Kun maaseudun kouluverkko harvenee, kouluun on lähdettävä kauas – se ei ole vain opiskelijan asia vaan ravistelee kokonaisia perheitä
Kotoa oli ennekin lähdettävä kortteeriin, mutta enää se ei ole tulevaisuususkoa, kirjoittaa Niklas Thesslund.
Kuluvan viikon maanantaina koitti viimein päivä, jota tyttäremme oli odottanut viikkoja ja kuukausia. Valinnat oli tehty ja saatoimme täyttää yhteishakukaavakkeen peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Valinnanvaraa riitti: oli koulu kilometrin päässä kotoa, toinen saman matkan päässä toisessa suunnassa ja vielä kolmaskin samalla suunnalla kaupunkia.
Suurissa kaupungeissa on lukioita vastaavalla tiheydellä, mutta nyt ei ollut kyse ylioppilaslakin tavoittelusta. Koulut, joihin haimme, tarjosivat työelämään ja itsenäiseen elämään valmentavaa TELMA-koulutusta erityisnuorille.
”Monissa osissa maata toiselle asteelle taas on pakko lähteä kauas kotoa.”
Lopulta laitoimme hakulomakkeen ykköspaikalle koulun vähän pidemmän matkan päästä. Huomionarvoista on kuitenkin tämä: se oli vapaaehtoista, saatoimme valita pääkaupunkiseudun monista kouluista mielestämme sopivimman. Monissa osissa maata toiselle asteelle taas on pakko lähteä kauas kotoa. Väki maaseudulla vähenee, kouluverkko harvenee ja koulumatkat pitenevät varsinkin Itä-Suomessa ja Lapissa.
Vaikutukset ovat suuria eivätkä rajoitu vain toiselle asteelle siirtyvään nuoreen vaan koko perheeseen. Juuri tästä kirjoitti Avun Etelä-Savon kirjeenvaihtaja Marika Lehto äskettäin. Artikkelissaan Lehto tapasi Kautosen perheen Saimaan rannalta Puumalasta, Mikkelin ja Imatran puolivälistä.
Lukioon olisi ollut 20 kilometrin matka, mutta perheen esikoinen halusi opiskella itselleen ammatin. Se tarkoitti muuttamista 70 kilometrin päähän Mikkeliin, iässä jossa yleensä muutetaan korkeintaan mielipidettä jos sitäkään.
Kautosten perheellä oli silti mahdollisuuksia pehmentää laskua. Opettajaäiti jäi vuorotteluvapaalle ja vietti alkuviikot poikansa kanssa Mikkelistä vuokratussa yksiössä.
”Kun ajat ovat ahtaat ja maaseutu käy harmaammaksi ja tyhjemmäksi, mitä hyvänsä on tarjolla koko ajan vähemmän.”
Enää vuorotteluvapaalle ei voi jäädä. Perheissä ei aina myöskään ole toista vanhempaa, joka jäisi kotiin nuorempien sisarusten kanssa. Asunnon vuokraaminenkaan ei ole ilmaista eikä asuntola sovi jokaiselle. Siinä missä hyvin koulussa pärjännyt kaupunkilaisnuori voi valita itseään kiinnostavimman koulun lähialueeltaan ja kulkea sinne niin, että perheen elämässä ei juuri mikään muutu, voi toiselle asteelle siirtyminen ravistella maaseudulla koko perhettä. Vähintään alituisen huolen nuoren aikainen kotoa muutto vanhemmille tai vanhemmalle tuo.
Koulut eivät silti ole irrallaan yhteiskunnan muista muutoksista tai kehityksestä. Kun ajat ovat ahtaat ja maaseutu käy harmaammaksi ja tyhjemmäksi, mitä hyvänsä on tarjolla koko ajan vähemmän.
Vähän on toisaalta ollut tarjolla ennenkin, wanhoina hywinä aikoina, jolloin kotoa oli usein muutettava koulun perässä kortteeriin. Se oli tulevaisuususkoa ja olosuhteiden pakkoa, mutta nykytilanne on lohduttomampi ja kehitys vääjäämätöntä. Kuvaavin esimerkki siitä on, että juuri sillä puolueella, jonka mielestä ennen oli paremmin, oli suurin vaikeus saada ehdokkaita kevään kunta- ja aluevaaleihin.
