Maahanmuuttajan pojasta tuli tuottelias meppi, nyt hän aloittaa kolmannen työuransa – Petri Sarvamaa kertoo näkemyksensä Euroopan tulevaisuudesta

”Mä luulen, että toi on sama penkki.”

Petri Sarvamaa hakee rentoa asentoa lapsuuden kotitalonsa pihalla valokuvaa varten, mutta pihapenkki vie hänen huomionsa.

– Kaikki kokee sen, tai ei ihan kaikki, mutta useimmat, sen ensimmäisen kännin, hän sanoo sitten.

Petri Sarvamaa oli ehkä 15-vuotias. Yhdessä kaverinsa kanssa Sarvamaa oli hommannut luokkaretkelle Suomenlinnaan pullon viinaa, joka juotiin välittömästi paikan päällä. Kaksikko nukahti aurinkoiselle nurmelle. Näin Sarvamaa ainakin muistaa.

Jossain vaiheessa hän heräsi ja kulki Helsingin läpi aina kotiin saakka. Aamulla hän heräsi. Olo oli huono, niin huono, ettei hän päässyt sinä päivänä koulun kevätjuhliin.

– Mä menin nukkuu tuolle penkille, hän sanoo ja osoittaa pihapenkkiä toukokuisena keskiviikkona.

Ollaan Helsingin Roihuvuoressa, tarkemmin Untuvaisentiellä, missä Petri Sarvamaa, mepin uransa päättävä kokoomuspoliitikko, eli viisivuotiaasta 23-vuotiaaksi asti.

Parlamentin suurimman ryhmän EPP:n edustajana Sarvamaa on ollut tuottelias meppi. Helmikuussa 2024 EU Matrix -toimisto listasi sadan poliittisesti vaikutusvaltaisimman mepin rankingissa Sarvamaan sijalle 25. Arviossa painotettiin paitsi muodollista myös epämuodollista valtaa, kuten mepin verkostoituneisuutta. Suomalaismepeistä Sarvamaa oli listauksen korkeimmalla sijalla.

Mutta harva tietää, että Sarvamaa on myös maahanmuuttajan poika Itä-Helsingistä. Nyt hän seisoo lapsuudenkotinsa pihalla ja muistelee ensikännejään.

Täällä ollaan siksi, että Sarvamaa on paikkaa itse ehdottanut. Roihis eli Itä-Helsingin Roihuvuori ansaitsee tämän! on Sarvamaa kirjoittanut sähköpostitse avustajansa välityksellä.

– Tää on makee juttu ja tärkee juttu, että mistä on lähtenyt. Ja vaikka juuret ovat isän puolelta Pietarissa ja äidin puolelta Etelä-Pohjanmaalta, niin nämähän ovat mun kasvuvuodet, hän sanoo.

Aina välillä joku kommentoi Sarvamaalle sosiaalisessa mediassa hänen venäläisiä sukujuuriaan kielteiseen sävyyn. Se saa Sarvamaan raivon partaalle, sillä hänen identiteettinsä on ”suojeluskuntalaisen poika”. ”En kestä sitä yhtään. Vastaan niille yleensä aina. Vaikka tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä, mun on pakko purkaa se”, hän sanoo. Kuvassa Sarvamaa on entisen kotitalonsa pihalla.

Petri Sarvamaa oli puolivuotias, kun hän muutti äitinsä, isänsä ja isoveljensä kanssa Joensuusta Helsinkiin. Äiti meni töihin ravintolaan viinikassalle, isä teki heikkovirtasähköasentajan työtä.

Sarvamaan nyt jo edesmenneestä, äidin puolelta perheeseen tulleesta isoveljestä Pekasta tuli aikuisena ortodoksimunkki Trifon. Isän puolelta aiemmasta liitosta Sarvamaalla puolestaan oli neljä sisarusta, kaksi isoveljeä ja kaksi isosiskoa.

Sarvamaan isä oli verrattain iäkäs, yli viisikymmentä, kun Petri syntyi. Siksi isoveljestä tuli myös jonkinlainen pikkuveljensä kasvattaja.

– Meillä oli oikein hyvät välit. Hän opetti mulle monta asiaa.

– Kun mä nukuin penkillä kännejä pois, niin Pekka oli se, joka piti komentoa.

Sarvamaan isä Boris Saharov oli tullut lapsena Pietarista vuonna 1917 Terijoen kautta Joensuuhun. Tämä peri oman isänsä kangastukkuliikkeen, mutta kun tukkuliike lopetti toimintansa kannattamattomana 1950-luvun lopussa, isä lähti työnhakuun Helsinkiin.

Boris Saharov, suomeksi Raimo Sarvamaa, oli radioamatööri. Sodassa hän oli purkanut venäläisten salasanomia, ja oli hän toiminut aktiivisesti suojeluskunnassakin.

Raimo Sarvamaa vihasi bolševikkeja ja kommunisteja, ”enemmän kuin ruttoa”, kuten Petri Sarvamaa muotoilee. Itähelsinkiläisessä duunariperheessä äänestettiin kokoomusta. Sarvamaa sai erittäin oikeistolaisen kasvatuksen.

– Mutta en mä osaa ajatella sitä itse silleen. Olin viaton lapsi ja nuori. Ei mua kiinnostanut politiikka. Mä halusin toimittajaksi.

Tästä päästään Sarvamaan ensimmäiseen uraan. Ennen meppivuosiaan Sarvamaa toimi Yleisradion Washingtonin-kirjeenvaihtajana ja A-studion toimittajana. Sitä ennen hän matkusteli ulkomaantoimittajana ympäri maailmaa.

Jotain kuitenkin tapahtui vuoden 2007 eduskuntavaalien aikaan. Sarvamaa oli juuri palannut Suomeen Yhdysvaltain-komennukselta kirjeenvaihtajana. Tuloslähetystä sohvalla katsoessaan Sarvamaa huomasi ajattelevansa, että hän halusi toiselle puolelle, päättämään asioista. Se oli ensimmäinen sysäys hänen seuraavalle uralleen kansainvälisessä politiikassa.

Sarvamaa on ortodoksi mutta ajattelee olevansa hyvin maallinen. ”Uskonto tarkoittaa minulle ennen kaikkea pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Käyn aina välillä Uspenskissa.”

On kiirehdittävä eteenpäin. Vaikka toukokuu on Sarvamaalle poikkeuksellisen vapaa kuukausi, ei hänellä silti loputtomiin ole aikaa. Puhelin piippaa taskussa aina välillä.

Sarvamaa kävelee vanhalla koulutiellään. Se kulkee puiston läpi, Roihuvuoren Rio -kahvilan ohi.

– Tuossa oli kemppari eli kemikalio, josta äiti lähetti mut aina välillä hakemaan jotain shampoota, Sarvamaa puhuu.

Ehkä nyt, lehtiä tekevien koivujen ja jo kesältä tuoksuvien mäntyjen katveessa, on aika puhua hieman myös EU:n oikeusvaltiomekanismista, Sarvamaan lempilapsesta. Voi ajatella, että oikeusvaltiomekanismi on yksi Sarvamaan meppiuran suurimmista saavutuksista.

Paperinmakuinen sana tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan EU-maan on noudatettava yhteisiä pelisääntöjä, jos se haluaa saada ja käyttää osansa EU:n rahoista. Kehityskulut ovat olleet huolestuttavia erityisesti Puolassa ja Unkarissa.

Vuonna 2020 Sarvamaa johti oikeusvaltiomekanismista käytyjä neuvotteluita parlamentin ja jäsenvaltioiden välillä. Vuonna 2022 EU-tuomioistuin näytti oikeusvaltiomekanismille vihreää valoa: se ei ollut ristiriidassa EU-lakien kanssa, vaikka Unkari ja Puola olivat niin yrittäneet väittää. Huhtikuussa 2022 Euroopan komissio lopulta aloitti oikeusvaltiomekanismin Unkaria vastaan.

Tässä vaiheessa haastattelua Sarvamaa aloittaa luennon EU:n historiasta. Hän kertaa, että kun Neuvostoliitto hajosi, alkoi hybriksen aika, ja Itä-Euroopan maiden toiveet vapaudesta alkoivat toteutua. Vuonna 2004 unioni laajeni rytinällä, kun EU:hun hyväksyttiin yhteensä 10 uutta jäsenmaata. Niiden joukossa olivat myös Puola ja Unkari.

– Eihän silloin kukaan voinut kuvitellakaan, ettei mene kuin 10 vuotta, ja Unkarissa ja Puolassa alkoi kääntyä poliittinen kehitys sellaiseen suuntaan, että demokratia ei lopulta ollutkaan se juttu.

Sarvamaa nostaa esimerkiksi Unkarin niin sanotun homolain. Vuonna 2021 voimaan tulleen lain mukaan esimerkiksi kouluissa ei enää saanut kertoa lapsille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Kehitys ei ollut EU:n edustamien ihmisoikeuksien mukaista.

Unkarin itsevaltainen pääministeri Viktor Orbánin on kahminut Fidesz-puolueelleen lainsäädäntövaltaa niin, että se pystyy viemään läpi lakiesityksiä nopeastikin. Kun Sarvamaa kävi Unkarissa keväällä 2023, hän pani merkille, kuinka helppoa maassa on muuttaa kansalaisia ja yrityksiä koskevia lakeja ”kirjaimellisesti yhdessä päivässä”.

Nyt oikeusvaltiomekanismi on ollut käytössä kaksi vuotta. Tänä keväänä Euroopan parlamentti kuitenkin haastoi komission oikeuteen, sillä se oli purkanut Unkarin varojen jäädytyksiä 10 miljardin euron verran juuri ennen EU-huippukokousta. Niihin aikoihin Orbán oli uhannut käyttää veto-oikeutta Ukrainan tukemiseen liittyvässä äänestyksessä.

Sarvamaan mielestä komission toiminta herättää kysymyksiä.

– Emme me vakuuttuneet niistä perusteluista. Varsinkaan, kun komissio ei ole tähän päivään mennessä toimittanut meille perusteellista selvitystä, että millä perusteella ne päätyivät siihen, että ne vapauttivat sen 10 miljardia.

Edessä siintää koulu, jonka pihalta kuuluu välitunnin ääniä. Se on entinen Roihuvuoren yhteiskoulu, nykyinen Porolahden peruskoulu, Sarvamaan entinen oppikoulu ja lukio.

Sarvamaa oli koulussa omien sanojensa mukaan outolintu ja haaveilija. Äidinkieli, englanti ja historia sujuivat, mutta hän päätyi usein vääntämään erilaisista epäkohdista opettajien kanssa. Kerran hän masinoi luokassa koelakon. Sarvamaa muistelee: syynä oli kuulemma se, että opettaja ei päästänyt tunnilta vajaan minuutin myöhästynyttä oppilasta tekemään koetta luokkaan. Hänestä se oli epäreilua, hänen oikeustajunsa vastaista.

– Mä maalaan nyt tässä itsestäni kuvaa Jeesuksena, mutta mulla oli paljon kavereita, joita kiusattiin.

On palattava vielä oikeusvaltioasioihin. Mitä Petri Sarvamaa ajattelee oikeusvaltiokehityksestä Suomessa? Haastatteluhetkellä sisäministeriössä valmistellaan niin sanottua käännytyslakia, jolla säädettäisiin välineellistetyn maahantulon torjumisesta.

Kyse on siitä, voiko Suomi estää turvapaikanhakijoiden saapumisen itärajan kautta maahan ja rajoittaa kansainvälisen suojelun hakemusten vastaanottamista, jos Venäjä yrittäisi käyttää turvapaikanhakijoita hyväkseen hybridivaikuttamisessaan.

Lain valmistelu on viivästynyt. On vaikea kirjoittaa sellaista lakia, joka ei olisi ristiriidassa Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmissoikeussopimusten kanssa. Onko Suomi ottamassa askeleen Unkarin tielle?

– Ei missään nimessä, Sarvamaa sanoo.

– Suomi on jatkuvasti kaikissa mittauksissa oikeusvaltiotilaston kärjessä. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten yhteiskunta toimii, miten viranomaisiin voi luottaa, miten tuomioistuinlaitos toimii. Tämä on poikkeustilanne, joka pitää käsitellä erillisenä.

Mutta eikö silti kuulosta hurjalta, että ministeriössä etsitään keinoja toimia kansainvälisten sopimusten ja perustuslain vastaisesti?

– Olen katsonut tarkkaan, olen analysoinut – en ole huolissani, Sarvamaa sanoo.

Isossa kuvassa EU:lla on vastassaan aivan eri säännöillä pelaavia kilpailijoita. Autoritääriset valtiot, Kiina ja Venäjä etunenässä, haastavat sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Onko EU tarpeeksi tukeva linnake vastaamaan tähän kaikkeen ihmisoikeuksien puolustajana?

Tässä kohtaa haastattelua Petri Sarvamaa kiihtyy.

– Se on nimenomaan se ainoa kestävä linnake. Ei voi tippaakaan lähteä toimimaan samalla tavalla, sehän olisi perikato. Mulle tässä on kysymys nimenomaan meidän arvojemme puolustamisesta.

Mutta uskominen ei riitä, hän lisää. Mitä tulee EU:n yhteiseen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan, Petri Sarvamaa on arvokonservatiivi.

– Seuraavan komission ihan selvä ykkösprioriteetti tulee olemaan kollektiivisen eurooppalaisen puolustuskyvyn ylös ajaminen. Niin nopeasti kuin mahdollista. Se on Euroopan tie seuraavat vuodet, niin pahaksi tämä meni, kiitos niiden kaikkien naiivien hölmöjen, joita riitti ympäri Eurooppaa, hän sanoo. Piikki on osoitettu erityisesti venäläisen maakaasun varaan laskeneen Saksan suuntaan.

Sitten Sarvamaan kierrokset laskevat. Haastattelun aikana hän on kertonut olevansa tunteellinen ihminen, ja politiikassa tunteet välillä näkyvät voimakkaastikin.

Nyt poliitikon identiteetistä pitäisi kuitenkin päästä etäälle. Hänen seuraava ja kolmas uransa nimittäin on sellainen, jossa pitäisi pysytellä politiikan kuohunnan yläpuolella.

Petras Auštrevičius Liettuasta, Udo Bullmann Saksasta, Luke Ming Flanagan Irlannista, Silvia Modig Suomesta. Edellä on lueteltu muutamia nimiä, joita Sarvamaa kutsuu ystävikseen parlamentissa ja jotka ovat muista kuin omasta ryhmästä EPP:stä. ”Yksinhän kukaan ei tee siellä yhtään mitään”, hän sanoo.

Mikä tekee hyvän mepin? Sitä Sarvamaalta on viime aikoina kysytty jonkin verran.

Hän pohtii asiaa ja katselee Tammisalon, ”rikkaiden puolen”, suuntaan. Sieltä osa Sarvamaan luokkalaisista tuli Roihuvuoren puolelle oppikouluun. Myöhemmin elämässään Sarvamaa muutti Tammisaloon itse.

– Pitää olla paikalla. Pitää olla innostunut. Pitää olla ahkera. Ja tämä kaikki edellyttää sitä, että ihminen on itse motivoitunut, hän listaa hyvän mepin ominaisuuksia.

Sarvamaa aloitti meppinä vuonna 2012 maaliskuussa kesken kauden varasijalta.

– Asetin sellaisen tavoitteen, että kesäkauteen mennessä pitää olla vähintään 50 meppiä, jotka tuntee. Mielellään sellaisia, jotka ovat keskeisissä rooleissa. Ja seuraavaan kevääseen mennessä pitää olla 150.

Sitten hän ”kävi kiinni”. Sarvamaa halusi osoittaa keskustelukumppaneilleen, että oli kiinnostunut juuri näiden kotimaista. Eräälle liettualaismepille Sarvamaa esimerkiksi heitti anekdoottina, että oli vieraillut Liettuan ensimmäisen presidentin Vytautas Landsbergisin kotona.

Sen kummempaa verkostoitumisen ei hänen mielestään tarvitse olla. Kunhan saa jalan oven väliin.

Petri Sarvamaa entisen koulunsa pihalla Helsingin Roihuvuoressa.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Petri Sarvamaa aloittaa uudet työt Suomen edustajana Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa Luxemburgissa. Se toimii kollegiona, vähän samaan tapaan kuin Euroopan komissiokin. Kollegio päättää, mitä EU:n tilikirjoista tarkastetaan – ja millaisilla painotuksilla.

– Meidän on terhakkaammin odotettava rahalta tuloksia, hän sanoo.

Ajatukseen tiivistyy pähkinänkuoressa myös hänen henkilökohtainen tavoitteensa uudessa pestissä. Sarvamaa ajattelee, että jos ihmiset eivät ymmärrä, mitä EU:n rahoilla on saatu aikaiseksi, lopulta EU:n legitimiteetti, kansalaisten hyväksyntä, saattaa murentua.

Sarvamaa sanoo, ettei hän enää rakasta EU:ta niin kuin hän nuorena idealistina rakasti. Mutta silti hän pitää EU:ta Suomelle ensiarvoisen tärkeänä. Unionia pitää kehittää, sen arvoja pitää vaalia. Se puolestaan onnistuu ainoastaan niin, että EU on jatkossakin mahdollisimman vahva.

Sitä varten kansalaisten pitäisi valita kesäkuun vaaleissa Euroopan parlamenttiin mahdollisimman hyviä meppejä. Ja hyvä meppi tietysti on aktiivinen, tai kuten Sarvamaa asian muotoilee:

– Pitää päästä sinne tanssilattialle. Ei pidä jäädä odottamaan, että joku tulee hakemaan.

Oikaisu 24.5.2024 klo 9.14: Korjattu Petri Sarvamaan syntymävuosi. Jutun faktalaatikossa oli aiemmin virheellisesti vuosiluku 1962.