Pikaopas Madridiin: kaupungin parhaat ravintolat, baarit ja muut löydöt

Espanja tunnetaan laatuviineistä, jotka virtaavat niin aperitiivien kuin aterioidenkin aikana. Illalla viini vaihtuu baareissa ja yö­­kerhoissa oluisiin ja tuhteihin drinkkeihin. Madridissa elävät trendien rinnalla perinteet. Paikalliset ovat persoja sherrylle ja vermutille, jota saa perinteisissä paikoissa suoraan hanasta.

Sympaattisimpia vermuttibaareja on Plaza Mayorin lähellä sijaitseva Bodegas Ricla (Cuchilleros 6) joka perustettiin 1867. Vermutin ja sherryn lisäksi tarjolla on viiniä ja tapaksia. Varaudu tungokseen. Tässä pienessä baarissa on vain seisomapaikkoja.

Madridin keskustaa yläilmoista voi katsella parhaiten Circulo de Bellas Artes -kulttuuri­keskuksen kattoterassilta (Alcalá 42). Sinne on neljän euron pääsymaksu, mutta juomat ovat kohtuuhintaisia ja näkymä hieno. Auringon­laskun aikaan kattoterassille on pitkä jono, joten jos et halua jonottaa, ajoita käynti iltapäivään.

Hienostelu on poissa Tienda de Vinos -ravintola-baarissa (Augusto Figueroa 35). Se tunnetaan nimellä El Comunista (Kommunisti), sillä vasemmistolaisilla oli tapana kokoontua täällä diktatuurin aikana. Viinivalikoima on erinomainen ja ruoka perinteistä espanjalaista, kuten kroketteja ja valkosipuli­keittoa.

Monin paikoin Madrid on muuttunut turistimaiseksi, mutta Lavapiesin kaupunginosa sinnittelee vielä vastaan. Boheemius, vaihtoehtokulttuurit ja monikulttuurisuus näkyvät katukuvassa ja ravintoloissa, joita on afrikkalaisista meksikolaisiin. Elo­kuvia, näyttelyitä ja konsertteja järjestetään kulttuurikeskus La Casa Encendidassa (Ronda de Valencia 2).

Pedro Almodóvar ja muut Madridin uuden aallon taiteilijat hengasivat diktatuurin jälkeen Malasañan pienissä baareissa ja hämärillä pikku­kaduilla. Alueelle on avattu trendikahviloita ja -ravintoloita, mutta jotain vanhasta tunnelmasta on jäljellä, kuten muutama rähjäinen rockklubi ja legendaarinen baari La Via Lactea (Velarde 18), jossa soi post­punk. Alueen vintagepuodeista voi tehdä vaatelöytöjä.

Kun kaupungin kuhina alkaa uuvuttaa, suuntaa Madrid Rio Parkiin (metro: Príncipe Pío). Joen varrella sijaitsevalla viihtyisällä viher­alueella on leikki­paikkoja lapsille, ja sieltä voi vuokrata polkupyörän.

Madridin taidemuseoista tunnetuimmat ovat Prado, Reina Sofia ja Thyssen-Bornemisza, mutta mielen­kiintoisia näyttelyitä löytyy myös pienemmistä paikoista. Tabacalera (Embajadores 53) on entinen tupakka­tehdas ja nykyinen kulttuuri­keskus, jonka näyttelyissä on usein esillä espanjalaisten nyky­tekijöiden valokuvia tai taidetta.

Matadero (Plaza de Legazpi 8) puolestaan on entinen teurastamo­alue, joka on remontoitu viimeisen päälle. Yleensä siellä on yksi iso teemanäyttely ja useita pienempiä. Elokuva­teatterissa näytetään elokuvia valta­virran ulkopuolelta, ja Mataderossa on myös hyvä ravintola.

Keskustassa kulkiessa kannattaa piipahtaa Espacio Fundación Telefónicassa (Fuencarral 3). Se keskittyy paljolti digitaiteeseen ja kokemuksellisuuteen, joten lapsetkin viihtyvät täällä. Teoksia on nähty muun muassa japanilaiselta Team Labilta ja muusikko-performanssi­taiteilija Laurie Andersonilta.

Madridissa on paljon Latinalaisesta Amerikasta muuttanutta väestöä, ja maanosan ruokakulttuuri on hyvin edustettuna. Yksi huipuista on Punto MX (General Pardiñas 40), joka oli Euroopan ensimmäinen Michelin-­tähden saanut meksikolainen ravintola. Hinnat ovat korkeat, mutta ruoka erinomaista. Guacamole tehdään pöydässä ja tarjoilijaa voi pyytää säätämään sen maun vahvuutta. Pikaisille kävijöille ravintolassa on Mezcal Lab -baari, jossa on lyhyempi ruokalista, erinomaiset cocktailit ja Euroopan suurin mezcal-valikoima.

Vanhimpia perulaisia ravintoloita on sympaattinen Inti de Oro (Ventura de la Vega 12), jossa on erinomainen hinta-laatusuhde. Maistelumenyy maksaa alle 30 euroa, ja esimerkiksi arkinen kanapata aji de gallina maistuu taivaalliselta.

Meksikolaista arkiruokaa saa La Panza es Primero -ravintoloista (Libertad 33 ja Palma 6), joiden seiniä koristavat maalaukset meksikolaisista vapaapainijoista. Pollo cabreado eli kanaa kermaisessa vuohenjuustokastikkeessa vie kielen mennessään.

Espanja on fanaattinen jalkapalloilumaa, ja Real Madrid on madridilaisten suuri ylpeys. Joukkueen kotistadionilla Santiago Bernabéulla (metro: Santiago Bernabéu) järjestetään kierroksia, joilla pääsee tutustumaan stadioniin ja sen uumeniin perusteellisesti. Kierroksen aikana tutustutaan niin pelaajien pukuhuoneisiin, vaihtoaitioihin kuin vip-­katsomoihinkin, ja kuljetaan stadionille samaa käytävää, jota pelaajat astelevat kentälle ottelujen alussa. Lasten suosikki on virtuaalinen bussiajelu, jossa kierrokseen osallistuvat saavat kokea miltä pelaajista tuntuu, kun fanit hurraavat heille katujen varsilla.

Pedro Almodóvarin elokuvassa ”Sido minut! Ota minut!” (1989) Antonio Banderas etsii huumeita paha­maineiselta Plaza de Chuecalta, josta on muodostunut trendikkään ja vapaa­mielisen Chuecan vilkkain baari- ja ravin­tola­­keskittymä. Metro: Placa de Chueca

Art deco -tyylillä sisus­tetussa suositussa baarissa ovat käyneet niin Frank Sinatra, Ernest Hemingway kuin Sophia Lorenkin. Siellä myös Almodóvarin ”Särkyneet syleilyt”-elokuvan (2009) päähenkilöt siemailivat giniä. Calle Gran Via 12

”Korkeat korot”-elokuvassa (1991) dragartisti esitti riipaisevan Un año de amor -laulun Tablao Villa Rosa -ravintolan lavalla. Elegantissa paikassa esitetään flamencoa, ja sen sisustuksessa on andalusialaista henkeä. Plaza de Santa Ana 15