Leijonakuningas, jolla on Sophia Lorenin silmät – Kestävyydestään kuuluisa Peugeot 504 on todellinen klassikko

Peugeotin perhe asui Ranskan itäosissa Valentigneyssa hieman Sochaux'n eteläpuolella. Sinne he myös perustivat ensimmäisen yrityksensä, terässulatton. Vuosi oli 1810. Pian alkoi sahojen ja muiden työkalujen valmistus. Niitä seurasivat kahvi- ja pippurimyllyt. Polkupyöriin laajennettiin noin vuonna 1880. Ja autobisnekseen hypättiin mukaan varhaisessa vaiheessa vuonna 1896.

Sochaux'ssa on yhä paitsi iso Peugeotin tehdas, myös hieno museo. Ja museon kokoelmissa on luonnollisesti historiallisesti tärkeitä automalleja.

Ensiesittelynsä aikoihin 504 Berline oli 4,5-metrisenä edustava limusiini, joka ei hävennyt edes saksalaisten kilpakumppaniensa rinnalla. Se oli myös Peugeotin lippulaivamalli. Uusi malli oli tärkeä, joten perhettä laajennettiin nopeasti. Keväällä 1969 esiteltiin Geneven autonäyttelyssä niin ikään Sergio Pininfarinan muotoilemat coupè ja cabriolet. Näistä etenkin arvokas avokas jäi lähes harvinaisuudeksi.

Farmari, eli Peugeot-kielellä Break, esiteltiin syksyllä 1970. Siitä oli myös 7-paikkainen versio Familiale sekä karumpi duunariversio Commerciale. Avolava, eli Camionette, löytyi myös, ja se oli kovaa valuuttaa Afrikassa. Nelivetomuunnoksiin erikoistunut Dangel teki vielä 504:n farkuista ja pick-upeista nelivetoisia. Ensimainitusta vuonna 1980 ja jälkimmäisestä vuotta myöhemmin.

Kovissa ja haastavissa olosuhteissa 504 hankki itselleen kestävän auton maineen. Tiettävästi ainakin yhdellä Australiassa valmistetulla ja myöhemmin tiensä Eurooppaan löytäneellä 504:llä ajettiin yli miljoona kilometriä.

Nyt yksi tuollainen vaalea kaunotar seisoo Peugeotin museon takana olevan verstaan pihalla. Tämä on paikka, missä museon autoista pidetään huolta. Ja koska autot on tehty liikkumaan, niitä pitää ulkoiluttaa aika ajoin. Autamme tässä mielellämme.

Heti ensisilmäys oman aikansa Leijonakuninkaaseen saa suupielet vääntymään ylöspäin. Auton muodot ovat kestäneet hyvin aikaa. Auton suoraviivaiset linjat kertovat, että 1960-luvulta ollaan siirtymässä kohti 70-lukua.

Keulassa huomio kiinnittyy isoihin ajovaloihin, jotka ovat kulmikkaat, mutta eivät silti aivan neliön muotoiset. Nuo muodot 504:lle piirsi Peugeotin muotoilujohtaja Paul Bouvot. Itse Sergio Pininfarina piti lamppujen muodosta niin paljon, että hän kehui niiden muistuttavan Sophia Lorenin silmiä…

Etuovet aukeavat todella reippaaseen kulmaan. Mieli ei tee kuitenkaan laskea heti takamusta penkkiin, sillä silmien eteen avautuu sen verran ihana näky. Istuimien verhoiluna on vaaleansinistä, lähes turkoosin väristä, plyyshiä. Oih. Taas ollaan sellaisten trendien äärellä, että moni ottaisi samanlaisen verhoilun empimättä oman olohuoneensa sohvaryhmään.

Istuin on upottavan pehmeä, ajoasentoa on vaikea löytää täysin mieleiseksi. Rattiin kaipaisi korkeussäätöä ja istuimeen hieman lisää pituussäätöä. Eivät kai ihmiset oikeasti reilut 50 vuotta sitten niin pieniä olleet?

Koeajoauto ei ole ihan samanlainen kuin Pariisissa 1968 esitelty auto. Se on vuosimallia 1974, ja varustetaso on maltillinen GL. Keskikonsolissa jököttää jo vaihdekeppi, kun tuotannon alkuvaiheen autoissa oli vielä rattivaihteet – ja ei, emme tarkoita nyt niitä nykyautoissa esiintyviä vipukytkimiä, vaan ihan oikeaa ratista törröttävää vaihdekeppiä. Myös ZF:n kolmivaihteinen automaatti oli tarjolla alusta alkaen.

Mittaristo on selkeästi kuljettajan edessä, ja suoraviivainen kojelauta luo ohjaamolle modernin pelkistetyn olemuksen. Nelipuolainen iso ratti istuu kokonaisuuteen hienosti. Jos ohjauksessa olisi tehostus, sitä kelpaisi pyöritellä kuin laivan ruoria. Näkyvyys ulos on erinomainen – jopa niin hyvä, ettei oikeaa sivupeiliä tarvita lainkaan.

60-luvun lopun teknologia tarkoittaa etumoottoria ja takavetoa. Takapuolituntumalla 504 istuu myös melko kaukana tiestä. Ei se nyt mikään katumaasturi ole, mutta maavaraa on reippaasti. 60-luvun tiet eivät liene siis olleet juuri paremmassa kunnossa kuin nykyään. Etenkin Ranskan maaseudulla suurempi maavara oli tarpeen. Tuo maavara oli kovaa valuuttaa myös Euroopan ulkopuolella.

Moottori pärähtää iloisesti tulille. Ääni ei ole ranskalaisen viettelevä. Kaasarinelosen iskutilavuus on kaksi litraa. Tehoa siitä löytyy 93 hevosvoimaa. Moottorin kiskottavana on kuskin ja etumatkustajan kera noin 1300 kilon massa.

Liikkeelle päästään suht helposti vain hieman nytkähtäen. Ajoasento vaatii yhä totuttelua, mutta muuten kaikki toimii lähes kuin modernissa autossa. Tai no, tehostamaton ohjaus vaatii siis hieman ruista ranteeseen.

Heti ensimetreillä käy selväksi, että jousitus on hyvin mukavuuspainotteinen. Meno on suoralla tiellä todella herraskaista. Sitten eteen tulee ensimmäinen mutka. Meno jatkuu periaatteessa mukavana, mutta vähemmän herraskaisena. Kori kallistuu todella reippaasti; kuski ja matkustajat heiluvat kabiinissa auton mukana.

Pidemmällä suoralla auto saadaan kiihdytettyä satasen vauhtiin. Repimättä tähän menee parisenkymmentä sekuntia. Tehtaan ilmoittava arvo on 13,2 sekuntia. Olemme sitä mieltä, että elämässä on hyvä edetä hitaasti kiiruhtaen. Satasen vauhdissa melutaso nousee jo keskustelua häiritseväksi.

Koeajon jälkeen piipahdus takapenkillä paljastaa yllättävän hyvät tilat. Reisituki on vähäinen, eli polvet jäävät hieman koukkuun, mutta muuten takana istuu mielellään. Pääntilaa on suorastaan reilusti. Väljistä jalkatiloista matkustajat saavat kiittää auton pitkää 2,74 metrin akseliväliä.

504 oli erittäin tärkeä malli Peugeotille taloudellisesti. Se valittiin vuosi esittelynsä jälkeen Vuoden autoksi Euroopassa, joka avitti menestystä. 504 oli myös auto, jolla on tärkeä rooli Peugeotille maailmanlaajuisestikin. Peugeotin johtoryhmän katseet olivat etenkin Afrikassa, jonne autoa markkinointiin tutulla keinolla: autourheilun avulla. Voitot saavutettiin vuosien 1975 ja 1978 välillä yhteensä viidessä Afrikassa järjestetyssä rallin MM-sarjan osakilpailussa, mm. kaksi kertaa Safari-Rallissa. Suomalaisvoittajakin nähtiin, Hannu Mikkola vuonna 1975 Marokossa.

Ensimmäisen ja siis ainoan sukupolven tuotanto päättyi Ranskassa vuonna 1983, kun 505 otti sen paikan mallistossa. Tai no, kyllä 504-avolavoja valmistettiin vielä Ranskassa aina vuoteen 1993 asti.

Tämänkin jälkeen erilaisten 504-versioiden tuotanto jatkui Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Afrikassa viimeiset autot rullasivat ulos tuotantolinjalta niinkin myöhään kuin vuonna 2006, kun viimeinen avolava valmistui Nigeriassa. Yhteensä Viisnollanelosia valmistui 14 maassa 38 vuoden aikana reilut 3,71 miljoonaa kappaletta. Näistä porrasperiä oli lähes 2,65 miljoonaa kappaletta.