ja näkee luterilaisessa perinteessä kauniita ja säilyttämisen arvoisia piirteitä – sekin oikeastaan melko moderni suhde uskontoon.

Herää toinen, hieman praktisempi ajatus. Jos mielii ääni­kuninkaaksi Lapista, ei varmasti ole haitaksi vedota myös alueen konservatiivisempaan joukkoon. Kun heidätkin saa äänestämään itseään ja pääsee läpi, voi eduskunnassa ajaa metsästys- ja aluepolitiikan rinnalla myös tasavertaisuusasioita. Näin äänestäjiä saa myös kätevästi salakuljetettua pois esimerkiksi kokoomuksesta ja perussuomalaisista, jotka ovat keskustan pahimpia kilpailijoita.

Kärnä myöntää, että samassa hallituksessa vihervasemmiston kanssa istuminen on saanut keskustan ottamaan rankasti takkiin. Hänen mielestään keskustan ei olisi koskaan pitänyt lähteä nykyiseen hallitukseen.

”Se keskustassa mättää tällä hetkellä kaikista eniten. Olin yksi harvoista, jotka olivat hallitukseen menoa vastaan, ja jälkiviisaasti voi sanoa, että olin oikeassa. Viime vaaleissa koettu tappio oli niin rankka, että olisi pitänyt hakea happea oppositiosta ja antaa muiden esittää ratkaisuja. Vaikka saatiin hyvä hallitusohjelma, olemme imagollisesti kärsineet valtavasti.”

"Ihan varmasti minulla on tällainen väyrystely 2.0 -puoli. Onhan Paavo ymmärtänyt politiikassa sen, että menestyneen poliitikon on tärkeä herättää tunteita.”
Mikko Kärnä

Kun poliitikko julistautuu Arkadianmäen häiriköksi, hän kutsuu tarkastelemaan poliittisia avauksiaan tietyn suodattimen kautta. Punnittavaksi jää tuolloin ainakin disruptioiden luonne ja syvyys.

Kuinka paljon Kärnässä on siis aitoa häirikköä? Häirintää on monenlaista, eikä pisteliäillä sanailuilla ja kasvisruokaboikoteilla pääse nykypolitiikassa välttämättä edes kärkikahinoihin.

Jos Kärnän verrokiksi otetaan vaikkapa Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiaisen kaltainen hahmo, joka kutsuu poliisipomoa ”munattomaksi nillittäjäksi”, pilkkaa poliisiväkivaltaan kuollutta ihmistä, levittää väärää tietoa rokotteista ja ylistää vastaanottokeskuksiin kohdistuneita hyökkäyksiä, asettuu Kärnä kiusanhenkien spektrillä melko maltilliseen päähän.

Vaikka hänen mediakäyttäytymiseensä sisältyy tahallista ärsyttämistä ja jopa piinaamista, tiettyjä ihmisten väliseen kunnioitukseen liittyviä fundamentteja se ei ylitä. Kaaoksen luominen ei myöskään vaikuta hänen toimintansa lopulliselta päämäärältä.

Kärnä vastustaa avoimesti Ano Turtiaista eikä Honkasalon syytöksestä huolimatta hyväksy tietoista valheellisen tiedon levittämistä. Kun faktat ovat kunnossa, niitä voi hänen mukaansa kuitenkin hyödyntää omalla tavallaan. Kuulostaa oikeastaan melko tavalliselta politiikan puheelta.

Sen sijaan useimmista poliitikoista Kärnän erottaa hänen viestiinsä ympätty affektiivinen teho. Toisinaan se jättää sivu­osaan itse asian ja paisuttaa siitä kumpuavan reaktion lähes parodiselle tasolle.

Moista temppua seuratessa tulee miettineeksi, mistäköhän hän on moisen oppinut. Silloin mieleen saattaa juolahtaa eräs vanhempi keskustan voimahahmo.

"En pidä hyvänä, että Väyrystä mukana roikotetaan, kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt. Mulla on lopullisesti mennyt kuppi nurin näistä hänen kirjoituksistaan Ukrainan sodasta, ne ovat aivan täyttä Kremlin propagandaa."
Mikko Kärnä

Kärnän kohtalo on ollut jopa kutkuttavalla tavalla riippuvainen kepun entisestä kunniapuheenjohtajasta ja pitkäaikaisesta mediatemppuilijasta Paavo Väyrysestä. Kärnä nousi eduskuntaan vuonna 2015 varasijalta, kun Väyrynen päätti jatkaa parlamenttityötään Brysselissä.

Väyrysellä ja Kärnällä on muutakin yhteistä kuin vaalipiiri, vahva pohjoinen identiteetti ja kunnioitus Kekkosta ja Santeri Alkiota kohtaan. Molemmat suhtautuvat politiikkaan jatkuvana kamppailuna näkyvyydestä ja vaikutusvallasta.

Väyrysen äkkiväärät toimintatavat, huomiota herättävät kannanotot ja retoriikka synnyttivät aikanaan jopa verbin väyryillä. Välillä väyryily muistuttaa erehdyttävästi kärnäilyä, joka on päässyt urbaaniin sanakirjaan asti.

Molemmat herättävät voimakkaita intohimoja. ”Jos eläisimme toisenlaisessa kulttuurissa, minut olisi jo ammuttu”, on Väyrynen tokaissut, mutta sanat voisi melko vaivatta kuvitella myös Kärnän suuhun.

Kauan sitten Kärnä kunnioitti Väyrystä ja seurasi jopa tyytyväisenä tämän kommelluksia. Yhtäläisyydetkin hän tunnistaa.

”Ihan varmasti minulla on tällainen väyrystely 2.0 -puoli. Onhan Paavo ymmärtänyt politiikassa sen, että menestyneen poliitikon on tärkeä herättää tunteita puolesta ja vastaan. Jos olet hajuton ja mauton ja väritön ja kädenlämpöinen niin menestymisen mahdollisuudet on heikommat.”

Nyt Väyrysen ehdokkuus on nousemassa Kärnän ehdokkuuden tielle kevään vaaleissa. Kärnä teki julkisen lupauksen, ettei asettuisi ehdolle Lapin vaalipiiristä, mikäli Väyrynen olisi samalla listalla. Syyksi hän ilmoitti Väyrysen Venäjä-mieliset kannanotot. Kun Väyrysen ehdokkuus syksyn kynnyksellä varmistui, Kärnä ilmoitti lunastavansa lupauksensa.

”Olen erittäin surullinen ja hämmentynyt tilanteesta, kuten on moni muukin kepulainen. En pidä hyvänä, että Väyrystä mukana roikotetaan, kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt. Mulla on lopullisesti mennyt kuppi nurin näistä hänen kirjoituksistaan Ukrainan sodasta, ne ovat aivan täyttä Kremlin propagandaa, ihan MV-lehden tasosta kamaa.”

Kaikkea voi vielä tapahtua. Marraskuussa järjestettävän Peräpohjolan keskustan piirikokouksen on vahvistettava Väyrysen ehdokkuus. Periaatteessa Kärnä voisi lähteä vaaleihin ehdolle muualtakin kuin Lapista, mutta silloin pohjoinen identiteetti pitäisi mukauttaa toiseen ympäristöön.

Kärnä vaikuttaa mietteliäältä aiheen äärellä. Maanista draivia päästä Väyrys-henkisesti keinolla millä hyvänsä vallan kahvaan ei välity. Puheissa pyörii jopa tauko politiikasta ja kirjan kirjoittaminen.

”Tietysti on mukava kuulla, että minulla on poliittista markkina-arvoa niin, että ympäri Suomeakin on kyselty ehdolle. Mutta silloin pitäisi tuntea se alue varsin hyvin ja olla siteitä sinne. Jos täältä Varsinais-Suomesta joku meidän perheestämme lähtee ehdolle, niin minusta sen pitäisi olla kyllä Anna enkä minä.”

Eduskunnan sijaan Kärnä voisi nähdä itsensä myös Euroopan parlamentissa, jossa pääsisi vaikuttamaan paremmin ”elukka-asioihin” ja muihin hänelle tärkeisiin kysymyksiin.

"Kun on katsellut kokoomuksen touhua nyt hallituksen sisältä, niin ei saatana, ei missään nimessä."
Mikko Kärnä

Kärnästä on edelleen hankala sanoa, onko hän lintu vai kala. Onko hän liberaali vai konservatiivi, vasemmistolainen vai oikeistolainen, henkisesti hallituksessa vai ikuisessa oppositiossa?

Määritelmät hämäävät Kärnää itseäänkin. Liittyessään puolueeseen hän kokee olleensa huomattavasti keskustaoikeistolaisempi kuin nykyään.

”Jos mun siinä vaiheessa olisi pitänyt nimetä joku kakkospuolue, niin se olisi ollut kokoomus. Mutta jos nyt pitää nimetä, niin totta vitussa demarit. Kun on katsellut kokoomuksen touhua nyt myös saman hallituksen sisältä, niin ei saatana, ei missään nimessä.”

Yläasteiässä Kärnä oli kiinnostunut jopa vihreästä liikkeestä. Hän arvelee olleensa 14-vuotiaana Puolangan ainoa ihminen, jolle tuli vuoden ajan Vihreä lanka -lehti. Lopulta Kärnä vieraantui vihreiden ideologiasta, jossa ihminen nähdään ”erillisenä luonnosta”. Kärnä pitää silti itseään luonnonsuojelijana ja luonnon ystävänä, vaikka hänen käsityksensä poikkeavatkin cityvihreästä suuntauksesta.

Keskusta tuntui joka tapauksessa aina selkeimmin omalta. Puoluetta on joskus kuvailtu enemmän sekä–että- kuin joko–tai-puolueeksi.

”Jos löydät itsestäsi niin liberaalia kuin konservatiivia, tervetuloa keskustaan. Puoluetta pitää yhdessä aluepolitiikka ja kiinnostus koko Suomen mahdollisuuksiin, kohtuus ja sivistys. Arvokysymyksissä onkin sitten hirveää heittoa. Yhtäällä vastustetaan trans-ihmisten oikeuksia ja toisaalla kannatetaan. Meillä on ihmisiä, jotka haluavat ainoastaan kakkosolutta kaupoissa myytäväksi. Ja sitten on Kärnä, joka haluaa laillistaa kannabiksen.”

”Eikä minun tee mieli liikkua öisin Helsingin keskustassa. Sen verran paskaa on tullut niskaan.”

Kärnä on lämmittänyt pihallaan koko päivän kylpytynnyriä. Palju on hänen pitkäaikainen haaveensa, jonka Houtskari on mahdollistanut. Illan tullen hiippailemme saariston viilenevässä ilmanalassa talon taakse ja kiipeämme varovasti höyryävään sammioon.

On niin pimeää, ettei paljussa näe enää edes toisen kasvoja. Tähtiä voi sen sijaan bongata runsaasti valosaasteettomalta taivaalta. Venus tuikkii kellertävänä metsänrajan yllä, sirkat sirittävät, oluet sihahtavat auki.

Lähiruoka, lähidemokratia, luonto, pro-pride, pro-abortti, huumeiden käyttöhuoneet, kannabis, alueiden itsemääräämisoikeus, perussuomalaisten vierastaminen.

Ei tämä nyt erityisen änkyrältä kuulosta. Jos kaupunkilaisia liberaaleja vieraannuttavan eräestetiikan ja lihapinttymät harjaisi pois, paljastuisikohan alta hahmo, jonka kanssa punavihreillä ei olisi lopulta kovin suurta ongelmaa?

”Moni odottaa Kärnältä hänen nettipresenssinsä perusteella lähinnä äänekkäitä kainalopieruja, joilla kerjätään huomiota. Kun sieltä sitten tuleekin välillä täyttä asiaa, se yllättää nekin, jotka identifioituvat hänen vastustajikseen. Ja kun hän nöyryyttää Twitterissä jotakin Jani Mäkelän kaltaista hahmoa, moni vasemmistolaisempikin toivottaa sen tervetulleeksi”, eräs politiikan taustavaikuttaja arvioi.

”Toisaalta monet suhtautuvat Kärnän provosoiviin avauksiin lähinnä painina sian kanssa: siihen ei kannata ryhtyä, sillä molemmat likaantuvat, mutta sika nauttii siitä. Monet sosiaalisen median riitapukarit loukkaantuvat, mutta Kärnä ei tunnu olevan väännöstä moksiskaan.”

Onkohan aivan noin, kohdistan kysymyksen paljun vastakkaisella reunalla juuri ja juuri erottuvien kasvojen suuntaan. Vesi on lämmennyt klapien voimalla niin kuumaksi, että olemme joutuneet nousemaan alastomina tynnyrin reunalle. Tilanteessa on jotain lievästi absurdia, ja samaan aikaan niin paljasta kuin yhden illan tutustumisella on mahdollista saavuttaa.

”Kyllä tässä hommassa nahka paksuuntuu. Mutta tunnekylmä ihminen en ole. Esimerkiksi tappouhkaukset ja muut vakavat asiattomuudet otan aina vakavasti. Ja blokkaan kyllä profiileja hyvinkin herkästi, jos ei ole aikomustakaan rakentavaan keskusteluun”, ääni pimeästä sanoo.

”Eikä minun tee mieli liikkua öisin Helsingin keskustassa. Sen verran paskaa on tullut niskaan.”

Istumme höyryävässä lihapadassa niin kauan, että alkaa pyörryttää. Paljun jälkeen palaamme tuvan puolelle. Pöytään on katettu juustoja, katalonialaista fuet-kestomakkaraa ja viiniä. Radio Suomi soittaa iskelmää. Ilta muuttuu raukean pehmeärajaiseksi.

Yhtä ainoaa riitaa emme ole saaneet aikaiseksi. Siviili-Kärnää riitely ei vaikuta lainkaan kiinnostavan. Hän hyödyntää naljailua ja ihmisten ärtymystä työkaluna, mutta Twitterin keskustelukulttuuri myös surettaa häntä.

”On se aika karsea media. Jos jätät minkäänlaisen mahdollisuuden tulla väärinymmärretyksi, joku kyllä käyttää sen aina hyväkseen. Se on myös sellainen media, että jos minä kirjoitan sinne, että hyvää huomenta, niin joku tulee vittuilemaan, se on ihan selvä.”

Se voi olla selvä. Toisaalta Kärnä on ollut itse vahvasti myös ylläpitämässä sosiaalisen median terävää keskustelukulttuuria. Vaatiikohan kyseinen vittuilun ilmapiiri ehkä kuitenkin kaksi osapuolta?

Se jää keskustelua sivusta seuraavan itse arvioitavaksi. Kuten sekin, onko vitutuksen tietoinen ruokkiminen elintärkeää keskustelun herättämistä vai syventääkö se epäterveellä tavalla yhteiskunnan jakolinjoja. Tai saako sillä politiikassa pikavoittojen (ja lööppien) lisäksi myös pitkäkestoisia tuloksia.

Kello tulee 20 minuuttia yli puolenyön. Radiosta kajahtaa Rölli-peikon esittämä Omituisten otusten kerho. Keskustelemme kohtuullisen sivistyneesti vielä hetken ja painumme pehkuihin.

Vieraspedin jalkopäässä tuijottaa täytetty kettu.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »