Riittämätön hoito voi johtaa kivun pitkittymiseen – Myös elintavoilla ja perimällä on merkitystä

Kipu on elimistön luonnollinen reaktio, joka varoittaa meitä mahdollisista uhista ja lisävaurioista. Kipu esimerkiksi estää varaamasta jalalle painoa, jos nilkka on murtunut.

– Normaali kudosvaurio, kuten murtuma, paranee 6–8 viikossa. Kun kipu jatkuu normaalia kudosten paranemisaikaa pidempään, siitä tulee kroonista eli pitkäaikaista kipua. Yleisesti krooninen kipu määritellään kivuksi, joka kestää yli kolme kuukautta, sanoo Orton Kipuklinikan ylilääkäri Kristiina Kokkonen.

Hermostolla on tärkeä osa kivun kroonistumisessa. Kipusignaalit kulkevat ääreishermoston kautta selkäytimeen ja sieltä edelleen aivoihin.

Tavallisesti kipu lievittyy, kun kudos paranee. Jos kipu pitkittyy, hermosto voi jäädä ylivirittyneeseen tilaan. Silloin se reagoi entistä herkemmin kipua aiheuttaviin ärsykkeisiin. Tämä saattaa ylläpitää kipua, vaikka alkuperäinen vaurio olisi parantunut. Aivot voivat myös tallentaa kivun ja alkaa tulkita normaalejakin tuntemuksia kivuksi.

– Ennen ajateltiin, että kipu on seurausta kudosvauriosta, kuten haavasta tai repeämästä. Nykyään tiedetään, että jo pelkkä kudosvaurion uhka voi käynnistää kiputuntemuksen, Kristiina Kokkonen selittää.

Aiemmasta kokemuksesta muistuttava tuntemus voi siis aktivoida kipureseptorit ihan samalla tapaa kuin äsken tapahtunut kudosvaurio. Tätä kutsutaan kipumuistiksi.

Krooninen kipu jaetaan kolmeen tyyppiin: pitkittyneeseen kudosvauriotaustaiseen kipuun, neuropaattiseen eli hermovauriokipuun ja sentraaliseen eli sisäsyntyiseen kipuun. Hermoperäinen kipu johtuu hermon vaurioitumisesta esimerkiksi tulehduksen, rikkoutumisen tai puristuksen vuoksi. Hermovauriokivulle altistaa myös hermon kuihtuminen vaikkapa diabeteksen takia.

Sentraalisesta kivusta puhuttiin ennen psykogeenisenä kipuna. Se tulkittiin usein ”korvien väliseksi kivuksi”, ikään kuin kipu olisi ollut kuviteltua. Termi ei ole enää Käypä hoito -suosituksen mukainen, mutta toki sitä käytetään välillä edelleen.

Kristiina Kokkosen mukaan joka tapauksessa on tärkeää ymmärtää, että kiputuntemuksen muokkaus ja tulkinta tapahtuvat keskushermostossa, vaikka tuntemus syntyy kudoksissa. Keskushermostolla on keskeinen rooli kivun säätelyssä ja kroonistumisessa.

– Siksi kaikki kipu on korvien välissä, ja tuntemus on todellinen, vaikka kivun alkuperäinen aiheuttaja olisi jo poissa. Kipu ei myöskään ole aina vain oire tai seurausta muusta sairaudesta, vaan kipu itsessään voi olla sairaustila.

Pitkäaikainenkaan kipu ei ole aina päivittäistä, vaan siihen voi liittyä kausittaisia pahenemisvaiheita. Joillakin kipu alkaa, kun elimistö rauhoittuu muuten, esimerkiksi yöllä.

– Osalla kipu liittyy kuormitustekijöihin: sitä on enemmän silloin, kun on stressaantunut. Joillakin se lisääntyy istuessa, seisoessa tai kävellessä, Kokkonen kertoo.

Kivun kroonistumisen riskiä lisää muun muassa on akuutin kivun riittämätön hoito. Myös hyvin voimakas akuutti kipu ja toistuvat vammat voivat altistaa pitkittyneelle kivulle.

– Perimälläkin on merkitystä. On olemassa suvuittain esiintyviä geenejä, joiden aktivoituminen voi johtaa niin sentraalisiin kipusairauksiin, hermoston ongelmiin kuin neuropatiaankin. Näitä geenejä voivat aktivoida merkittävät lapsuuden traumat ja krooninen stressi.

Elintavat vaikuttavat kipuun, sillä ne näkyvät kudosten hyvinvoinnissa. Tupakointi ja rasvainen ruoka heikentävät verenkiertoa ja altistavat neuropaattiselle kivulle. Elimistön matala-asteinen tulehdus voi taas lisätä esimerkiksi pitkäaikaisen nivelrikkokivun riskiä – ja tulehdustila johtuu pitkälti epäterveellisistä elintavoista. Päihteiden käyttö on kivun kroonistumisen itsenäinen riskitekijä.

– Lisäksi pitkittynyt stressi, unihäiriöt sekä ahdistus ja masennus lisäävät kivun kroonistumisen vaaraa. Toisaalta ne voivat olla kivun seurausta. Pitkäaikainen kipu voi myös haitata elimistön rasituksen sietoa ja unta sekä vaikuttaa mielialaan ja keskittymiskykyyn, Kristiina Kokkonen sanoo.

Suurin osa kroonisista kivuista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Kolme neljästä yli 30-vuotiaasta suomalaisesta on kokenut vähintään yhden selkäkipujakson elämänsä aikana. Kaikkiaan noin joka viides suomalainen kärsii pitkittyneestä kivusta.

– Ikääntyminen lisää kivun kroonistumisen riskiä, koska kudosten paraneminen on hitaampaa. Ikääntyneillä on myös enemmän kivulle altistavia sairauksia ja kipumuistoja.

Pitkäaikaisen kivun taustalla voi olla myös työperäistä kuormitusta, taloudellisia vaikeuksia ja sosiaalista eristyneisyyttä. Kipu pitkittyy helpommin, jos sen kanssa jää yksin.

– Herkimmin kroonistuu hermovauriokipu, jolle altistavat monet sairaudet. Sellaisia ovat ikääntymiseen liittyvät rappeumasairaudet, neurologiset sairaudet, kuten Parkinsonin tauti ja MS-tauti, sekä tulehdukselliset hermosairaudet, esimerkiksi vyöruusu.

Pitkäaikaista neuropaattista kipua voi ilmaantua myös aivoverenkiertohäiriöiden ja tapaturmien aiheuttamien ääreishermojen kudosvaurioiden jälkeen.

Joskus kivun kroonistuminen johtaa kipuoireyhtymään. Niitä ovat muun muassa monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä eli CRPS, fibromyalgia ja kolmoishermosärky.

– Kipuoireyhtymiin liittyy muitakin toiminta- ja työkykyyn sekä mielialaan vaikuttavia oireita kuin pelkkä kipu. CRPS:lle tyypillistä ovat esimerkiksi raajan värimuutokset ja turvotus, lihasheikkous sekä hahmottamisen vaikeudet. Oireet johtuvat autonomisen hermoston epätarkoituksenmukaisesta toiminnasta.

Kivun pitkittyminen ei välttämättä tarkoita, että se kulkisi mukana koko loppuelämän. Edellytys paranemiselle on, että kipua ylläpitävät muutokset kivunsäätelyjärjestelmässä korjaantuvat. Siinä auttavat kaikki tilanteet, joissa oman elämän sisältö on merkityksellisempää kuin kivun uhka. Kyse voi olla vaikkapa uudesta harrastuksesta tai ystävän tapaamisesta.

– Ensisijainen hoito pitkäaikaisessa kivussa onkin lääkkeetön hoito. Ihanteellisessa tilanteessa ihminen itse tunnistaa, mistä kipu johtuu ja mikä sitä helpottaa. Tämän perusteella hän osaa hoitaa itseään, Kristiina Kokkonen sanoo.

Monesti lisäksi tarvitaan kuntoutuskeinoja, kuten fysioterapiaa. Fysioterapeutti voi ohjata esimerkiksi selkä- ja niskavaivoja aiheuttavan virhekuormituksen korjaamisessa sekä kehon huollossa ja palautumisessa. Hyötyä voi olla myös fysikaalisista hoidoista, kuten kylmä-, lämpö-, sähköärsyke- ja ultraäänihoidoista.

– Fysikaaliset hoidot hämäävät hermojärjestelmää, jolloin kipuaistimus ei tavoita aivoja niin nopeasti. Kun kivun määrä aivoissa vähenee, on paremmat edellytykset saada kivunsäätelyjärjestelmä palautumaan normaaliksi.

Kudosvaurioissa saatetaan tarvita turvotuksen hoitoa ja verenkierron parantamiseen liittyviä hoitoja. Apuvälineillä voidaan keventää kipeän raajan kuormaa. Esimerkiksi polvituki helpottaa portaissa kulkemista.

Kipupsykologin opastuksella, psykoterapiassa tai kipuryhmissä voidaan opetella tunnistamaan kivun syitä ja säätelemään kipua. Psyykkistä tukea on kuitenkin vaikea saada.

– Kivun hoitopolut eivät muutenkaan ole kaikkialla ajan tasalla. Usein potilaan pitää odottaa vuosia, että pääsee hoidettavaksi erikoissairaalan kipupoliklinikalle, Kokkonen pahoittelee.

Lääkkeettömään hoitoon liitetään tarvittaessa lääkkeellinen hoito. Kudosvauriokivussa se tarkoittaa pääsääntöisesti parasetamolia, tulehduskipulääkkeitä tai niiden yhdistelmää. Joskus saatetaan tarvita mietoja opioideja. Neuropaattisen kivun hoidossa voidaan käyttää epilepsia- ja mielialalääkkeitä.

– Pitkään jatkuneessa kivussa pelkkä kipualueen hoito ei aina riitä, vaan tarvitaan myös hermoston ja aivojen kuntoutusta. Siksi näistä lääkkeistä on usein apua, vaikka ne on alun perin tarkoitettu muiden sairauksien hoitoon, Kristiina Kokkonen sanoo.

Monesti useita lääkeryhmiä käytetään samanaikaisesti. Lääkekuormitus pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman pienenä. Aina lääkkeitä ei edes tarvita jatkuvasti, vaan kausittain. Esimerkiksi migreeni saattaa aktivoitua tiettyyn aikaan kuukaudesta tai tiettynä vuodenaikana.

– Lääkehoito on tärkeää niin toimintakyvyn, elämänlaadun kuin nukkumisenkin kannalta. Se ei ole vain oirehoitoa, vaan lääkkeillä muokataan ja ruokitaan aivojen välittäjäainejärjestelmää. Tämä antaa hermoille mahdollisuuden etsiä uusia uomia.

Kristiina Kokkonen haluaa muistuttaa, että jatkuvat säryt ja kivut eivät ole normaali olotila. Ne eivät liioin kuulu ikääntymiseen.

– Kivun pitkittyminen on aina syy hakea rohkeasti apua terveydenhuollosta. Mitä varhemmin kipua päästään hoitamaan, sitä parempi. On myös tärkeää tunnistaa kivun kroonistumiselle altistavat tekijät omissa elintavoissa ja puuttua niihin etenkin, jos suvussa on kipusairauksia.

Asiantuntija: fysiatrian erikoislääkäri Kristiina Kokkonen, Orton Kipuklinikka